Kilometrimäärä 100 tuli täyteen jossakin Raution paikkeilla. Siihen kertyi muutamkymmen kotiin tultaessa.
Tänä vuonna tuntui, että ajokauden alku siirtyy ja siirtyy lähelle juhannusta! Mutta tänään torstaina alkoi olla niin lämmin, ettei mitään esteitä pienelle ajosuoritteelle. Laittelin puolenpäivän jälkeen ajokamppeet päällä, pyörän olin jo aamulla ajanut pihalle, etiäinen? Ketjun rasvasin, pyörä käyntiin ykkönen päälle, siitä se lähti. Sanisalontie melkein kesäisessä kunnossa, ei puhettakaan ajotaiteilusta tällä kertaa, ei edes jalkatappeja tarvinnut ylenmäärin isänmaata kohti painaa. Bensamittari huuteli tankkausta, pienen lenkin olisi vielä tehnyt, mutta varmuus parasta. Systeemillä liruttelin ysikasia, yllättäen sitä menikin kaksitoista litraa. Tiukkaa olisi tehnyt jos jäljellä olevalla määrällä yrittänyt kotiin päästä, lenkin tehtyä. Pohjoiseen päin annoin F Kasin notkistella talvella jäykistyneitä niveliä ja laakereita, taisi ohjaajalla olla enemmän tarvetta notkisteluun. Yhtätoista astetta näytti lämpö. Kun tuulikin tuli taka vasemmalta, oli oikein leppoisaa ajella. Ehkä voisi sanoa, ihan mistä tuullut fiilinki oli heti korkealla. Tunne, että vuosi on mennyt, mutta ei pahemmin tehnyt vaurioita ei pyörään, eikä vielä ohjaajaankaan, antoi ylimääräsita adreanaalia vereen nauttia moottoripyörällä ajosta. Kalajoella taisi pyörteilevä tuuli koukata jo hieman etuvasemmaltakin, tunsihan sen, jäiltä tulevan viiman! Mutta minä käännyinkin Ylivieskaan kohti, ihalin lämpömittarin koko ajan nousevaa numeropeliä, hetkessä viisitoista astetta, sehän tuntui jo kuumalta, kun tuuli puhalsi takaa. Jos pyörässä olisi kate, taka tuuli olisi ikävä seuralainen.
Sanoilla ei voi kuvata tätä kevään ensimmäistä laitumelle pääsyä, varmaan hevosista ja lehmistä tuntuu samalta. Ehkä tässä ihmisen ja eläimen tunnepuoli on hyvin lähellä toisiaan.
Ennen Ylivieskaa kääntelin risteyksestä, jossa luki Kokkola, oikealle. Nyt tuli vääntävän pyörän "ominaisuus" esille, en katsonut vaihdenäyttöä, oletin kakkosen olevan töissä, ja käänsin kapulaa oletuksen mukaisesti. Olikin kolmonen, F Kasi lähti kuin jänes haavalta, tuli pieni kiire lyödä pyörää oikein kunnolla vinosuuntaan tien pinnasta katsottuna. Mutta nykyajan kumit ovat pitokyvyltään meikäläisen rohkeuden ylittäviä moninkertaisesti. Onneksi ei irtosoraa asfaltilla. Rautioon kääntelin risteyksestä, josta vasemmalle käännyttäessä olisi tavoittanut Seivin Asema seudun. "Laverdatie" on vuodesta vuoteen yhtä hyvässä kunnossa, jos tuolla pätkällä ei fiilinki nouse, ei missään. Kamikaze mutkia siinä ei ole, vaan fiilingin tekee tavattoman hyvä pinta. Raution läpi ajelin hiljalleen, katselin, joko Raution NS,n seinään on naulattu uuden omistajan nimi, vielä sitä koristi vanha omistuskirjoitus. Ilo hyvästä tiestä loppuu, kun käännytään Himagalle vievälle, huippukliimaksi tulee Pahkalan ja Pöntiön välisellä osuudella. Jos alkaa hermostuttaa röykkyytys, kannattaa visioida tilanne, ajan jäykkä peräisellä Harrikalla istuen takasuojan päällä, välittäjäaineena vanha kulunut lampaan nahan palanen. Tie muuttuukin äkkiä F Kasin alla mukiinmeneväksi baanaksi. Kasitiellä oli paljon liikennettä, joten ajelin sen mukaisesti kotiin. Täydellinen ajokauden avaus. Alaviirteen aukealla meri muistutti jäiltä tulevalla tuulella, ettei kesäkelissä ajella!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti