Tavallistakin tavanomaisempi lenkki.

 Pleksikokeilu numero kaksi. Ei hyvä!

 Kaikkien peltotukkien äiti.

 Lähes samasta paikasta otin kuvan noin kuukausi sitten. Nyt vihertää, pelto.

 Aiv,n teko menossa. Mukavan oloinen kämpänpaikka tois puol jokke.

 Melkein kaikkien pöyhijöiden äiti.

 Elävää maaseutua.

 Kyllä maalla on mukavaa.

 Vanhaa Toholampi - Kaustinen tietä.

Visiirinpesutauko samassa paikassa.

Tielle piti päästä! Satasella se onnistuu. Leppoinen, hmm.. kuuma ilma tervehti, kun tulin ulos tuvasta. Vaatetta en ollut turjustanut päälle, kuin pakolliset. Satanen hörähti mielellään käyntiin, olimme eilen käynneet pienen pleksikokeilu lenkin. Nyt ei sellainen tullut mieleenkään. Vähän pitemmälle piti päästä. Kannusta kohti ajelin visiiri puolittain auki, ajoviiman tunsi juuri sopivasta, näinhän se alkoi heti ajo maistua paremmalta kun vuosiin. Kannuksesta Toholammille, Hukarin risteyksestä käännyin soralle, sama tie, jota kuukausi sitten ajelin päinvastaiseen suuntaan. Pysähdyin samalla paikalle, kun silloin, nyt nokka vain erisuuntaan. Mitä kymmenenvuoden kuluttua tapahtuu aiv,n teossa, onko koneet jo niin isoja, ettei niitä tarvitse liikauttaa tai ei pysty liikauttamaan kedolla, kun toinen pää on jo saran toisessa päässä, ja toinen vasta lähdössä, tai jotain. Kymmenessä vuodessa ovat koneiden koot kasvaneet valtavasti. Pienellä pleksikokeilu lenkillä otin kuvia Anssin pojan ajamasta peltotukki härvelistä, entisen saran levyinen oli sekin.
Vähitellen sonnustauduin tien päälle, ajelin asfaltille takaisin, ympyrästä käännyin Kaustista kohti. Alihaapalassa tankkasin. Muistelin miten se vanhatie menikään, kuinka sattui, näin öljysoran pätkän katoavan metsikköön, siinähän sitä vanhaa tietä, eikä edes hassummassa kunnossa. Mutta näkyvyys visiirin läpi vaati pesutoimia, tässähän oli hyvä pysähtyä. Parikilometriä ajelin, vanhusta, kunnes palasin takaisin asfaltille. Tie oli märkä melkein Toholammilta asti, muutama pisarakin tuli visiiriin. Mutta Kaustisilla oli jo kuivaa. Kokkolaa kohti ajelin "tasanopeus" päällä, ei muita autoja menossa Kokkolaan, kukas sinne. No tulihan niitä perä edellä vastaan, maltoin olla pahemmin ohittelematta. Kokkolasta äkkiä biskobin mutkien kautta kasille, mutta nyt kasi yllätti, ruuhkaa! Kälviän risteyksen jälkeen meno rauhoittui, rauhallisissa tunnelmissa ajelin kotia kohti.  Tähänkään tavanomaista reittiä noudattavaan reissuun ei mitään lisättävää eikä pois otettavaa!