Onko Jääjoki jäässä myös kesällä? Onko Ruuhilahden tanssilavaa enää?

Näistä lukemista alkoi tämän elokuun viimeisen viikonlopun ajelu.
Yht äkkinen vedentulo piti Ksatasen ja minut vielä vähän aikaa lähtövalmiina.
Ei kannattanut heti kastella vaatteita, jos vähääkään pitempää reissua mieli.
Kokkolan läpi ajelin,  vanha vesitorni on aina kuvaamisen väärtti.
Samoin tämä tipparellu.
Lentokentällä suoritin vaatesulkeiset, ensikertaa tänä kesänä lisää päälle.
Tätä paikkaa ihmettelin pari kuukautta sitten, nyt on saanut hökötys jo tunnistettavat muodot.
Vetelin raivaajapatsas tarkkailee ohran kypsymistä.
Kokeilin Olympuksen 26 kertaista zoomia.
Ennen Kivijärveä tie on suorahkoa, suomenselkää halkovaa, kohtuupintaista polkua.
Tuossa koivikossa Anselmi Kinnusen syntymäkoti on suurella varmuudella sijainut.
Tiironkylä on paikan nimi.
Kivijärvi pilkottaa kuusten takaa.
Tässä on Jääjoki!
Mitenkä tässä ajetaan, ohittaja  kuuttakymppiä, ohitettava kahdeksaa??

Juolahti taannoin mieleen, onko Jääjoki kesälläkin jäässä,  onko Ruuhilahden tanssilavaa enää olemassa?

Kun on sellainen kulkuneuvo, kuin Ksatanen, näin tärkeän  asian tarkistaminen ei lienee ylivoimainen tehtävä?

Elokuun viimeisenä sunnuntaina sonnustauduin ajokamppeisiin jo varhain aamulla. Lämpöä näytti olevan reilut kymmenen astetta, joten t-paita ajotakin alle riittäisi. 

Kun olin työntämässä Ksatasta ulos elosuojasta rämähti peltikattoon hurja saderyöppy. 

Tienpäällä tuollainen ei pahemmin haittaa, mutta hiljaa kasitielle ajaessa ehtisi vaatteitten pinta kastua kiusallisesti. 

Joten tauko paikalla. Kymmenisen minuuttia tuli vettä kaatamalla. Sade loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. 

Kasitie oli märkä Marinkaisiin asti.  Ennen Kokkolaa alkoivat pilvet jo repeillä. 

Päätin ajaa kaupungin kautta,  katsastaisin, millaista jälkeä Venetsialaiset olivat jättäneet kaduille.  Siivouspartiot olivat ehtineet ennen, torilla näkyi juhlimisen jälkiä. 

Vesitorni on ollut aina paikallaan kun Kokkolassa olen käynyt, pienestä pitäen. 

Siitä piti ottaa kuva, tietenki Ksatanen halusi samaan kuvaan vanhuksen kanssa. 

Myös tipparellusta onnistuin nappaamaan ajokuvan.  Vaasantietä ajelin Kruunupyyhyn sieltä lentokentälle, jossa laittelin vaatetta lisää. Ilma tuntui sen verran kolealta.  Kentältä ajelin Kaustinen Pietarsaaren tielle, jota pitkin Alajärvelle menevälle, numero kuuskasille. Evijärvellä tankkasin. Veteliin ajelin oikotietä Särkikylän kautta. Täällä maisemat muistuttavat melkein Lapin maatalous aluetta, talot pienten kumpujen päällä, pellot karun näköisiä rinnepeltoja.  Vetelissä ajoin kirkonmäelle. Testasin uutta synttärilahjaksi saamaani Olympus digikameraa, ilma oli sumuista, joten zoomaus ei oikein onnistunut. 

Raivaajapatsas katselee jokilaaksoa kirkonmäeltä.  Paikka henkii vanhaa vankkaa uskoa maahan ja sen kasvuun. 

Olisiko nykyajan "raivaajapatsas" lakkikourassa eu-viraston edessä kököttävä muovinen nykyviljelijän näköispainos?

Mutta takaisin moottoripyörä matkailuun. Nyt alkoi tämä nurkissa kiertely hermostuttamaan, ja käänsin Ksatasen keulan kolmelletoista, Kyyjärveltä  koukkasin Kivijärvelle menevälle tielle. Pysäköin  Kivijärven puolella olevalle levikkeelle, kuviakin piti saada matkan höysteeksi. Samalla soi puhelin, Zanzei soitti synttärionnittelut, Zanzei, joka ei vielä viime joulun aikaan osanut tuskin paria sanaa Suomea. Nyt juttelimme pitkän tovin. Kielinero tämä Nepalilainen.  

Tiiron kylällä pysähdyin kuvaamaan pappa Anselmin syntymäkodin paikkaa.  Täältä ovat siis lähteneet Lohtojalle. Kun kuvasin Tiironkylän kylttiä paikalle sattui puhelias mummeli,  jonka kanssa vierähti tovi sukujuuria selvitellessä.  Pysähdyin vielä Kivijärven kirkolla, kävin hautausmaalla katselemassa josko esi-isien nimiä näkyisi, mutta hyvin tuoreita olivat vanhimmatkin kivien textit. 

Hiljalleen ajelin Kinnulaa kohti, Muholan jälkeen on asutusta tien molemmin puolin Kinnulaan asti,  hiekkainen harju on oiva talonperusta. 

Nyt oli aika toteuttaa reissun teemat, ajoin Kannus-Viitasaari tien yli, siitä vielä viitisen kilometriä soratietä, ja siinä oli Jääjoki. Eihän se missään jäässä ollut! 

No, palasin vähän nolona takaisin, Ruuhilahden tanssilava pitäisi ainakin löytää. 

Muistelin, ja uskon että ei paljoa muistelut petä, mistä lavalle käännyttiin. Ensimmäinen tie päättyi huviloiden pihalle. Toinen todennäköisempi vaihtoehto vei juuri oikeaan suuntaa, mutta pari betoniporsasta tukki tien! Ei näkynyt tanssilavaa, huvilat olivat vallanneet koko ranta-alueen.  Nyt piti saada vielä Ksatanen käännettyä kapealla hiekkatiellä takaisin, meinas tulla hiki. 

Hiki ei hellittänyt kun ajelin Kannusta kohti, lämpötila pyörän mittarissa oli kohonnut yllättäen hellelukemiin. En viitsinyt enää vähentää vaatetusta, ajelin hyvällä fiilingillä rannikkoa kohti. Alaviirteellä ilma kylmenkikin äkkiä, alkoi sade.  Kotona olin vähän yli kolmen iltapäivällä. 

Nyt on pakko kehaista Ksatasta, tällainen yli neljänsadan kilometrinen lenkki ei tunnu missään, pyörän kyyti on höyhenen pehmeää, kate suojaa hyvin, moottori ei melua, istuinergonomia on parempi kuin hyvässä tv-tuolissa, jos viluttaa, voi ohjata moottorin lämpöä kuskia lämmittämään, ja lämpökahvat ovat Kemppaista siteeratakseni "kova juttu". Tehoa pyörässä on tarpeeksi kaikkiin liikennetilanteisiin,  mutkiakin voi ajella ripeästi jos kuskin kantti kestää, mutta suorilla teillä pyörä on elementissään. 

Niin, otsikon kysymyksiin molempiin tuli  vastaus: Ei!