Jälleen Kemoralla

Sävy sävyyn.
Rataennätys syntymässä!
Ronttonen
Luoman Jussin kovakulkuinen Guzzi
Otto.
Anssu.
"Tuohon kyytiin en mene!"
"purkkiorja"
Tungosta.
Edelleen purkkiorja kyydissä
parta-ukko ajaa..
Hurjaa menoa.
Meinaa mennä nokalleen.
Ei pala maassa.
Tässäkään.
Hieman hengettömiä ajokuvia.
Nyt jo melkein vastaa.
Tuttu ja turvallinen Ksatanen odottaa jo kotiin lähtöä.

Kemoran Classic ajoihin tormasimma heti aamusta, Anssun kanssa ensin Kokkolan Abc,lle jossa Otto jo odotteli. Koleahkon kosteassa säässä päästelimme Seljesen kautta Kaustisille, ja sieltä Kemoralle. 

Päivä vierähti nopeasti varikolla ja ajoja katsellessa.  Vauhtia ja tilanteita oli riittämiin, ilmakin pysyi kuivana jopa aurinko näyttäytyi iltapäivällä. 

Antoisan päivän päätteeksi huristelimme hyvää kyytiä rannikolle, kotona olin vähää vaille kuusi. 

Mutkalampi

Tämä on Mutkalampea...
Rauhallista maalaismaisemaa.
Tästä alkaa Tohtorin ja Anssun toivepätkä!
Idyllisessä Rautionjoessa mukavasti vielä vettä.
Keikkapaikan korjaaja katolla.

Seitsemänkymmenluvulla olimme Risto ja Tiinanen Vihtorin Antin metsässä risusavotassa, metsä sijaitsi Mutkalammilla. Sen jälkeen ei ole ollut asiaa kyseiseen paikkaan. Tänä iltana päätin katsastaa millaisessa maisemassa siellä elellään. 

Helle jatkui vielä, vaikka kovasti varoittelivat sen olevan ohi tältä kertaa. Ksatanen hyrisi tyytyväisenä kasitietä pohjoiseen, Himangalta Raution tielle, Pöntiöstä Ainalia kohti. Mutkalammin tie kääntyy vasemmalle, ja siinne poikkesi myös Ksatanen. Hieman kuoppainen öljysora johdatteli mukavaan kyläyhteisöön, oli isoja, ja vähän isompiakin navetoita, kuten nyt muoti on. Mutkalammin jälkeen alkoi tasainen soratie. Kannus-Rautio tien t-risteyksen viitta näytti kolmeatoista Rautioon. Tämä pätkä on oikea sorateiden äiti. Tie on yllättävän kupera, mutkia, mäkiä ja näkemäesteitä on peräperää.  Tuntui että tie oli kaiken lisäksi liukas! Mutta Ksatanen on yllättävän kykenevä soralle, takarattaalla kun vähän lipsuttelee, ei ole mitään hätää,  ja jyrkimmissä mutkissa vastaohjauksella pyörä kääntyy sipevästi. 

Rautiossa pysähdyin sillalle kuvaamaan.  Sieviin johtava tie on routavaurioinen, muistelin, että kun Laverdalla sitä ajelin oli pinta silloin paljon parempi. 

Ylivieska tietä ajelin Eskolaan, Kannuksesta Himangan kautta kotiin. Saapa nähdä, tuleeko nyt ajotaukoa? 

Jamaanveot Kemoralla

Alussa oli  Anssu, Tohtori ja Ksatanen.
Kruunupyy joessa vankasti vettä.
Kaveruksilla kiire kuvanottoon.
Perillä Kemoralla.
Matti vetää hyvässä ajoasennossa.
Kokkolan "rossit" vauhdissa.

Jamaanveojen tiistaiajelu siirtyi keskiviikolle. Ehdin jo murehtia tiistaita, koska silloin en olisi päässyt. Mutta nyt ajelin hyvässä hengessä Kokkolan ABC,lle helteen painaessa päälle kuin yleinen syyttäjä. Pyörän mittari oli luovuttanut jo aikoja sitten, näyttäen yli kolmenkymmenen lukemia jatkuvasti. 

Anssu saapui melkein heti, eikä kestänyt kuin hetken tuli Grammo. Tietäen, että Otolle oli tullut este! Matti olikin jo siellä minne meilläkin matka. Grammo asettui vetovuoroon. 

Mukavan reitin olikin kehitellyt, Sokojan kautta mutkailimme Kolamin risteykseen, siitä Teerijärvelle. Pysähdyimme katselemaan vetistä Kruunupyyn jokea, kuvia tietenkin. Matkan soratieosuus päättyi vähän ennen Lappforssin tienhaaraa, Teerijärveltä Kauhava tielle, ja tietenkin Smöböndersin mutkat kallisteltiin leppoisaa cruisailu vauhtia, Vetelin läpi ajelimme niin hiljalleen, että paikkakunnan mopoilijat saivat päivän hyvänmielen ohitellessaan meitä kirkonraitilla.  Jyväskylän tiellä aukaisimme sitten vähän enemmän ruiskuläppiä, Kemoraan hujahdimme hetkessä. Siellä Matti ja kumppanit vetelivät polvimaassa moottoriradan mutkia, kovia ovat pojat!

Tulomatkalla joimme kahvit Kaustisilla, roadracingistit söivät hampurilaiset, nälkähän siinä hurjassa menossa tulee. 

Anssun kanssa suuntasimme Toholampia kohti, Grammo ja kumppanit jäivät vielä Nesteelle. 

Ilta viileni hieman, mahtavassa ajokelissä painelimme entisen Ullavan ja Toholammin metsäisiä taipaleita, Toholammilta rannikolle alkoi aurinko kiusata, Kannuksessa Kajaanitielle, ja kun ajohaluja oli ajelimme Kasitielle Kälviän kautta. Jälleen laadukas porukka-ajo. Kiitokset mukana olleille. 

Karttelevat sadepisarat

Ensimmäinen pysähdys Siiponjoella.
Onkija kaloja narraamassa Siiponjoen kanjonissa.
Pyhäjoen Laulumaan sillalla ohjaajien tankkaustauko.


Hörpyt heti myymälän pihalla.
Oudon värinen tuo Alavieskan kirkko?
Nestevajauksen torjumista Törmähovin pihalla.
Nuffield oli komea traktori
Tuollaisen kun saisi käyntikuntoisena...
On se juhulallinen moottori.
Anssulla autokuumetta?
Onko Viima alkanut tehdä tulitikkurasian kokoisia akkuvesi gallonoita?
Päältäsyötettävä.
Minkä auton ohjaamo?

On laulavia sadepisaroita, itkeviä sadepisaroita, märkiä.... mutta me kohtasimme, tai emme kohdanneet karttavia sadepisaroita!

Helteet jatkuivat yhä, puoleltapäivin käänsimme Tohtorin ja Ksatasen tienpäälle. Oulainen oli nyt etapin kääntöpiste. Kurvailimme pohjoista kohti. Himangan jälkeen pieni poikkeus taas kasitieltä, Siiponjoen jälkeen hylkäsimme uudelleen valtatie kasin. Siiponjoki kulkee paikkapaikoin syvällä rotkossa, pysähdyimme katselemaan, kun pari kalastajaa narrasivat särkiä onkimalla. Saalistakin kuulemma tuli!

Me jatkoimme matkaa, Etelänkylällä ajelimme pienempää tietä melkein Tyngälle, jossa nousimme Alavieskaan menevälle pikitielle. Alavieskassa kävimme kaupassa, nestettä piti saada enimpään hukkaan. Laulumaan sillalla pysähdyimme, siirryimme Pyhäjoen pohjoispuolelle, mukavaa rantatietä mutkittelimme Oulaisiin. Pieni pyöriminen kylällä, ja sen jälkeen Törmähoviin. Koneita oli mukava katsella ja kuvailla. Tulomatkalla haimme myös sorapintaista kulkureittiä, sitä löytyi Kytökorven tieltä. Somerossa oli jo asfaltti alla. Pilviä alkoi kerääntyä taivaalle nopeaan tahtiin, Alavieskassa katselimme sopivan mustaa jonka alle voisimme ajaa. Kalajoen suunnalla näytti olevan lupaavimmat esiintymät, mutta mitä vielä, kun pääsimme kunnolla vauhtiin, alkoi pilven reuna vetääntyä  poispäin. Emme antaneet periksi, Tyngällä korjasimme suunnan Rautiota kohti, jälleen taivas vaaleni, eikä vedestä tietoakaan.  Mutta kun käännymme Typöstä Himangalle, kyllä saamme vettä. Tiellä sitä kyllä oli melkein lammikoiksi asti, vähän roiski rattaasta visiiriin. Kasitie oli myös märkä, Sainsalontiellä lammikoita, ja kuulimme kotona, että oli ollut melkoinen myräkkä, mutta meitä pisarat karttoivat!

Ohuet hanskat

Kuva Gertrusbrosta todistaa, kesä on tullut.
Munsalassa on komea kirkko.
Runar Holmstömin hauta.
Idyllinen evästyspaikka.

Näitä kirkkotalleja oli paljon!
Närpiön kirkko on vanha.
Tallirivistöjä on joka puolella.
Kaskinen Suomen pienin kaupunki. Ei kannata väittää vastaan.
Vanha koirakenttä Kristiinassa.
Kälviän tauti Siipyyssä? Pieni kirkko häämöttää valtavan tapulin takaa.
Siipyyn "pääkatu"
Tälläkertaa loppulukemat ylös.

Jälleen piirsin mielessäni käppyröitä karttaan, ja taas puoliympyrää, tarkemmin kun katselee, niin puoliskaa kananmunaa muistuttava käyrä Oulu-Kajaani-Jyväskylä - Seinäjoki - Vaasa.

Tämän kehän sisäpuoliset tiet olen kolunut melko tarkkaan. Nyt olisi lähdettävä kauemmaksi. Vaasa on lähinnä, sieltä löytyisi helpoimmin ajamatonta väylää. 

Kaikki merkit viittasivat siihen, että säätieteilijät onnistuivat vihdoin ennustuksessa. Kuumaa luvassa. 

Ksatasen kanssa tielle kahdeksan jälkeen, suuntana Vaasan eteläpuoliset maisemat. Aivan pääteillä en aikonut pysyä. 

Vanhaa tietä Marinkaisiin, siellä katselin että kello on kahdeksan kaksikymmentä kaksi, lämpöä myös kaksikymmentä kaksi astetta, kellon vaihtuessa kahteen kolmeen vaihtui myös lämpötila. Nyt alkoi hirvittää, minuutteja on kuusikymmentä! Vähitellen lämpömittari alkoi kuitenkin jäädä kellon näyttämistä, ja jopa otti takapakkia Gertrusbrota lähetessäni. Muutama kuva vakiopaikalta. 

Pietarsaaren liikennneympyrät selvitettyä Ksatanen pisti isonvaihteen päälle, hetkessä loikkasimme Uuteenkaarlepyyhyn, nyt on läpikulkukatu saanut kolmiot sivukaduille. Vauhti hiljeni senverran kaupungissa, että aurinko nosti Ksatasen lämpömittarin ensikerran yli kolmenkymmenen, ajon aikana. Tuota se ei ole vielä koskaan tehnyt. Tällä reissulla maaginen raja ylittyi useasti. 

Munsalaan päästelimme hyväpintaista tietä. Munsala? Tuolla nimellä oli paha maine silloin kun olimme varhaisnuoria,  maineen pitäjälle toi Runar Holmstöm. Häntä syytettiin Tulilahden murhista. Koskaan ei selvinnyt oliko hän syyllinen. Kirkkoa kuvatessani päätin vilkaista lähistöllä olevaa hautausmaata, jospa tämän peloittavan maineen saaneen hauta löytyisi. 

Kävelin siihen melkein suoraa kopiksi. Lainaus Vikipediasta ("Pääepäilty oli moninkertainen rikoksenuusija Erik Runar Holmström (26. lokakuuta 1923, Munsala – 8. toukokuuta 1961, Vaasa), jonka nimeen peloteltiin lapsia Pohjanmaalla:Jos et ole kiltti, Runar tulee ja vie sinut.")

Tuo loppulause piti hyvin paikkansa. 

Vähän niskakarvat pystyssä karistimme Ksatasen kanssa Munsalan pölyt ja muistot kannoiltamme. Kasitielle tulin Oravaisissa, nopea siirtymäajo Vaasaan, moottoritietä Tamperetta kohti, josta vanhalle kasitielle. Pitkiä suoria oli tiedossa. Mutta ajo oli jälleen kohdallaan, tutut maisemat vilisivät ohi, ja kumpuileva maasto kompensoi mutkien puuttumisen. 

Petolahdessa tie kääntyi suoraan länteen, ja alkoi mutkailla. Tuttuja tanssipaikkoja olisi ollut tutkittavan mutta tälle reissulle ei ollut aikaa varattu niihin. 

Kaikesta näki, että maanviljelys on täällä se juttu. Samoin isot kasvihuoneet, minkki-ja kettutarhat kuuluvat asukkaitten elinkeinoihin. Korsnesissa kuvasin kirkon, mukavaa merenrantatietä jatkoin etelää kohti, mutta nyt oli evästyksen aika. 

Siihen löytyi merenlahden rannalla oleva pysäkki sopivaksi paikaksi. 

Ajovaatteet vähensin minimiin, myös kypärän huppu pääsi takalaukkuun. 

Mukavia mutkia oli toinen toisensa perään, Närpiö tuli jopa liian äkkiä, kurvasin kirkolle, ja kirkonmäelle, siellä odotti yllätys, pieniä punaisia hirsiaittoja oli kymmenittäin, pähkäilin etteivät voi olla muita kuin kirkkotalleja. Vikipedia vahvisti kotona arvauksen, ja lukumäärä yli sataviisikymmentä!

Seuraava kohde oli Kaskinen, Suomen pienin kaupunki, häpeäksi täytyy tunnustaa, että astuin nyt ensimmäisen kerran ko. kaupungin maaperälle.  Mukavan näköinen miljöö. 

Metsäbotnian selluloosatehdas löi kinttaat tiskiin vuosi sitten. Tuntuu käsittämättömältä että kannattaa ajaa alas valtavat investoinnit vaatinut kompleksi. Jo tehtaille menevät voimalinjat ovat tavattoman massiiviset, ja kaikki muu mitä sitä varten on rakennettu. 

Kristiinan kaupunkiin ajelin kasitieltä sitä mutkaisempaa pätkää. Kävin tervehtimässä vanhaa koirakenttää, joka nyt unohdettu ruohottumaan, ei mukava näky. 

Mutta itse pienessä kaupungissa oli vilskettä ja vilinää, uutta rakennuskantaakin tullut sitten viimenäkemän paljon. 

Pistäydyin vähäksi aikaa kasitielle, josta takaisin pikkuteille Siipyyn pohjoisesta risteyksestä. Kaksikymmentä kaksikilometriä hyväpintaista ja kokoajan mutkittelevaa tietä oli hyvä valinta.  Mutkat olivat kuin tehty Ksatasen ajogeometrialle.  Meinasimme ajaa Siipyyn sivu, niin oli pieni pitäjä edessämme. Iso tapuli maamerkkinä sai hillitsimet toimimaan. (Huhtalan Karin äiti oli Siipyystä) Valokuvia jälleen tästä kyläihmeestä. Tie jatkui kasitielle asti mutkaisena ja hyväpintaisena. Kasitiellä suunta jälleen etelä. Mieleen välähti Siikaisten kautta sisämaahan. Mutta kelloon vilkaisu palautti maanpinnalle, ja kun kyltti Isojoelle ilmestyi näkyviin päätin noudattaa kyltin kehoitusta. Nyt olivat mutkat vähän loivempia, kun rannikon pienillä teillä, mutta pinta oli loistavassa kunnossa. Matkavauhtia saattoi pitää hyvänä. Pian hurahtivat Isojoki, Kauhajoki, Seinäjoki ohitse, kasitiellä tuuli idästä, taivas oli mustien pilvien peitossa, muutama pisarakin rapsahti visiiriin, kuitenkin kesän ensimmäiset itikat pitivät vielä suurempaa kopinaa kun liiskautuivat pleksiin ja osa jopa kypärän visiiriin. Kotona olin puolikuuden aikoihin, otsikon mukaisesti käsissä olivat ohuimmat hanskat, ja kahvalämmittäjät saivat levätä!