Koirakisat Saarijärvellä, Kaija tarvitsi autoa, mikäs neuvoksi? Eipä paljoa tarvinnut funtsata. Satanen tulille ja matkaan. Ei aivan niin yksinkertaista, perillä piti olla jo seitsemän jälkeen aamulla, aamut hieman viileitä vielä. Sivulaukut tämmäsin Sataseen, sinne kisavarusteita, sekä jotakin muutakin tarpeetonta. - Viiden aikaan painoin Satasen starttia, kylmäkäynnistys onnistui hyvin, hyvin vaatetettu kuski potki pyörän ulos, matka alkoi. Pienen episodin aiheutti vanha kunnon palvelija Schuberth! Alkoi hylkiä hyypiöltä ostettuja visiirin kiinnityspaloja. Ilmastointiteippiä palojen tehtävää hoitamaan, ei tuollainen saa matkantekoa hidastaa. Mutta meinasi hidastaa. Tiiviydestään tunnettu kypärämerkki ei ollut tiivis. Raaka neljän lämpöasteen ilma tunkeutui estotta sisään joka raosta. Harkitsin jopa visiirin irti repäisemista, mutta siinä olisi tullut muita vaikeuksia. Suora pohti ei ole niin ilkeä kuin muutamasta millin raosta tulevat kylmän ilman piikit. Tässähän alkoi olla extrime matkailun makua. Sadassakahdessa kympissä piikit olivat suhteellisen teräviä ja tuntuvia.Kun siitä vielä yritti pykätä, täytyi ajatus hylätä nopeasti.
Kaikkeen tottuu. Ei siihen mitä tapahtui Kyyjärvellä; ajoin kuin seinään! En piirutettuun lautaseinään tai muurattuun tiiliseen, vaan sumu seinään. Se tuli erään mäennyppylän takaa eteen täysin yllättäen. Näkyvyys putosi etusuojan puoleenväliin, Hätäinen refleksiliike visiirin ylös nostamiseen. Nythän se ei luonnistunut. Onneksi uusissa hanskoissa on vielä puhtaat etusormet, nopeasti yritin pyyhkiä enimpiä sumuja pois, se auttoikin näkyvyyteen sen verran, että sain laskettua nopeuden lähes nollaan. Sen tiesin ettei perään kukaan aja, oli nopeutta ollut kohtalaisesti ennen sumuseinää. Sumu oli tiheää, mutta näkyvyyden esti visiiriin iskostuva vesipatsas. Eipä tuollaista ilmiötä joka reissulle satu. Tiivistynyttä sumua oli litrakaupalla, vaatteissa, pyörän tankinpäällä, eniten tuntui kuitenkin kerääntyvän näköalaikkunaan. Kilometrin verran tätä kesti, koko ajan oli "tuulilasin pyyhkijä" päällä, kuitenkin vettä virtasi enemmän kuin ehdin pyyhkiä. Kankaalle nousu helpotti näkyvyyttä, eikä ennen Saarijärveä samanlaisia seiniä enää esiintynyt, vaikka sumua oli runsaasti. Kun Perhon kohdilla lämpö oli käynnyt kolmessa asteessa, Saarijärvellä lähenteli jo kymmentä. Hyvin kerkesin perille sovittuun aikaan. Jos onnistuu keskinopeuden saamaan yli sadankilometrin tunnissa, pitää hätäillä. En kerro onnistuinko? Kuuden aikaan illalla takaisin tielle, päällä vain tavalliset varusteet, muut tungettu laukkuihin. Yhdellä pysähdyksellä päätin tämän sivun ajaa, koska tankkaus sen vaati. Kyyjärvellä sen tein. Alkulämpö oli kaksikymmentä viisi astetta, Kokkola Lohtaja välillä putosi seitsemääntoista. Nyt jäi keskinopeus huomattavasti alemmaksi kuin aamulla.
Otsikkoon, onko tässä mitään järkeä? On tietenkin. Joku ajattelee, että tarkoitin tuota aamun matkaa? Siinä vasta järkeä olikin. Moottoripyöräily kumoaa monessa kohtaa järjen äänen. Kylmässä vuotavalla visiirillä sumuseinien läpi tuntuisi olevan viheliäinen juttu. Kuitenkin tuo menomatka oli oikeaa nautittavaa? Moottoripyöräilyä! Miksi ihmiset ui avannossa, juoksevat räkä poskella maratonia, kulkevat kymmenien kilojen rinkat selässä tuntureissa, ajatuksella, tuonne kun vielä elävänä jaksan niin hyvä on?Vastapainona voisi istua lämpmässä olohuoneessa katsella "hyviä" tv-ohjelmia kastella kukkia, varoa ettei minkäänlaista vetoa tule ovien raoista ikkunoista, jne....
Miksi tuo aamullinen sivu oli vaikuttavampi repäisy?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti