KAAMOS ON JÄLLEEN OHI.

Näin se joulukin vierähti paremmalle puolelle, ajokauden alkuun 93 lyhyttä vuorokautta, jopas meinaan naurattaa!

MZ projekti valmiiksi.

Ja sitten MZ,tin kimppuun, kasaamista ja hieman tuunaamista, kaiken pitäisi olla kunnossa jo tämän vuoden puolella, on todella nostalginen olo.

Seitsemän vuotta täyteen.

 Tämä kuva on otettu viisi vuotta sitten, Ksatasessa vielä katteet päällä.

 Vuonna 2013 otettu kuva lähes samasta paikasta, nyt Satanen nakuna.

 Tästä kuvasta lähti tämän kesän ajot käyntiin.  Kumin kulumista voi verrata ylempänä olevaan kuvaan.

 Samasta paikasta, voipi olla ettei tänä vuonna enää ajella.

 Moottori on laulanut kevään alkuhämmennyksen jälkeen moitteettomasti, uskon että laulaa edelleen.

Tällaisia lukemia löytyi mittarista Kälviän ja Kannuksen välillä.

Sisältä katsottuna ulkona aivan asiallinen ilma. Mittarissa yksitoista astetta. Mutta pohjoinen oli saanut aukon Jäämerelle, sieltä sitä kylmää hönki kun astelin ulos täysissä ajovarusteissa, hieman vielä ylimääräisellä olin täydentänyt asua. Satanen ei kylmästä välittänyt, pientä lämmittelyä kuitenkin vaati. Kokkolaan päin kasia, Houraatissa pysähdys valokuvausta varten. Tämä ilma täytti kovan ilman kriteerit täysin. Aurinko jo aika matalalla, pilven hattaroita siellä täällä ja höysteenä jäätävä pohjatuuli. En antanut joutavan seikan häiritä matkantekoa, Kälviälle käännyin Peitsolta, Kajaanitietä Kannusta kohti. Kevyesti pyyhki Satanen jälleen tienpintaa, vauhtia kertyi heti melkein sakkorajolle. Oikella oleva ratatyömaa muistutti itsestään aina vähän väliä näkyvillä suurilla  kasoilla maata, itse radalla oli myllerretty käsittämättömän suuria maansiirtotöitä. Ratahan on valmistunut toistasataa vuotta sitten, ihmetellä täytyy sen ajan toimijoiden aikaansaamista. Hevoskärryillä, kai jonkinverran myös junakalustolla on maata siirretty. Nykyaikaiseen dumpperiin menee äkkiä laskettuna viidestäkymmenestä sataan kaatokorillista, kun ajattelee vielä hevosen hitauden, ja sen että kuormat tehtiin pääosin käsin, niin.....
Olihan tällä ajelulla pieni teemakin. Huomenna tulee kuluneeksi seitsemän vuotta kun silloin vielä Ksatanen kotiutui Perkkiöön. Ajelin tervetuliais reissun juuri tätä samaa reittiä. Viisi vuotta sitten otin myös kuvia samanlaiselta ajelulta.  Kuvaussessio oli kylmää puuhaa. Helpotti kun pääsi tien päälle. Kasitielle ajelin kohtalaisessa vastatuulessa, Kajaanitien lämpö oli seitsemän asteen nurkilla kohoten kasilla kahdeksaan. Ei sitä tosin huomannut. Mutta ajofiilinki oli juuri niin korkealla kun sen piti ollakin, edessä lyhyt talvi sen jälkeen taasen ajorikas kevät ja kesä edessä!

Aamulla Satanen iltapäivällä Ducati!

 Kymmenen päivän päästä kahdeksan vuotta, kun Satanen ensi kertaa kävi tällä paikalla.

 Aluksi luulin Patrian agentiksi, taisi olla käpäläverkon vetäjiä.

 Vääjäämättä syksyä ilmassa.

 Tällaisella korulla ajelin sitten iltapäivällä.

Ei mitään tarpeetonta tuossa Monsterissa.

Lokakuun aluksi harvinaisen lämmin sunnuntai-aamu. Satanen startattasi kesäisen pehmeästi, visiiri alas ja tie kutsui. Heti alkuun tiesin, ettei lenkistä tulisi pitkä, koska muut tehtävät odottivat. Ohtakarin asetin kääntöpisteeksi, sen myös toteutin.  Hirveät hirvet hillitsi kaasukättä mukavasti, ei ollut haluja revittelyyn. Muutama kuva jo syksyisestä merestä, takaisin mantereelle samaa hiljaista runsaan kahdeksan kympin vauhtia. Kas kummaa saaresta lähteneellä autokolonnalla tuntui olevan kiire, päästelin kolonnaa sivu aina kun tila antoi myöten. Mitäs nuorisoa tämä? Uteliaisuus heräsi, kirkolla katsoin kun kolonnan loppupään rippeet parkkeerasivat museonmäelle...
Päätin retken ajatuksella, voi olla viimeisiä ajoja tälle vuodelle!
Hieman aikaa tuvassa tööväilyä, ajokamppeet uudelleen päälle, Ducati käyntiin suuntana Toholampi. Tiivis ajoasento vaati hieman totuttelua, ei kuitenkaan aiheuttanut mitään ahtaanpaikan kammoa. Ja kun tielle päästiin, unohtui pieni istuinepämukavuus ja ranteita koetteleva rönötyksen tuntomekki.  Sitten kun vauhti nousi,  alkoi ajoasento tuntua mukavalta! Pyörä totteli ajatuksen lailla. Monsteri on nimensä veroinen, ei pahemmin höyleile kuskille, karusti vie eteenpäin, ei eleettömästi vaan antaa ajajalle sellaista ajofiilinkiä, ettei paremmasta väliä. Väliviirteen mutkista ja suorista olivat kuopat kadonneet, eikä niitä mutkiakaan voi mutkiksi sanoa, Ducati vain sukelsi niihin niin varman tuntoisesti, tarkasti ja ulos mutkasta samalla varmalla otteella.
On Monsteri tällaisella tiellä paha vastus pyörälle kuin pyörälle, jos kilpaa ajettaisiin.  Onneksi ei ajeta. Toholammilla vähän haikein mielin sammutin koneen, Volkkarilla takaisin kotiin. Kaksi erilaista erinomaista pyörää teki lokakuun sunnuntaista kokemisen arvoisen.

Pinlokki

Vanhassa Schuberthissa oli kemiallisesti käsitelty visiiri. Se toimi hyvin, aikansa. Tässä uudessa C-kolmosessa on ns. pinlock joka tarkoittaa, että tavallisen visiirin sisäpuolella on toinen, ja näiden muovien välissä on pieni ilmarako.
Hyvänlaatuista kesää kuvaa se, etten ole kiinnittänyt lisämuovia lainkaan kypärän visiiriin, koska on pärjännyt ilmankin.
Nyt päätin laittaa tuon teknisen ihmeen kiinni, koska ilma on kylmennyt rajusti, ja edessä Raahen reissu. Kiinnitys oli helppo.  Vähän hirvitti lähteä tuohon jäätävään tuuleen ajelemaan, kun en oikein tiennyt minkä aikana takaisin. Mutta vaatetta päälle ja tienpäälle.  Kovasti hönki vastanen kun painelimme Satasen kanssa pohjoista kohti. Ajattelin, että tähän ei moni kykene. Ajatus mureni heti, ajoimme kolmen pyörän letkassa Kalajoelle asti!  Tämänkin jälkeen näkyi muutama kaksipyöräinen.
Välillä muistutti taivas myös kosteuden lisäyksellä, ei kuitenkaan kaatosateeksi yltänyt. Raahessa tööväänty kolmisen tuntia, joten hyvissä ajoin vähän jälkeen seitsemän ajelin jo takaisin. Nyt oli myötätuuli. Ilta alkoi pimetä, pinlockin koeajon lisäksi tuli uuden valonheittimen debyytti todistettua. Aivan riittävä normaali nopeuksissa, valoteho.
Kummasti se taas fiilinki alkoi nousta illan pimetessä, eihän se ehtinyt pimetä kuin tunnin verran, mutta tähän aikaan hämärä muttuu nopeasti melkein säkkipimeäksi. Vielä kun paikka paikoin taivas oli raskaassa pilvessä. Satanen huiteli mukavaa vauhtia, ja lisävaatteet tekivät olon mukavaksi.
Jos tämä ajo olisi tapahtunut keväällä,  kirjoitus ei näin neutraalina pysyisi, mutta syksyn tulo jarruttaa aina jonkin verran ajofiilinkiä, ajofiilingistä huolimatta!

No jopas otti päähän!

 Aamu usvaa Mehtäkylällä.

 Tuttu orvava majailee paikassa...

 Linnakallio.

 Samanlainen mutka kuin edellä, mutta usva jo hävinnyt.

 Ei tästä kumminkaan hevoslogia tuu.

 Tämä projekti vähän antoi tekosyytä ajamattomuudelle.

Kuivaajan kävi kehnosti.

Jotenki se Kortjärvelle jäänyt mönkö pääsi vaikuttamaan  ettei Satanen ole startannut, vaikka ilmat hyvin suotuisat. Ollu vähän vetämätön fiilinki, ajoja kohtaan. Nyt ei saa sotkea tätä viimevuosien ajamattomuuteen sormia on välillä syyhynny ankarastikin.
Viime pyhänä päätin suorittaa  kunnon ajosuorituksen, kun kaikki merkit viittasivat, että nyt on otollinen ajankohta. Lämpöä mukavasti, kuitenkin taivas pilvessä. Kalajokea kohti suhisi Satanen.  Tuntui, että vanha herra haluaa näyttää ettei tässä Ducatit silmille hypi. Mehtäkylän kautta ajelin pienessä aamusumussa mukavasti kaartelevaa tietä. Nyt ei ollut mököä takapenkillä, mutta kauhistus.. Se oli hiipinyt kypärän sisään, eikä tämä sille riittänyt, piti päästä ajurin pään sisään. Todella sitkeä otus.  Ei auttanut, vaikka lankaa pitkin vipeltänyt orava yritti piristää aamua, pään kivistys vain paheni. Näin en tätä suunnitellut! Alavieskassa annoin periksi, ja käännyin rannikkoa kohti. Niin oli mönkö ovela, että sekoitti manaus yritykseni heti alkuun, ei auttanut edes Turulla uhkaaminen. Toivorikkaana aloittamani ajelu päättyi jo runsaan sadan kilometrin jälkeen. Pari kolme päivää mönkö yritti häiritä normaalia elon rytmiä, kadoten sitten niin kuin oli tullutkin, salamyhkäisesti.
Seuraavaan ajoon laitan päänsuojuksen kypärän alle, suojus on tehty coretexistä,  sehän estää kaiken ulkopuolelta tulevan, mutta päästää sisäpuolella olevat, myös mönköt taivaan tuuliin.

Ducati ja Satanen vertaileva koeajo

Kun Anssun silmä vältti, hiivin elosuojaan, johon Ducati oli unohtunut,  äkkiä starttinappula pohjaan, tämä peli käynnistyykin tökkäsyllä, kun nappula käy pohjassa, aloittaa pyörän uumenissa oleva monimutkainen tietokone käynnistysprosessin, peukalon voi vapauttaa heti muita toimintoja varten,  mukavuustekijä tämäkin. Seuraava onkin järkytys, kun päästän vaistomaisesti käynnistyksen ajaksi alas painaman kytkinkahvan, en tiedä tokko käynnistyisikään ilman tätä manööveriä. Niin se järkytys, kamala kalkatus alhaalta oikealta.  Ei hätiä, kuiva kytkin siinä hakee välilevyilleen paikkoja. Nyt myönteinen järkytys, pyörän käsittely kuin kevaria kääntelisi. Matala kevyt ja tiivis paketti. Ykkönen päälle. Pam! Sammui kuin saunalyhty. Uusi yritys, nyt formula ykkösen lähtöä muistuttava nykäisy ei päättynyt sammumiseen vaan pyörä lähti liikkeelle. Oho, sehän meinas jättää kyytistä, ykkönen todella pitkä, kun vääntöä riittää, meinas tulla äkkilähtö. On ennenkin Ducatilla ajettu, eiköhän tämäkin kesyynny.  Ensituntuma oli varma. Tämä on Ducati, mistä  sen tiedän? Koska tunnelma oli  sama  aikonaan omalla desmolla, vaikkakin vain nelipuolikkaalla. Täysin vakaa kulku, tuntuu ettei pyörää tarvise kääntää kuin ajatuksissa, niin toimenpide hoituu hyvässä hallinnassa. Eikä tarkoita, että pyörä kääntyilisi sinne tänne, jos ajatukset harhailee, se  menee juuri sinne mihin on tarkoitus. Tanakka jousitus, tiukka ohjaustunto, siinä pyörän parhainta antia. Annas olla kun päästään kolmosella, ringit seitsemään tuhanteen, tulee kiire hillitä, koska nopeus livahtaa aivan salamana sakkojen puolelle,  kun kaasun kääntää kiinni,  välähtää pieni ymmärrys miksi uusiin pyöriin laitetaan luistokytkimiä moottorijarrutukseen. Vaihteen päällemenon  huomaa, vaihtaminen on miehekästä hommaa, mutta samalla tulee tunne, ettei se  koloistaan pois hypi. Ajoasento on tiivis etukenoinen, kasitiellä se tuntui mukavalta, yllätys ettei moottorin ääni kuulunut juuri lainkaan kun vauhtia toistasataa. Ja juna kulki.  Piti äkkiä kääntyä vanhalle tielle, ettei kuume olisi noussut jo kasilla. Pienemmille vaihto oli taasen operaatio, - potki vain rohkeasti poljinta - . Kun mutkat alkoivat piti äkkiä tiirailla tarkemmin hieman epäselvää nopeusmittaria,  sehän oli ainakin kaksi-kolmekymmentä kilometriä tarkoitettua korkeammalla, nopeus nimittäin. Mutta ei mitään tuntoa, että sitä olisi liikaa! Tiellä oli pieni oksan palanen, pieni vastaliike ja pyörä koukkasi siististi palan sivusta. Tämä oli sitä Ducatin ominta toimintaa.  Tieltä kääntymiset  vaativat oman operaationsa pitkän ykkösen johdosta, no se on tottumuskysymys.
Tällaiseen päivä kruisailuun ja mutka huvitteluun Ducati on loistopeli. Matkaan en näillä ranteilla lähtisi, ainakaan pitkillä päivämatkoilla. Pyörässä on ajamisen tunne, moottori on kierrosherkkä, vääntävä ja antaa  voiman tunnetta yllin kyllin.  
Heti piti Satanen ottaa samalle lenkille. Merkillistä, että ihminen tottuu nopeasti uuteen tuttavuuteen. Nyt Satanen tuntui aluksi oudolta! Ducatin jämyilmeen jälkeen satakiloa painavampi pyörä oli kuitenkin pehmeämmän oloinen, ja pleksi antoi tunteen tuvassa olosta, vaikkei  mikään katteen korvike ole. Moottorit ovat aivan eri luonteisia, Satasen vaihteet ykkösen ja kakkosen osalta ryömintävaihteita verratuna Ducatin ylivälitettyihin. Veto on Satasessa kuminauhamaista, Ducatissa on nauhasta otettu se elastisuus pois. Eihän Satasen mutkaominasuudet Ducalle pärjää, sitä pitää ajaa mutkiin, no senkin kyllä oppii, sellainen ajatuksen voimalla meno puutuu. Toisaalta Satanan mene suoralla tiellä huolettoman varmasti, vähillä ajurin energioilla, johtuu istuma asennosta, ohjaustangon asennosta ja moottorin kuminauhamaisuudesta. Ei tarvitse olla niin tarkka kaasun kanssa. Ducati on salakavala nostamaan nopeutta ja nopeasti.
Siinäpä olisi toisiaan täydentävä pari asfaltille, mutta jos valita pitäisi ottaisin Satasen koska tykkään ajaa pitkiä matkoja, toiseksi voisi harkita rupulikumi pyörän.

Lappajärveä myötäkarvaan

 Tältä taukopaikalta kun lähdin, pudotin takakränkyllä istuneen ajofiilinkiä pilaavan mönkön äkkinäisellä kiihdytyksellä nollasta sataan. Kuulin melkein tömähdyksen kun kiusa pömähti asfalttiin. Pekka K käyttää samassa tilanteessa väkeviä manauksia, hyvin tehokas on kuulemma uhkaus: " Taidampa ajella iltaseks Turkkuse."

Tarkempi paikka Högnabba.

Mukavan rauhallista maalaismaisemaa Särkijärven ja Itäkylän välisellä erämaataipaleella.

Tuulimylly odottaa rauhallisena tuulta, kauankohan on odottanut?

Kova urakka myllyllä, jos nuo naapurin siilot pitää täyttää ja tyventä piisaa.

Lokit vilvoittelevat Lappajärvessä.

Satanen tutulla paikalla.

Tässä on jo kierretty yksineljäsosa järveä, edellisestä kuvasta.

Tietääkö Vimpelin Veto, että Sotkamon Jymyn vakoiluosasto on näin lähellä Saarikenttää?

Tässä jo yli puoli kierrosta ensimmäsen järvikuvan kohdasta.

Tällaisia pysäkkejä näillä seuduin.

Tässä jätimme Satasen kanssa Lappajärven. Eiköhän se pärjää ilman meitäkin.

Jykevä silta.

Vain Etelä-Pohojanmaalaiset keksii isotella sillankin kaiteilla.

Tarkempaa infoa.

Satakilometriä ennen maalia suoritin reissun ensimmäisen ja viimeisen rättisulkeisen.

Aihettakin oli.

Elokuun neljäs päivä, sunnuntai, aamulla jo yli kaksikymmentä astetta lämmintä.  Nyt pitää ajaa kun keliä vielä riittää! Viralliset ajovarusteet päälle, Kokkolaa kohti Satasen nokka, jonkin verran poikkesi varmaan suunnasta vanhantien mutkissa, mutta aina se sinnepäin oikeni. Jyväskylän tielle käännyin, nihkeää oli meno, arvelin sen siitä notkistuvan kunhan vauhtiin päästään. Ennen Kaustista ei ollut vielä havaittavaa muutosta, nyt tajusin, että Pekka K,n usein manaama lisäkyytiläinen oli hypännyt Satasen takapenkille. Ei Pekkakaan sitä  vielä ole nimenny täytyisi kehitellä korstolle hyvä nimike. Kaustisilla käännyin Evijärveä kohti, seuraavassa sopivassa taukopaikassa otin kameran esille, yritin jopa kuvata vaivavihkaan viheliäistä otusta, mutta ei noissa fotoissa sitä näy. Ei muuta kuin härkää sarvista kiinni, vaivavihkaa laskettelin pikitielle ja yhtä äkkiä tempasin Satasen hurjaan kiihdytykseen,  taisi takana jotain tömähtää? Reitti joka oli ollut kateissa, välähti heti kirkaana silmieni eteen. Ajo alkoi maistua, kevyttä kuin pumpulissa. Evijärveä sivusimme Satasen kanssa, tuo satakolmekymmentä saarta käsittävä, puolitoistametriä keskisyvä järvi osasi piilotella taitavasti oikeanpuoleisessa puskikossa. Olinhan sen nähnyt viikko sitten joten ei suurta vahinkoa. Veteli Halsua tielle käännös, Särkikylältä lähdin aivan oudolle polulle, tavoite Lappajärvi. Keskivaikeaa soratien pintaa oli tiedossa toistakymmentä kilometriä. Alussa oli mukavan kumpuilevaa maalaismaisemaa, sitten rämettä, joka aukeni yhtä äkkiä asutuksi kyläksi. Kuvia tietenkin. Itäkylä oli seuraava etappi, siellä taloja enemmän, tanssipaikka sekä vanha tuulimylly. Alajärven tielle tulin kohdasta josta ei Lappajärveä näy. Mutta muutama kilometri Vimpeliin päin, olin tutulla vakiopaikalla. Lokkeja näkyi majailevan järven selällä iso lauma. Vimpelistä käännyin seuraamaan Lappajärven rantaa, parikertaa se täälläkin näyttäytyi.  Hiljalleen kierryimme Satasen kanssa kirkonkylän puolelle, Karvalassa päätin, että Lappajärveä on kierretty tarpeeksi, käännyin Kauhavalle. Hiljaista oli  pitäjässä,joka on komeillut puukoilla, matoilla ja lentokoneilla. Kuitenkin miljöö on mukavan vaihtelevaa, tasaisuudesta huolimatta. Uusikaarlepyy tiellä oli jonkinverran liikennettä, kova etelätuuli teki matkustamisesta sopivan viileää, vaikka mittari näytti yli kolmeakymmentä. Liinamaassa valitsin mutkatien, ei tarvitse repiä kaasua tappiin päästäkseen mutkanautintoon, ennemminkin sinne stop tappiin. Kuitenkin selvisimme Satasen kanssa kunnialla Alahärmään, Power Park elämöi vasemmalla, oikealla bongasin viimeisen päälle laitetun rinnetalon pihan. Olen ennenkin siihen kiinnittänyt huomion. En vain kehdannut kameraa kaivaa näin julkisesti laukusta. Kun menette Voltista pohjapuolta Kauhavalle päin, kannatta kuikuilla ennen Power Parkkia vasemmalle, on se vilkaisun arvoinen. Nyt päätin toteuttaa montakertaa mieleen tulleen ajatuksen,  katsoa millainen se Knuutilan Raitlla oleva Mattilan silta on? Olihan se! Kuvia muutama, kun sillan  yli olin ajanut päätin ajaa isoa tietä kasille asti. Kuuma oli tullut siinä toppaillessa ja suoritin rättisulkeiset tutulla taukopaikalla.  Loppu olikin siirtymää välillä Jeppo - Lohtaja. Kasilla kova liikenne! En ohittanut kertaakaan, eikä minua ohitettu, kuitenkin nopeus pysyi mukavan jou, ukkaana.  Ei pahaa liikennekulttuuria. Kotona ennen kolmea, kuvaustauot verotti kilometrejä, niitä tuli hämmästättävän vähän ei kolmea ja puoltasataa!  Mutta kun mönkö oli pudotettu kyytistä, oli ajo taas yhtä sunnuntaita!

Tankilla.

 Satasta on jälleen hieman tuunattu.

 Tässä taukopaikassa luin saapuneet tekstiviestit, tein vastineet, samoin sähköposteille, ja vastailin puhelimeen.

 Emetin järvi pilkottaa puiden takana.

 Jälleen rekka taukoseurana.

Mitenkähän "Shaahin" mökin bisnekset pyöri?

Ikkunaan tuli vesipisaroita harvakseltaan, lämpöä ulkona vaajaa viisitoista astetta. Muistelin, että eilisen ajon jäljeltä tankki olisi täytettävä lähiaikoina. Nyt  hyvä tilaisuus tuohon manööveriin.  Ajokamppeet päälle, kamera kainaloon ja pyörälle. Ei sitä vettä tullut kuin nimeksi.  Kuitenkin kasitie hieman kostea.  Päästin retkipyöräilijän ohitse ennen kasille nousemista.  Tuuli oli kova, edestä vasemmalta puhkui voimainsa tunnossa. Niin teki Satanenkin, sitähän tuuli ei lannista. Peitsolta jälleen Kevliää kohti. Taivas tummeni huomattavasti, mutta olivat pilvet kai suurimman osan vedestä jo viskanneet, koska tie oli märkä. Samoin Kälviä Ullava väli. Parit autot matkasivat samaa sopivaa nopeutta Ullavaa kohti. En viitsinyt kytätä ohitus mahdollisuutta, mihinkäs tankkaajalla kiire? Alihaapalalla on halpa bensa, niin nytkin. Ei vain ollut tankki tyhjä, joten tienestit jäivät marginaalisiksi.  Täydellä tankilla Satanen lähti loikkimaan Kaustista kohti, oli hilkulla, etteikö olisi jopa rikkonut nopeusrajoituksia! Festifaalit olivat ohi, Kaustinen palautumassa arkeen, tai ainakin liikenneympyrät olivat saman näköisiä kuin ennekin, eivätkä ne kaksi ihmistä, jotka näin, olleet enää juhlahumussa.
Kaustinen - Kokkola väli oli merkitty tietyö alueeksi, kahdeksankymppiä rajoitus Alaveteliin asti! Nikulan raviradan seutuvilla tunsin että telefooni tärräs taskussa, ja kun sopiva liittymä löytyi, kurvasin vähän tien sivuun. Samalla otin parit kuvat tuunatusta Satasen pleksistä.  Emetin järven pysäkille käännyin, vain sen takia, kun en ole siinä pariin vuoteen pysähtynyt. Ranta näytti saaneen enemmän peittoa rehevistä puista ja pensaikoista. Hiljaista oli majan vierasparkissa. Katselin ja arvioin, että jokainen auto ajoi kohtalaisen kovaa kahdeksaksikympiksi! Kun pääsin tielle asetin Satasen nopeuden noin yhdeksään kymmeneen. Todellinen ehkä kahdeksan neljä? Kaikki autot, ennen Alaveteliä, jotka tulivat peileihin myös menivät peilien ohi.  Ajoin moottoripyöräkaistaa, joten joutuivat jopa koukkaamaan ohitse,  mutta sivu menivät.
Hupanen kokeilu, jokainen vastatkoon omista vauhdeistaan, niin minäkin.
Liikennettä oli paljon, samoin kasitiellä, vielä lähtiessä kostea kasi oli kuivannut, retkipyöräilijä jonka olin nähnyt kasille noustessani puuskutti Jatkojoen pysäkillä. Oli kai pitänyt pitemmän tauon jossain.  Oli jälleen pientä pakottamista kääntyä Koivistonperän tielle, näin se tämän kesä kuluu mukavissa, joskus lyhyissäkin pyrähdyksissä, ajojen osalta.

Kahden lenkin sunnuntai

 Gertrusbrolla oli laiturinäyttely.

 Uskaltauduin testaamaan.

 Siistejä rakennelmia.

 Termiitit tai karhu?

 Tähän tuttuun irvistykseen eivät karhut eivätkä termiitit pysty.

 "Maisemoituja" sorakuoppia.

 Siinäpä mahtava kulkuneuvo, eikä päänsuojakaan hassumpi.

 Esse Ähtävällä ei ole ihmisiä.

 Ei yhtään.

 Hiljainen on kylätie.

 Sattui stoppi ison kuivaajan lähettyville.

 Joko siemenpuita, tai valkoselkä tikalle jätettyjä pesimispaikkoja, missä tikat?

 Hiljainen on Kruunupyyn lento-asema

 Olihan jotain toimintaa.

 Vanha kone yllätti?

 No ei aivan.

 Tällaisia lukemia ei joka pyörä voi esitellä, eikä tässä kaikki, tuohon pitää lisätä edellisen mittarin n. 70.000 km. 200 000 tuhatta lähestyy!

 Kivien latomisen mestarinäyte.

 On ollut hurja projekti aikoinaan.

 Taivaskanavat näkyy!

 Ohtakarin lämpötila vähän ennen kolmea.

 Koiv.. tolppakuja.

 Venyttelytauko paikassa pikkurata.

 Reisjärveä.

 Jotain tuttua?

 Ei täällä hassumpaa asua, maisema kumpuilevaa, vesistöä, traktorikin oikean merkkinen, mutta, mutta?

 Tarkkana kuin  porkkana.

 Kuvaaja kiinnostaa...

 Tai ei.

 Siinä nostalgiaa. Pikkukilimetti mekaaniset nostolaitteet ja hevosniittukone.

Hienosti kävi kilimetti, liian likelle taustalla näkyvää ahdetta ei kannata ajaa.

Yhdeksältä kun astuin ulos ajokamppeet päällä, tein portailla heti täyskäännöksen ja kävin lisäämässä lämpimän puseron muiden lisäksi ajotakin alle. Heinäkuun puolenvälin ilma vaikutti kolealta, viisitoista astetta ei kertonut totuutta.  Taivas raskaassa pilvessä, aamuyöstä oli satanut, joten happea riitti. Siitä piti Satanen! Kasitiellä viiletimme mukavaa vauhtia etelää kohti, sieltä kuulemma pitäisi lämmön löytyä? Viisitoista pilkku viisi näytti Satasen mittari. Ajattelin poiketa sisämaahan Peitsolta, Kälviällä lämpöä neljätoista astetta. Päätin jatkaa etelän suuntaan! Kokkolassa kolmetoista astetta! Gertrusbroossa oli laiturinäyttely. Testasin ponttonien varassa olevia lauteita, eivät ainakaan minun painosta uponneet. Jatkoin lämpötilojen tutkimusmatkaa, Pietarsaaren kohdilla neljäätoista. Pysähdys tutulla parkkipaikalla, mitään hämminkiä tällainen lämpötila ei aiheuta, päinvastoin on mukava ajella kun  hyvät varusteet päällä. Kasitielle menevä mutkatie ei ole oiennut viimetalven routavaurioista, joten mutkanaatiskelu ei nyt onnistunut täyspainoisesti. Kasitellä oli kosteaa, jopa visiiriin asti tuli muutama pisara, en tiedä tuliko taivaalta tai tiestä. Lapuanjoen pohjapuolelle käännyin, tämä on leppoisaa mutkatietä, aivan ennen Kauhavaa muuttuu jopa syheröiseksi. Sinne asti en nyt ajanut. Voltissa oli vastassa niin vetiset pilvet, ettei kannattanut riskeerata kastumisella vielä tähän aikaan ajosta. Käännyin Kortesjärvelle menevälle tielle ja  vetisimmät pilvet jäivät jälkeen. Kuitenkin seurailivat oikealla puolen niin synkkinä, että käännyin takaisin rannikkoa kohti.Brännanista oikealle kuoppaista vähämutkaista tietä Esseen.  Essessä otin kuvia täysin autiosta kylästä. Odottelin, että jotain elämää tapahtuisi, turhaa. Kaustisille johtavalle tielle seuraavaksi, pysähdyin kuvaamana suurta kuivaajaa, eikä ensimmäistä kertaa.  Samalla katselin outoa puumuodostelmaa aukkohakkuun keskellä, kuva siitäkin. Kruunupyyn hiljaisella kentällä yritin sielläkin kalastella elämää kameran linssiin, turhaa. Sokojalla on komea kivinavetta, kuvia. Kuin varkain lämpeni ilma seisemääntoista asteeseen, sekä pehmeni entisestään. Kasitiellä iski ajohalut pitelemättömällä voimalla, vaikka mielenrauhan vuoksi niiden pitäisi hiipua kun matka alkaa loppua. Kotona pikaisesti koirien ulkoiluttaminen, vähän leivänkannikkaa namaan ja tielle! Ohtakarissa myös hiljaista! Ehkä ilman "koleus"  piti ihmiset sisällä. Kasitiellä käännyin pohjoiseen, Himangalta Raution tielle, Pöntiössä sain ajatuksen ajaa Ainalin kautta Kannukseen. Viimeksi kun tuota sorapätkää ajelin, olin hikimärkä, kelirikkoinen pinta teetti töitä hartiavoimin. Nyt ei paljoa eroa päällystettyyn tiehen. Melkein liian äkkiä tuli asfaltti vastaan. Märsylä on siisti kylänen, ei huono reitinvalinta. Kannuksesta Sievin suuntaan, visiiri auki, lasit päässä ajelin, patopaine pitää vinkan ulkopuolella, kerettiläinen ajatus, onkohan Harrikassa ja avokypärässä jotain? Ajatus poistui yhtä nopeasti kuin tulikin, kun Satanen suhisteli vakaasti reittiä, jota en ollut vielä edes Sievistä eteenpäin suunnitellut. Reisjärven risteyksestä käännyin, asunto-autoja ja vaunuja tuli vastaan jatkuvasti,  mielikuva että tulevatko Maasydämen leirintäalueelta oli väärä, sen risteyksestä ei tullut auton autoa. Pysähdyin pikkurata kyltin ohjaamana,  rataa en nähnyt. Reisjärveltä käännyin Lestijärvelle, Kinnulanrannan risteyksessä muutama kuva. Ei hassumman näköistä seutua tämä Reisjärvi! Lestijärvelle oli hyvä tie. Reisjärvellä oli alkanut jo pisaroida, jota jatkui pienenä tihkuna. Ajofiilinkiin positiivinen vaikutus, vaikka luulin sen jo olevan huipussaan! Kannukseen päin olevillä pitkillä suorilla ei nyt näkynyt mystisiä rullahiihtäjiä, jokin kaksitahtinen piikki savutteli vähän aikaa edessä. Kannuksessa otin muutaman kuvan heinää tekevästä kilimettimiehestä ja työtä arvostelevasta hevosesta. Käsiä nostelimme, kilimettikuskit! Asemakadulla katselin viimeviikolla mutkan suoraksi ajaneen betoniauton aikaansaannoksia, pysvä muistomerkki jäänee maahan valuneesta massasta. Nyt jo aloin harmitella ajon päättymistä, kuitenkin  pakotin Satasen kääntymään Alaviirteelle päin. Kasitien risteyksessä oli jokin hiekkakuorma levinnyt tielle, paljon jäänyt liukasta hiekkaa pahimpaan paikkaan. Siihen stoppiin ei kannata hätäillä. Kasitie meni sitten jo ajonlopetuksen piikkiin, tämä jälkimmäinen lenkki oli varmasti yksi kautta aikojen parhaita ajofiilingillä mitattuja! ps. Jos en ole koskaan sanonut, niin nyt: Satanen on mahtava moottoripyörä!