Suomen vanhin, ja kaksi melkein Suomen suurinta.

Hellettä riitti tälle sunnuntaille. Aamulla puoli yhdeksän aikaan Ksatanen tienpäälle, minä tietenki mukana. Ilma oli kuumaa, ei kuitenkaan hiostavaa, ajokeli mitä parhain. Seitsemälle sillalle käännyimme.

Gertrusbroossa ensimmäinen pysähdys. Pietarsaaren jälkeen mutkatietä kasitielle. Kevyttä oli meno. Muuta liikennettä vähän. Seinäjoelle päin joen mutkaisempaa puolta. Jepposta joen yli, ja isoatietä, Alahärmän abc,lle.

Täällä vaihdoimme kokemuksia vanhemman lt,n ja uudemman omistajat. Minä sen vanhemman. Olimme molemmat tyytyväisiä pyöriimme. Uudemman omistaja oli saanut jo lt,nsä kaatumaan pihalla. Naapuri oli pitänyt huutaa nosto-apuun.

Härmästä jatkoimme Ksatasen kanssa pientä mutkatietä Ylistaroa kohti. Ala-Talkkarin tehtaat entisellä paikalla. Pienen kylän läpi ajaessamme huomasin jo lopetetun kaupan seinässä tutun kyltin. Kuva siitä piti ottaan. Tämä on se aioa oikea K-kaupan tunnus. Nissilän Villen kauppaan tuli tällainen viisikymmenluvulla.

Ylistarossa Kyrönjoki virtasi vuolaana. Sateet vaikuttaneet täälläkin. Tuossa virtaava vesi on saanut alkunsa kolmesta paikkakunnillekin nimensä antaneesta joesta, Seinäjoki, Jalasjoki ja Kauhajoki. Mereen joki päätyy Vaasan pohjoispuolella. Sitä ennen jokeen on asennettu putki, josta Vaasalaiset saavat käyttövetensä! Pituutta runsasvetisellä virralla on noin kaksisataa kilometriä.

Sitten etsimään sitä Suomen melkein suurinta.

Ylistaron kirkko on yksi Suomen suurimmista. Kellotornikin keskikokoisen kirkon kokoinen. Vaikka sanonta, yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, pitää useimmiten paikkansa, on tässä hyvä kuitenkin kertoa, että tuo risti on 52 metrin korkeudessa, kirkon pituus on 69 metriä, leveys 26 m. Vaikuttavia mittoja. Kirkko ei ole kovin vanha, otettu käyttöön 1852. Suunnittelijana oli E. Lohrman. Rakennustarkastajana toimi Jaakko Kuorikoski.

Itse kirkko ei meinannut mahtua yhteen kuvaan millään.
Käyttöä ainakin tänä sunnuntaina näkyi olevan, sillä kirkonmäki oli täynnä rippitiitisiä
Seuraava kohde olisi Isossakyrössä. Seitsemän kilometrin tietyön selvitimme hetkessä, kiertotie olisi ollut päällystetty, mutta pitihän sitä päivän sora-annos saada. Muu liikenne ei häirinnyt.

Jäykkälavettiset janttarat vartioivat yhdeksäntoistasataa kaksikymmentä pystytettyä monumenttia. Tällaisia tykkejä oli kuulemma vielä jatkosodassa?

Luonnonkivestä tehty varsinainen muistopatsas. Patsas on ympäröity puolipyöreällä kiviaidalla. Muistomerkin suunnittelu on Matti Björklund-Visannin käsialaa.

Napuen taistelun muistomerkki on iso. Ja synkän oloinen . Olihan hävityn taistelun jälkeiset vuoden myös synkkiä ja ankeita. Vaikuttava kokonaisuus.

Sitten etsimään sitä vanhinta. Se löytyikin helposti, muutaman sadan metrin ajelun jälkeen. Penttilän silta Kyröjoen yli on suomen vanhin käytössä oleva riippusilta.

Hyvin silta kantoi Ksatasen ja kuorman. Ei hemppunut lainkaan. Toholammin Jämsän silta oli paljon huterampi.
Tarkempi selite sillan historiasta, josta näköjään ei saa selvää, kun kuva pysyy pienenä. Tässä "suomennos". Silta on tehty vuosina 1909-1910. Suunnittelijana ja mestarina Valte Anttila Ilmajoelta. Kannen pituus on 85 m. leveys 4.2 m. Vapaa silta-aukko on 80.5m. Vuonna 1916 silta "klenkahti" pahasti kun sitä ylitti viisi jyväkuormaa kerrallaan. Kansi on uusittu 1980. Museosillaksi hyväksytty 1082.

Tämäkin mahtuu kategoriaan yksi Suomen suurimmista.

Vöyriltä käänyimme kasitieltä kohti, kartta kertoi tien olevan melkoisen suoraa, mutta kun ajamatonta, niin päätin paikata tuon puutteen. Ihmettelin miten Sonera on pystyttänyt linkkimastoja melkein joka pihaan? Tarkemmin katsottuna niiden päissä törrötti televisio-antennit Ruotsiin suunnattuina. Pitää olla suunnaton Svenska TV-n nälkä että tuollaisia rakennelmia? Ihmettelen.... kun seuraili ko. tv,n ohjelmia Norgen reissulla.
Kasilla oli paljon liikennettä, ja nyt kuumuus tuntui. Pakollinen vaatteitten vähentäminen tapahtui loppuosalla matkaa, Oravaisten ja Uudenkaarlepyyn välillä. Mastojen juuret ovat hyviä taukopaikkoja, rauhallisia, ja pyörän voi laittaa huoletta sivujalalle, kovan sepelikön päälle.

Vielä löytyi vähennettävää vaatetta. Satasen kilometriä jäljellä.

Hulluja nuo suomenruåtsalaiset, mistä sitä jäätä ja lunta tällaisella helteellä?

Loppuosa matkasta sujui hyvässä hengessä Ruotsalon ja Karhin kautta vielä koukkaus, jälleen tuntui matka loppuvan kesken? Paljonko sitä pitäisi ajaa, että tulisi täyteen?

Seuraavalla porukka-ajolla harjoitellaan tällaista?

http://de.youtube.com/watch?v=kTYGmjgSMv8http://de.youtube.com/watch?v=kTYGmjgSMv8

Isot joet tulvivat

Tälle paikalle sovimme tapaamisen torstaiksi klo 18.00 Yksinäinen Ksatanen odottelee vielä rauhallisena.
Yhteensattumien, ja kyykkypyörän aiheuttaman ajokrampin tuloksena joukkomme kutistui kahteen, Anssu ja minä. Vähän mutta hyvää....
Ilma oli helteinen. Ksatasen mittari valehteli kolmeakymmentä kahta auringossa. Tiedä häntä valehteliko. Anssu saapui täsmällisesti kahdeksaa vaille kuusi. Odottelimme vielä Guzzi-ukkoa (Grammo oli perunut tulonsa) jonkin aikaa yli kuuden.
Reissun teema syntyi Anssun kysymyksestä: "Mihin ajetaan"? Häh? Olin unohtanut autuaasti, että jonkun pitäisi suunnitella reittikin. Taisi Anssulle käydä samoin. Samalla muistui mieleen parin päivän takaiset tulva-uutiset Lesti-ja Kalajoelta. Uutisten todenperäisyys pitää tarkistaa.
Kaustinen suunnaksi. Alavetelissä Perhonjoki näytti että osataan täälläkin tulvia. Hyvältä näytti teema heti alkumatkasta. Seljesen kautta huristelimme Kaustista kohti. Tie vain oli kurjassa kunnossa. Jylhässä parani onneksi. Vintturin kautta ajelimm Kauhava tielle.
Alihaapalan kaupalla teimme pienet ostokset. Anssu viilensi jäätelöllä. Minä tankkasin Pommacia. Oli kuuma kuten kuvasta näkyy, jos näkyy.
Ajelimme leppoisaa mittarisataa Toholampia kohti. Ajo maistui mukavalta, autoja oli paljon, mutta emme antaneet niiden häiritä, emmekä häirinneet niitä.
Toholammilla tehdään joutuisaa tahtia kiertoliittymää Kannus-Viitasaari ja Ylivieska-Kauhava teiden risteykseen. Ajelimme kylän läpi Lestijoen sillalle.
Kuva ei kerro totuutta kirkkojärven tulvasta. Vettä oli paljon, ja virta voimakas.
Aikamme ihmeteltyä käynnistimme pyörät, suuntasimme nokkamme Sieviä kohti. Jälleen mukavaa mittarisataa pujottelimme kuumassa keskikesän illassa. Tällä osuudella liikennettä ei ollut niin paljon kuin ennen Toholampia. Sievissä mutkittelimme Ylivieska tielle. Katselin ihmetellen vasemmalle jääviä viljelys aukeita. Nyt ne näyttäytyivät kesän vihreydessä, valtavat aukiot olivat komea näky. Pellonraivaus kalusto on ollut mennävuosina ahkerana.
Ajoimme Kalajoen sillan yli ja laitoimme pyörät parkkiin.

Kalajoki oli täynnä vettä. Sillan alle jäävä tila ei ollut enää suuren suuri. Mutta kaikesta näki veden olevan laskussa.

Rauhallisesti mahtavat vesimassat vyöryivät merta kohti.

Ylivieskan Nesteellä joimme kahvit. Anssu osti ketjurasvaa. Palasimme vähän matkaa takaisin. Olin katsonut kartasta, että joen eteläpuolta menee tie, jota en ole koskaan ajanut! Mikä häpeä.

Nyt piti nopeasti korjata tuo töppäys. Tie oli hyvässä kunnossa, ja maisemat hyvin hoidettuja, suuria maatiloja tien molemmin puolin. Sitten jyrkkä vasen ja varoituskyltti: "Vettä tiellä" Mikäs joki se täällä on, tämäpä sattuma?
Yksi Kalajoen sivuhaaroista oli tulvinut pelloille. Uhannut jopa läheistä maatilaa. Peltoja oli veden alla useita hehtaareita. Maisema oli maalauksellinen, mutta sato menetetty isoilta aloilta.

Anssu miettii, pääsisikö Tohtorilla kahlaamaan tulva alueen yli?

Tuossa pitäsi runsaan kuukauden päästä ajella puimurilla?
Nousimme Kalajoelle johtavalle tielle. Ilma oli vähän viilennyt, kuitenkin hikoilimme vieläkin. Ajelimme mukavaa vauhtia Kalajokea kohti. Tyngän mylly? Olin useita kertoja meinannut käydä katsomassa tuota ihmettä. Nyt vilkku oikealle, ja vasemmalle. Jo myllyrakennus on katsomisen arvoinen. Tulviva Kalajoki pauhasi myllyn koskessa raivoisasti. Olisi ollut vesivoimaa otettavaksi. Mutta näytti siltä, että vesirattaat ovat huilanneet jo vuosi kaudet?

Suuri myllyn näköinen rakennus on komea katsella. Kannatta käydä, vaikka ei asiaa olisikaan.
Täällä näki veden paljouden ja voiman, kun se kuohuen ryntäsi merta kohti.

Keskikesän ilmiöksi ainutlaatuinen.

Normaalisti tähän aikaan tuossa uomassa vesi liruttelee kivien väleissä. Nyt pauhasi täydellä teholla.

Anssu suunnitteli koskenlaskua. Kumilautalla mukava elämys, kanootilla taitaisi mennä liian jännäksi?
Hyvillä mielin näkemästämme löimme pyörät käyntiin ja suunnistimme kasitietä kohti.

Kasitiellä oli liikennettä kesäiseen tapaan runsaasti.

Päätin, että ajelemme muun liikenteen tahtiin, ohitukset jääköön toiseen kertaan.

Aurinko oli jo melkein hirvivaara asennossa, joten sekin hillitsi menoa.

Mutta ajo maistui. Katselin edellä ajavia, niitäkään ei näyttänyt kiire painavan. Muutama moottoripyöräkin tuli vastaan.

Katselin taustapeilistä Suzukin valoa. Ajattelin että Suzukin valo on ollut kymmeniä tuhansia kilometrejä taustapeileissäni.

Käytäntö on tämän järjestyksen sanellut. Kun ajelin Mitsillä, hitaammalla pyörällä, oli luonnollista, että määräsin vauhdin. Nyt pyörä on ehkä nopeampi kuin perässä tuleva Suzuki, mutta kuski on sama hidas kuin enenkin, ja tämä järjestys on hyvä.

On mukava katsella kuinka valopiste joskus jää melkein näkymättömiin. Silloin tällöin piste käy ilmoittautumassa lähempänäkin. Näistä, valopiste takana, ajoista en antaisi kilometriäkään pois. Toivottavasti edessä on runsaasti samanlaista tunnelmaa.

Himangalle tulemme edessä ajavan Mondeon perässä, kahdeksankymmenen kilometrin rajoituksella vähennän vain kaasua, en koske vaihteeseen. Katson Sigma lahjomatonta, kahdeksankymmentä kaksi. Olkoon. Kuudenkymmenen rajoituksella pudotan neloselle, annan rullata Kannukseen kääntyvän Mondeon rinnalle. Vastaatuleva Transit on ryhmittynyt vasemmalle kääntymiseen. Hälytysjärjestelmä kytkeytyy päälle. Mutta auto pysyttelee liikenteenjakajan vieressä niin vakaasti, etten väläytä pitkiä. Himangan jälkeen huomaan edessä ajavan autoryppään. Volkkarin paku, jokin henkilöauto asuntovaunu perässä, ja Hiace. Jätän hyvän matkaa rakoa ryppääseen, tuollainen lauma-ajo ei hyvältä näytä. Pitäjänrajalta tie alkaa kaartua oikealle, ja silloin Hiace lähtee. Kaikki merkit viittaavat siihen, että molempien ohi.

Mutta puhti loppuu kesken, ja Toyota kiilaa itsensä Transporttenin taakse.

Onneksi vastaatulevan avo-Bemarin kuski ei löytänyt heti, kun lähti Kokkolan ABC,ltä kahvilta kauko-ohjauksella varustettua läpyskää, (jota ennen virta-avaimeksi kutsuttiin) taskunsa pohjalta, ja pelastava parin kolmen sekunnin viive syntyi, Hiace ehti omalle kaistalleen.

Tiedä häntä, tajusivatko kummankaan auton kuskit vähällä piti tilannetta.

Pitelin vajaata sataa metriä väliä edellä ajaviin, Alaviirteen mäkeen tullessa autojen vauhti hiipui, mutta Ksatanen on tunteeton tällaisille nyppylöille.

Heti muistutti edellä ajavan jonon peräpyörteet siitä että olemme liian lähellä. Tuuli oli oikealta.

Vastaantulevat rekat eivät töytänneet ilmanpaineella vähääkään, vain pari pehmeää perätuulen suhahdusta tohahti kun isot autot menivät ohi.

Paraskin reissu loppuu aikanaan, niin tämäkin.

Yksi kesän kohokohtia oli ohi, mutta muistot jäävät.

Taistelua unta vastaan. Sadekeli on parasta.

Sunnuntai iltapäivän ilma oli kuin silkkiä, pihalla nuuskittuna. Ajamaan vain. Suuntasimme Ksatasen kanssa Kokkolaa kohti, minkäänlaista reittisuunnitelmaa ei ollut. Jo Sorron suoralla alkoi painostaa. Ehkä edelliset kaksi valvottua yötä edesauttoivat uneliaan tilan syntyyn. Autojonojen perässä ajaminen ei helpottanut tilannetta. Käännyimme Kajaanitielle. Taistelin valveilla pysymisen rajoilla Kälviän ja Kannuksen väliselle levähdysalueelle. Siellä ottelin muutamat kuvat, ja yritin virkistellä itseäni.
Kälviän ja Kannuksen välisellä pysäkillä tein epätoivoisia virkistäytymisrituaaleja. Yritin jopa laulaa... No ei nyt sentään.
Ilma oli painostava, ettei edistymistä paljoa tapahutunut.
Mutta tien päällä alkoi ajo taasen maistua, Kannuksesta käännyimme tällä kertaan Himangan tielle. Sitä alaspäin ajellessa huomasin oikealla jotain outoa? Heinäseipäitä! Jos minulle olisi kolmekymmentä vuotta sitten sanottu, että pysähdyn valokuvaamaan heinäseipäitä... Niin seurauksista en olisi ollut varma.
Tuo näky järkytti nyt niin paljon mielenrauhaa, että ajelin virkeänä Marinkaisiin asti, ja sieltä vanhaatietä kotiin.
Maanantai iltapäivällä satoi. Nyt olisi ajokeli joka ei nukuta. Jälleen suunnistimme Kokkolaa kohti. Vesi kohisi tiellä, autojen ilmavirta heitti sitä kypärän yli, ja muutama pisara eksyi visiiriinkin. Marinkaisissa pysähdyin ottamaan muutamat valokuvat kosteasta kasitiestä.

Ajelimme, pyörä ja minä Kokkolaan, sieltä Jyväskylän tielle. Reipas sade alkoi harmiksemme harventua. Mutta ilma oli raikasta ja ajaminen höyhenen kevyttä.

Emetin järvellä muutamat kuvat.
Kaustisilta vasemmalle Toholampia kohti.
Pyörä meni aivan tyhjällä käynnillä, kuitenkin mittari näytti tusinaa kymppejä. Toholammilla jatkoimme suoraan Sieviä kohti.


Rajalla alkoi näkyä jo sinistä taivasta, ja ennen Sieviä pilkahti aurinko esiin, hetkeksi. Mutta kun käännyimme Kajaanitielle Kokkolaa kohti, näkyi sykähdyttävän mustia pilviä Kannuksessa päin.

Pettymys, kun harmaantuivat eivätkä edes vettä tiputtaneet. Kasitiellä kuitenkin vähän pisaroi.
Fiilinki reissu, vettäkin tuli alussa jonkin verran, enemmän olisi saanut tulla. Hyvä näinkin.

Synttärilahjaa ostamassa.

Jamaanveot sivun kommenttipalstalla kehitelty joukkueajo toteutui torstaina seitsemästoista heinäkuuta, Jarin syntymäpäivän kunniaksi. Olikin hyvä syy lähteä porukalla syntymäpäivä lahjan hankintaan.
Puodiksi valitsimme Kärkkäisen Ylivieskassa.
Noin kello kolmetoista hurahdimme liikenteeseen entiseltä st ykköseltä. Mukana Otto, Guzziukko, Grammo ja minä. Nopea taivaalle vilkaisu osoitti, ettemme kuivana selviä tästä reissusta. Pientä kapia pidimme pilvien kanssa, vaikka saderintama oli niin laajalla, ettei kuivana pysyminen ajamalla tulisi onnistumaan eikä ollut tarkoituskaan. Himangalta Rautioon. Rautiossa arvioin, että Alavieskan suunta voisi olla kuivempi kuin Sievin. Kerrankin osui oikeaan. Alavieskasta päästelimme pohjapuolta Ylivieskaan. Vettä saimme kokeeksi jo Keskisen raviradan paikkeilla.
Nyt oli talvella luvatun kahvituksen vuoro.
Puoli klaania istuu voipuneena Ylivieskan ABC,n terassilla, onhan takana jo satakilometriä moottoripyörällä ajoa.

Seuraava etappi oli Kärkkäinen. Ostin visiirin Schuberti´in. Jopas parani näkyvyys!
Jarin lahjan hankinta aiheutti tuumaamista, mutta pitkien neuvottelujen ja lievän kompromissin tuloksena päädyimme juomapullolla varustettuun vyölaukkuun, merkkilippikseen, ja isoon pussin makeisia.
Klaanin pyörät siistissä rivissä. Tässä kuvassa näkyy jo Ksatasen ruutuun tulotapa!
Pitkässä sladissä on Ksatanen itsensä ruutun parkinnut.

Nivala oli seuraava etappi. Siellä söimme Kotipizzassa. Päätimme lähteä Haapajärveä kohti, jossa seuraava reittineuvottelu. Ajo sujui jouhevasti, happea oli ilmassa veden kanssa riittävästi. Ennen Haapajärveä alkoi sade jälleen tihentyä. Ajelimme huoltoaseman katoksen alle reittiä pohtimaan. Reisjärveä ja Lestijärveä kohti päätimme lähteä. Kello oli hiukkasen yli puoli kuuden, seitsemältä pitäisi olla Lohtajan entisellä st,llä?
Kaasua käänsimme vesisateessa reippaanlaisesti. Päätin valita Muurasjärven reitin, ettei matkasta tulisi liian yksitoikkoinen. Olin Mitsillä käyttänyt tätä tietä useasti. En muistanut, että siellähän on soratien pätkä lopussa.
Sade taukosi ennen kun käännyimme Muurasjärven kapealle metsätielle.
Öljysora oli kuoppaista. Mutta soratien olikin loistavassa kunnossa. Olin tyytyväinen reittivalintaan. Muurasjärveltä ajelimme hyvänlaista kyytiä Lestijärven risteykseen, jossa yksimielinen päätös, ei Sievin kautta Lohtajalle.
Vaan Lestijärven.
Ajo oli reipasta, ja fiilinki korkealla.
Vaikka aikaa oli niukasti, ja tiesin ettemme ehtisi ajoissa st,lle käänsin Sykäräisistä pohjapuolen mutkatielle. Sihistelimme mukavaa vauhtia Toholampea kohti. Vasemmalla alkoivat tummat pilvet lähestyä sen näköisenä, että kohta tulee vettä. Olin katsellut peilistä jo vähän aikaa, ja tehnyt huomion, ettei guzziukon lisäksi muita näy perässä.
Ajattelin, että Grammo ei ole malttanut jättää tilaisuutta valokuvata pilviä jokilaakson yllä.
Pysähdyimme Guzziukon kanssa, ja kaivoin kameran esille. Nyt oli varmaa, että saisimme vettä taivaan täydeltä.

Pilvet lähestyivät joen yli kovaa vauhtia, salamat iskivät silloin tällöin tummalla taivaalla.
Päätimme, että jatkamme matkaa, kyllä pojat sieltä st,lle osaavat. Toholammin kirkolla alkoivat jo suuret pisarat rummuttaa kypärää. Hukarin mäellä oli täysi vedenpaisumus. Tielle kertyvä vesi ei menoamme haitannut, autot olivat vaikeuksissa. Kohinassa väänsimme kaasua reippaasti, ei kai nyt kukaan tutkaa tällä ilmalla pystytä? Kannukseen kesti ukkoskuuro, Poutun kohdilla pisaroi enään nimeksi.

Ajoimme Väliviirteen kautta kasitielle, sekin oli märkä, mutta taivaalta ei tullut sillä hetkellä vettä. Guzziukko jatkoi Kokkolaa kohti, (kiitos matkaseurasta) Ksatasen käänsin st,lle. Anssu oli odottanut? No, olihan kello jo varttiavaille kahdeksan.

Jatkoimme yhdessä odottamista. Sitä kesti ja kesti.

Huolestuimme vähän? Katselin puhelinta, joka ei informoinut viestiä eikä edes soinnut.

Vihdoin tutut pyörät vilahtivat näkyviin.

Otolta oli loppunut bensa juuri silloin kun luulimme heidän pitävän kuvaustaukoa. Läheisestä talosta oli saanut ostettua kanisterillisen menovettä.

Lähdimme juhlapaikkaa kohti. Helke odotti scootterin kanssa postilaatikolla.

Ajoimme saattueessa loppumatkan. Scootteri keulilla.

Juhlat saattoivat alkaa.

Mörisimme kypärät päässä onnittelulaulun päivänsankarille. Olisiko?

Pyörät parkkeerasimme saattuemuodossa juhlatalon eteen.
Tässä kuvassa Sankari on jo toipumassa onnittelumörinä aiheuttamasta järkytyksestä. Helke henkisenä tukena.
Myös Grammo ilme kertoo lievästä järkytyksestä, ensikerralla aukaisemme ainakin visiirit esityksen ajaksi ja allekirjoittanut on hiljaa.

Tylsää tilastoa.

Muistin virkistämiseksi, kun suunnittelemme seuraavia seikkailuita.
Aloituskilometrit: 69913 km
Matkan lopussa: 73491 km
Yhteensä: 3578 km
Keskim. vuork: 715 km
Pisin vuork. matka 1358 km
Lyhin vuork. matka 471 km
Bensaa kului: 166.8 l
Keskikulutus: 4,6 l / 100 km.
Bensan keskihinta n. 1,55 eur / l.
Rahaa meni bens. n 260 eur.
Majoitus yhdeltä: 75 eur.
Yötä kohti: 18, 7 eur.
Rahaa paloi n. 380 eur.

Näin se suunnilleen kävi.

Tankki täynnä, öljyt vaihdettu, ilmanpaineet tarkistettu, kaikki valmista lähtöön.
En paljoa vilkuillut ennusteita tulevasta säästä, kun valmistauduin Norjan reissulle. Sää otetaan sellaisena kuin se tulee.
Pakkaus oli helppoa edeltä laaditun listan mukaan. Moneen kertaan koeteltu varusteluettelo sisälsi suunnilleen kaiken mitä tällaisella matkalla tarvitaan. Ja hieman tarpeetontakin.
Perjantai-aamuna 27 kesäkuuta oli kaikki valmista. Anssu ajeli kahdeksan maissa pihalle, Suzuki pakattuna lähtöä varten. Taivas oli pilvien peitossa, mutta lämpöä mukavat viisitoista astetta.

Grammo tekee viime hetken virityksiä, Tarja kontrolloi työn laadun.

Anssulla tuima ilme, Suzuki kestää.....

Entisellä ST ykkösellä tankkasin, ja samalla tulvat Tarja ja Grammo paikalle. Anssu oli tankannut Kokkolassa. Päätimme, ettemme pidä mitään pakollista ajoyhteyttä toisiimme, vaan sovimme pisteet missä pysähdytään. Kuitenkin alkumatkasta letka oli yhtenäinen.

Pyhäjoen vanhalle sillalle pysähdyimme ensimmäiselle tauolle.
Raahessa alkoi sade. Tupoksen abcllä joimme kahvit, ja kuivattelimme hetken kosteita vaatteita.
Lämpötila oli laskenut sateessa kymmeneen, mutta Tornion ABC,llä näytti jo viittätoista astetta.
Anssun kanssa piheinä joimme vain kahvit. Tarja ja Grammo söivät! Viereisen pöydän olivat miehittäneet Etelä-Suomalaiset Kawasakiukot. Isä ja poika. Pojalla oli kylmä. Olivat Oulusta asti ajaneet sateessa, Utsjoelle menossa. Vähitellen hankkiutuivat lähtöön. Mikko poikaa vähän kävi sääliksi.
Tornion ja Haaparannan rajalla oli tietyö. Ruotsissa kun länteen kaasuttelimme alkoi ilma lämmetä. Sateen jälkeen tuntui kaikesta huolimatta mukavalta. Luulajan jälkeen pidimme pienen tuumaus, ja kartan tarkastelutauon. Ålsbyta kohti käänsimme keulat melkein heti liikkeelle lähdettyämme. Tie kulki loivin mutkin metsäisessä maisemassa, kerran pysähdyimme ennen Ålsbytä pienelle tauolle. Kylällä ostin Sinoilia, Anssu osti pikkupurtavaa ja juotavaa.
Arvidsjaurin lentokenttään tutustuimme pienen harharetken seurauksena. Mitäs sitä maalaispoika ruotsalaisten kylttien päälle niin ymmärtää. Itse Jaurissa tankkasimme, etsimme leirintäpaikan ja saimme mukavan mökin asuttavaksi.

Ohjaustankoon parin sentin korotuspalat. Remonttipaikkana Arvidsjaur

Anssu ja Grammo löivät remonttihommiksi. Grammo korotti ohajaustankoa pari senttiä, ja Anssu vaihtoi jarrupalat Tohtoriin. Tohtori oli ja on sen näköinen peli, että harkisin kauan uskallanko tuolla pelillä edes postia hakea, vai leviääkö välille.
Tarja ja Grammo lähtivät tutustumaan jalkaisin kylän ilta-elämään.
Anssun kanssa vedimme peitot korville.
Aamulla armeijamaisesti puoli seitsemältä ylös, aamukahvien jälkeen kamat kasaan, ja tielle. Suuntana Storuman. Grammo ja Tarja lähtivät ajelemaan omia teitään Stroumania kohti. Jäimme Anssun kanssa jälkijoukkoon.
Nopeudella kahdeksankymmentä etenimme metsäisiä kankaita, soisia alankoja halkovaa tietä. Muutamat kylät piristivät Ruotsin lapin maisemia.
Storuman on vähän isompi paikka. Kävimme huoltoasemalta hakemassa parit Batteryt.
Tarja ja Grammo olivat odottaneet jo jonkin aikaa, kuulemma?
Seuraava etappi olisi Strimsund.Grammo ja Tarja jälleen etujoukkoihin. Vilhelmiina oli vilkaan oloinen kylä.

Pysähtelimme muutaman kerran valokuvaamaan avartuvia maisemia.
Doroteassa pysähdyimme juomanosto tauolle. Näppäilin kuvia kylän rantatorilla. Taisi olla peräti kommuuni tämä Dorotea. Strimsundissa tankkasimme suunnitelmien mukaisesti.
Jälleen Grammo ja Tarja lähtivät airueiksi. Muutaman kymmenen kilometrin ajomatkan jälkeen huomasimme eräässä sillankorvassa camping alueen, ja rannassa tutun pyörän kuskeineen. Käänsimme mekin sinne. Siinä olikin hyvä tilaisuus kiehauttaa päivän ateria, viereinen lohijoki solisi leppoisasti ruokamusiikkia. Nyt lähdimme Anssun kanssa etujoukkoihin. Ennen Östresundia tie yhtyi Sundsvall Trondheim valtaväylään.

Ajelimme komeaa järvenrantaa parikymmentä kilometriä, pysähdyimme, ja tuttu Suzuki saavutti meidät.
Sadepilviä alkoi nousta lännen taivaalle, myöskin pilvien näköisiä vuoren huippuja pilkisteli horisontista. Tunnelma kohosi.
Tämä länteenmenevä tie muistuttaa paljon Mo I Ranan lähestymistä. Ehkä pohjoisen reitti jylhempi? Sade teetteli alkamistaan. Ajoa se ei haitannut . Vähitelleen maisemasta katosi jylhyys, tasaista metsätaivalta jatkui pitkiä matkoja. Enforsissa sade yltyi märäksi, päätimme asettua yöpuulle. Yöpuu löytyi eräästä majoituspaikasta. Päärakennuksessa jatkuvat häät, emme antaneet sen häiritä itseämme, emmekä häirinneet luultavasti mekään häitä, mitä nyt Anssun Suzuki. Majoituimme pihassa olevaan kokoushuoneistoon. Luxusta yöpymiseen.
Anssu tinaili kynäkameran johtoja liittimiin, tarkoituksena videoida ajokuvaa.
Pää oli muistuttanut loppumatkalla että voisi olla jopa kipeäkin. Ja olihan se. Päätin ottaa pari Buranaa. Kauhistus, en löytänyt niitä. Onneksi Tarjalla oli varalle.
Hyvä peti toi unen heti.
Aamulla ei pääntaudista tietoakaan, mutta: Grammo hiipi tuskaisen näköisenä kämpästä, aika pahan näköinen päänkipu parahimmillaan.
Päätimme, että lähdemme Anssun kanssa liikenteeseen, Tarja ja Grammo jäävät vielä majapaikkaan.
Kohtaamispaikaksi sovimme Hell nimisen kylän Norjan puolella. Suunnitelmassa oli tankkaus Enforsissa. Mutta emme löytäneet sopivaa huoltoasemaa. Ajoimme Norjaan.

Täältä löytyikin Shell, jossa tankkasimme. Vähän matkan päässä olevalla Essolla olisi bensa ollut huomattavasti halvempaa! Lähes Ruotsin hinnoissa.
Hell,issä pysähdyimme lentokentän vieressä olevalle huoltamolla. Anssu asensi kameran Suzukin valolaitteistoon kiinni. Minä yritin kesytellä paikallista, kottaraisen näköistä lintua.
Lähetin textin Grammolle ja ajo-ohjeista huoltamolle.
Tunnin verran siinä taukoilimme, ja odotimme, kunnes tuli texti, " ajoimme ohi, olemme Trondheim-Oslo tienristeyksessä." Pistimme kamat kokoon, ajelimme parin tunnelin kautta ko. risteykseen, josta jatkoimme koko porukka Grammon johdolla Trondheimia kohti. Yllättävän iso ja komea kaupunki.
Pysähdyimme pienvene sataman lähettyville. Nyt olisi tilaisuus jalkautua.
Mutta siihen tuli mutta, mutta. Mihin pyörät? Tankkilaukkuja ja kypäriä ei huvittanut lähteä raahaamaan mukana. Päätös: Dombasia kohti.
Grammo ja Tarja jälleen etujoukkoihin. Kaupungin jälkeen etujoukko päätti haeskella tankkauspaikan, ja aikoivat vähän syödäkin. Anssun kanssa jatkoimme matkaa.
Liikenne oli kovaa, autoja ja moottoripyöriä tuli ja meni. Ajelimme täsmällisesti rajoitusten mukaan.
Ennen Åppdalia pysähdyimme huoltoasemalle, Anssu haki juomaa, söimme parit leivät enimpiin nälkiimme.
Ihmisiä oli liikkeellä, paikallisiakin bongasimme, ehkä?
Odotus venyi. Epäilimme, että puolet tiimistämme olisi päässyt ohi huomaamatta.
Viesti liikkeelle. " Lähdemme Dombasiin".
Åppdalin ja Dombasin välillä tie nousee tuhanteen metriin. Maisemat avartuivat puut loppuivat, ja tuuli alkoi ulvoa. Lampaitakin ilmestyi tielle, ja tien vieriin. Turisteja kuitenkin enemmän. Pysähdyimme pari kertaa. Dombasin laaksoon laskeuduimme jyrkkää mäkeä, ja yksi mutka meinasi tulla melkein syliin.
Dombas olikin vilkas paikka. Paikallisen Stadoil,in pihalla oli autoja, moottoripyöriä ja ennenkaikkea ihmisiä pilvin pimein. Jäimme odottamaan.
Mukavan näköinen kirkko katseli rauhallisesti tätä vilinää. Nyt ei mennytkään kauaa, kun Suzuki kurvasi paikalle.
Suunitelmissä oli yöpyä näille seuduille. Mutta Drondheimiin tutustuminen oli jäänyt aikomuksen asteelle. Päätimme jatkaa matkaa Peikkovuoria kohti. Tankkaus suunniteltiin rauhallisempiin maisemiin. Rauma joen laaksoa huristelimme länttä kohti. Laakso on tavattoman kaunista seutua, jyrkillä rinteillä maalaistalot roikkuvat tyhän päällä. Pellot käsittämättömän jyrkissä rinteissä.
Pysähdyimme pienenelle huotoasemalle. Kortti ei kelvannut mittariin, mutta maksuksi sisällä kyllä. Ajelimme hiljalleen eteenpäin, aina vain uskomattomampia näkymiä levittäytyi eteemme. Vähitelleen maalaismaisema muuttui jylhäksi kalliorotkoksi. Tie seurasi koskista joen uomaa, kalliot muuttuivat lumihuippuisiksi vuoriksi. Ilmassa oli odotuksen tutua. Pysähtelimme melkein joka pysäkille, emme toisin olleet ainoita pysähtyjiä, liikennettä oli paljon. Maisemien höysteenä oli muutama vanha silta Rauma joen yli. Sähkölinjojen tekijoillä ei saa olla korkeanpaikan kammoa

Tällä kameralla Anssu ikuisti ajokuvat. Minullakin Peikkovuorilla vain videokamera käytössä, joten siltä pätkältä ei still kuvaa.
Vaatimaton risteys vasemmalle kertoi, että olimme Trostigenin ylittävän tien alkupäässä.
Nyt olivat suunnitelmat tästä eteenpäin hukassa. Meidänhän olisi pitänyt yöpyä Dombasissa? Eteenpäin elävän mieli. Trostigenin juurella pysähdyimme, ensin ihmettelimme pieniä leikkiautoja joita kapusi ylöspäin ja alaspäin edessä näkyvän vuoren rinteillä.
Vaihtoehdot olisivat, kääntyä takaisin ja hakea majoitus. Käydä huipulla tulla takaisin ja hakea maja. Ylittää vuoristo, ja hakea majoitus Valdhal`in puolelta.
Viimeinen vaihtoehto voitti.
Aloimme kipuamisen. Ksatanen ihmetteli jyrkkiä mutkia serpentiinien päissä. Nousussa kolmonen ja kakkonen olivat sopivia vaihteita. Pysähtelimme melkein jokaiselle hyllylle. Henkeä piti haukkoa kun katseli maisemia. Otimme kuvia kaikista kulmista, vaikka tiesimme, että vain kalpea aavistus taltioituu biteille. Videokamerakaan ei paljoa parempaan pystynyt. Huipulta aloimme laskeutua hiljalleen Valdahlia kohti. Vieläkin oli mielissä äskeiset maisemat. Sain jopa huomautuksen hiljaiseta vauhdista. Leirintä-alue löytyi nopeasti, mökin molemmille ryhmille. Pieni iltapala ja unta palloon. Sen verran otti nousu voimille, vaikka pyörät pääosissa, ettei unta tarvinnut odottaa.

Ksatanen Peikkovuoren takana aamuvalaistusessa.
Aamu valkeni sateisena, katselimme taivaalle, ja päätimme odottaa…Sade tuntui jatkuvan, joten lähdimme puoli kymmen aikaan liikkeelle. Laitoin ensimmäistä kertaa tällä matkalla sadevaatteet päälle. Coretex tyyppiset ovat hyvät, mutta niiden kuivumisaika on pitkä.

Norge jaos jälleen täysilukuisena, Valdhalin lauttasatamassa.

Jylhät vuoret ympäröivät Vahldalia

Tulimme lauttasatamaan, pieni odotus, ehti otta kuvia sumuisesta vuonosta.
Lautalle tuli autojakin muutama. Lyhyt matka kesti vajaa kymmenisen minuuttia

Noiden huippujen yli olisi tarkoitus päästä.

Satamasta aloimme nousta Geiranger vuonoa ympäröivään vuoristoon. Ylängöllä meidät yllätti tasainen alue, jossa hyvinvoivan näköisiä maalaistaloja ympäriöi rinnepellot. Vuohia, lampaita ja emolehmiäkin oli tiellä ja tien vieressä. Tuorerehu talvea varten oli silputtu muovipalloihin.Pieni nousu vielä ennen Geirageriin laskua.

Vankka parveke tehty katselualustaksi. Näiltä kulmin on useimmat Geirageria esittelevät valokuvat otettu.

Huiput eivät ole niin teräviä kuin esimerkiksi Fausken seutuvilla, massiivisia toki.

Kylmä suihku!

Ilma ei ollut aivan ihanteellinen laakson maisemien ihailuun. Pilvet olivat suurimmaksi osaksi alapuolellamme, kuitenkin kylä näkyi samanlaisena kun lukemattomissa kuvissa ja postikorteissa olemme sen tottuneet näkemään.
Jyrkkiä serpentiinejä pitkin laskeuduimme kukin omia aikoja vuonoa ja Geirageria kohti. Valkoinen laiva ajeli vieressä samaa päämäärää kohti.
Alhaalla kävimme matkamuisto myymälässä ja ostimme pienet tuliaiset.
Pihalla Hollantilaisia ja Saksalaisia veteraanipyöräilijöitä käynnisteli itsensä ikäisiä koneitaan. Vilkkaasti painuivat serpentiineihin.Tarja ja Grammo häipyivät ruokapaikkaa etsimään. Sovimme, että jos hyvin käy, tapaamme Daldsniban seutuvilla. No, vieläkään emme ole tavanneet.

Tässä vielä katsellaan Geirangeria alaspäin mentäessä.
Ajelimme Anssun kanssa serpentiineihin. Nosu oli täälläkin jyrkkää jyrkempää. Mutta tie hieman leveämpää kuin Peikkovuorilla. Pysähtelimme usein, Anssu ajeli omaa vauhtiaan, siis vauhtia. Minä tulin myös omaa…. vauhtia. Kilometrin korkeudessa oli kylmä. Tie nousi koko ajan, oli vaikea saada pyörä pysyvästi parkkiin, ettei luisu alas. Vaihde päällä auttoi

Talveen ajoin ennen Djupvatten järveä. Järvi oli vahvassa jäässä, paukkui komeasta, otin muutamat kuvat. Sumu häiritsi näkyvyyttä. Nyt alkoi loiva lasku etelään. Maisema palautui vähitellen vuodenaikaa vastaavaan muotoon. Anssu odotti Ottaan menevän risteyksen luona. Länteen päin tien painui tunneliin. Ja tunnelista päin peruutti rekka, Ahola Transport ei ollut mahtunut siitä sisään, sai käännettyä ajoneuvon Geirangerin risteyksessä, ja jatkoi takaisin Ottaa päin. Myöskin me lähdimme pikkuhiljaa ajelemaan Otta joen rantoja itää kohti. Tein sellaisen maantieteellisen havainnon, että Raumajoki laski länteen, ja nyt tämä Otta itään? Tie seurasi uskollisesti vuolasta virtaa, komeita koskia vähä väliä. Sade ropisi visiiriin ajaessamme, tuntui kuin ajaisi koko ajan alamäkeen. Muutama kymmen kilometriä ennen Lomia matkan katkaisi hetkeksi tien päällystystyö.

Lomissa satoi tihkua. Katselimme vähän aikaa ympärille ja jatkoimme matkaa. Jokilaakso oli täälläkin komeaa.
Ennen Dombasia maisemat muuttuivat metsäisiksi, ja tie kertelin vuorten rinteitä. Pysähdyimme pienessä kylässä, Anssu kävi kylän "marketista" ostamassa juotavaa. Suomessa myymäläkiinteistö ei olisi kelvannut edes kuljetuslavojen varastoksi.
Senkin huomion teimme, ettei ABC,n kaltaisia huoltoasemia näillä manin näkynyt. Olivat ennemmin vanhaa Lohtajan Shelliä muistuttavia pieniä putiikkeja.
Tankkasimme Dovressa.
Samalla tankilla laittoi sadehaalareita päälle Italialainen veteraanimotoristi. Ajokkina BMW rs 100. Anssulla samanlainen odottaa restaurointia.
Dombasissa oli nyt paljon rauhallisempaa. Ajelimme hiljalleen ohi. Ennen Herknesin tienhaaraa Italiaano suhahti Bemarillaan ohi. Lampaat pitivät sadetta tien vierissä sykkyrä asentoon käpertyneinä.
Herknesissä poikkesimme E kuutoselta oikealle lähtevälle aukeita tunturimaisemia halkovalle hyväpintaiselle, kapeahkolle mutkatielle. Sadekin taukos vähitellen, ajo avarassa maisemalla oli parasta aaluokkaa.

Tyypillinen city eräretkeilijä!

Pystytimme leirin pienen puron varrelle, ja laitoimme Trangiaan tulet. Kylteistä päätellen olimme Sletten nimisessa kylässä. Ylistimme tunturipuron veden raikkautta, idylli hieman lakastui, kun tarkemmin katseltuamme huomasimme isohkon maatilan puron yläjuoksulla. Ei valitse Norjalainen niin tarkaan mihin viljelyksensä raivaa. Maisemat muistuttivat Saariselän tunturialueita. Aloimme tehdä suunnitelmia miten tästä eteenpäin.
Matkaa olisi jäljellä runsas puolitoistatuhatta kilometriä. Kahdelle päivälle sopiva määrä. Mutta meillä oli tätä päivää jäljellä vielä runsaasti. Kello oli Suomen aikaa vasta viiden tienoilla. Päätimme, kaksimielisesti, että ajetaan yöksi Ruotsinpuolelle, ja sieltä hujautetaan yhtä heittoa Lohtajalle.
Ajelimme Avldalia kohti. Tie oli pientä kylätietä, päällyste pysyi koko ajan laadukkaana. Avldalissa haeskelimme vähän aikaa oikeaa reittiä. Emme haluneet ajaa valtatie kolmosta, vaan se vieressä kulkevaa kolmeakymppiä. Huonosti opastettu tie löytyi. Nyt löytyi myös Norjan vaatimattomampaa maaseutua. Mukava ajella hiljalleen ja katsella ympärille.
Tien varteen oli laitettu varoituskolmio. Jarruttelin ja odottelin millainen hässäkkä mutkien takana odottaa. Tiedä häntä, varoitettiinko tien varressa nojatulolissa istuvasta tummusta, tai iloisella juhlatuulella olevasta, veikkaisin syksyn hirvijahtiin valmistatuvasta hirviporukasta. Tyytyväisen oloisia ihmisiä.
Tämän idyllin vastapainoa aukesi erään vaaran päältä Tynsetin viljapellot. Näkymä oli huikea, mäkien rinteisiin raivatut ehkä satojen hehtaareiden kokoiset oraspellot esittäytyivät kaikessa komeudessa. Tynsetissä oli pari kivitaloakin!
Seuraava mieleenpainuva paikan nimi oli Tolga.
Rorosin vanhassa kaivoskaupungissa pysähdyimme, ja ostimme jäätelöt.
Maisemat olivat mäkisiä, mutta Dombasin seudun jylhyys oli jäänyt taakse, vaikka kartan mukaan ylitimme Kölivuoristoa. Pari kertaa kävi tie puurajan yläpuolella.
Vauldalenin seutuvilla ylitimme Ruotsin rajan. Tullissa nukuttiin. Tie ei ollut hyvässä kunnossa, pitkiä routaheittoja ja pitkittäisuria oli heti rajalta lähtien. Pysähdyimme parissa kohtaa kuvaamaan viimeisiä tunturinäkymiä.
Vähtiellen tie laskeutui metsäisille kankaille, ja pinnan laatu parani huomattavasti.Pyörät tuntuivat lentävän melkein tyhjällä käynnillä. Pilvinen kostea sää siivitti menoa. Nyt voitaisiin ajaa pitkälle, mutta järki voitti, ja käännyimme sopivasta tienhaarasta maatilamajoituksen pihalle.

Saimme käyttöömme nimellisestä hinnasta kokonaisen maalaistalon. Anssu sukelsi heti kylpyyn, minä tyydyin suihkuun. Olohuoneessa olisi ollut mahdollisuus katsella televisiota vaikka koko yö. Mutta ne Ruotsin ohjelmat? Todellinen syy pehkuihin painumiseen oli herätys puoli viideltä aamulla. Niin myös tapahtui. Kaksikymmentä yli viiden katosimme usvaiseen aamuun. Kylän nimi oli, ja on vieläkin Långå.
Hedessä tankkasimme. Muutaman kilometriä ajettuamme poikkesimme riikin Ruotsalaiselta kuulostavaa kylää, Rätansbyraa kohti. Alkuun tie näytti komealta, olikin Vemdaleen saakka. Suuri hiihtokeskus vietti kesälomaa. Vemdalenin jälkeen tie kapeni, muuttui melkein kärrytieksi, oli toki jonkinlainen päälyste päällä. Jos silloin tällöin ei olisi vilahdellut tie numero 315 kylttejä, olisin epäillyt eksymistä.
Epäilykset häipyivät lopullisesti, kun putkahdimme valtatie 45,lle. Kartan mukaan parikilometriä etelään, ja jälleen itää kohti.
Livenä tämä ei toiminutkaan. Palasimme takaisin.
Tie jatkuikin suoraan valtatien yli, pienenä kylätienä, pienen kylän läpi. Mutkistuen huomattavasti. Saavutimme tuoreessa pöllilastissa olevan Scanian. Ei ollut mitään tarvetta ohittaa. Epäilin, että trenki oli ratissa. Hurjaa kyytiä huiteli menemään. Eihän se kyyti mitään, mutta kun tie oli ala-arvoisessa kunnossa. Hatun nosto Kaninkan jousien valmistajille. Ne laitteet olivat lujilla, todella lujilla.
Valtatie 83 lle saavuimme melken samaan aikaan pöllilastin kanssa. Emme olleet jääneet paljoakaan.
Östavallissa täysperävaunu kääntyi vasemmalle, jonkinlaiselle purkuterminaalille. Mekin pysähdyimme kylällä, napostelimma joitan pientä ajankuluksi.
Ånge olikin seuraavana, ja kohtalaisen iso paikka. Olihan kyltitkin johdatelleet kyseiseen taajamaan jo parinsadan kilometriin päästä. Liikennevaloja ja liikenneympyröitäkin muutamat. Viitisen kilometriä ajettuamme tulimme Sudsvall Trondheim tielle. Nyt voisi vielä koukata takaisin Norjaa kohti. Sundsvalliin kuitenkin suuntasimme. Tie oli täysin tasaista, valkoista asfalttia. Nopeus nousi heti Ruotsin sadankymmenen rajoitukseen. Nyt matka taittui ripeästi.

Anssu lähettää viestiä Stödestä.

Stödessä pysähdyimme ihmettelemään aamuun heräävän Ruotsin menoa. Kulutimme Batteryt mieheen. Luulin, että ajaisimme Sundsvallin kautta, mutta erehdyin, muutamaa kilometriä ennen kaupunkia äkkäsin läntisen ohitustien kyltit, ja kiersimme itsemme E neloselle, tässä kohtaa moottoritielle.
Anssu paukautti sivu, ja otti vasemman kaistan baanalla? Siinä sitten nopeus nousi äkkiä laittomiin lukemiin. Eivät Ruotsissakaan näköjään kovin innokkaasti moottoritie nopeuksia tarkkaile. Lujaa liikkuivat kanssa autoilijatkin.
Muutaman kymmenen kilometrin päästä rauhoitimme kulkumme lailliseksi.
Rauhoittamista edisti keskivaijerikaitetitten ilmestyminen tielle. Ja hetken kuluttua oli oikeallakin puolen samanlaiset kaiteet. Ohituskaistoja oli sitten viime reissun rakennettu lisää.
Omituinen piirre kuitenkin liikenteessä, kun ohituskaistat alkoivat, kaikki nostivat nopeutta, ja jälleen vaijereiden välissä hissuteltiin.
Härnösandissa kierasimme pienen lenkin kauppapuodin löytymisen toivossa. Mutta kommuuni oli niin vanhan näköistä, ettei siellä kauppoja tainnut olla.

Ison sillan jälkeen ajoimme näkö-ala paikalla oleville tankeille. Juotimme pyörät.
Hetken siltaa katseltuamme ja kuvattua lähdimme tien päälle. Melkein heti alkoivat tietyöt. Menoa se ei hidastanut, mutta catebillareita, kaivinkoneita, jyriä, asfaltin tekolaitteita, junttia, nostureita, kuorma-autoja riitti Uumajan pohjois puolelle saakka. Siinä oli konenäyttelyä kerrakseen. Ennen Ullångeria pysähdyimme tien varteen, laitoimme trangian töihin, ja söimme Norjan reissun viimeisen leiriaterian. Hyvältä maistui viimeinen nuudeli annos. Tähän asti riitti kotoa tuotu ruoka. Käytänössä emme ostaneet lainkaan syötävää, muutamat kahvit, jäätelöt ja batteryt rasittivat budjettia.
Ilma oli helteistä, olin ajanut tähän asti muovit päällä, aamun kosteus narras laittamaan. Eivät ne mitään haitanneetkaan, nyt oli jo niin kuuma, että joutivat takalaukkuun, samalla myös ajopuvun alla olleet lisävaatteet. Vain t-paita jäi jäljelle.
Ornskoldsvikissä löysimme kaupan, Anssu osti ketjurasvaa, jäätelöt ja tietenki juotavaa.
Hivuttauduimme liikenneympyräin kautta E neloselle, olimme päättäneet, että mittarinopeus sata tulisi olemaan matkavauhti. Realistinen Sigma kertoi että liikumme yhdeksänkymmentä kilometriä tunnissa. Umeån ohitimme hetkessä, vaikka liikennettä oli ruuhkaan asti kaupungin kyljessä kulevalla väylällä. Skellefteån läpi ajelimme seuraavaksi, ja kiihdyttelimme rivakasti Haaparantaa kohti. Tietyöt olivat loppuneet ja E nelonen vei meitä kankaitten ja soisten erämaiden halki kohti pohjoista. Vilkasin trippimittariin, yli kolmesataa kahdeksankymmentä kilometriä tankkauksesta. Piteå olisi neljänkymmenen kilometrin päässä. Oho, nyt taisi tulla työntökeikka. Olin ajanut Ksatasella parhaimmillaan juuri mittarissa olevat kolmesataa kahdeksankymmentä kilometriä. Hidastin kahdeksaan kymppiin. Nyt täytyy hissutella. Tein koko ajan kulutuslaskelmia, olimme sillan jälkeen ajaneet muutamat ripeät pätkät ja reippaita ohituksiakin olimme tehneet.
Pieni toivon kipinä kyti siinä, että Anssun pyörässä oli viisi litraa isompi tankki, jospa sieltä voisi lirutella.
Kun kohtalon ivaa tie sukelsi täysin asumattomiin seutuihin. Muutama liittymä vanhoille sorakuopille piristi yksitoikkoista näkymää. Nyt ei näyttänyt hyvältä. Piteån välimatkakylteissä kilometrit tuntuivat vain lisääntyvän.
Mutta sitten muistin hämärästi, että olimme tankanneet edellisellä reissulla, ei suinkaan Piteåssa vaan etelämpänä kolmikirjaimisessa paikassa. Jos sinne pääsisi. Ja totta se oli. Åby oli kylä, siellä Shellin huoltoasema. Ajoimme tankille. Jännittys latistui kun katselin litralukemia, kahdeksantoista ja puoli. Jäljellä olisi ollut vielä kolme ja puoli litraa.

Tässä huokaistu helpotuksesta, tankki on täynnä, matka voi jatkua.

Kävimme syömässä, nythän teimme poikkeuksen, söimme sämpylät surkean kahvin kanssa. Bensan loppumispelko sai kai periaatteet höltymään. Loppumatka Haaparantaan olikin siirtymäköröttelyä, Torniossa joimme isot kupilliset kahvia, ja söimme suomalaiset possut. Hyvää oli. Päätimme tankata Tupoksen ABC llä. Ajelimme hiljalleen alaspäin. Katselin kellosta, että ehtisimme hätäillen puoleenyöhön mennessä kotiin. Mutta mikäs kiire meillä.
Anssu jäi ajelemaan omaa vauhtiaan, en kuitenkaan ehtinyt ottaa kypärää päästä Tupoksella, kun Suzukin pauke alkoi kuulua.
Loppumatkan Anssu ajoi edellä, pysähdyimme ennen Raahea pienelle tauolle. Kalajoella seisoi hirvi tien poskessa. Kotona olimme viisitoista minuuttia yli puolen yön, keskiviikko aamuna.
Ongelmaton Norjan reissu, mitään yllättävää, tai erikoista ei tapahtunut. Pyörät pelas kuin hyvät kellot. Nähtävää oli paljon, kelit hyvät, vaikka vähän satelikin välillä.
Tuo aikaisemmin suunniteltu reitti piti kutinsa. Ainut poikkeama suunnitelmasta oli Trondheimin vierailun lyhyys, joka antoi mahdollisuuden ajaa jo päivää aikaisemmin peikkovuoren yli. Ja loppumatkan yhdenvuorokauden ajo, johon oli varattu kaksi vuorokautta aikaa. Iron Butt ajosta sen verran, että tuohon viimeiseen etappiin olisi pitänyt lisätä kaksi ja puolisataa kilometriä, niin vaatimus tuhannen mailin ajosta olisi täyttynyt. Aikaa olisi ollut vielä viitisen tuntia. Voisihan tuon ajella, virallisestikkin.
Grammo ja Tarja jatkoivat Mo I Ranan kautta Narvikiin, Skibotteniin ja Kilpisjärven kautta takaisin.
Kypärää nostan Grammon kyytiläiselle, vähillä harjoittelukilometreillä keikkui Suzukin takajakkaralla kuin vanha tekijä.
Peikkovuoren serpentiineillä moottoripyörän kyydissä Huh!!!!
Tästä matkasta oli vaikea rakentaa tarinaa minkäänlaista. Kaikki toteutui niin tarkasti suunnitelmien mukaan, ettei paljoa tarvinnut improvisoida. Kuitenkin seuraavaankin matkaan kannatta tehdä sabluuna, se jäntevöittää kokonaisuutta, tai sitten ei. Mukava on sellainen reissu, johon vain lähdetään, ja jolta tullaan pois kun huvittaa, no niinhän me nytkin käytännössä teimme.
Kun noita tievaihtoehtoja esim. Peikkovuorille ei kuitenkaan ole määrättömästi.