Kun Anssun silmä vältti, hiivin elosuojaan, johon Ducati oli unohtunut, äkkiä starttinappula pohjaan, tämä peli käynnistyykin tökkäsyllä, kun nappula käy pohjassa, aloittaa pyörän uumenissa oleva monimutkainen tietokone käynnistysprosessin, peukalon voi vapauttaa heti muita toimintoja varten, mukavuustekijä tämäkin. Seuraava onkin järkytys, kun päästän vaistomaisesti käynnistyksen ajaksi alas painaman kytkinkahvan, en tiedä tokko käynnistyisikään ilman tätä manööveriä. Niin se järkytys, kamala kalkatus alhaalta oikealta. Ei hätiä, kuiva kytkin siinä hakee välilevyilleen paikkoja. Nyt myönteinen järkytys, pyörän käsittely kuin kevaria kääntelisi. Matala kevyt ja tiivis paketti. Ykkönen päälle. Pam! Sammui kuin saunalyhty. Uusi yritys, nyt formula ykkösen lähtöä muistuttava nykäisy ei päättynyt sammumiseen vaan pyörä lähti liikkeelle. Oho, sehän meinas jättää kyytistä, ykkönen todella pitkä, kun vääntöä riittää, meinas tulla äkkilähtö. On ennenkin Ducatilla ajettu, eiköhän tämäkin kesyynny. Ensituntuma oli varma. Tämä on Ducati, mistä sen tiedän? Koska tunnelma oli sama aikonaan omalla desmolla, vaikkakin vain nelipuolikkaalla. Täysin vakaa kulku, tuntuu ettei pyörää tarvise kääntää kuin ajatuksissa, niin toimenpide hoituu hyvässä hallinnassa. Eikä tarkoita, että pyörä kääntyilisi sinne tänne, jos ajatukset harhailee, se menee juuri sinne mihin on tarkoitus. Tanakka jousitus, tiukka ohjaustunto, siinä pyörän parhainta antia. Annas olla kun päästään kolmosella, ringit seitsemään tuhanteen, tulee kiire hillitä, koska nopeus livahtaa aivan salamana sakkojen puolelle, kun kaasun kääntää kiinni, välähtää pieni ymmärrys miksi uusiin pyöriin laitetaan luistokytkimiä moottorijarrutukseen. Vaihteen päällemenon huomaa, vaihtaminen on miehekästä hommaa, mutta samalla tulee tunne, ettei se koloistaan pois hypi. Ajoasento on tiivis etukenoinen, kasitiellä se tuntui mukavalta, yllätys ettei moottorin ääni kuulunut juuri lainkaan kun vauhtia toistasataa. Ja juna kulki. Piti äkkiä kääntyä vanhalle tielle, ettei kuume olisi noussut jo kasilla. Pienemmille vaihto oli taasen operaatio, - potki vain rohkeasti poljinta - . Kun mutkat alkoivat piti äkkiä tiirailla tarkemmin hieman epäselvää nopeusmittaria, sehän oli ainakin kaksi-kolmekymmentä kilometriä tarkoitettua korkeammalla, nopeus nimittäin. Mutta ei mitään tuntoa, että sitä olisi liikaa! Tiellä oli pieni oksan palanen, pieni vastaliike ja pyörä koukkasi siististi palan sivusta. Tämä oli sitä Ducatin ominta toimintaa. Tieltä kääntymiset vaativat oman operaationsa pitkän ykkösen johdosta, no se on tottumuskysymys.
Tällaiseen päivä kruisailuun ja mutka huvitteluun Ducati on loistopeli. Matkaan en näillä ranteilla lähtisi, ainakaan pitkillä päivämatkoilla. Pyörässä on ajamisen tunne, moottori on kierrosherkkä, vääntävä ja antaa voiman tunnetta yllin kyllin.
Heti piti Satanen ottaa samalle lenkille. Merkillistä, että ihminen tottuu nopeasti uuteen tuttavuuteen. Nyt Satanen tuntui aluksi oudolta! Ducatin jämyilmeen jälkeen satakiloa painavampi pyörä oli kuitenkin pehmeämmän oloinen, ja pleksi antoi tunteen tuvassa olosta, vaikkei mikään katteen korvike ole. Moottorit ovat aivan eri luonteisia, Satasen vaihteet ykkösen ja kakkosen osalta ryömintävaihteita verratuna Ducatin ylivälitettyihin. Veto on Satasessa kuminauhamaista, Ducatissa on nauhasta otettu se elastisuus pois. Eihän Satasen mutkaominasuudet Ducalle pärjää, sitä pitää ajaa mutkiin, no senkin kyllä oppii, sellainen ajatuksen voimalla meno puutuu. Toisaalta Satanan mene suoralla tiellä huolettoman varmasti, vähillä ajurin energioilla, johtuu istuma asennosta, ohjaustangon asennosta ja moottorin kuminauhamaisuudesta. Ei tarvitse olla niin tarkka kaasun kanssa. Ducati on salakavala nostamaan nopeutta ja nopeasti.
Siinäpä olisi toisiaan täydentävä pari asfaltille, mutta jos valita pitäisi ottaisin Satasen koska tykkään ajaa pitkiä matkoja, toiseksi voisi harkita rupulikumi pyörän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti