Isot joet tulvivat

Tälle paikalle sovimme tapaamisen torstaiksi klo 18.00 Yksinäinen Ksatanen odottelee vielä rauhallisena.
Yhteensattumien, ja kyykkypyörän aiheuttaman ajokrampin tuloksena joukkomme kutistui kahteen, Anssu ja minä. Vähän mutta hyvää....
Ilma oli helteinen. Ksatasen mittari valehteli kolmeakymmentä kahta auringossa. Tiedä häntä valehteliko. Anssu saapui täsmällisesti kahdeksaa vaille kuusi. Odottelimme vielä Guzzi-ukkoa (Grammo oli perunut tulonsa) jonkin aikaa yli kuuden.
Reissun teema syntyi Anssun kysymyksestä: "Mihin ajetaan"? Häh? Olin unohtanut autuaasti, että jonkun pitäisi suunnitella reittikin. Taisi Anssulle käydä samoin. Samalla muistui mieleen parin päivän takaiset tulva-uutiset Lesti-ja Kalajoelta. Uutisten todenperäisyys pitää tarkistaa.
Kaustinen suunnaksi. Alavetelissä Perhonjoki näytti että osataan täälläkin tulvia. Hyvältä näytti teema heti alkumatkasta. Seljesen kautta huristelimme Kaustista kohti. Tie vain oli kurjassa kunnossa. Jylhässä parani onneksi. Vintturin kautta ajelimm Kauhava tielle.
Alihaapalan kaupalla teimme pienet ostokset. Anssu viilensi jäätelöllä. Minä tankkasin Pommacia. Oli kuuma kuten kuvasta näkyy, jos näkyy.
Ajelimme leppoisaa mittarisataa Toholampia kohti. Ajo maistui mukavalta, autoja oli paljon, mutta emme antaneet niiden häiritä, emmekä häirinneet niitä.
Toholammilla tehdään joutuisaa tahtia kiertoliittymää Kannus-Viitasaari ja Ylivieska-Kauhava teiden risteykseen. Ajelimme kylän läpi Lestijoen sillalle.
Kuva ei kerro totuutta kirkkojärven tulvasta. Vettä oli paljon, ja virta voimakas.
Aikamme ihmeteltyä käynnistimme pyörät, suuntasimme nokkamme Sieviä kohti. Jälleen mukavaa mittarisataa pujottelimme kuumassa keskikesän illassa. Tällä osuudella liikennettä ei ollut niin paljon kuin ennen Toholampia. Sievissä mutkittelimme Ylivieska tielle. Katselin ihmetellen vasemmalle jääviä viljelys aukeita. Nyt ne näyttäytyivät kesän vihreydessä, valtavat aukiot olivat komea näky. Pellonraivaus kalusto on ollut mennävuosina ahkerana.
Ajoimme Kalajoen sillan yli ja laitoimme pyörät parkkiin.

Kalajoki oli täynnä vettä. Sillan alle jäävä tila ei ollut enää suuren suuri. Mutta kaikesta näki veden olevan laskussa.

Rauhallisesti mahtavat vesimassat vyöryivät merta kohti.

Ylivieskan Nesteellä joimme kahvit. Anssu osti ketjurasvaa. Palasimme vähän matkaa takaisin. Olin katsonut kartasta, että joen eteläpuolta menee tie, jota en ole koskaan ajanut! Mikä häpeä.

Nyt piti nopeasti korjata tuo töppäys. Tie oli hyvässä kunnossa, ja maisemat hyvin hoidettuja, suuria maatiloja tien molemmin puolin. Sitten jyrkkä vasen ja varoituskyltti: "Vettä tiellä" Mikäs joki se täällä on, tämäpä sattuma?
Yksi Kalajoen sivuhaaroista oli tulvinut pelloille. Uhannut jopa läheistä maatilaa. Peltoja oli veden alla useita hehtaareita. Maisema oli maalauksellinen, mutta sato menetetty isoilta aloilta.

Anssu miettii, pääsisikö Tohtorilla kahlaamaan tulva alueen yli?

Tuossa pitäsi runsaan kuukauden päästä ajella puimurilla?
Nousimme Kalajoelle johtavalle tielle. Ilma oli vähän viilennyt, kuitenkin hikoilimme vieläkin. Ajelimme mukavaa vauhtia Kalajokea kohti. Tyngän mylly? Olin useita kertoja meinannut käydä katsomassa tuota ihmettä. Nyt vilkku oikealle, ja vasemmalle. Jo myllyrakennus on katsomisen arvoinen. Tulviva Kalajoki pauhasi myllyn koskessa raivoisasti. Olisi ollut vesivoimaa otettavaksi. Mutta näytti siltä, että vesirattaat ovat huilanneet jo vuosi kaudet?

Suuri myllyn näköinen rakennus on komea katsella. Kannatta käydä, vaikka ei asiaa olisikaan.
Täällä näki veden paljouden ja voiman, kun se kuohuen ryntäsi merta kohti.

Keskikesän ilmiöksi ainutlaatuinen.

Normaalisti tähän aikaan tuossa uomassa vesi liruttelee kivien väleissä. Nyt pauhasi täydellä teholla.

Anssu suunnitteli koskenlaskua. Kumilautalla mukava elämys, kanootilla taitaisi mennä liian jännäksi?
Hyvillä mielin näkemästämme löimme pyörät käyntiin ja suunnistimme kasitietä kohti.

Kasitiellä oli liikennettä kesäiseen tapaan runsaasti.

Päätin, että ajelemme muun liikenteen tahtiin, ohitukset jääköön toiseen kertaan.

Aurinko oli jo melkein hirvivaara asennossa, joten sekin hillitsi menoa.

Mutta ajo maistui. Katselin edellä ajavia, niitäkään ei näyttänyt kiire painavan. Muutama moottoripyöräkin tuli vastaan.

Katselin taustapeilistä Suzukin valoa. Ajattelin että Suzukin valo on ollut kymmeniä tuhansia kilometrejä taustapeileissäni.

Käytäntö on tämän järjestyksen sanellut. Kun ajelin Mitsillä, hitaammalla pyörällä, oli luonnollista, että määräsin vauhdin. Nyt pyörä on ehkä nopeampi kuin perässä tuleva Suzuki, mutta kuski on sama hidas kuin enenkin, ja tämä järjestys on hyvä.

On mukava katsella kuinka valopiste joskus jää melkein näkymättömiin. Silloin tällöin piste käy ilmoittautumassa lähempänäkin. Näistä, valopiste takana, ajoista en antaisi kilometriäkään pois. Toivottavasti edessä on runsaasti samanlaista tunnelmaa.

Himangalle tulemme edessä ajavan Mondeon perässä, kahdeksankymmenen kilometrin rajoituksella vähennän vain kaasua, en koske vaihteeseen. Katson Sigma lahjomatonta, kahdeksankymmentä kaksi. Olkoon. Kuudenkymmenen rajoituksella pudotan neloselle, annan rullata Kannukseen kääntyvän Mondeon rinnalle. Vastaatuleva Transit on ryhmittynyt vasemmalle kääntymiseen. Hälytysjärjestelmä kytkeytyy päälle. Mutta auto pysyttelee liikenteenjakajan vieressä niin vakaasti, etten väläytä pitkiä. Himangan jälkeen huomaan edessä ajavan autoryppään. Volkkarin paku, jokin henkilöauto asuntovaunu perässä, ja Hiace. Jätän hyvän matkaa rakoa ryppääseen, tuollainen lauma-ajo ei hyvältä näytä. Pitäjänrajalta tie alkaa kaartua oikealle, ja silloin Hiace lähtee. Kaikki merkit viittaavat siihen, että molempien ohi.

Mutta puhti loppuu kesken, ja Toyota kiilaa itsensä Transporttenin taakse.

Onneksi vastaatulevan avo-Bemarin kuski ei löytänyt heti, kun lähti Kokkolan ABC,ltä kahvilta kauko-ohjauksella varustettua läpyskää, (jota ennen virta-avaimeksi kutsuttiin) taskunsa pohjalta, ja pelastava parin kolmen sekunnin viive syntyi, Hiace ehti omalle kaistalleen.

Tiedä häntä, tajusivatko kummankaan auton kuskit vähällä piti tilannetta.

Pitelin vajaata sataa metriä väliä edellä ajaviin, Alaviirteen mäkeen tullessa autojen vauhti hiipui, mutta Ksatanen on tunteeton tällaisille nyppylöille.

Heti muistutti edellä ajavan jonon peräpyörteet siitä että olemme liian lähellä. Tuuli oli oikealta.

Vastaantulevat rekat eivät töytänneet ilmanpaineella vähääkään, vain pari pehmeää perätuulen suhahdusta tohahti kun isot autot menivät ohi.

Paraskin reissu loppuu aikanaan, niin tämäkin.

Yksi kesän kohokohtia oli ohi, mutta muistot jäävät.