Turbulenssin ja häikäisyn torjuntaa. 27.9.2017

 Ruma prototyyppi, mutta toimiva. (minä en ole tuolla sisällä)

 Pienestä se on kiinni, turbulenssin torjunta.

 Näkymä ohjaamosta on aika mukava.

 Sumuista tietä edessä.

Kuva otettu taustalla näkyvää.... merta kohti!

Moottoripyörän tuunaus ei tarvitse aina olla, suuria projekteja, pienilläkin tempuilla saa paljon aikaan. Tässä kaksi  "temppua". Edellisissä jutuissa olikin jo puhetta avattavan kypärän "ominaisuudesta" siihen on vaikea, jopa mahdoton kiinnittää lippaa. Esim. Centuriossa ja Agv,ssä ei näitä ongelmia ollut, edellinen avokypärä, jälkimmäinen suljettu kokokypärä. Onneksi Schubertissa on liikuteltava tummennettu "aurinkolasi" se auttaa keskipäivällä kun taivaalta tulee yleistä valoa niin että silmiin koskee. Mutta on jopa vaarallinen ilta-auringossa alas laskettuna. Hieman auttaa, kun raottaa vain pari senttiä yläosaan, voi sen taakse aurinkoa piilottaa, mutta läpihän se tulee. Tämän idea on tehdä muoviin läpinäkymätön osa, joka korvaisi puuttuvan lipan. Prototyypissä on maalarinteippi liimattu muoviin, ja mustalla tussilla väritetty. Nyt ei aurinko tule läpi. Jos haluaa ajaa aurinkolasi asennossa, voi sen vetää täysin alas, jolloin voi katsella mustatun osan yläpuolelta, eikä se haittaa yhtään. Erittäin toimiva ratkaisu, Ullavasta vasten aurinkoa ajo on ollut jopa pelottavan tuskaista, nyt ei mitään ongelmaa. Parannettavaa tuohon protoon, siistimpi toteutus, ja kaksi väritettyä maalarin teippiä päällekäin, silloin se on täydellinen.
Toinen tuunailun aihe on moottoripyörässä oleva pleksi. Toista kuukautta ajelin ilman mitään vain paljaat mittarit ohjaustangossa. Mutta niitä ei ole ehkä suunniteltu ottamaan vastaan edestä tulevaa, kovaa vesisadetta, tai kivisadetta. Emc huolto oli sitä mieltä, että kannattaa ehkä suojata mittaristo, on sen verran tyyris paketti. Mutta alkuperäinen pleksi huutaa! Otin puukkosahan, vedin siitä pois niin paljon kuin mahdollista, koska ruuvien paikat määräsi tämän. Maalasin uutta mustaa päälle, tuli aivan asiallisen näköinen. Tänään jännittävä testiajo kirkolle, vanhaa tietä Marinkaisiin, kasia takaisin. Testi on yksinkertainen, hitaasti nousta seisomaan jalkatapeille, jos äänimaisema muuttuu, hiljaisemmaksi, nostaa pleksi turhia pyörteitä kypärään. Kahdeksankymmenen vauhdissa ei mitään. Ohjaus tuntui ehkä vähän vakaammalta, kuin ilman pleksiä, nämähän ovat melkein henkimaailman juttuja, koska ilmaa liikkuu hyvin paljon ajajan ja pyörän ympärillä. Varovasti nostin kasilla sataan neljään kymppiin, hui! seisontatesti, ei mitään eroa tässäkään äänimaailmaan. Uskottava se on! Hyvä juttu, mittarit suojassa, ei turbulenssia, ehkä bonuksena ohjauksen vakauttamistakin.. Lofooteilla ensikesänä tulee vähän pitempi ja rankempi testi tuunausten hyvyydestä.

Ajelu vaihtelevissa lämpötiloissa. 25.9.2017

 Kahdenlaisia itikoita.

 Poseeraus Niskankoskella. Lumia 930

 Nikon Coolpix

 Niskankoski Lumia 930

 Nikon Coolpix

 Nikon Coolpix.

 Laitureita jatkettu.

 Kasi poseeraa.

 Toinen itikkapäivitys, ja hävitys.

 Olisipa kasitiekin noin hyvää!

 Mutta ei korvaa tämä pinnoite sitä kurjuutta, joka alkaa noin kilometrin päästä Kälviälle päin.

 Meri antoi "mukavan" lahjan vaeltajalle, lämpö putosi kymmenen astetta kymmenen kilometrin matkalla.

 Tässä syy, sumurintama vasta lähestymässä.

Sieltä se tulee, sinne mennään.

Lämmintä, mutta hieman kovahkoa näytti säätila olevan, kun kävin ulkona sitä haastattelemassa. Kamppeet niskaan, Kasi tulille, vaikka oli puhe Satasella lähteä, laiskuus iski, en viitsinyt peruuttaa sitä navetan uumenista lähtökuoppiin. Pohjoiseen päin suunta. Lämpöä piisasi Alaviirteelle asti, putoaminen neljästätoista seitsemään ja puoleen oli melkein sadanmetrin sisällä. Sumun sisään painuimme Kasin kanssa, visiiriä piti pyyhkiä kuivaksi. Käännyin Kannukseen, ennen Hillilää oli jo kaksitoista astetta, itikoita visiirissä! Pysähdyin putsaamaan, muutamat hiehot seurasivat toimitusta kuka kiinnostuen kuka välinpitämättömästi. Jospa Niskankoskella ottelisin muutamat kuvat! Niin tein, kokeilin Lumiaa ja Nikonia samoihin kohteisiin. Tuloksia yllä. Kannukseen päin hujuttelin menemään, kevyttä oli kyyti, Kasi tuntuu paranevan koko ajan. Eskolaa kohti käännyin,  ajelin maltillisesti Toholammin risteykseen, siitä oikealle, tämä tie on suoraa hieman heikkopintaista öljysoraa, ajettavaa kuitenkin. Riuttasissa käännös vasemmalle, Toholampi alkoi lähestyä vauhdilla. Taasen oli liikenneympyrässä mahdollisuuksia, suoraan Lestijärveä kohti, vasemmalle Sieviin päin, käännyin oikealle Kaustisten suuntaan. Lämpöä Toholammilla kahdeksantoista astetta. Ei se paljoa laskenut soisellakaan osuudella. Ullavaan käännyin, uusi asfaltti houkutteli ripeään menoon, mutkat kuin tehyt Kasin kaarrekäyttäytymiselle. Mukava tuneta kengänpohjassa asfaltin kosketus, tietää, että vielä on paljon varaa kallistaa, mutta kun ei tarvitse. Ullavan jälkeen pysähdyin putsaamaan visiirin,
olikin kertynyt iso lauma. Ennen Välikylää muuttui tien pinta  täysin ala arvoiseksi. Kevään paikkaukset olivat pahentuneet, jos tämä on Destian laatukriteerin raameissa, on jossakin pahasti vikaa. Ennen Kälviää alkoi asfaltti ja pinta tasoittui heti. Olikin mukava lasketella melkein tyhjällä käynnillä kirkonkylää kohti. Mutta taajamamerkin jälkeen sukelsimme Kasin kanssa melkein talveen. Tiheä sumu kasteli visiirin, tiputti lämpötilan kymmeneen. Tätä kesti vain liikenneympyrään asti kun ilma kirkastui ja mittari kohosi kahteentoista asteeseen. Lämpöä ei kestänyt kuin hetken, linkkimaston kohdalla pysähdyin kuvaamaan lähestyvää sumurintamaa lämpö putosi jatkuvaa vauhtia, nyt enää kahdeksan astetta. Ajon vetiseen sumuun, visiiri meni tukkoon kuin rankka sateella, pyyhkäisin vedet pois, koska vauhtia oli niin vähän, ettei se kyennyt näkymää kirkastamaan. Kasitiellä ajelin hyytävässä kosteassa tunnelissa, näkyvyys vähän eturattaan etupuolelle! Hirvenmäellä laantui sumu niin paljon, että nostin nopeuden yli sadan, ettei kukaan törmäisi takaapäin. Peilit olivat olleet ahkerassa käytössä sumun sisällä ajaessani. Sorrossa paistoi aurinko, kun laskin Houraatin mäkeä iski sumu ja kylmyys jälleen, sitä kestikin kotiin asti, vaikka Koivistonperäntien risteyksessä selkeä kohta. Mielenkiintoinen ajelu, noin sata neljäkymmentä kilometriä vaihtelevaa säätä, ajopuku oli pinnalta kuin suihkussa käynyt kun otin päältä pois!
saldo: Yksi moottoripyöräilijä vastaan, henegenheimolainen käden nostosta päätellen. Visiiri tukkeutui itikoista aika vilkaasti.
ps. Emc oli sitä mieltä, että olisi hyvä suojata tuo mittaristo vaikka pienemmällä pleksin palasella, tuunausta ennen syys sateita?

Evijärvellä tankkasin. 24.9.2017

Marinkaisissa ajelin lähempää merta!

 
Lentokentän vieressä ensimmäinen tauko, kahvittelun kera.

 Lämpötila heilui kahdeksan ja kymmenen asteen välillä, enemmän viileähkö, kuin helle...

 Valmetti vei jyväkuormaa, ohittelin sen kaksi kertaa.

 Tässä Evijärven ja Vetelin rajalla. Nyt oli kahvin ja pienen ruokailun aika.

Onhan talvelle tiedossa taas tuunailua, mukiteline!

Laajasin keskimatkan varusteet mukaan, kahvia, vähän naposteltavaa sekä kameravehkeitä liikkuvan ja liikkumattomien kuvien ottoon.  Action valmiiksi kypärän laelle. Kasi lähti mukaan, oli jo valmiina elosuojassa, Satasen vuoro olisi ollut,  ensikerralla sitten. Mihin suunta? Ei mitään tietoa. Jospa ideaa Karhintien mutkista. Niin paljon antoi ideaa, että kiersin Marinkaista meren puolelta, ensimmäiset kuvatkin meri taustalla. Kasitieltä Biskobin mutkiin, Jyväskylän tiellä en vanhennut kuin Sokojan kakkosristeykseen asti. Sokojalle menee kaksi rinnakkaista tietä, tämä oli se mutkaisempi ja mukavampi. Lentokentän vieressä tutulla paikalla join kahvit. Ilma oli luvattua kylmempää, mutta olihan nyt vielä aikainen aamu. Jyväkuorma traktori oli kuitenkin saanut jo peräkärrynsä täyteen, olin sen ohittanut Sokojalta lähtiessä, nyt näytti, että ohittaisin uudelleen. Kaksi lentokonettakin lähti ilmaan, olivat pieniä yksimoottorisia. Lähdin traktorin perään kun sain takalaukun kiinni, laitoin myös actionin kuvaamaan. Käännyin vasemmalle Kruunupyyn tien risteyksestä, vieläkään en ollut tehnyt mitään reittisuunnitelmaa! Mutta Jeussin tie oli kuin tarjottimella, olimme Anssun kanssa kerran ajaneet tuon pätkän, soraahan se oli, tosin aivan asfaltin veroista. Äkkiä hujahti Åsbackan tielle, oikealle käännyin, melkein heti vasemmalle tielle, joka tulee Essen itäpuolelta Alajärvi väylälle. Mukava, melko hyväpintainen pätkä. Evijärvelle menevä tie oli kuin hiottu, ei liukasta, mutta tasaista. Kasi hyrräsi sataakahtakymppiä mittarinopeutta, vaikka kaksipyttyisen pitäisi täristä, en hyvälläkään tahdolla löytänyt Kasista sellaista ominaisuutta, peilit kirkkaat, yritin puristaa kahvoja, ei tärinää, löysä ote, ei, jalkatapit, ei minkäälaista vibraa. On sillä mukava päästellä pitempiäkin matkoja! Kahvan lämmittimet laitoin päälle, lämpötila putosi  kahdeksaan ja puoleen asteeseen, hellettä! Kuitenkin ennen Evijärveä nousi jälleen kymmeneen. Tankkasin St ykkösellä yksitoista litraa. Päätin ajella sivuteitä kun niitä ilmaantuu. Veteli Halsua risteys, no käännytään sinne! Särkkylän kylä muistuttaa Tavastekengän maisemia, mäkistä, jolloin horisontti katoaa mäen nyppylään. Karua suomenselän maisemaa. Talot ovat erilaisia, kuin rannikolla. Katselin ruokapaikkaa, sellainen löytyikin Vetelin rajalta, pysäkki, jossa yksinäinen rehuauton peräkärry odotti kuljetusta. Ohi kulkevalla tiellä oli yllättävästi liikennettä. Söin pienen ateria, ja join kuumaa kahvia. Aurinkokin oli alkanut lämmittää, tässähän tuli aivan kesäinen olo. Muutamat kuvatkin otin. Kiire ei ollut minnekään, alkoi reissussa olla fiilingin makua!
Kun lähdin Veteliä kohti, muistin, etten ole ajanut Räyringin järven vasempaa puolta koskaan moottoripyörällä! Sehän olikin mukavan mutkainen, hyväpintainen tie. Kylien läpi mutkitteli kuudenkymmenen rajoituksella, mutta sitten alkoi kahdeksankymppinen, tämä tie loppui liian äkkiä risteykseen, Veteli - Vimpeli tielle. Ajelin sitä Smoböndersin risteykseen, vilkku vasemmalle, pysähdyin ja laitoin actionin päälle. Smöbönersin mutkat tuntuivat jyrkemmiltä näin päin ajettuna, Kasi kyllä selvitti niitä hienosti. Kauhavan tietä ajelin Teerijärven risteykseen jossa vilkku vasemmalle. En käynyt Kallen meijerillä, joten salaisuudeksi jäi, onko siellä enää mitään toimintaa,  ainakaan loppuunmyyntiä ei ole tänä kesänä muiden kesien tapaan näkynyt lehdissä, eikä netissä! Ilma lämpeni koko ajan, Alavetelissä pieni kostea hetki, mutta rannikko olikin mukavan lämmintä. Karhin mutkia en lähtenyt parin henkilöauton perässä himmailemaan, vaan ajoin suoraan kotiin. Kasin ominaisuudet ovat todella tasapainossa, siinä on pyörä joka käyttöön.
ps. Saldo: Moottoripyöriä en nähnyt ennen kuin tullessa Alavetelin kohdalla tuli ensimmäinen vastaan, sitten niitä tulikin tasaisesti koko loppumatkan! Itikoita  visiiri täyteen!

Kosteahko syysajelu. 17.9.2017

 Tankilta liikenteeseen.

 Koutosen pysäkki ränsistyy entisen motellin tahtiin.

 Tässä toinen kahvipaussi

Turha sanoa, että hyvältä maistuu!

Melkein kaksi viikkoa kiusannut flunssanpoikanen piti pyörät visusti elosuojassa. Alkujakso olisi ollut lähes parasta ajokautta koko kesän huomioon ottaen. Nyt sunnuntaina päätin lähteä tien päällä, olkoon flunssa tai ei. Mutta ajoilmat olivatkin muuttuneet syksyisen koleiksi ja kosteiksi. Hyviin varusteisiin luottaen pakkasin termospullollisen kahvia takalaukkuun, action kamera kypärään, Kasi käyntiin. Mutta vielä yksi este voitettavana. Jatkuvat sateet ja perunapuimuri olivat yhteistuumin onnistuneet saamaan tiet jäätikön liukkaiksi. Olikin taiteilemista saada Kasi kunnialla Sainsalon tielle, jossa pitoa alkoi lötyä! Tankin kautta ajelin, kasilla kääntelin pohjoista kohti. Vielä ei ollut reitistä mitään ajatusta. Yhdeksän astetta lämmintä, tihkua taivaalta. Kasi taivalsi kevyesti, tavattoman kevyesti pohjoiseen päin, tuskin se syynä, vaan happipitoinen ilma. Kannukseen Alaviirteeltä, olipas mukava päästä taasen pyörän satulaan. Väliviirteellä tihku muuttui sateeksi. Olin katsellut kartasta, että aivan huomaamatta jäänyt Ullavalta lähtevä oikotie Norpalle olisi ajettava mahdollisimman äkkiä, paikattava tuo ammottava aukko sivistyksessä! Mutta miten Ullavaan, Rekilän, Kälviän, jopa Kaustisen kautta? Katsotaan mitä Kasi on mieltä. Kasi tykkäsi viilettää Kajaanitietä, Vitikkaan, Koutosen kohdalla katselin, että olisi jo kahvin aika, kun sattui tyhjä bussipysäkin katoskin sopivasti matkan varrelle. Sateen suojaa ei tarvinnut, kypärän laitoin kolhiintuneelle penkille. Ruoho oli valloittanut koko pysäkki katoksen. Käyttö jäänyt vähille. Kahvin makuun nuo seikat eivät vaikuttaneet tippaakaan. Mukavasti lämmitti. Laitoin actionin  päälle kun suoriuduin matkaan. Ennen Kokkolaa näyttäytyi aurinko! Kuitenkin ei tarvinnut olla kummonen säätieteilijä, kun tajusi, ettei Kaustisen suuntaan kannata lähteä, jos haluaa pysyä sateettomalla alueella. Päätin pysyä. Ajelin Kokkolan ohi, lämpötila nousi asteen verran, kun kosteuskin laski, tuntui jopa lämpimältä. Kruunupyyn  liikenneympyrässä pieni arvuuttelu, josko sittenkin Kaustisen suuntaan, mutta raskaana riippuvat pilvet saivat Kasin kääntymään Kpyyn keskustaan päin. Ajelin sitä kautta kasitielle takaisin. Tämähän kumma reissu, kun kumit kuluvat vain keskeltä, Öijaan menevällä tiellä olisi muutama mutka. Kääntelin Kasin pois kasilta. Mutta en minä kahvia kotiin takaisin vie. Olikin hyvä paikka kahvitteluun. Muutama autokin ajeli "piknicin" ohi. En tiedä, surkuttelivatko vai kahdehtivatko suppuisessa säässä seisoskelevaa motoristia. Taisivat naureskella. Eivät tiedä mitä tekevät, koska ajofiilinki alkoi olla jälleen kympillä. Kun action päällä, päätin ajaa pienen kaupunki kierroksen. Eteen sattuikin hurjan näköinen Mersu,  neljä miehen mentävää pakoputkea, maagisia kirjaimia takapeltissä. Äänikin kertoi, ettei olla pelkillä kirjaimilla liikkeellä. Eihän se kiihtyvyydessä Kasille olisi pärjännyt, mutta en lähtenyt kisailemaan. Hurjasti kiihtyi autoksi. Kuskikin oli  kiihdyttävää tyyppiä. Harmi, että kääntyi Jyväskylän tielle. Minä Kasin kanssa ajelin tuttua Ouluntietä. Vanhalle tielle Marinkaisista, tie oli vielä märkää, joten edessä köröttelevä auto ei haitannut niin, kuin olisi kuivalla kelillä tehnyt. Toki nytkin oli "tientukkona". Puolitoistasataa kilometriä kosteaa tietä, kannattiko? Tyhmää edes kysyä itseltä tuollaista!!
ps. Yksi motoristi tuli vastaan, kädet nousi kunnolla, ei mitään sokeripoikia olla! Kaksi itikkaa löysi kohtalonsa visiiristä!

Nostalginen paikka. 6.9.2017

 Jätin pyörän kentän ulkopuolelle, kunnioituksesta legendaarista paikkaa kohtaan... No ei, puomi pysäytti.

 Neljäkymmentä vuotta muistoja tältä paikalta, hieno nostalginen kenttä.

Joskus lähdettiin rinta rottingilla, joskus vähän korvat luimussa kotiin. Myttyyn auton perälle heitetyt jälkivehkeet kertoivat koko seuraavan viikon tuosta jälkimmäisestä tilanteesta.

Parin viimeisen vuoden ajosaldot jäivät häpeällisen pieniksi. Syitä oli monia, ehkä tämän kirjoittaja suurin. Tänä kesänä on onneksi tie kutsunut sitäkin enemmän. Niin teki eilen illallakin. Varusteet päälle, uusia Metzlereitä kuumentamaan viidentoista aseen lämmössä. Action myös kuvaamaan. Ei mitään tietoa suunnasta, ajamaan piti vain päästä. No niin paljon, että tiellä kuitenkin pysyttiin, muös Karhin mutkat, vaikka kenkien reunat vähän asfalttia raapivatkin. Luonteva suunta Kokkola. Biscopin mutkat, nythän voisi käydä katsomassa on rottisten kentää lainkaan olemassa. Kenttää jossa tuli muutama vuosikymmen sitten vietettyä useita viikonloppuja joka vuosi. Olimme Amin kanssa tuumailleet avattavan kypärän heikkoudesta vasten aurinkoa ajaessa. Nyt oli ne kelit jolloin aurinko paistoi vasten! Lippaa olisi kompensoinut tämän vian, laitappa avattavaan lippa? Schubertissa on toki aurinkolasit integroituna varsinaisen visiirin taakse, tummennuksen voi vetää alas, jos haluaa häikäsyä pois. Eihän se toimi kovassa etuvalossa. Mutta, maalarin teippi tummennuksen alaosaan, teippi tussilla mustaksi, siinä ratkaisu. Niin olikin, ajelin tyytyväisenä suoraan aurinkoa kohti Kokkolaan mennessä, ja minulla oli "lippa" kypärässä. Suosittelen. Puomi pysäytti kentälle ajon juuri oikeaan kohtaan. Kävilin katselemaan tuttua maisemaa, joka ei ollut muuttunut vuosikymmenien kuluessa mihinkään suuntaan, ehkä ruohonleikkuri parempi kuin ennen? Hieno rauhallinen tunnelma, ainut mikä puuttui, oli reenaavat ohjaajat koirineen. Lähdin hartaissa tunnelmissa kotiin päin. Ilma oli vähän toistakymmenä astetta selsiusta lämpimän puolella, ei tippaakaan kylmä, myötä auringossa ajelin Karhin mutkien kautta kotiin. Lyhyt, mutta vaikuttava reissu.

Riipan kautta, ja kumien kulumis päivitys. 5.9.2017

 Riipan asema on saanut aidan eteensä.

 Kasi kevyessä matkavarustuksessa.

 Ei siinä paljon lisukkeet häiritse.

 Takakumi 5.9.2017 ajettu tasan tuhat mailia. Nyt mittarilukema 40141 km.

Tämä kuva on otettu Ohtakarissa 12.5.2018  kilometrejä 42001 km. Kulumista havaittavissa?

 Etukumi 5.9.2017 ajettu tasan tuhat mailia. Mittarilukema vaihdossa 38532 km.

 Nyt on mittarissa 49500 km. Etukumi ei hyvältä näytä.

Sama lukema, tällä ajaa vielä jonkin matkaa. Renkailla ajettu noin 11.000 km. Yllättävää, että eturengas on valmiimpi kuin taka? Materiaalin heikkous? Nämä eivät olleet hyvät Mezlerit, en tarkoita kulumista, vaan miten käyttäytyivät. Hieman epävakaat kulkijat, ja melkein soratie kelvottomat.

Kymmentuhannen kilometrin jälkeen seuraavat kulumiskuvat!

Hyvät ajokelit jatkuu!  Oli asiaakin lähteä ajelemaan. Napsautin kaksi pykälää jännitystä takajouseen lisää, ja hieman paluuvaimennusta tiukemmalle. Sitä kokeilemaan. Karhin mutkatie parhaita testiratoja. Puoli kuuden aikoina tielle, plus viisitoista lämmintä. Paluuvaimennuksen lisääminen näyttää rauhoittavan jousitusta, jousen tiukennuksella en havainnut suurta tapahtuneen. Mutta kyyti tuntui vakaammalta. Hyvin toimi jousitus mutkissa, jos nyt jotain parannusta olisi edes haettava...
Peitson kautta Kälviälle, Riipalla ensimmäinen pysähdys ja kuvia. Kannukseen kääntelin parin ohituksen jälkeen omaa vauhtia, myötävalo ja auringon lämmön tuntuminen selässä teki matkustamisesta taasen ylellistä. Olihan Kasillakin siihen osuutta! Junkalan tielle ajelin katsastuskonttorin kautta, tosin en edes vilkaissut sinne päin, tuntui Kasikin kiihdyttävän hieman kun ohi pääsimme... Vasta aurinko tervehti etu vasemmalta, kun käännyin Junkalan tielle. Ajelin suoraan soratielle joka jatkuu Välikannuksen kohdalla, päällystettyhän kääntyy jyrkästi oikealle ylittäen Lestijoen. Tämä soratie kulkee Saarenpään kautta Tomujoelle, jossa yhtyy Kasitiehen. Loppuosa on päällystettyä. Mutta surkeus, niin pahoja kuoppia piilotettu sinne tänne, ettei niihin voinut olla puolittaisessa vasta auringossa osumatta. Oikein pahaa teki. Kakkonen päälle, jos vähän olisivat järkytykset pienempiä. Onneksi kuoppainen osuus loppui kun tien pinta muuttui kosteaksi. Kai suolan ansiosta. Tässä tiessä ei mutkia ole kuin nimeksi. Kasiteillä annoin Kaima Kasin tuulettaa itsestään sorakuoppien kauhut hieman ripeämmällä liikehdinnällä. Vähää vaille kahdeksan kotona.  Kuopista huolimatta, mukava reissu!

Hujautettiin Lakianharju ylös ja alas. 3.9.2017

 Klassilliselta paikalta samoilla asetelmilla olen ottanut näitä kuvia.

 Rottonen "replica" tai uustuotantoa, miten vain. Komea ilmestys.

Tuo pleksi pois, niin hyvä!

 Toimiikohan tämä kalan potkaisu?

 Smöböndersin tien varrelta.

 Tällainen kummajainen Vetelin Kalliojärvellä!

 Nuo alkavat jo sietää toisiaan, koska sallivat vaihtaa ohjaajiakin tänne tullessa....

 Maamoottorit ovat kohta maanvaiva!

 Näkymä lasin läpi Saluunaan.

Lappajärvi häämöttää.

 Torni Lakianharjulla.

 Käyttötarkoitus jäi hieman epäselväksi. Observatorio, sääasema, tutka-asema? Annan ääneni sääasemalle.

 Amin ottama kuva harjulta. Tuolta laskeutuminen näkyi jo actionin otoksessa syvyys vaikutelmana.

Tulee niitä kilometrejä, kun ajaa. Larsmossa tämä merkkipaalu.

Sovimme Amin kanssa tämän syyskuun kolmannen, Kekkosen syntymäpäivänä tapahtuvan ajelun Etelä-Pohjanmaan suuntaiseksi. Siellähän teitä riittää. Kymmeneltä Peitsolle, jossa tankkaus. Kasi saisi kuljettaa, olihan siihen modifoitu Satasen kunniakasta historiaa kantava tankkilaukku. Tankkilaukun koe-ajo edellisenä päivänä kertoi,  etupäätä on hillittävä nousemasta tuulen paineesta. Sen ratkaisin mustekalalla. Sain  jopa näkymättömiin. Päättelimme suunnasta, Seljesen mutkien kautta Kaustisen Nesteelle. Kahvit kallistelimme tuulensuojaan, syrjäsilmälllä vilkuilimme pyöriämme, jotka olivat saaneet kaverikseen Norttonin!  Siinä olikin ihmettelemistä, Commandon kunniakasta logoa kantoi akkukotelon kyljessä. Vähän ihmetytti lisä texti "Cafe Racer". Näytti pyörä menneen melkoisen kunnostuksen ja modauksen läpi. Moderni kojetaulu, Öhlingsin jouset, radiaali levyjarrut edessä, jne.... Omistajan tullessa paikalle, kysyin onko pyörä seitsemänkymmenluvun alkupuolelta? Katsoi vähän pitkään kun kertoi sen olevan kaksituhatta kolmetoista mallia. No jopas. Siitähän  juttu lähti käyntiin. Muutaman pyörän  tekevät viikossa melkein käsityönä. Laatutyötä, kun käsityönä.... Näin sitä luulisi. Mutta kun robotti poraa hitsaa leikkaa ja liittää, siinä ei toleransseja synny kuin välttämättömiin paikkoihin. Käsityön leima paljastui omistajalle karulla tavalla ajaessaan brittirallista kotiin, kaksituhatta km ajettu moottori paukahti kesken matkanteon, venttiilin jousi poikki, venttiili poikittain männän päälle, jäihän toinen sylinteri ehjäksi! Takuu korvasi pitkän viiveen jälkeen, sitten meni starttimoottori, siihen kuulemma paras lääke on pitää aina ehjä starttimoottori varalla, muita pikku murheita jatkuvasti. Kuitenkin pyörä on kiinnostava, hyvä ajaa eikä ainakaan tylsä. Hirvittäisi  ajatus pitemmälle matkalle lähdöstä. Nyt olisi päästävä vielä Tampereelle. Ajo ominaisuuksissa ei paljoa petrattavaa, sen oli myös pyörä näköinen. Kuivalta kytkimeltä kuulosti, kun laittoi käyntiin. Jos ei pyörässä kuiva kytkintä, ja tuollainen ääni, Tampere taisi jääädä näkemättä sen satulasta, ainakaan samana päivänä. Vaihteen päällemeno ääni oli myös "vanhanaikainen"....Tarkistin Googlesta kytkimen tyypin, märkä! Valitettavasti tuli mieleen Ducati 450 Desmo. Ajajan pyörä, kaunis, mutta koko ajan sai olla varuillaa, pääseekö seuraavalle huoltoasemalle, ilman katastrofia.
Siinä kun Norton ukko laitteli lähtöä, käppäili paikalle täydellinen kopio Norjalaisista tai Irlantilaisista, tai Skontlantilaisista kalastajaukoista, partaa myöten. Käppi oli toisessa kädessä kulkua tukemassa. Ajattelin ensin, nyt Ronttos ukko saa huutia. Mutta mitä... Kuului kyselevän Norttoni kuulumisia, ja kun tärkeimmät, siirtyi sivuun katselemaan Englannin ihmeen lähtöä. Sitten saapasteli meidän luokse. Todella hupanen äijä, kiinnostunut moottoripyöristä, antoi Hondan nimellekin selityksen, Ami voi sen muistaa, samoin Kasin kirjaimet BMW saivat loogisen selityksen. Siitä sitten mekin lähdimme hyvillä mielin taivalta taittamaan. Jätin visiirin pesun seuraavaan pysähdykseen... Olisi rikkonut tunnelman. Smöböndersin mutkatielle kääntelimme, mitään ennätysnopeuksia emme tavoitelleet, mutta niin paljon vauhtia, ettei pyörät keskelle tietä sammuneet. Pysähdyimme tutun lammen rannalle valokuvia ottamaan, ilma alkoi olla kuin tehty moottoripyörä ajelulle. Loppumutkat kallistelimme samoihin tahteihin kun alkupätkänkin, taikka enhän minä Amin kallisteluista tiedä, jäi vielä värkkäämään jotain, kun lähdin liikenteeseen. Epäilen, että tuli palan matkaa vilkkaalla männän nousulla....? Vaihdoimme pyöriä Vimpeliin menevän tien tullessa poikittain vastaan, emme lopullisesti, vaan vähäksi aikaa.... Ami lähti keulille Räyringin tienhaarasta. Totuttelin kääntymättömään etulamppuun, se kävikin hetkessä, Ksatasen vuodet eivät olleet unohtuneet. Ksataselta Honda muutenkin tuntui, katteen suojassa tuli heti kuuma! Moottorin ääntä ei juuri kuulunut, vaihdepoljinta haeskelin aina välillä, kun vaihteen näyttö puuttuu oli vähän arpomista mikä pykälä silmässä. Mitäs siitä, kun matka taittui, eikä moottorikaan pahemmin protestoinut. V-kakkonen on hupanen loksuttaja, tuntee, että männät vaeltelee eri kategoriassa kuin Kasissa. Ami kääntyikin Kalliosaarelle päin, ajelimme mukavaa alussa asfalttia lopussa hyvän  laatuista soratietä muutamat kilometrit, paljastuikin tämän syrjähypyn kohde. "Rajaseudun Saluuna" luki rakennuksen seinässä. Saluunan näköinen se olikin. Ami tiesi, että paikalla pidetään kaikenlaisia tapahtumia, oli edellis iltanakin ollut pienet kantribileet. Mielenkiintoinen paikka, houkuttimeksi raahattu käyvän näköinen maamoottorikin. Muut rakennukset olivat lännen hengen mukaan jätetty viimeistelemättä, hieman kuin lavastuksia, vaikka varmaan käytössä varastoina jne.. Lähdimme aikamme ihmeteltyämme ajelemaan takaisin päin. Nyt  omilla pyörillä.  Minun kartta ei näyttänyt kuin pienen tienpätkän tästä seudusta, jälkeen päin katsoin, ei samaa tietä olisi tarvinnut takaisin ajaa. Sääksjärven kiersimme Vimpeliin mennessämme, maisema on  Keski-Pohjanmaasta poikkeavaa, kumpuilevaa, kuitenkin  Suomenselän karuus paistaa läpi. Vimpelissä emme pysähtyneet, ajoimme vanhaa Lapuantietä eteenpäin. Lakian harjun torni alkoi häämöttää vasemmalla horisontissa. Kirjakielellä lausuttuna  Lakian harju on  Lakeanharju. Kun tulimme harjun riseykseen, käännyimme tietenkin sinne. Nousu oli melkoinen lähes huipulla olevan sääasema tornin viereen. Näköalat mukavat alas  Lappajärvelle. Ami lähti vielä pienelle kierrokselle, latasin actionin  laskua varten. Sehän olikin paljon jyrkempi kuin nousu.... Kotona katselin otoksen,  nyt näkyi myös korkeuserot videolla. Odottelin Amia tovin Lapuan tiellä, jatkoimme matkaa eteenpäin, kun lauma oli koossa. Vaasantiellä ei liikenne häirinnyt, käännyimme kuitenkin Kanavan kievarin parkkipaikalle, bensaa voisi lirutella tankkeihin, kahvit ja reissumies maistuivat myös ajureille. En muista mitä Ami söi. Nyt olisi sitten vuorossa Kauhajärven kierros. Tienhaara tulikin muutaman kilometrin leppoisan ajelun jälkeen. Tämä oli selvää järven kiertoa, tie seurasi uskollisesti rantaviiva, täällä oli asutusta koko matkan,  kun kaarruimme vasemmalle järven takaosassa. Sitten tuli tienhaara, vasemmalle veisi valtatielle, oikealle, se näkee sitten.  Tällainen summaretkeily on mukavaa, luottaa vain vaistoihin,  kyllä Suomessa aina ihmisten ilmoille löytää. Nyt olimmekin  melkein koko ajan ihmisten ilmoilla. Viljeltyä peltoa näkyi paljon. Muutamat risteykset tulivat eteen, arpaa heitimme, eikä aikaakaan, kun olimme Lapualle johtavalla valtatiellä. Lapualle emme kuitenkaan menneet, lähdimme rannikkoa kohti. Ami oli kertonut, että Nyykapissa on mukava vanha kahvila sillan korvassa, sen kannatta bogata. Mutta olimme Lapualla. Ami lähti vetämään. Muutakin liikennettä kulki samaan suuntaa, vähän niitä tuli vastaankin! Jossain vaiheessa Ami hermostui mateluun, ohitteli jonoa aina kun mahdollisuus tuli. Minä oli saumassa jossa mahdollisuuksia olisi vähemmän. Yhteys alkoi pätkiä! Ilman riskejä en saisi Amia kiinni, päätin koukata Liinamaan mutkatien kautta, eiköhän sitä jossain jälleen kohdata. Mutta ei, kun nousin Ylihärmän kohdalla valtatielle, ja lähdin länteen päin, ei Hondaa näkynytkään oletetuissa kohdissa. Noo, hän on Alahärmän huoltoasemalla? Ei ollut! Mitäs nyt, Mirkan Abc,llä, ei!  Kun oli ollut puhetta siitä Nyykaapista,  sinne. Siellä se Hondamies jo kohta odotta. Ei odottanut! Nyt vähän harmitti. Ja kahvilakin sillankorvassa oli kiinni. Alkoi viestittely. Ami olikin odottanut Härmän kylpylän risteyksessä, joka sattuu juuri Liinamaan lenkin sisälle....Lähetin viestin, että kahvila on kiinni, ajelen Pietarsaaren ABC,lle. Sinne kääntelin hiljalleen sunnuntain paluuliikenteen seassa, en tiedä mistä palasivat, Uudestakaarlepyystä Pietarsaareen vai kauempaa. Kuitenkin tie oli kuormitettu kiitettävästi kulkuneuvoilla. Abc,llä ostin vähän kauppaostoksia kotiin. Tulihan Amikin sinne, harmittelimme töppäystä, olihan se minun syytä kun käänsin Liinamaalle. Ajohaluja olisi ollut kierrellä Ylistaron maisemissa, siellä on aina mukava ajella, nyt se jäi. Ehkä syksyä vielä riittää, tai paremmin, kyllä riittää. Hondan etukumi olisi  pikaisesti vaihdon väärtti. Ami kävi ostamassa Larsmon sillankorvasta savukaloja kotiin evääksi! Ajelimme loppumatkassa vielä Öijasta kasitielle, loivamutkaista tietä, mutta parit autot toimivat vakionopeuden, tai paremminkin vaihtelevan nopeuden säätiminä. Kokkola ohitettiin heittämällä, Ami koukkasi  Veikon torille, ehkä? Minä ajelin Karhin mutkatiet mahtavan ajelun päätteeksi, ei olisi malttanut  millään lopettaa, neljäsataa kuusi kilometriä jättivät suuren ajonälän. Matkaseura oli taasen huippuluokkaa, kyllä nämä ajelut ovat suolaa!!