Viisitoista vuotta melko tarkkaan siitä, kun Anssun kanssa kävimme Imatralla katselemassa ja kuuntelemassa edellisen kerran moottoripyörien radan kiertämistä. Silloin ajot olivat pelkkää näytöstä, saimme mekin kiertää rataa pari kertaa ennen tapahtuman alkua.
Viimevuonna yritys päättyi Virroille, allekirjoittaneelta loppui virta!
Nyt oli vakaat aikomukset tehdä suunnitelmat loppuun asti. Uutena mp jäsenenä Ami Deuvillellä. Kevyillä varusteilla päätin matkaan lähteä. Pientä huototoimenpidettä tapahtui niin Ducatille Hondalle, kuin Kasillekin. Anssu tuunaa koko ajan Ducatia persoonalliseen muotoon, lyhentelee takaylitystä, kytkinkoppa uusiksi, sekä todella tyylistä poiketen satula laukut matkatavaroille. Vaikka poikkeavat tyylistä, käytännöllisyyden vuoksi ovat hyvin kokonaisuuteen sopivat.
Honda sai uuden takakumin, mutta rataan pois otto, ja paikalle pano ei ollutkaan mikään bussipysäkillä tehtävä renkaan vaihto. Kasi sai uudet moottoriöljyt ja ketjurasvan.
Mukaan en ottanut varavaatteita lainkaan, sadeasu mustekaloilla takalaukun etukulmassa. Muuten varustus minimissä. Uutuutena reppu, jota olin jo testannut muutamalla reissulla ja hyväksi havainnut. Sinne laitoin makuupussin ja jotain kevennystä takalaukusta. Niin, olihan mukana rikkinäinen varasukkapari! Laitoin puhelimen koteloon menomatkan nuoliviittoina ja tien numeroina. Eipä siihen paremtaa opasta tarvitse.
Ami tuli vähän yli kahdeksan perjantai-aamuna perkkiöön. Olinki jo lähtökuopissa, joten pääsimme heti tien päälle. Ilma suosi aamusta lähtien reissuun lähtijöitä. Kuusitoista astetta pehmeää lämpöä. Hurahdimme nopeasti Toholammin kylmille asemille. Anssu jo odotti! Tankkasimme, Anssu kävi vielä kotona lisäämässä Ducatiin öljyä. oli vaihtanut uudet ja putsari nielikin ylimääräiset parit desit. Odottelimme vähän aikaa kunnes Ducatin jytinä alkoi kuulua. Anssu ajeli keulassa, minä keskellä, Ami korjasi pudonneet osat. Heti huomasin, että olisi hyvä pysähtyä, Schubertin sisälle oli majoittunut säkkipilli orkesteri! Ajattelin, että kuuntelen tätä kuitenkin seuraavaan pysähdykseen, joka määrättiin kun tulemme nelostielle. Yritin ottaa pillien kakofoniasta biisien aiheita, eipäs ne mitään suuria teoksia antaneet kärsimyksen palkaksi. Kinnulasta olikin tie pinnoitettu sitten viime ajelun. Sitä oli mukava päästellä. Pysähdyimme sopimuksen mukaisesti, lämpöä oli nyt jo parikymmentä astetta. Annoin mekaanikko Anssulle kypärän, kas kummaa kaula suojus oli irti, jokin muovi klipsi katkennut. Kuitenkin painui entiseen vakoonsa, varovasti, muistin koko reissun kypärä päähän, niin ongelma oli ratkaistu. Nelostietä pätkä, sitten Kuopion tielle, vieläkään ei kunnolla kuutosta ehtinyt käpitää, kun jo käännös kaakkoon, Vesantoa kohti. Vesannolle koukkasimme seitsemän kilometrin poikkeaman vasemmalle. Anssu tankkasi, tankilla eräs vanhempi motoristi luuli, että Ducati hajoaa käsiin, kun kuunteli kuivan kytkimen kalkatusta, eikä ihme! Ruokapaikka löytyi näppärästi kysymällä, olikin viihtyisä lounaspaikka. Löytyi jopa kanariisi ateriakin! Vähitelle aloimme vääntäytyä tielle, nyt oli tekemisen meininkiä, ei kiire, mutta määrätietoisesti lähdimme eteenpäin. Keiturin kanava seuraava etappi. Kanavalla katselimme miten vesi oli useita metrejä alempana itäpuolella sulkua, eivät vedet virranneet Pohjanlahteen!
Kanavalta lähdimme maarataspesialistien pitäjää kohti, Konnevesi oli ja on kuuluisa kovista raviradan kiertäjistä konepyörillä. Ilkka Heinäaho kuuluisimpana. Todellisuusdessa ei sellaista pitäjää edes enää ole kuin Konnevesi, mutta nimi säilyy motoristien keskuudessa vielä kauan. Eikä tämä radankierto ole mitään historic ajoa, vaan tämän vuodenkin joukkue kahmi Suomen mestaruuksia kahmalokaupalla. Rautalampi oli seuraava etappi, sitä ennen on Kivisalmen silta. Sillan rakentamista vauhditti Kivisalmen lossi onnettomuus. Linja-auton jarrut pettivät kun olisi pitänyt pysähtyä ennen lossia, auto meni puomien läpi salmeen. Viisitoista hukkui, kahdeksantoista pelastui. Se oli silloin viisikymmentä kuusi vuonna iso uutinen, ihmiset olivat kauhuissan ja linja-autoihin tuli kaksipiiri jarrut melkein heti tapahtuman jälkeen. Katselin sillan vieressä ollutta lossipaikkaa, yllättävän loivalta näytti mäki jonka alta auto salmeen syöksyi. Me poikaset kuvittelimme mäen paljon jyrkemmäksi mitä se sitten olikaan. Rautalammin kirkosta otimme muutaman kuvan. Vähitellen aloimme käännellä enemmän itää kohti, Pieksämäki Suonenjoki alkoi vilahdella opasteissa. Muutamat risteykset analogisen gepsin mukaan ja olimme mansikka pitäjässä. Pysähdyimme pienelle markkinapaikalle, pojat menivät kahville, minä kaappasin neljä laatikollista mansikoita ja vadelmia läheisestä toripisteestä, siinä olikin herkuttelemistä terassilla, pojatkin tulvat jaolle!
Suonenjoen jälkeen matka jatkui suoraan etelään. Tiet olivat hyviä, jopa pientä mutkaakin löytyi, ajofiilinki ainakin Kasin kuskilla huipussaan. Juvalla pysähdyimme kirjain aseman parkkipaikalle. Olikin pieni tauko paikalla.Sulkavaa kohti lähdimme seitsemääkymmentä kahta! Liikennettä oli kohtalisesti, ajelin keulakuskina, Sulkavan tienhaarassa tuumailimme, ettei sieltä kautta kannata mennä, kaikenlaisia vesikulkuneuvoja oli tien päällä riittämiin, suurin osa Sulkavan soutuihin menossa. Käännyimme suoraan Puumalan tielle. Pojat lähtivät oma vauhtiaan, katselin peräpään valjojana melkein yhtä paljon maisemia kuin tietä. Tämähän tiesi vauhdin pudottamista entisestään. Puumalansalmen komean sillan ylitimme hieman vauhtia hiljentäen. Sopiva pysäkkikin sattui tien vasemmalle puolen, käännyimme sinne. Moottoripyriä meni, kaikenlaisia, suurin osa Imatraa kohti. Sinne mekin lähdimme suunnistamaan, Anssu otti piikkipaikan, oli sovittu, että digi gepsi huolehtii kylpylän löytymisestä. Moottoritiellä kääntelimme vähän hanaa karstanpoisto mielessä, sitten liittymästä alas ja muutaman mutkan risteyksen ja töyssyn jälkeen olimme Kylpylä Holiday In, in pääoven edessä. Heti jouduin kielivaikeuksiin, kun Saksalainen naismotoristi tuli kyselemään en tiedä mitä? Ami korjasi nämä vaikeudet, olivat Teutonit kierrelleet pohjoiskalottia, kun Gessusta mennyt jokin tiiviste jousituksesta. Rouvalla F 800 gs ärrä tuntui pieneltä veljensä rinnalla! Kävimme näyttäytymässä infossa, ajoimme pyörät sisäpihalle, sieltä vielä löytyi pieni maatilkku kolmelle kaksirattaiselle. Huone oli sopivan tilava, yhden yön majoittumiseen. Kävimme syömässä monen lajin aterian, pojat lähtivät vielä iltakierrokselle, katselin vähän aikaa, josko laittaisi puhelimesta langalliset korvanapit tgps,n käyttöön, mutta sinne ne unohtuivat repun pohjalle. Vetäisin peitot korviin, aamulla heräiltiin puoli kahdeksan aikoihin. Anssu hätäili aamupalalle, Amin kanssa venyimme hieman myöhemmin. Salaatti painotteiseksi meni tämäkin syönti! Pari mukavan näköistä Uralia sivuvaunuineeen oli parkissa terassin kupeessa. Olivat paremmassa kunnossa kuin tehtaalta lähtiessä. Emme oikein tunnistaneet, oliko pyörät neljä- tai neljäkymmentä vuotta vanhoja. Pöytäseuraa meille pitivät vikkelät harmaalokit.
Koska olimme kylpylässä, päätimme hyödyntää sen tarjontaa. Sauna oli kuuma, vesi lämmintä ja märkää, siellähän olisi ollut koko päivän. Hotellilta oli nons stop kuljetus Imatran ajoihin, linja-auto ajeli noin kahdenkymmenen minuutin välein. Päätimme poiketa suunnitelmasta, jättää pyörät vielä parkkiin, istua herroiksi bussiin, joka huristelisi muutaman mutkan kautta pääkallopaikalle, eikä maksanut mitään! Herroiksi istuminen ei onnistunut, koska biili tuli luvattoman täyteen, onneksi olimme jo ehtineet varata istumapaikat. Pysäkki olikin melkein kisa-alueen vieressä, kävelimme kosken sillalle, jossa toki otimme muutamat kuvat. Olihan täälläkin ihmisiä liikkeellä, ehkä tungos vasta alkamassa. Radalta kuului koko ajan pyörien ulinaa, onnistuimme näkemään sillalta parinsadan metrin pätkän kun rataohjukset suhahtivat mäkeä alas. Lipunmyynti olikin jo viidenkymmenen metrin päässä! Nopea palaveri, aika on rajallinen, joten emme tuhlaa matkalla tarvittavaa valuuttaa muutaman ajan seisoskeluun kisa-alueella, kun siellä vielä uhkasi taukokin, päätimme lähteä hotellille. Sitä ennen kiertelimme Vuoksen rantoja, pyöriä oli katseltavaksi asti, ei mitään tunteita nostattavaa kaksipyöräistä löytynyt ainakaan minulle. Odottelimme bussin tuloa, siinä oli mukava katsella katuvilinää ja ihmisvilinää. Bussi purki täyden pussillisen matkustajia pysäkille, nousimme kyytiin, toiveena, että pääsemme hotellille, kun haeskelee uusia matkustajia samalta reitiltä. Mutta haaveeksi jäi, porukkaa tuli niin paljon, että linja-auto kääntyi takaisin ennen päätepistettä, näin saimme kaksi Imatra ajelua samaan kyytiin. Toisella kerralla auto pääsi perille asti, vaikka väkeä tällöinkin tunki tuvan täyteen. Ajoimme pyörät pääoven eteen. Olimme jättäneet kamat receptionin säilytyshuoneeseen. Puimme siellä varusteet ylle, lämpimässä ilmassa ajelimme Anssun johdattelemana moottoritielle, ensimmäisen huotoaseman kohdalla Anssu koukkasi liittymään, seurasimme uskollisesti perässä. Tankkasimme jokainen pyörämme. Laskin, että vielä yksi tankkaus tälle reissulle tulee, niinkuin tulikin. Parikymmentä kilometriä ajettuamme alkoi taivas harmaantua, lämpötila laski neljääntoista asteeseen, jopa pientä tihkua ilmestyi visiiriin. Olimme sopineet etapiksi Kiteen risteyksen. Anssu ajeli omaa vauhtia, ja siellä hän odottikin. Kiteelle kurvailimme hyväpintaista tietä.
Kiteellä tarkistimme ajosuuntaa, Tohmajärven kautta kaukaista pistettä nimeltään Kovero, kohti, tuli ratkaisuksi. Koverossa olen käynyt ennenkin, tai tienhaarassa, Ilomantsiin mennessäni. Kai tämä teiden tuttuus aiheutti sen, että Tohmajärvellä kahvin jälkeen hylkäsin hyvänSchubertin kypärän kahvilan pöydälle. Onneksi Ami on jo tottunut zoomaamaan tällaiset asiat vaistomaisesti, ja kiikutti päähineen omistajalle. Pojat lähtivät omaa vauhtiaan, himmailin hiljalleen Kasin kanssa mukavia mutkia perässä, pari kertaa näkyi pienet piseet menevän edellä. Totesin, ettei Kasin renkaat ole oikein mutkakunnossa, epäilys liian pienestä! rengaspaineesta teki ajoon taas kerran tutkivaa varovaisuutta! Mutta omilla nopeuksilla matka kävi laatuun, kun maisematkin olivat tavanomaiset tuli tästä taipaleesta väkistenkin siirtymätaival. Vanha museosilta herätti hiemana kiinnostusta, näkyi olevan sammaleen peitossa, liikeenne toisin ohjattu jo vuosikausia uuden sillan kautta. Koveron risteyksessä pojat jo odottelivat. Kaivoin tarkkuusmittarin takalaukusta, edessä 3,2 kg. Takana 3 kg. Vai että vailinainen etunen! Tarpeeksi kulunut pinta tuntuu tuntuu vaativan näille renkaille takan ilmanpaineen, laskin edestä reilusti.
Enoon olisi pari-kolmekymmentä kilometriä, siellä voisi ehkä jo syödäkin! Jopas Kasi innostui pysymään ajolinjoilla, kun pojatkin pitivät reipasta vauhtia, loivamutkainen hyväpintainen tie Enoon oli hetkessä ajettu! Pysähdyimme karttapalaverille, sekä tuumailemaan yöpymismahdollisuuksia. Lieksan seutu sopisi majoituspaikaksi mainiosti. Sieltä löytyikin Pielisen rannalta mökkikylä, vapaita mökkejä, yksi riitti meitä varten, sen Anssu varasi kännykällä. Paikalla nimikin antoi viitteitä, että olimme lähellä itärajaa, Timitranniemi.
Nälkä alkoi ahistaa, ja kun se ahistaa tämänkin ikäistä, niin miten nuorempia raavaita miehia! Apu siihen löytyi vasta Suomeen muuttaneen ehkä Irakilaisen pitämästä pizzeriasta, josta tilasimme jokainen makuun sopivat annokset. Söimme ulkoterassilla. Kohtelias kieltä jo vähän taitava oli otettu, kun veimme lautaset sisään. Olin katsellut pikaisesti kartaa, että Pielistä lähellä menee vanhamaantie mutkitellen, yhtyen muutaman kymmenen kilometrin päästä päätiehen.Katselin kylää, sopivan näköinen tie odotti kutsuvana ajajia, viedäkseen parinkilometrin päästä jonkin tontille umpikujaan. Anssu laittoi navin päälle, otti vetovastuun, johdatti meidät Timitranniemeen pahemmn eksymättä. Mökki oli melkein luxusta, ymäristö Pieliseen rajoittuvaa männikkö kangasta.
Ami lähti vielä Lieksaa katselemaan ja keräämään vanhojen talojen kuvia, joita itse otti. Me Anssun kanssa voitelimme pyörien ketjut, Amilta se nyt sitten jäi tekemättä....... Palasi muutaman ajan kuluttua kauppaostosten kanssa, oli tuliaisia koko porukalle. Vähitellen aloimme koppuroitua yöpuulle, ei siinä unta kauaa töövätty. Aamulla meinasi jopa mennä pitkäksi! Mihinkäs meillä kiire, nelisensataa kilometriä matkaa, koko päivä aikaa! Pikkuhiljaa saimme kamat kasaan ja pakattua pyörille lähes samoihin lokeroihin kuin tähänkin asti. Reppu selkään, kypärä päähän, Scotit käsiin, niin ja action kypärään, sekä nauhoittamaan. Ajattelin antaa pyöriä akun tyhjäksi. Anssu veteli jälleen kärjessä, Lieksa Nurmes väli on melko mitään sanomatonta taivalta, vasta lähestyttäessä Nurmesta alkaa maisemat komistua. Nurmeksen läpi ajoimme suoraa pääkatua, oli yllättävän monta kivitaloakin pykätty ihmisten asuttavaksi ja muuhun käyttöön. Käännyimme Iisalmi - Rautavaara tielle, vanhastaan muistin tämän olevan mukavan mäkistä, mutta metsäistä taivalta. Yllättävää kyllä, asutusta oli kuitenkin korpimaisemista huolimatta siellä täällä tien varrella. Rautavaarassa tankkasimme. Ulkopöytään majoittui pariskunta karkeakarvaisen saksanseisojan kanssa, juttuun on helppo saada vauhtia, kun kehaisee koiraa! Ei tarvinnut edes liioitella, tomeran näköinen sesse! Hiljalleen lähdimme ajelemaan Sonkajärveä kohti, Sepon syntymäpitäjä ohitettiin pysähtymättä, olimme sopineet ruokatauon Iisalmeen. Näin teimmekin kirjainasemalla nautimme päivän ensimmäisen aterian. Vieremän risteyksestä käännyimme oikealle, noin kymmenen kilometriä ajoimme tätä tietä, kun jälleen täysi kulma, nyt vasemmalle. Olimme päättäneet tehdä pienen lenkin ja lähestyä Kiuruvettä hieman pohjoisempaa reittiä. Etappina oli ikonipatsas neljäntien risteyksessä. Siellä pysähdyimme, nyt alkoi tuntua, että tämä Imatran reissu on loppuseremonioita vailla, sovimme vielä tankkauksesta Pyhäsalmella. Pojat ajelivat omia teitään, hidastelin tahallani niin kauan, että pääsivät karkuun! Omaa vauhtia ajelin länttä kohti, en tiedä saavutinko, tai jäinkö pojista? Abc,llä olivat jo tankeilla. Katsoin Kasin bensan kulutuksen, päätin etten tankaa turhaan, menovesi kyllä kotiin asti riittää. Nyt oli jokaisella etappina pyöräparkki kotona, ajelin kärjessä, Anssua en näkynyt peileissä pitkiin aikoihin. Nivalassa näytin Amille Kasin entisen kodin. Ennen Sieviä ilmestyi Anssukin peileihin. Ami koukkasi vielä Anssun kautta, minä jatkoin rannikkoa kohti. Ajelin hiljaa, Oikemuksessa ninkin Hondan valon ilmestyvän taustapeileihin. Tässä asetelmassa ajelimme loppuun asti, Ami hurautti Ruotsaloon, minä meidän elosuojaan! Täydellinen reissu takana sammutin Kasin noin kello kuusitoista. Jep!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti