Muutamat teesit, miksi olen hurahtanut moottoripyöriin!
Se lähtee lapsuudesta, Vilhon Cz oli suurin kipinän antaja. Kun vielä sain ajaa sillä seitsemän vuotiaana, ei muuta tarvittu. Pyörä oli kevyt ja matala, Paavolan keto leveä ja tasainen, Vilho koko ajan varuillaan, etten jokeen aja hyvää pyörää. Kokemus oli vaikuttava! Toinen lähes samanlainen oli Jawalla hiljaisella kasitiellä kaasupohjassa ajo. Silloin ikää jo tusinan verran vuosia. Liikennettä ei tuohon aikaan ollut tunti kausiin, joten baana tyhjä.
Mopot, vaikka niitäkin kaksi oli, eivät kolahtaneet. Ne olivat polkupyörän korvikkeita. Mutta seisemänkymmenluvun alun pyörähuuma jää mieleen juuri sellaisena aikana, jollaisen jokaisen pitäisi kokea. Näin minusta tuntuu. Sitten tuli tauko, Neljännesvuosisata. Alkoi MZ kausi. Sitä kesti kuusi vuotta, kunnes tuli BMW Lt. Tämä pyörä meinasi lopettaa harrastuksen, noin kuuden! vuoden kuluttua! Jossakin mielen sopukoissa tajusin, että täytyy tehdä jotakin, pyörällä ajosta oli tullut liikkumista paikasta toiseen, auto on siihen mielestäni paremmin sopiva. Mitä neuvoksi, kun kuitenki ajohaluja aina silloin tällöin löytyi. Muutetaan Luxus malli moottoripyöräksi! Katteet romukoppaan! Jätin pienennetyn pleksin paikalle. Se keino tepsi! Alkoi kilometrejä karttua. Vihjeen tällaisesta muutoksesta sain luettuani Torsti Salosen blogia, jossa kertoi haluavansa palata katteen takaa ajamaan moottoriopyörällä. F Kasi tuli hyvään saumaan, vikkelä jopa äkäinen räyhä herätti vanhan ukon fiilistelemään ja vähän kanttailemaankin. Mutta siinäkin oli pleksi suojaamassa, otin sen Kuopiossa pois, aloin kuulla jälleen luonnollisen tuulen suhinan, luonnollisen ajoviiman paineen, twin moottorin eteenpäin vievän jytinän ja vapauden tunteen, tässä on tie edessä ilman mitään esteitä, edes näkemä!! Ehkä tämä viimekesän oivallus antoi lopullisen potkun herättää MZ pitkästä kaamosunesta. Turha lienee sanoa, MZ,tiin ei tule pleksin palaakaan. Hieman karkeammat renkaat, kun aikomus koluta enemmän sorateitä kun moottoriteitä!
Äyvän kanssa olin samaa mieltä sanonnasta, "ei päämäärä, vaan matka". Tämä oli Äyvälle selviö. Kun joulukuusta lähdimme hakemaan, tulimme hyvään kuusikkoon, minä jo aivan turtana väsymyksestä, ei vauhti hiljennyt yhtään, taisi Äyvää jopa harmittaa, kun näin "läheltä" joutuisi kuusen valitsemaan!
Toinen "perintö" tuli sellaisena ominaisuutena / vikana, Äyvän sanojen mukaan: Kun jonkun kerran näkee, se on siinä, olkoon se vaikka Eiffel torni. Näin se on, Norjan vuoristossa huomasin tämän, kun ne kerran on kokenut, se on siinä. Toki voin uudelleenkin sinne mennnä, kun se matka!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti