Onnistunut reitinvalinta.

Kamerakokeilu jälleen hyvästä mallista. Lumia.

Olympus.

Eivät kaikki moottoripyörillä ratsasta, ainakaan Voltissa.

Alahärmän kirkonpäätyä.

Kirkonraittia.

Kirkkopuistoa ja Satanen.

Komea kirkko on peitetty puiden taakse

 Tässä on Knuuttilan raittia länteen päin.

 Itään.

 Ihmettelin, mitä nuo verhot, (näkyvät kuvassa huonosti) ovat, selvisihän se.

 Ylihärmän raitilla tuli kiire laittaa Lumia takalaukkuun.

 Pakoa pilvien alta, ehdin evästää, mutta kahvit jäivät juomatta.

 Tämän maston juurella oli aikaa aukaista termarikin, mutta hilkulle veti.

 Pilvet alkavat kokoontua Vöyrin aukealla.

 Tuo ei oikein pahalta näyttänyt, mutta kun alle pääsi, vettä tuli mukavasti!

 Sama pilvi takaa päin.

 Samasta paikasta aukeni eteenpäin tällainen näkymä.

Näissä lämpölukemissa liikuttiin Satasen kanssa lähes koko reissu.

Ajattelin, tulkoon reitti sitä mukaan, kun pyörän rattaat tietä pitkin viipottaa. Vanhalle tielle kääntyi Satanen kuin vanhasta muistista,  kahdenkymmenenkuuden asteen lämmössä kurvailin yhtä pykälää pienemmällä kuin tavallista Karhintien mutkat, kiireettömyys tulkoon tämän reissun yhdeksi teemaksi. Olihan mukana evästäkin, ettei nälkä pääsisi yllättämään. Ison liikenneympyrän kautta Vaasantielle,  pilvettömässä säässä annoin Satasen valita sille sopivan vauhdin. Liikennettäkään ei liiaksi asti. Jepuan mutkaiselle käännyin, Satanen ei ensikertaa tätä tietä haukkaa, tie minulle jo Laverdan ajalta tuttu. Pysähdyin Voltissa ensimmästä kertaa, useinhan matka alkaa vasta ensimmäisestä kuvauskerrasta. Ratsastaja antoi eloa tähän maisemaan, joka oli muutenkin kuvaamisen arvoinen. Voltista käännyin Alahärmään päin, Knuuttilan Raitille joen jälkeen. Tämä on kaunista seutua, vankat puut reunustavat isojen maatalojen ohella Knuuttilan Raittia, kannattaa poiketa, kun paikalle sattuu. Alahärmän kirkosta, siisti kivipintainen, kuvia. Seuraava opaste kertoi - Härmän asema- , sielläkö se Härmä sitten on? Puristettu kiskojen väliin Ala-ja Ylihärmän rajalle? Eteläpuolen tietä jatkoin Ylihärmää kohti, Lillbackan tornin jälkeen aukeaa suuri lakeus. Katselin, mitä verhoja noista pilvistä riippuu. Ensin näyttivät jopa strombien poikasilta, yritin ottaa kuviakin. Jatkoin matkaa, tuuli voimistui navakaksi, verho osoittautui kapealla alueella olevaksi sadekuuroksi, joka pudotti vetensä melkein kirkkaalta taivaalta, tietenkin niskaani. Olin vähentänyt jo Voltissa vaatetuksen t-paita asteelle ajotakin alla. Nyt iski suihku  edestä, ylhäältä, jopa takaa. Tällaista harvoin kokee,  sadetta kylläkin, mutta  pisarat melkein sumua,
se oli outoa. Vaasantielle käännyin, samalla muistin Lumian joka oli Sinisalon etutaskussa. Pyörä stoppiin, ei Lumialla mitään hätää vielä ollut, otin stopista kuvankin.
Vajaa kilometrin kesti suihku, loppuen muutaman kymmenen metrin matkalla. Tiekin oli aivan kuiva. Vielä vähän eteenpäin, pilkisti aurinkokin. Tämähän on moottoripyöräiljän, ainakin minun se toivotuin tila. Ajaa sadepilveä pakoon aivan siinä rajalla. Kahdeksaakymppiä ajelin Vöyriin päin, pysähdyin, nyt olisi evästyksen aika.  Niukaksi jäi, sillä pilven reuna tulikin nopeammin takaan kuin arvasin. Jälleen kilpailimme Satasen kanssa luonnonvoimia vastaan, en usko, että  pilven reuna niin nopeasti liikkuu, ehkä taivaalla on pilviä jotka kerääntyvät yhteen ja pudottelevat vettänsä yksinäisen moottoripyöräilijän niskaan. Etumatka riitti evästykseen haruksettoman maston juurella. Jopa kuviakin ehdin ottaa. Kasiteillä oli taivas jo täysin kirkas, mutta vain muutaman kilometrin. Yhtä äkkiä oli edessä mustia pilviä, jotka tuntuivat heittävän kaiken vetensä alas kun sinne asti ehdin. Mutta Kasitien suunta vei pilvien länsipuolta, kunnes Oravaisissa pilvet saavuttivat kohteensa. Pysähdyin, pari salamaa iski merenpuolella, edessä oli taivas synkkänä. Tuumin, - odotan  tässä pahimman myräkän mennä. En malttanut, vaan käänsin tielle. Muutamat Harrikat ohittivat, kun olin lähdössä,  tuskin olivat ehtineet seuraavan mäen taakse, kun tuli kiire vetää muoveja nahkojen päälle. Nostin kättä sivu ajaessani. Parikilometriä onnistui ajaminen, kunnes taivas putosi. Useat autot parkitsivat mihin parhaaksi näkivät, Satasen kumit eivät tiellä olevasta vedestä hätkähtäneet, ajelin rauhallisesti eteenpäin sen kilometrin verran mitä myräkkä kesti. Taasen paistoi aurinko.
Tällainen palvelu ajamisen aikana on luksusta. Kun kuuma yllättää, suihku viilentää, sen jälkeen taasen fööni taivaalta kuivattaa vaatteet. Nytkin alkoi aurinko paahtaa selkää mukavasti, tunsi melkein, kun vesi höyrysi vaatteista ilmaan.  Pysähdyin, otin kuvan mistä olimme Satasen kanssa tulleet, sekä mihin olimmen menossa. Muutaman kilometrin ajettuani huomasin avoauton tulevan katto alhaalla. Päättelin tästä, ettei pohjoisempana enempiä kuuroja tule. Samalla surin sitä paljonko äkillinen kuuro tekee haittaa kattoauki ajavalle. Tai jos autossa muutamassa sekunnissa sulkeutuva katto, niin hyvä niin.
Oli mukava katsella, miten pilviä muodostui vähitelleen taivaalle, kuitenkaan  niin, ettei enää Kasilla satanut. Kotona kolmesataakilometriä rikkaampana, (ai bensat) ja useita suuria elämyksiä kokeneena.  Satasen matkapyöräominaisuudet tällaisella kruisailu retkellä ylivertaiset. F Kasia en ota vertailuryhmään!