Oikean ajopäiväkirjan pitäisi sisältää tarkat kilometrimäärät ajetuista matkoista. Tankkaukset litroineen ja keskikulutuksineen. Tämä on yritelmä tehdä kertomuksia ajoreissuista. Aina niillä kertomisen arvoista tapahtuu. Lukija kuitenkin saa ratkaista tuon asian.
torstai 3. tammikuuta 2008
Kasitiellä käännyin arkisesti pohjoiseen ja kotiin päin. Lämpötila laski 12 asteen paikkeille, liikennettäkin oli kohtalaisesti.
Muutaman kerran Ksatanen ärähti rekoille, kun käänsin kapulaa ohituksen alussa, muuten kehräsi nautiskellen iltaista kasia kotiin päin.
Kokkolan oli samalla paikalla kuin ennen, joten en uhrannut sen tutkimiseen aikaa, vaan ajelin kotiin mukavan retken päätepisteeseen.