Tähän ajeluun kuului kaksi kymmentä. Ensimmäinen, lähden ajamaan kun lämpötila on kymmenessä asteessa, laitoin kymmeneltä Airamiin kahvit. Olin haalinut varusteet jo valmiiksi, mutta lämpömittari ei hievahtanutkaan kahdeksasta lämpö asteesta. Kävin varmistamassa portailla, josko mittari ei tietäisi mistään, ei tiennytkään ilma oli paljon kylmempää!
Puoli kahdeltatoista maaginen raja ylittyi, kamppeet päälle ja ajelemaan. Sainsalon tie on hyvässä kunnossa, harvana keväänä ollut näin ajettava!
Ajoin vanhalle tielle, kallistelin varovasti mutkia, pahemmin ei kuitenkaa hiekkaa näkynyt, edes äkkimutkassa. Tuuli piti mielen virkeänä, ei tullut mieleenkään väsähtää kirkkaan auringon paisteen yrittäessä saada hieman lämpöä tuulen sekaan. Marinkaisten aukealla vasta kylmästi tuuli, merellä näkyi valkoista ja tumman sinistä, ei hyvä.
Kasitietä päästelin Systeemille, renkaat tuntuivat olevan vain puolillaan ilmaa, kun tarkkailin ajoa, varsinkin mutkissa ja tien urissa. Kaksisataa grammaa laitoin eteen, taka en mitään. Niin se mielikuvitus saa vallan kumien vailenemisessakin! Päätin karaista itseni, käännämpä Ohtakariin! Päin kylmää ajelin F Kasilla, sehän ei kylmästä mitään tiennyt, paukutteli kevättä rinnassa nelosella ja viitosella kirkonkylää kohti. Ei minullakaan mitään hätää ollut, nyt kun ilmaakin oli molemmissa renkaissa....Lätin jälkeen alkanut metsä suojeli hieman tuulelta, kuitenkin vihurit tulivat puidenkin läpi. Sinisalot pitivät puhurit ulkopuolella, ja Schubert uudella kaulurilla oli kiitettävän tiivis. Kun merinäkymä aukesi maasillalla, tajusin, mistä se kylmä oikein tulee! Kuvistakin näkyy tilanne. Fiilinkiä vain meinasi painaa, vaikka sää oli mitä oli. Kotiin ajelin kasitien kautta, pyörä elosuojaan, manasin koleaa tuulta, ajofiilinkiä olisi ollut vaikka muille jakaa. Mutta tästä on hyvä jatkaa!
ps. Kahavit join keittiön pöydän ääressä....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti