Ohtakarissa oli lämmin. En voinut olla lausumatta Toskalan Eskolta oppimaani runoa katse viistosti suunnattuna auringon ja Kalson nokan väliin: ” On tyyni nyt, ei tuule nyt, on tuulikin jo tyyntynyt”. Runo ja auringon lasku horisonttia kohti herkisti mielen.
