Aluksi infoa, nämä kuvat eivät ole aika järjestyksessä, siinä on Lumian Nikonin ja Amin ottamia kuvia. Maanantaina sovimme lähtevämme kello seitsemäntoista reikä reikä Kuopioon päin. Näin myös tapahtui. Repussa muutama tavara, takalaukku melkein tyhjillään, alkaa vähitellen painua kalloon niiden turhien tavaroiden pois jättäminen. Ajoin Ruotsaloon, siellä pikainen reitin hahmottaminen alku matkalle. Ullava, Toholampi, Lestijärvi, Kinnula. Ensimmäiset reitti tuumailut. Näin myös teimme, muutama pysähdys tälle välille, muuten tasaista matkantekoa. Nelostiellä jälleen etelän suuntaan, kunnes itä houkutteli. Keiteleellä Mitsin kytkimen kohtalon asemalla pysähdyimme, aikomus tankata pyörät ja miehet. Eihän se pyörien tankkaus onnistunut, mittarit eivät toimineet. Meidän tankkaamisessa parempi tuuri, vaikka Ami keittiöön asti ehti annoksensa perään rientää... Päätimme tankata Keiteleen keskustassa. Löytyikin kylmänä oleva ST ykkönen. Luulimme sen olevan auki vain silloin, kun huoltamorakennuskin on. Löytyi kuitenkin huomaamaton nappularivistö, joka pankkikortilla härnättyä ja muutamat lukemat paineltuna suostui käynnistämään pumput. Nyt oli vajaa neljäsataa kilometriä huoletonta ajoa mahdollista kruisailla. Suuntana Amin anopin ysävällisesti meille väliaikaisesti luovuttama kaksio. Tervon kautta fiilistelimme Karttulaan sitten olikin jo Kuopio näkyvissä. Ami otti ohjat, luotsasi muistista varmasti oikeaan parkkipaikkaan, joka olikin pyörille pyhitetty! Kamat sisälle ja taloksi. Kello oli kymmenen maissa illalla.
Varpaisjärven kirkko on harmaasta kraniitista, linnamainen rakennus. Kaipa tullakin voi hiljentyä omien ajatustensa kohdilleen asetteluun.Sateessa jälleen, jatkoimme Nilsiän tietä kaakkoon päin.
Varpaisjärven kivikirkko.
Tori on ympäröity pitkillä matalilla rakennuksilla.
Väkeä torilla oli kohtalaisesti, myyntipöytiä ja ulkokahvilakin. Emme kuitenkaan avanneet kukkaroittemme nyörejä kauppiaitten hyväksi. Tarvetta ei ollut mihinkään isompaan. No olihan kuitenkin raotettava sittenkin, kirjainasemalla kävimme tankkaamassa, en huomannut, tankkasiko Ami, meillä oli tankkivuorot menneet vähän sekaisin. Juankosken eteläinen naapuri on Kaavi. Naapurin Kalevia vanhallapaikalla, sanottiin Kaaviksi! Mielenkiintoisempi oli seitsemänvuotias Kaavi kuin tämä pitäjäkaavi! Joten läpiajoksi meni. Pieni harkinnan paikka, Outokumpu tai Tuusniemi? Mutta kun oikein houkutteli tulemaan niemeen, otimme sen suunnaksi. Olimme jo hieman taakkailleet Nilsiän munkkien innoittaman josko Valamon luostariin? Toki vain käymään...
Karttapalaverin seurauksena lähdimme palan matkaa Kuopioon päin, jyrkkä käännös vasempaan, olikin heti kunnon moottoripyörätie odottamassa! Mutta enimmät kurvailut hillitsi edellä mennyt rekka! Seuraava risteys jälleen vasemmalle tielle viisineljäkaksi. Sitä laskettelimmekin lupsakkaa vauhtia kosteassa lämpimässä säässä. Välillä kallistelimme muutamat mutkatkin. Aloin ajatella jälleen, miksi tuo pleksi on tuossa edessä häiritsemässä kunnon moottoripyöräilyä, onhan siitä apuakin, ehkä, mutta ajoviiman jytinän se ainakin kaksinkertaistaa verrattuna pleksittömään menoon. Otan pois, kunhan ehdimme majapaikkaan, tuli päätökseksi. Moni voisi pitää ajatusta hulluna, hulluahan moottoripyöräilyssä on ainakin viisikymmentä prosenttia tehdään hulluudesta sataprosenttista! Varistaipaleelta käännyimme pienemmälle tielle Valamon luostarin viitan houkuttelemana. Tie oli huonossa kunnossa, oliko tarkoitus valmistaa tulijat koettelemuksen kautta luostarin hiljaiseen rauhaan.
No ei! Perille päästyämme huomasimme, ettei täällä rauhaa tarjota, ainakaan turisteille, leppoinen markkina meininki oli vallalla! Paljon oli turisteja liikenteessä, kirkossa kuulemma konsertti loppusuoralla. Kiertelimme muiden mukana kivisten talojen lomassa, rakennukset olivat hyvässä kunnossa. Kurkkasimme kirkon sisälle poistuvien konserttivieraiden jätettyä tilaa ja tietenkin parit kuvat hätähisesti. Tuliaisiksi ostimme luostarin marjaviinejä. Nyt olimmekin valmiita seuraavaan ajosuoritukseen. Varkauden tie oli lyhyen ajomatkan päässä. Käännyimme oikealle, Leppävirta oli etappina. Sinne mennessä ajoimme Soisaloon, Suomen suurimpaan saareen, joka kuulemma ei täytä kaikkia kriteerejä suuruudessa. Koululussa opetettiin Soisalo suurimmaksi, se kelpasi meille.
Saareksi sitä ei huomannut, en edes tiennyt, minkä sillan ylittäessä olimme Soisalossa. Ajelimme hiljalleen länteen päin, Ami silloin tällöin pysähtyi näppäämään kuvia autioista taloista, ajelin alinopeutta eteenpäin, Hondan valo ilmestyikin kotvan päästä taustapeileistä ihailtavaksi. Nälkä alkoi vaivata matkalaisia, päätimme evästää Leppävirralla. Löytyi Nesteen kaikki tai ei mitään sorttinen "huoltoasema". Tilasimme ruuat, yllätys oli se, että tarjottu sapuska ylitti kaikki odotukset, tosin niitä ei paljoa ollut, kuitenkin erinomainen ateria. Ami tankasi, olimme sopineet, että palaamme noin kymmenen kilometriä taaksepäin, ajamme Soisalon läpi etelä-pohjois suunnassa. Näin teimme, päivän jo kääntyessä iltaan kaksi vaeltajaa kiiti hyväkuntoista loivamutkaista tietä eteenpäin. Amilla jälleen pysähdyksiä. Sitten tuli T-risteys eteen, vähän ihmettelin, että aika nopeaan olemme matkaa tehneet. Selvisi karttaa katsoen, että tästäkin pääseen Kuopion kannakselle. Lossi tosin olisi välissä. Mikä sen parempaa! Ajelimme länteen päin parikymmentä kilometriä lossirantaan. Puutos salmen lossi! Nimellä paiskattu! Salmi oli vajaa puolikilometriä leveä, lossi lähti vastarannasta tyhjänä! Ajelimme tyhjän lossin pohjalle, heti lähtikin liikenteeseen, vei meidät yli märän elementin. Nyt olikin yöpaikka etappina, Ami lähti oppaaksi. Kiertelimme Kuopion reunamia hyvän aikaa, kunnes tulimme tutuimmille maisemille. Pyörät parkkiin, olemattomat kamat sisälle. Sitten eväskauppaan, joka olikin muutaman kymmenen metrin päästä pyöristä.
Evästimme siinä illan mittaan kaupan antimia, untakaan ei tarinnut pahemmin odotella, sateessa ajo on energiasyöpömpää kuin poudalla pyörän päällä rönöttäminen. Ruuvasin vielä pleksin irti, laitoin takaistuimelle mustekaloilla kiinni.
Pyörän tarkastus ajon jälkeen...
Aamulla siivosimme asunnon lähes samaan kuntoon, kun se oli, kun sinne majoituimme. Lähdimme liikenteeseen. Ilma oli kosteaa, mutta taivaalta ei enää tullut vettä. Keli parani koko ajan. Ami veti letkaa, suuntana Puijon mäki. Matkaa ei ollutkaa kuin muutama kilometri. Laitoin Actionin päälle, vaikka arvelin, ettei se pahemmin reagoi mäen nousuun ja laskuun, toteamis oli oikea, videokuva oli kuin tasaisella maalla ajelua, vaikka onhan Puijolle aivan kohtalainen nousu. Tornin parkkipaikalla tallustelimme vähän aikaa ihmetellen sumuista ilmaa. Torniin ei nyt kannattaisi kiivetä. Kun vieressä oleva ruokapaikkakin ei ollut meille sopiva, päätimme aloittaa paluumatka seikkailut Puijon mäen päältä. Olisipa ainakin alamäki. Siis ajaa. Action taasen päälle, Ami lähti taasen keulaan, etappina aamupalan maksusta tarjoava bensa-asema. Samalla tankattaisiin. Se löytyikin muutaman liikenneympyrän takaa reitiltä, jonne olimme suunnistamassa. Täällä odottikin yllätys, Hanna Partasen aidon näköiset lihapiirakat. Tuli armeijan aika ja Helsingin asemahalli mieleen. Maku oli yllätys yllätys, aivan sama kuin viisikymmentä vuotta sitten ensimmäisen kerran syömäni piirakka. Niitähän kuluikin sotaväen aikana iso pino, vakio oli ostaa kun asemalle sattui. Harvinaisen hyvä oli tämä lihapiirakka, täytyy ensikesänä pistäytyä Kuopiossa asiasta tehen. Niin, olin poistanut pleksin jo edellisenä iltana, innovaatio, joka syntyi kun ajelin pitkiä matkoja jalkatepeilla seisten, se tuntuikin sopivalta moottoripyöräilyltä. Nyt sain ajaa täysin nakulla pyörällä. Mutta voiko pleksi noin paljon keskittää ohjausta, kuin oli ennen tätä aamua tehnyt. Kasi tuntui vaeltelevan levottomasti pientä sivuliikettä. No, eiköhän tähän totu. Muuten ajo oli aivan erilaista, todellista moottoripyörällä ajoa. Suunnitelma oli palata samaa tietä, jota tulimme Kuopioon, kääntyä sitten oikealle Pielavettä kohti. Mutta todellisuus ei vastaa kartan kertomaa informaatiota. Kartta vuodelta kaksituhatta kymmenen kertoi selvän reitin Kallaveden rantoja seuraillen. Eihän se näin mennytkään. Nythän tästä tulee mukava seikkailu. Kartta takalaukkuun, pieniä neuvotteluja risteyksissä. Kerran palasimme takaisin, kun tie ei näyttänyt vievän mihinkään. Ami löysi muutaman talon kuvattavaksi. Reitin varrella näimme jonkun kylähullun "taideteoksen" heiniä seipäilla, vanhoja ovia niihin nojaamassa. Nyt olimme jo melko varmoja sijainnistamme. Soratiet ja öljysora olivat vaihdelleet tällä reitillä, kuoppainen päällyste oli nytkin edessä. Matka jatkui vähän huojuen, kunhan tähän tottuu....
Yllättikö tuon kyltin sanoma?
Ajelimme tasaista, mutta kuoppia täynnä olevaa soratietä muutaman kilometrin. Sitten alkoi päällyste, ei sekään hääviä ollut, tuntui, että pleksin poissaolo vaikuuttaisi pinnoitetulla tiellä enemmän? Muutaman luovin jälkeen olimme Maaninka - Viitasaari tiellä, emme kääntyneet länteen, vaan itään päin! Olimme kuulleet paikasta Korkeakoski. Jokin tietolähde väittää sitä Suomen korkeimmaksi putoukseksi? Sitä käymme tarkastelemassa. Parkkipaikalla oli muutama auto ja kiinnostuneita turisteja. Kävelimme muutaman kymmenen metriä kohinan suuntaan, jonkinlainen liru täällä taitaa olla? Paikka yllätti kerralla! Korkeusero oli huima, lankuista rakennetut sillat ja näköala tasanteet olivat melkein pelottavan korkealla. Joku on laskenut 190 askelta portaissa! Vettäkin tuli alas kiitettvästi. Ikikuuset ja hongat olivat rojahdelleet maahan, pystyssä olevia peitti naavakerros. Täältä ei meinannut malttaa lähteä pois! Vähitelleen kiertelimme takaisin pyörille. Katselimme karttaa, Pihtiputaan, tai Pyhäsalmen suunnat tuntuivat sopivimmilta. Päätetään myöhemmin kumpi voittaa. Kekkosen syntymäkotikin sattui matkan varrelle, pysähdyimme ottamaan muutamat valokuvat.
Kekkonen, Kekkonen. Kekkonen..
Kekkosen torpalta jatkoimme matkaa luodetta kohti. Vanha kartta putosi heti kartalta. Mutta kun teitä riitti annomme mennä. Pientä vihiä antoivat tien risteykset, joissa joissakin viitoitusta. Keitele? Päinvastaiseen suuntaan mars. Tiet olivat enimmäkseen sorapintaisia, siitähän Kasi tykkäsi näillä moodeilla, pleksitön ajelu alkoi tuntua aina vain paremmalta. Äkkiä tupsahdimme Pyhäjärven eteläpäähän, nyt olisi mahdollisuus oikaista neloselle, tai kiertää järvi itäpuolelta. Valitsimme jälkimmäisen. Luovittelin hyvää vauhtia Pyhäjärven kaivosten ohi, Haapajärvelle menevän tien tullessa vastaan äkkikäännös vasemmalle. Olimme sopineet ABClle pysähtymisestä. Näin teimme. Tankille ajoimme, tankkasimme myös itsemme. Olisi edessä viimeinen suora, puolitoistasataa kilometriä mukavapintaista tietä, kunhan pääsemme Haapajärvelle, alkaisi fiilinki myös olla katossa. Pyhäsalmi Haapajärvi välinen tie on sellainen siirtymätaival, josta ei jää mitään mieleen. Nyt taisikin jäädä. Autolla liikkeellä oleva motoristi huomasi, että Kasin takakumi oli alapuolelta tyhjä! Tästä tarkemmin tuossa, "Sitten rengasasiaa". Pienestä loppuvastoinkäymisestä, joka jäikin sitten pieneksi, huolimatta tämä reissu oli jälleen niitä kohokohtia moottoripyöräily retkillä. Amille kiitos hyvästä matkaseurasta ja huolenpidosta!
Nyt alkoivat jännittävät kilometrit!
SITTEN RENGAS ASIAA.
Renkaat olivat vielä kohtuu kunnossa kun matka alkoi.
Takakumi oli kulunut, mutta laskin, ettei noin tuhannen kilometrin lenkki sitä vielä vanhenna
Se oli väärä veikkaus.
Takakumilla oli ajettu noin neljätoistatuhatta kilometriä, etukumilla parituhatta enemmän. Takakumi oireili melkein koko tulo matkan, Pielavedeltä alkoi vaatia tarkkaa ohjausta koska perä eli levottomasti. Kun ajoimme sorateitä, panin syyn liukkaan pinnan osalle. Pyhäsalmen Abc,llä eräs mies, joka ilmeni motoristiksi huusi kun odottelin risteyksessä, että takanen taitaa olla tyhjä. Ajoin ilmankaapille, eikä mittari näyttänyt mitään. Laitoin kolme kiloa, joka onneksi näytti pysyvän kumin sisä puolella. teräskudokset olivat näkyvissä. Kiittelimme kovasti tarkka silmäistä kaveria. Haapajärvellä tarkistin, parisataa grammaa vajennut, ei hätää. Nivalassa vaje meni mittarin piikkiin, ei näkyvää eroa. Päätin, että nyt ajellaan niin pitkästi kunnes alkaa oireilla, olihan Sievissä ja Kannuksessa ilmapisteet. Niin ajelimme kotiin asti. Aamulla kumi oli littana. Nilkuttavan pyörän ajoin navetaan, renkaat irti, nyt on vanteilla Metzeler Roadtec Z8
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti