Paanukatto päivitys

 Uskottava on, etteivät ole lyöneet kintaita tiskiin. Auringon puolelta.

 Eivätkä pensseleitä santaa. Varjon puolelta.

 Tämä herra ei panisi pahakseen pientä almua. Ei sattunut olemaan kuin kaksikymmen senttinen, eikä lähellä kioskia jossa olisi voinut vaihtaa pienemmäksi.

 Tämä kuva osoittaa, että kunnioitamme F Kasin kanssa kaikkia sääntöjä ja säädöksiä.

 Parin vuoden takainen syöksyvirtauskierremyrsky jätti aukkoja puustoon, muuten maisema ennallistettu. Taustalla näkyy Kaustisen kyläpahasta.

 Esittelin F Kasille uuden taukopaikan.

Sataselle toki tuttu.

Huhtikuun ensimmäisen päivän lehtijuttu kertoi Kaussislaisten lyönheen kinthaat tiskhiin, juttu kertoi kirkon paanukatto projektin kusseen ns. alleen. Vaikka Kaustislaiset yrittivät pontevasti kumota uutista seuraavan päivän lehdissä, jäi epäilys kytemään, kävikö näin. Suomalainen ei usko, ennenkuin näkee!
Nythän oli jo melkein helle! Kevyillä varusteilla matkaan. Kaksikymmentäkolme astetta celsiusta! Oli juhlava päästellä Kokkolaa kohti. Biskobin mutkien kautta Jyväskylän tielle. Köykärinmäen alikulku saanut jo asfaltin pintaan. Kolmeatoista jytisteli F Kasi voimainsa tunnossa, annoin sille sen mahdollisuuden. Kaustisten kirkonmäelle käännyin. Ajelin kiviaidan viertä niin ptikälle, kun oli sallittua. Jätin pyörän parkkiin, jalkauduin. Kirkon kiviaita on tällä sivulla luvattoman huonossa kunnossa. En kehdannut laittaa tähän blogiin kuvaa siitä! Puiden välistä häämöttävän kirkon ympärillä oli, kuin olikin rakennustelineitä. Nurmikolla oli paanukontteja, tervan tuoksu sai mielen herkistymään, tuli mieleen, kun Äyvä tervaili rekiä kuumana kesäpäivänä, tuoksu ei unohdu koskaan. Joskus joutui käyttämään kolitervaa, sen tuoksu tuli vastaan Kokkolan juna-asemalla, ratapölkyistä.
Kiersin koko kirkkomaan, auringon puoleltakin otin muutamat kuvat. Tarkistin vielä, etteivät telineet olleet hämäyksen vuoksi paikalla. Puuäijä yritti anoa avustusta, jäädytin sydämeni, jätin antamatta! Kaustisilta jatkoin Toholammin suuntaan, ilma oli kuin silkkiä, ensimmäistä kertaa tänä vuonna oli ajoilma! Toholammilta Sieviin johtavalle tielle. Ennen Sieviä esittelin F Kasille uuden taukopaikan. Vähensin vaatteet minimiin. Ylivieskan Abc,llä pesin visiirin (oli pakko) itikoista sellaisessa kuravellissä, että meinasi itku tulla visiirin naarmuttoman pinnan puolesta! Katselin Kalajoen suuntaan, siellä aurinko mollotti melkein vastaan. Päätin laittaa aurikolasit päähän. Ennen Alavieskaa taivas synkkeni, parinkilometrin matkalla tuli vettä vaihtelevina ryöppyinä. Lämpö putosi kahdestakymmenestä neljästä kahdeksaantoista. Sade loppui yhtä äkkiä kun oli alkanutkin. Tyngän myllyllä yritti samaa, nyt lyhyemmällä matkalla. Vaikka sitkeästi pidin aurinkolasit päässä en aurinkoa enää nähnyt tällä ajelulla.  Kasitie hujahti  hetkessä, kotiin vähän yli kahdeksan. Taitaa tämä vuosi olla sellainen, että on ajettava silloin kun pystyy, ilmat tuntuvat  aikalailla epävakailta. Mutta mitäs hätää tässä, nytkin nautiskelin vajaa kolmesataa kilometriä!