Suurella pykälällä

Tästä se taas liikahti sunnuntaiajelu käyntiin. Kesän tulon huomaa kaikesta.
Aamun rauhaa Ohtakarin raitilla.
Aamuaurinko klimaa vedestä.
Meri on erilaisen näköinen aamulla...
Tässä pysäkillä kaikki ylimääräinen vaatetus takalaukkuun!
Tuo lämpömittari kertoo miksi?
Juuttaan taistelun muistomerkki.
Ja taistelutannerta. 

Otsikko ei  viittaa mitenkään lakipykäliin.  Tänään oli ajelu, jolloin ajoin suurilla pykälillä.  Kun näin tehdään ajetaan hiljaa, katsellaan ympärille, nautitaan kiireettömästä menosta, kesän tuoksuista, ja väkistenkin tulee pidettyä liian suurta vaihdetta päällä. 

Kahdeksan jälkeen lähdin kurvailemaan,  Peitsolla huomasin, että lompuuki kotona. Kälviän kautta koukkasin sitä hakemaan.  Kasitiellä ei paljoa liikennettä ollut, kun Kajaanitieltä sille käänsin. Pikavisiitti pihalle, ja päätin käydä Ohtakarissa. Siellä oli jo lämmintä riittämiin.  Vanhaatietä Kokkolaan, seitsemääsiltaa ajelin etelää kohti.   Lämpötila nousi hellelukemiin nopeasti. Ennen Nyykaappia kaikki mahdollinen vaatetus takalaukkuun. Ensimmäistä kertaa poistin Sinisalosta sisäfuorin. Ei nämä operaatiot mitään auttaneet. Sama painostava paahde jatkui. Uuteenkaarlepyyhyn ovat saaneet kolmiot sivukaduille, pääkatua voi huristella teoriassa etuajo oikeutettuna, mutta vain teoriassa. Kolmiot eivät koske paikallista asujamistoa.  Kun tämän tietää, selviää suuremmitta kolhuitta kylän läpi.  Juuttaan taistelun muistomerkillä pysähdyin. Juuttaalla Von Döbeln yritti paikata tilastoissa esiintyvää "häpeää,"  Suomen sodassa kuoli tauteihin paljon enemmän, kuin taistelukentillä.  Kuvien oton jälkeen jatkoin kasitielle, hieman oli haikea päättää, mihin päin lähdemme Ksatasen kanssa.  Kumma kyllä käännyin pohjoista kohti, siis kotia.  Syynä oli helle,  se käänsi Ksatasen keulan vasemmalle.  Isolla pykälällä ajelin nytkin, tosin kierrokset vastasivat normaalia.  Toiveena tällaiseen helteeseen pieniä sade-ukkoskuuroja niin sitten!

Märkä reissu Ouluun

Jossain Revonlahden seutuvilla. Tästä kun lähdin Ouluun päin, alkoi sade.
Hommat hoidossa, sade vetää vähän henkeä,  mutta tien päällä tuli taasen vettä!
Pyhäjoen vanhan sillan kupeessa ei sateesta enää tietoakaan, joessa vettä kohtalaisesti.

Aamulla seitsemän aikaan suristelimme, Ksatanen ja minä kasitielle, suuntana Oulu. Jukkola Systemissä juotin pyörän, nyt oli tankki täynnä ajella tämä  reissu huolettomasti. Ilma vajaa kymppiasteista,  tuuli vasemmalta.  Himangalla näkyi meripilveä taivaalla, joka kuitenkin kuivui ennen Kalajokea pieniksi pilventörskyiksi. 

Ksatanen oli menopäällä, mutta en päästänyt nopeutta karkaamaan laittomiin lukemiin, aikaa oli.   Uusi takakumi on tunteeton tien urille, kummallista, että kulunut takanen vaikuttaa enemmän ajovakauteen, kuin kulunut etunen? Parhalahden tienhaarassa havahduin kummalliseen tunteeseen, olinko yksin tällä tiellä. Yhtään autoa eikä moottoripyörää en ollut tänä aamuna nähnyt!  Asia korjaantui  ennen Raahea. 

Edessä alkoi näkyä tummia pilviröykkiöitä, Raahen jälkeen tie oli märkä parin kilometrin matkalta.  Ei tarvinnut olla paljoa lukenut sääennustaja kun tiesi, ettei tältä reissulta kuivana selvitä. 

Vaikka tie oli melkein tikkusuoraa, tylsää, sanoisi joku, ajonautinto oli katossa.  Ksatanen näytti parhaat puolensa, kulku junan vakaata,  moottori kävi tasaisesti voimaa uhkuen.  Katselin pyörän kelloa, olin melkein tunnin etuajassa. Käännyin seuraavalle pysäkille, jossa jalottelin, ja tietenkin muutamat kuvat matkapyörästä.  Taivas oli jo mustien pilvien peitossa,  lupaavia roikkupilviä näkyi menosuunnassa. Ennen Taukokartanoa alkoi sade. Tupoksen abc,ltä ostin pari kertakäyttö sadetakkia, saisivat olla suojana tokokentällä. Moottoritie oli tyhjä.  Huristelin vähän toistasataa Kaukovainion risteykseen, siinä rampiin, oikealle vajaa kilometrin, olinkin jo Haukkukeitaalla. 

Sade ropisi mukavasti kypärään kun sammutin pyörän. 

Vettä tulikin melkein koko kisan ajan.  Pyörän  päälle jättämäni ajotakki oli raskas kun puin sen puolikahden maissa iltapäivällä päälle. Mutta nopeasti ajoviima kuivasi pintakosteuden, moottoritiellä huristellessa.  Ksatanen on vahva "motari" nopeuksissa. Pieni kahvan kääntö vasemmalla kaistalla, ja taas on tie edessä vapaa. Sade jatkui melkein samaan paikkaan mistä aamulla oli alkanut. Ilma oli leppoisan lämmintä. Raahessa kasitie on taasen lähempänä merta,  sen huomasi tuulen kylmenemisestä.  Pyhäjoella pysähdyin ottamaan kuvia vanhasta sillasta.  Kevyesti rullasi pyörä kotia kohti.  Maisemat keväisen vehmaita, muutama peltotraktori puuhasteli kylvötöissä.  Neljä joutsenta lensi tien suuntaisesti,  teki mieli huutaa, menette väärään suuntaan, kaipa reittinsä tunsivat. Aurinko näyttäytyi tuulen riepottelemien pilvien raosta. Kalajoen sillalla tuuli pisti todella kylmän piikin mereltä päin. Sunnuntai  liikenteen seassa ajelin rauhallisesti kotiin.  On hyvä vähän pitemmän matkan pyörä tuo Ksatanen!

Kotona ruuvasin öljypropun auki, on voiteluaineen vaihdon aika. Lipevästi lorisi kuuma neste astiaan!

Helatorstaina kiersin Nilakan

Jotenki nuo laukut kuuluu Ksatasen imagoon. Nilakan kierros alkoi tästä!
Utuinen meri Hiekkasärkillä. Pläkki?
Kahviostoksilla Ylivieskan Abc,llä. 
Vuonna -57 oli näillä kohdin puolenmetrin korkuinen taimisto. 
Vanhanaikaista maantietä.  
Täälläkin tuli joskus soiteltua.
Tässä puolivälissä Nilakan itäpuolta. 
Eteläisin kohta on tuossa T - risteyksessä.
Tässä Nilakan pohjoispää. Kuvattu Kuopio - Viitasaari tieltä. 
Siinä on paljon formuvärkkiä..
Vaatii insinjööriä saada tuohon järkevä jatko?
Hännisensalmi saa uuden sillan. Eikai vanhaa hajoiteta?

Jamaanveot suunnitteli, tai minä tein suunnitelman Nilakan kiertämisestä sunnuntai - ajeluna. Mutta aina ei käy kuin haaveillaan, jopa Kokkolan kierros tuntuu ylivoimaiselta tehtävältä koko porukalla suortitettavaksi. 

Ei se mitään, päätin kierrellä järven soolona. 

Nilakka on n. 27 km pitkä, 5 - 7 km leveä järvi Keiteleen itäpuolella. Käytännössä järven pohjoispää rajoittuu Kuopio - Viitasaari valtatiehen, etelässä Tervon pitäjään. Nilakka kuuluu Rautalammin reittiin, laskee Iisveden kautta etelään. 

Jo kahdeksalta olin tienpäällä. Ilma leppoisaa, viidentoista asteen lämmössä huristelin pohjoista kohti. Kalajoella otin muutamat kuvat Hiekkasärkiltä.  Yliveskassa kävin abc,ltä hakemassa kahvipaketin, oli päässyt kahavit loppumaan. Sievissä jyrräsivät lietevaunut pelloilla, märiltä näyttivät vielä. Ennen Reisjärveä otin kuvia metsästä, joka viisikymmentä vuotta sitten oli pientä taimikkoa, kylvetty suuren palon jäljiltä. Karu maaperä kasvattaa hitaasti puuta. Ehkä puusta tulee lujaa kasvaessaan hitaasti? 

Muutaman kilometrin päästä alkoi sade.  Kuuroluontoisena alkoi äkkiä ja loppui myös äkkiä. Tällainen ilma, joka on pehmeää, happipitoista,  vaihtelee sateen ja auringonpaisteen välillä, on minun ajoilma.  Samalla tuli nenään vastakäännetyn fälttikiivun tuoksu.  Mielikuva iskostui pikkukilimettiin. Kopittomalla traktorilla ajaessa tuoksut olivat paljon voimakkaammat, ja kun maan ja petroolin tuoksu sekoittuivat jäi tästä niin voimakas mielikuva, että oli vähällä, etteikö Ksatanen muuttunut kilimetiksi.  Näillä mietteillä kallistelin Pihtipudasta kohti.  Päätin ajaa suoraa nelosen yli,  Pielavedelle.  Tien pinta oli hyvässä kunnossa, sopivia mutkia Ksataselle,  mahtavia mäen töyssyjä, joiden laskut mukavasti ottivat mahanpohjasta. Päälyste päättyi noin puolessa välissä viidenkymmenen seitsemänkilometrin taipaletta. Alkoi tämän reissun soratie osuus. Kelirikkomerkit olivat heti vastassa. Ei tie huonoa ollut, muutamissa kohdissa oli vetinen savi noussut pintaa, piti vähän ajella varovaisemmin. Ennen Pielavettä alkoi jälleen päälyste.  Vettä tuli pieninä kuuroina aurinkoisten pätkien välillä. Pielavedellä näin Nilakan ensimmäistä kertaa, mutta niin pahasta  paikasta, ettei kuvaa voinut ottaa. Uskoin, että kyllä se jossain kohtaa pilkahtaa näkyviin. Mutta hyvin pysyi piilossa. Karttulaa kohti ajelin melkein helteisessä säässä. Kuopiossa päin näkyi olevan kovaa ukonilmaa, salamat löivät tummia pilviä vasten. Jyrinää en kuullut! Ennen Karttulaa käännyin takaisin, nyt Nilakan länsipuolta. Tervo on pieni pitäjä, jonka olemassaoloa ei paljoa huomaa. Sadekuurot sakenivat koko ajan, päätin tankata Keiteleellä. Muutama kilometri ennen alkoi tulla rakeita, kovaa kopinaa pitivät kypärään. Rakeissa se hyvä puoli, etteivät kastele.  Tankilla pudistelin enimmät jäänpalat takista pois. Ilma oli kuitenkin lämmintä. Raekuuro muuttui tiheäksi tihkuksi, kun ajelin Kuopio - Viitasaaren tielle. Käänyin Kuopioon päin, pitihän kohteesta ainakin yksi kuva saada.  Komea järvi Nilakka olikin kun kehtasi näyttäytyä. Kamera meinasi vettyä kuvauksen aikana.

Viitasaarelle päin ajelin vaihtelevassa kelissä, kuumaa aurinkoa ja ukkoskuuroja. Mikä sen mukavampaa.  Pysähdyin kuvaamaan Hännilänsalmen uuden sillan rakennustyömaata. Aurinko paistoi kuumasti.  

Käännyin Vaasaan johtavalle tielle, Ksatanen surisi nukuttavasti, kahdeksankymmenen rajoitus ei paljoa moottoria rasittanut. Herätys tuli nopeasti, kolme melkein saman aikaista salamaa iski suoraa eteemme.  Päätin, ettei kannata tuonne alle rynnätä, ja kun sopivasti Huopanankosken tienhaara tuli, käännyin sinne. Asiaakin oli, joskus on arvuuteltu, virtaako koski idästä länteen, vai päinvastoin. Nyt tiedän sen... 

Kun palasin Vaasatielle oli sade rankimmillaan. Vettä ja höyryä nousi tiestä, salamoita näkyi Karstulan puolella, Vaasatie kylpi vedessä.  Ennen Kyyjärveä paistoi taas aurinko.  Kaustisille asti pysyi vesi pilvissä, mutta pelimannipitäjän ohitettuani sitä alkoi tulla alas. Viitasaarella sade oli rankaa,   lämpömittari näytti kolmeatoista astetta, ei palellut. Nyt asteita oli viisitoista, ja kylmä! En tiedä, oliko merta lähestyttäessä vesi kylmempää, tai ilmassa joitain kylmiä virtauksia, jos näin kylmä olisi ollut koko matkan, hätä olis tullut.  Kotona olin puoli viiden maissa, kostea reissu, kuitenkin ylivoimainen tämän kevään reissuista. Matkaa tuli 624 km. 

Pieni ilta-ajelu 190509

Sanovatko meri-ihmiset että "meri on pläkki" tällaisesta säästä? (tarkemmin katsoen ei tuo pläkki olekaan)
Ksatanen kennelin edustalla. 

Kannuksessa oli koirakilpailut, ja päätin hyödyntää sitä pienellä ilta-ajelulla. Kaija meni topolinolla. 

Ohtakarin kautta ajelin, otin muutamat kuvat tyvenestä merestä. Vanhaa tietä Peitsolle, josta Kälviän kautta Kannukseen. Yhdeksän aikaa takaisin Väliviirteen kautta. Lyhyt mutta mukava ajelu. 

Uusi Mezler taka.

Tällä Mezleri 880 Marathon renkaalla ei ole ajettu vielä metriäkään.
Tällä samanmerkkisellä 22266 km. 

Kevään kelit syövät rengasta, varsinkin vanhaa kumia reipasta tahtia.  Kiire tuli laittaa uutta pyörimään.  Nyt on mukava päästellä uusi takanen alla. Etukumi on melkein uusi,  ajettu vasta 12040 km. Ei kulumisen merkkejä. 

Illankähämä ajelu

Ohtakarissa leppeä ilma. Meri täysin sula. 
Kuva Jämsän sillalta yläjuoksulle päin. 
Tällaista puhdasta vannetta on mukava katsella.
Aika halpaa naftaa!
Ksatanen Ali-Haapalan kaupan pihalla.

Lämpöaalto yllätti kylmän alkuviikon jälkeen tänätorstaina toukokuun seitsemäntenä päivänä. Ksatanen tulille, ensin juotin pyörän, tankki olikin harvinaisen tyhjä, meni yhdeksäntoista pilkku yksi litraa.  Kamera unohtui kotiin, joten pieni koukkaus takaisin päin. Ohtakarissa oli lämmin, meri täysin sula ja tyven.  

Valokuvia sillalta. Kotoväkikin tupsahti siihen paikalle. Lähdin hiljalleen mantereelle päin.  Kasitietä Alaviirteelle, tai nykyisin Ala-Viirteelle, josta kallistus Kannusta kohti.  Lämpöä piisasi,  mutta visiiri vähän auki tasoitti enimpiä löylyjä.  Mukava oli kallistella loivia mutkia. Toholammin Oikemuksessa käännyin Lampintummun mökin kohdalta vanhalle tielle, Ruusilan mäkeä alas Jämsän aukiolle, siitä Lestijoen ylittävälle sillalle. Tämä nykyinen silta on ensimmäinen kiintea arkkuinen. Entiset olivat riippusiltoja.  Joten idylli siltäosin poissa.  Kuvia kuitenkin kertyi levykkeelle muutama. Ja otin mukavan puhtaasta takavanteesta todisteen onnistuneesta remontista.  Jämsästä pohjapuolta yläjuoksua kohti. Hyväpintainen soratie kuljetti kevyesti.  Sykäräisiin menevän tien varrella oli odottava tunnelma. Vahatut, ja kiillotetut traktorit seisoivat suorissa riveissä odottamassa lähtökäskyä pelloille.  Isäntiä käveleskeli hermostuneena  taivaalle katsellen. Parilta näytti jo pettäneen hermo, tielle jääneet traktorien multajäljet kavalsivat varaslähdön tapahtuneen.  Viikonlopun aikana viimeistään lähtölaukaus kajahtaa. 

Sykäräisistä ajelin Rahkosta kohti. Tie oli ikävästi perunapeltoa poikittain. Asfaltissa pyörää puistavia aaltoja.  Tuntui helpottavalta kun soratie alkoi. Vaikka siinäkin oli nimismiehen kiharoita, saattoi keskitielle kasautuneen kuulalaakeri soran päällä ajella kelvollista vauhtia.  Rahkosen pää oli nyt paremmassa kunnossa päällysteen osalta. Ali-Haapalassa pysähdyin, tein pienet ostokset ja otin kuvan kyltistä, joka informoi naftan hinnaksi alle 90 centtiä. Milloin viimeksi?

Ullavan kautta ajelin leppoisassa kevätillassa Kälviälle,  josta Peitsolle ja kotiin. 

Mukava ilta-ajelu päättyi puolikahdeksan aikoihin. 

Sanovat viisaammat että......

Kun hommasin Ksatasen, kuulin useilta tahoilta kommentteja: " Son sitte semmonen pyörä, että ko pensa loppuu, soita maahantuojan huoltohon.  Ilimanpainehet tarkistuta aina gummiliikkehesä. Öljyt vaihata valtuutetulla BMW huoltajalla. Lähin kai Oolusa? jne..."

No mutta eipäs pitänyt paikkansa. 

Huomasin jo viime kesänä, että kun oikein kuumaksi ajaa pyörän, niin takakumin reunaan ilmestyy öljyläikkä. 

Tänäkeväänä tuo läikkä oli jo huolestuttavan iso. 

Puskaradion kautta haalin tietoon, että ison laakerin stefa olisi finaalissa. 

Huh!!! Nyt tuli asiaa ooluun. 

Mutta rohkea rokan syö, katselin vähän netistä millainen tuo kuuluisa stefa laakereineen on.  Ja Vaaran Ismo lähetti seuraavana päivänä uuden kalliin näköisen rinkulan, joka ei, yllätys.. yllätys ollut edes kallis. Lypsykoneen osana hinta olis ollut kymmenkertainen.  

Joskus stefan vaihto vaatii suuren purkutyön. Ei nyt. 

Harmi, että tohkeissani en huomannut ottaa kameraan mukaan sessioon. 

Takaratas irti. Jarrulevy irti. Stefa kruuvimeisselillä irti. Sijaitsi jarrulevyn alla.  Uusi stefa paikalleen. Ja muut rompeet purkamisjärjestyksessä. Puolitoista tuntia meni,  siitäkin suurin osa osien putsailuun, ja muuten vain pällistelyyn. Että näin monimutkainen tarina tässä. 

Vappuajelulla

Pekkaniska nostaa. Ksatasella komeat kulissit.
Kertrusbron salmi välkehti sulana. Vajaa viikon aikana tapahtunut paljon.
Mikä ihmeen Merjärv?
Ja mikä se tämä sitten on?
Käytöstä poistettu....
Kulahtanutta maalaisidylliä ennen Norppaa. 
Myös Norpanjärvi lainehti vapaana. 
Norpan idyllistä Korpelan hornankattilaan. 
Veden tulo oli komeaa ja rajua, piti ottaa toinenkin kuva.  Nyt tulikin haastetta Ohtakarille, nämä kolme vakiopaikkaa olivat kääntäneet jo kesävaihteen päälle. 
Ei pettänyt Ohtakarikaan, pieni jääviiva näkyi horisontissa, muuten vedet vapaina. 

Vappuajelulle syöksähdin Ksatasen selässä puolikymmenen aikaan. Ilma oli kirpeää, tuuli läns etelästä, ja navakkaa.  Rauhallisesti ajelin Kokkolaa kohti, Ksatanen hyrräsi tasaista yhdeksääkymppiä. Pekkaniskan kohdalla muutamat kuvat. Ja suunta ensimmäiselle etapille. Alun seisemästä lämpöasteesta oli päästy jo kahteentoista kun Kokkola ohitettiin vilkkaasti. Vaasantietä huristelin melkein Kruunupyyhyn.  Käännyin kuitenkin Öijaan menevälle mutkatielle, sieltä Kertrusbron pysäkille.  Meri oli sula, vähäistä jäähilettä rannan lähellä. Kuvia todisteeksi. Ja matkaan.  Mukavasti maistui tie Ksataselle,  käännyin Alajärven tielle ensimmäisestä sopivasta paikasta.  Sitä pitkin huristelin viitisentoista kilometriä, jyrkkä vasen ja edessä oli parikymmentä kilometriä melkein viivasuoraa tietä, joka alkaa P-saari Alajärvi tiestä ja loppuu Kokkola - Jyväskylä tiehen. Mutkia ei siis tällä välillä ole kun nimeksi, mutta ihmeellisiä paikan nimiä kylläkin, Kivjärv? Merjärv? Olihan myös omituinen peltirakennelma jonka merkityksestä en saanut selvää. Rehutehtaan alku? Yksi sivuvaunupyörä papatti vastaan. Kaustisilta käännyin Ylivieskan tielle, tältä polulta vuorostaan Kälviälle menevälle, jolta vielä Kannukseen päätyvälle.  Ennen Norppaa muutamat kuvat vanhasta hylätystä maatilasta.  Norppakin oli sula. Täällä oli tuulikin nyt leppoisaa.  Olin ajellut Ullavasta asti vaatimatonta Uralin vauhtia, ja syytäkin, routakohoumia oli paljon Norpan tiellä. Samaa hiljaista kyytiä lähdin jatkamaan  Kannusta kohti.  Vähitellen tie parani ja myös vauhti.  Kannuksessa ei ollut paljoa liikennettä, rauhallisesti ajelin Toholampia kohti,  vasemmalle Korpelan padolle. Täällä oli tunnelmaa! Vesi olisi halunut tulla yhtäaikaa kerralla padon takaa,  eihän se onnistu pienistä tulvaluukuista. Mutta yritys oli hyvä.  Kamera ja Ksatanen meinasivat kastua.  

Padolta laskettelin Kannukseen pohjapuolta. Väliviirteen kautta kasitielle, jota pitkin valuimme muun liikenteen mukana Lohtajan risteykseen, siitä Ohtakariin. Olin hieman epäilevällä kannalla jäiden lähdöstä viimeisen etapin suhteen. Mutta sininen meri yllätti myös Ohtakarin ympäristössä.  Jäitä toki oli ulapalla,  mutta kaukana.  Tämän matkan tarkoitus oli käydä näillä neljällä vakiopaikalla,  ajatus toteutui, matkaa kertyi 247 km aikaa kului nelisen tuntia.  Ajoilma oli sopiva, ei liian kuuma eikä kylmä. Navakka tuuli ei häirinnyt vappuajelua.