Tuo pleksi pois, niin hyvä!
Sovimme Amin kanssa tämän syyskuun kolmannen, Kekkosen syntymäpäivänä tapahtuvan ajelun Etelä-Pohjanmaan suuntaiseksi. Siellähän teitä riittää. Kymmeneltä Peitsolle, jossa tankkaus. Kasi saisi kuljettaa, olihan siihen modifoitu Satasen kunniakasta historiaa kantava tankkilaukku. Tankkilaukun koe-ajo edellisenä päivänä kertoi, etupäätä on hillittävä nousemasta tuulen paineesta. Sen ratkaisin mustekalalla. Sain jopa näkymättömiin. Päättelimme suunnasta, Seljesen mutkien kautta Kaustisen Nesteelle. Kahvit kallistelimme tuulensuojaan, syrjäsilmälllä vilkuilimme pyöriämme, jotka olivat saaneet kaverikseen Norttonin! Siinä olikin ihmettelemistä, Commandon kunniakasta logoa kantoi akkukotelon kyljessä. Vähän ihmetytti lisä texti "Cafe Racer". Näytti pyörä menneen melkoisen kunnostuksen ja modauksen läpi. Moderni kojetaulu, Öhlingsin jouset, radiaali levyjarrut edessä, jne.... Omistajan tullessa paikalle, kysyin onko pyörä seitsemänkymmenluvun alkupuolelta? Katsoi vähän pitkään kun kertoi sen olevan kaksituhatta kolmetoista mallia. No jopas. Siitähän juttu lähti käyntiin. Muutaman pyörän tekevät viikossa melkein käsityönä. Laatutyötä, kun käsityönä.... Näin sitä luulisi. Mutta kun robotti poraa hitsaa leikkaa ja liittää, siinä ei toleransseja synny kuin välttämättömiin paikkoihin. Käsityön leima paljastui omistajalle karulla tavalla ajaessaan brittirallista kotiin, kaksituhatta km ajettu moottori paukahti kesken matkanteon, venttiilin jousi poikki, venttiili poikittain männän päälle, jäihän toinen sylinteri ehjäksi! Takuu korvasi pitkän viiveen jälkeen, sitten meni starttimoottori, siihen kuulemma paras lääke on pitää aina ehjä starttimoottori varalla, muita pikku murheita jatkuvasti. Kuitenkin pyörä on kiinnostava, hyvä ajaa eikä ainakaan tylsä. Hirvittäisi ajatus pitemmälle matkalle lähdöstä. Nyt olisi päästävä vielä Tampereelle. Ajo ominaisuuksissa ei paljoa petrattavaa, sen oli myös pyörä näköinen. Kuivalta kytkimeltä kuulosti, kun laittoi käyntiin. Jos ei pyörässä kuiva kytkintä, ja tuollainen ääni, Tampere taisi jääädä näkemättä sen satulasta, ainakaan samana päivänä. Vaihteen päällemeno ääni oli myös "vanhanaikainen"....Tarkistin Googlesta kytkimen tyypin, märkä! Valitettavasti tuli mieleen Ducati 450 Desmo. Ajajan pyörä, kaunis, mutta koko ajan sai olla varuillaa, pääseekö seuraavalle huoltoasemalle, ilman katastrofia.
Siinä kun Norton ukko laitteli lähtöä, käppäili paikalle täydellinen kopio Norjalaisista tai Irlantilaisista, tai Skontlantilaisista kalastajaukoista, partaa myöten. Käppi oli toisessa kädessä kulkua tukemassa. Ajattelin ensin, nyt Ronttos ukko saa huutia. Mutta mitä... Kuului kyselevän Norttoni kuulumisia, ja kun tärkeimmät, siirtyi sivuun katselemaan Englannin ihmeen lähtöä. Sitten saapasteli meidän luokse. Todella hupanen äijä, kiinnostunut moottoripyöristä, antoi Hondan nimellekin selityksen, Ami voi sen muistaa, samoin Kasin kirjaimet BMW saivat loogisen selityksen. Siitä sitten mekin lähdimme hyvillä mielin taivalta taittamaan. Jätin visiirin pesun seuraavaan pysähdykseen... Olisi rikkonut tunnelman. Smöböndersin mutkatielle kääntelimme, mitään ennätysnopeuksia emme tavoitelleet, mutta niin paljon vauhtia, ettei pyörät keskelle tietä sammuneet. Pysähdyimme tutun lammen rannalle valokuvia ottamaan, ilma alkoi olla kuin tehty moottoripyörä ajelulle. Loppumutkat kallistelimme samoihin tahteihin kun alkupätkänkin, taikka enhän minä Amin kallisteluista tiedä, jäi vielä värkkäämään jotain, kun lähdin liikenteeseen. Epäilen, että tuli palan matkaa vilkkaalla männän nousulla....? Vaihdoimme pyöriä Vimpeliin menevän tien tullessa poikittain vastaan, emme lopullisesti, vaan vähäksi aikaa.... Ami lähti keulille Räyringin tienhaarasta. Totuttelin kääntymättömään etulamppuun, se kävikin hetkessä, Ksatasen vuodet eivät olleet unohtuneet. Ksataselta Honda muutenkin tuntui, katteen suojassa tuli heti kuuma! Moottorin ääntä ei juuri kuulunut, vaihdepoljinta haeskelin aina välillä, kun vaihteen näyttö puuttuu oli vähän arpomista mikä pykälä silmässä. Mitäs siitä, kun matka taittui, eikä moottorikaan pahemmin protestoinut. V-kakkonen on hupanen loksuttaja, tuntee, että männät vaeltelee eri kategoriassa kuin Kasissa. Ami kääntyikin Kalliosaarelle päin, ajelimme mukavaa alussa asfalttia lopussa hyvän laatuista soratietä muutamat kilometrit, paljastuikin tämän syrjähypyn kohde. "Rajaseudun Saluuna" luki rakennuksen seinässä. Saluunan näköinen se olikin. Ami tiesi, että paikalla pidetään kaikenlaisia tapahtumia, oli edellis iltanakin ollut pienet kantribileet. Mielenkiintoinen paikka, houkuttimeksi raahattu käyvän näköinen maamoottorikin. Muut rakennukset olivat lännen hengen mukaan jätetty viimeistelemättä, hieman kuin lavastuksia, vaikka varmaan käytössä varastoina jne.. Lähdimme aikamme ihmeteltyämme ajelemaan takaisin päin. Nyt omilla pyörillä. Minun kartta ei näyttänyt kuin pienen tienpätkän tästä seudusta, jälkeen päin katsoin, ei samaa tietä olisi tarvinnut takaisin ajaa. Sääksjärven kiersimme Vimpeliin mennessämme, maisema on Keski-Pohjanmaasta poikkeavaa, kumpuilevaa, kuitenkin Suomenselän karuus paistaa läpi. Vimpelissä emme pysähtyneet, ajoimme vanhaa Lapuantietä eteenpäin. Lakian harjun torni alkoi häämöttää vasemmalla horisontissa. Kirjakielellä lausuttuna Lakian harju on Lakeanharju. Kun tulimme harjun riseykseen, käännyimme tietenkin sinne. Nousu oli melkoinen lähes huipulla olevan sääasema tornin viereen. Näköalat mukavat alas Lappajärvelle. Ami lähti vielä pienelle kierrokselle, latasin actionin laskua varten. Sehän olikin paljon jyrkempi kuin nousu.... Kotona katselin otoksen, nyt näkyi myös korkeuserot videolla. Odottelin Amia tovin Lapuan tiellä, jatkoimme matkaa eteenpäin, kun lauma oli koossa. Vaasantiellä ei liikenne häirinnyt, käännyimme kuitenkin Kanavan kievarin parkkipaikalle, bensaa voisi lirutella tankkeihin, kahvit ja reissumies maistuivat myös ajureille. En muista mitä Ami söi. Nyt olisi sitten vuorossa Kauhajärven kierros. Tienhaara tulikin muutaman kilometrin leppoisan ajelun jälkeen. Tämä oli selvää järven kiertoa, tie seurasi uskollisesti rantaviiva, täällä oli asutusta koko matkan, kun kaarruimme vasemmalle järven takaosassa. Sitten tuli tienhaara, vasemmalle veisi valtatielle, oikealle, se näkee sitten. Tällainen summaretkeily on mukavaa, luottaa vain vaistoihin, kyllä Suomessa aina ihmisten ilmoille löytää. Nyt olimmekin melkein koko ajan ihmisten ilmoilla. Viljeltyä peltoa näkyi paljon. Muutamat risteykset tulivat eteen, arpaa heitimme, eikä aikaakaan, kun olimme Lapualle johtavalla valtatiellä. Lapualle emme kuitenkaan menneet, lähdimme rannikkoa kohti. Ami oli kertonut, että Nyykapissa on mukava vanha kahvila sillan korvassa, sen kannatta bogata. Mutta olimme Lapualla. Ami lähti vetämään. Muutakin liikennettä kulki samaan suuntaa, vähän niitä tuli vastaankin! Jossain vaiheessa Ami hermostui mateluun, ohitteli jonoa aina kun mahdollisuus tuli. Minä oli saumassa jossa mahdollisuuksia olisi vähemmän. Yhteys alkoi pätkiä! Ilman riskejä en saisi Amia kiinni, päätin koukata Liinamaan mutkatien kautta, eiköhän sitä jossain jälleen kohdata. Mutta ei, kun nousin Ylihärmän kohdalla valtatielle, ja lähdin länteen päin, ei Hondaa näkynytkään oletetuissa kohdissa. Noo, hän on Alahärmän huoltoasemalla? Ei ollut! Mitäs nyt, Mirkan Abc,llä, ei! Kun oli ollut puhetta siitä Nyykaapista, sinne. Siellä se Hondamies jo kohta odotta. Ei odottanut! Nyt vähän harmitti. Ja kahvilakin sillankorvassa oli kiinni. Alkoi viestittely. Ami olikin odottanut Härmän kylpylän risteyksessä, joka sattuu juuri Liinamaan lenkin sisälle....Lähetin viestin, että kahvila on kiinni, ajelen Pietarsaaren ABC,lle. Sinne kääntelin hiljalleen sunnuntain paluuliikenteen seassa, en tiedä mistä palasivat, Uudestakaarlepyystä Pietarsaareen vai kauempaa. Kuitenkin tie oli kuormitettu kiitettävästi kulkuneuvoilla. Abc,llä ostin vähän kauppaostoksia kotiin. Tulihan Amikin sinne, harmittelimme töppäystä, olihan se minun syytä kun käänsin Liinamaalle. Ajohaluja olisi ollut kierrellä Ylistaron maisemissa, siellä on aina mukava ajella, nyt se jäi. Ehkä syksyä vielä riittää, tai paremmin, kyllä riittää. Hondan etukumi olisi pikaisesti vaihdon väärtti. Ami kävi ostamassa Larsmon sillankorvasta savukaloja kotiin evääksi! Ajelimme loppumatkassa vielä Öijasta kasitielle, loivamutkaista tietä, mutta parit autot toimivat vakionopeuden, tai paremminkin vaihtelevan nopeuden säätiminä. Kokkola ohitettiin heittämällä, Ami koukkasi Veikon torille, ehkä? Minä ajelin Karhin mutkatiet mahtavan ajelun päätteeksi, ei olisi malttanut millään lopettaa, neljäsataa kuusi kilometriä jättivät suuren ajonälän. Matkaseura oli taasen huippuluokkaa, kyllä nämä ajelut ovat suolaa!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti