Melkein kaksi viikkoa kiusannut flunssanpoikanen piti pyörät visusti elosuojassa. Alkujakso olisi ollut lähes parasta ajokautta koko kesän huomioon ottaen. Nyt sunnuntaina päätin lähteä tien päällä, olkoon flunssa tai ei. Mutta ajoilmat olivatkin muuttuneet syksyisen koleiksi ja kosteiksi. Hyviin varusteisiin luottaen pakkasin termospullollisen kahvia takalaukkuun, action kamera kypärään, Kasi käyntiin. Mutta vielä yksi este voitettavana. Jatkuvat sateet ja perunapuimuri olivat yhteistuumin onnistuneet saamaan tiet jäätikön liukkaiksi. Olikin taiteilemista saada Kasi kunnialla Sainsalon tielle, jossa pitoa alkoi lötyä! Tankin kautta ajelin, kasilla kääntelin pohjoista kohti. Vielä ei ollut reitistä mitään ajatusta. Yhdeksän astetta lämmintä, tihkua taivaalta. Kasi taivalsi kevyesti, tavattoman kevyesti pohjoiseen päin, tuskin se syynä, vaan happipitoinen ilma. Kannukseen Alaviirteeltä, olipas mukava päästä taasen pyörän satulaan. Väliviirteellä tihku muuttui sateeksi. Olin katsellut kartasta, että aivan huomaamatta jäänyt Ullavalta lähtevä oikotie Norpalle olisi ajettava mahdollisimman äkkiä, paikattava tuo ammottava aukko sivistyksessä! Mutta miten Ullavaan, Rekilän, Kälviän, jopa Kaustisen kautta? Katsotaan mitä Kasi on mieltä. Kasi tykkäsi viilettää Kajaanitietä, Vitikkaan, Koutosen kohdalla katselin, että olisi jo kahvin aika, kun sattui tyhjä bussipysäkin katoskin sopivasti matkan varrelle. Sateen suojaa ei tarvinnut, kypärän laitoin kolhiintuneelle penkille. Ruoho oli valloittanut koko pysäkki katoksen. Käyttö jäänyt vähille. Kahvin makuun nuo seikat eivät vaikuttaneet tippaakaan. Mukavasti lämmitti. Laitoin actionin päälle kun suoriuduin matkaan. Ennen Kokkolaa näyttäytyi aurinko! Kuitenkin ei tarvinnut olla kummonen säätieteilijä, kun tajusi, ettei Kaustisen suuntaan kannata lähteä, jos haluaa pysyä sateettomalla alueella. Päätin pysyä. Ajelin Kokkolan ohi, lämpötila nousi asteen verran, kun kosteuskin laski, tuntui jopa lämpimältä. Kruunupyyn liikenneympyrässä pieni arvuuttelu, josko sittenkin Kaustisen suuntaan, mutta raskaana riippuvat pilvet saivat Kasin kääntymään Kpyyn keskustaan päin. Ajelin sitä kautta kasitielle takaisin. Tämähän kumma reissu, kun kumit kuluvat vain keskeltä, Öijaan menevällä tiellä olisi muutama mutka. Kääntelin Kasin pois kasilta. Mutta en minä kahvia kotiin takaisin vie. Olikin hyvä paikka kahvitteluun. Muutama autokin ajeli "piknicin" ohi. En tiedä, surkuttelivatko vai kahdehtivatko suppuisessa säässä seisoskelevaa motoristia. Taisivat naureskella. Eivät tiedä mitä tekevät, koska ajofiilinki alkoi olla jälleen kympillä. Kun action päällä, päätin ajaa pienen kaupunki kierroksen. Eteen sattuikin hurjan näköinen Mersu, neljä miehen mentävää pakoputkea, maagisia kirjaimia takapeltissä. Äänikin kertoi, ettei olla pelkillä kirjaimilla liikkeellä. Eihän se kiihtyvyydessä Kasille olisi pärjännyt, mutta en lähtenyt kisailemaan. Hurjasti kiihtyi autoksi. Kuskikin oli kiihdyttävää tyyppiä. Harmi, että kääntyi Jyväskylän tielle. Minä Kasin kanssa ajelin tuttua Ouluntietä. Vanhalle tielle Marinkaisista, tie oli vielä märkää, joten edessä köröttelevä auto ei haitannut niin, kuin olisi kuivalla kelillä tehnyt. Toki nytkin oli "tientukkona". Puolitoistasataa kilometriä kosteaa tietä, kannattiko? Tyhmää edes kysyä itseltä tuollaista!!
ps. Yksi motoristi tuli vastaan, kädet nousi kunnolla, ei mitään sokeripoikia olla! Kaksi itikkaa löysi kohtalonsa visiiristä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti