Talvella heitettiin ajatus! Herrasmiesräyhät ajelisivat porukalla johonkin, jopa ulkomaille. Lofootit tuntui sopevan matkan päässä olevalta kohteelta. No, aika nihkeää oli osallistujien innostus, joten tuloksena oli, Lofootille lähdemme Ami ja minä. Pari viikkoa ennen H-hetkeä otimme asian oikein tosissaan esille. Siihen vaikutti Hondan kunnostuksen onnistuminen ja Ami loma-ajankohta.
Tuloksena olikin, starttipäivän määrittely, Ami tutki parit yöpymisvaihto ehdot, kun reitti alkoi hahmottua. Telttaa emme ala raahaamaan mukaan. Muutenkin esim. F Kasin kuljetus kapasiteetti on äkkiä käytetty. Hondassa sivulaukut.
Mitä mukaan? 'Tämä on minun listani: Ajopuvun alle laitettavaksi varasin riittävän varaston kerrospukeutumista varten kevyempää vaatetusta. Virheenä pidän, että otin kaksi tilaa vievää tavaraa mukaan, sade haalarit ja crocsit! Lippiskin oli turha. Yhtään kertaa ei kaikki varavaatteet olleet yhtä aikaa päällä, mutta kyllä ne tarpeen olivat. Mitä? Sinisalon vanha alustakki. kolme fleeciä. Tpaita ja sen päällä frotee pusero. Verkkarit ajopuvun alla. Villasukat jalassa, joiden päällä Daytonat. Plussaa Daytona kengille, vaikka mentiin sateessa, tippaakaan eivät vuotaneet, eivätkän Sinisalon varusteet. Kypärähuppu ja kauluri. Riittää. Hanskat pitäisi ostaa veden pitävät, kelkkahanskat vaikka muuten mukavat imevät vettä kuin vanha koulutaulu sieni.
Ruokaa ei mukaan. Pienempää kamaa, sääskiöly, kolme avainta, 10 mm. 13 mm. 17 mm. Sekä kattava kuusiokolo, tai tähtikolo mikä se on valikoima yhdessä kahvassa. Gerberi tietenki. Kypärän lukon ostin rekvisiitaksi. Jätesäkkiin pakkasin osan tarvikkeita esim. ilmastointi teipin. Jätesäkki mustekalalla kiinni vähäiselle takatelineelle. Tankkilaukkuna loistava, pieni pikalukolla kiinnitettävä laukku. Alpinestars,in repusta tuli uskollinen kaveri, se ei rasittanut minua, enkä minä sitä. Sadesuoja päällä lisäsi myös turvallisuutta, kirkas oranssi. Mukana myö heijastin henkselit Ami käytti koko matkan, minä en, repun päälys korvasi.
Amilla oli aikalailla rompetta mukana. Ei yhtään "turhaa".
Tiistai 3 heinäkuuta aamulla polkaisimme liikenteeseen. Kello oli vähän yli kahdeksan. Suuntana pohjoinen, määränpää Piilijärvi, noin kuusisataa viisikymmentä kilometriä mukavaa matkustamista tiedossa! Ilma lämpeni koko ajan, etappina oli Taukokartano Revonlahdella. Äkkiä hurahti vajaa puolitoistasataa kilometriä kasitietä. Ami tankkasi, en viitsinyt vaivautua, ajattelin bensan Ruotsiin asti riittävän, kun tankki oli ollut täynnä lähtiessä. Suuhunkin siinä jotain hamuttiin, ennen baanalle lähtöä. Alkoi tuntua, että päivästä tulee kuuma, vaikka Kalajoen seutuvilla olin tyytyväinen runsaasta vaatetuksesta. Oulu, Kemi ja Tornio ohitettiin vilauksessa, Haaparannan Ikeassa kävimme syömässä. Siinä tulikin mukava kuuma lenkki kävellä kuin porot erotusaitauksessa kohti ravintolaa. Hieman oli viileämpää kuin ulkona. Tilasimme ruotsalaisten "perinneruuan" perunamuusia ja lihapullia! Aivan hyvän makuista oli, jo syödessä tiesi, että näillä jaksaa pitkälle. Takana oli kolmesataa kilometriä, edessä hieman enemmän. Haaparannassa tankkasin F Kasin. Lukemattomien liikenneympyröiden kautta luovimme E 4,sta joka seurailee Pohjanlahden pohjoisrantaa. Kalix joki on leveä virta ylitettäväksi, onneksi silta on tehty rannasta rantaan. Vielä muutama kymmen kilometri, käännyimme Jällivaara-Kiiruna tielle. Ilma oli kuumaa, mutta eihän lämmin luita riko! Aloin tarkkailla ajoa, sekä sitä, milloin alkaa jonkin paikan puutuminen, tai kivistäminen. Mutta ei mitään, F Kasi kuljetti ohjaajaa kevyesti, tasainen moottorin ääni oli melkein hypnoottista kuunneltavaa, ei, ei, tässä nukuttamaan alkanut! Maasto oli kuivaa kangasmaastoa enimmiltä osilta, pientä poimuilua alkoi näkyä lähestyttäessä napapiiriiä. Pysähdyimme siinä, kahvit ja fohvelit joimme, söimme. Viereiseen pöytään istahtivat pannarilla pihalle tulleet pitkänmatkan kulkijat. Pariskunta oli kierrellyt Euroopassa ahkeraan. Pannariin oli laitettu matkustajien mittojen mukaan tehdyt istuimet, muutkin laitteet olivat samaa tasoa. Lofooteille matka.
Ajelimme rauhallista tahtia Jällivaaraan, siellä kaupunki kierros, käynti erään mäen päältä katsomassa miltä kaivosyhteisöt näyttävät lintuperspektiivistä. Karun näköistä seutua, jota ei kaunistanut lainkaan suuret kuonakasat ja ruskehtuneet puut. Ikävää pölyä oli kaikkialla, voi olla, ettei kantaväestö edes huomaa tuota pientä haittaa, kunhan malmia lähtee maailmalle. Ajoimme alas ja söimme pienet hiukapalat. Kävimme myös paikallisessa "Prismassa" tekemässä ostoksia iltaa varten. Keskustasta poistuessamme Ami bongasi Jällivaaran koirakerhon keskuspaikan. Ruotsalaiset ovat aina osanneet sijoittaa harrastuksiin, niin nytkin. Piilijärven risteys on hyvin naamioitu, ei ole julkiseen mainostukseen paehmmin panostettu. Kuitenkin käännyimme asiallisesti ilman risteyksen yliajoa kapealle metsätielle. Parin kolmen kilometrin päästä aukeni tuttu näkymä viidentoista vuoden takaa, täällähän me Anssun kanssa telttailimme. Nyt oli huone varattu samasta rakennuksesta, jossa sijaitsi toimisto ja keittotilat ym... Majoitus oli mökkimajoituksen tasoa, riittävä meille. Ulkona oli parikymmentä astetta lämpöä, kun kävin ottamassa muutamat valokuvat. Luoteinen taivas oli hieman epäillyttävän näköinen, näinköhän saamme vettä! No eihän vesi lämpimällä muuta kuin virkistää ajattelin. Kävin vielä ennen nukkumaan menoa ulkona nuuskimassa ilmaa..... Katsoin F Kasin mittaria, koska en uskonut tapahtumaa todeksi! Lämpöä oli kahdeksan astetta, kostea tuuli enteili vesisadetta, eikä ennustajan tarvinnut olla edes Pekka Pouta! Aamulla katsellaan sitten, mitä tuleman pitää!
.
Tuleman piti kylmää, märkää sumuista, vinkkaista tuulta ja vettä tiellä. Mielenkiintoinen ajokeli! Laitoin parit fleezit ajotakin alle, suojasin mahdollisesti kastumaan pääsevät pakastepusseilla, ja huolellisella pakkaamisella. Päälle vedin hyvässä uskossa keltaisen vettä kestävän sadehaalarin. Kestikö vettä, kyllä kesti, mutta haittapuolista myöhemmin. Scotin hanskat ovat seuranneet minua yhtä kauan, kuin Ducati Anssua. Mukavat kevään ja syksyn kuivankelin käsineet. Mutta tiesin, että vettä ne imevät muutaman kymmenen kilometrin ajon jälkeen roppakaupalla. Harkitsin kevyempien ajohanskojen uhraamista kastumiselle, valinta osui kuitenkin Scotseihin. Hyvin vyötettyinä kiipesimme pyörien selkään, Ami tälläkertaa viisaampana oli jättänyt sadehaalarit kotiin!
Kylläpäs mielessäni surkuttelin poikaa! Vettä tuli tiheinä pieninä pisaroina, tuuli oli jo metsätaipaleella pistävän kylmää. Käännyimme Svappavaaraan johtavalle tielle, sehän olikin hyväpintaista.... Vähän matkaa! Alkoi tietyö! En muista, milloin Suomessa olisin ajanut tällaisen tietyön läpi sitten seitsemänkymmen luvun, jolloin se oli lähes jokapäiväistä "huvia". Kuvaako tietöiden puuttuminen Suomen tiukkaa taloustilannetta, vai menevätkö tierahat keskitetysti Vantaan lentoaseman ympäristöön tehtyihin valtaviin ylikulku, liittymä, kaista, aputie rakennelmiin. Onhan toki muidenkin kaupunkien ympäristössä isoja tiehankkeita, pitkiltä maaseutuosuuksilta peruskorjaus hankkeet ovat vähentyneet huomattavasti. Mutta Ruotsi korjaa teitä, tämäkin lähdetty perustamaan pohjia myöten, vaikka hiekkaista kangasmaastoa. Ehkä tarkoitus vähentää routavaurion minimiin. Ami ajoi edellä, Amin edellä ajoi ylivarovainen henkilöautokuski, ykkönen tuntui pitkältä, kun matelimme tässä letkassa, varsinainen letka alkoi minun takaa! Viidentoista kilometrin matka veden täyttämien kuoppien yli alkoi tuntua pitkältä, kuitenkin kaikki loppuu aikanaan.... Kiiruna tielle käännyimme sateen yltyessä, muistelin kuinka koloista ja kuoppaista tämä tie oli, kun viimeksi sitä ajelimme. Nyt oli leveä sileä baana edessä! Muutama pyöräkin näkyi, yhden jopa ohitimmekin. Kiirunassa pyörähdimme, josko joku ruokapaikka huolisi meidät sisään. Sisu petti mennä kokeilemaan. Päätimme ajaa Abiskoon, ehkä ilmakin vähän paranisi. Oudoksuin sitä, että minulla oli kylmä hyvästä varustuksesta huolimatta, toki tuuli vastaan veden kanssa, mutta kuitenkin!?
Ennen Abiskoa oli pakko pysähtyä lämmittelemään, tällaista ei ole tapahtunut aikoihin. Mietin mistä tällainen johtuu, olinhan ajanut useat kerrat samanlaisessa ilmassa, eikä mitään hätää?
Ajattelin kauhulla, millaista Amilla mahtaa olla ilman sadevarusteita. Abiskossa ihmetteli, miksi palelin, kun ei oikein tapana! Alon hakea syytä... Kun paikallisen marketin pihalla oli hampurilais kioski päätimme ostaa välipalat täältä. Sadekin hellitti niin, että se teknisesti mahdollista. Riisuin haalarin pois, kun ei muutakaan hommaa hamppareitten valmistumista odotellessa. Mitäs kummaa, eihän täällä ollutkaan niin kylmä kuin luulin! Kokeilin muovien sisäpintaa sehän oli melkein kuurassa! Jokin haihtumis efekti oli kääntänyt hyvää tarkoittavien sadehaalareiden tehtävän päinvastaiseksi! Puistelin ne kuivaksi ja pakkasin perätelineen jätesäkkiin, otin toki mukaan, koska säkissä oli muutakin tavaraa. Samalla lisäsin vanhan Sinisalon sisäpuseron ajotakin alle. Söimme hampparit colan kanssa, ruokeimme pienen varpusparven ranskalaisilla, anteeksi varpuset jos vatsapuruja, olivat kuitenkin sen näköisiä, ettemme ensimmäisiä ruokkijoita. Kuuma kahvi lämmitti entisestään jo lämpenemään alkanutta oloa! Ami tankkasi, päätin ajella Narviikiin Jällivaaran bensoilla. Jopas alkoi ajo maistumaan, vettä tuli vieläkin, mutta näytti olevan poutautumaan päin. Oli lämmin ajella!! Oppia ikävä kaikki. Narviikiin saavuimme hyvissä tunnelmissa, mikko ohjasi niin lähelle asuinhotellia kuin mahdollista, Ami kävi tiedustelemassa mihin voimme pyörät jättää, niille löytyi hyvä paikka parkkihallin kerroksesta. Reseptionista saamamme laput pyörien päälle, kuvat varmuuden vuoksi, jos lappu tarttuisi jonkin vieraan käteen. Sitten majapaikkaan!
Narvikissa sai pyörät parkkihalliin, olivat kuin "herran kukkarossa".
Heijastinhenkselit mainio keksintö. Näkyvät paremmin, kuin heijastinliivit. Repun alla en niitä käyttänyt, koska repussa sadesuoja jatkuvasti päällä, ja se erittäin näkyvä.
Tekevät norskit pitkää isoa ja komeaa siltaan Narvikin lähettyville.
Viidenteen kerrokseen nosti hissi meidät, valittavana olisi ollut myös portaan ja Koneen hissi. Tällä kertaa nousimme Schindler merkkisellä hissillä, joka puhui! Huone oli aivan sopiva matkailijoiden tarkoitukseen, heiman vanhahtava leima ja kotikutoisen remontin jälkia, vaikka tähtiäkin oli hotellin mainoksessa. Ikkunasta näkyi uusi norjalaisten ylpeyden aihe matkaa Lofooteille lyhentävä pitkän pitkä riippusilta. Avataan aivan näinä päivinä. Ravintopuolen hoidimme läheisessä pizzapaikassa. Toki pienet napostelut haimme norjan "prismasta"
Aamulla sää oli selkiintynyt, kevyemmällä varustemäärällä matkaan, suurin osa jäi huoneeseen.
Tankkasin F Kasin parkkitalon viereisellä Shellillä. Bensa täällä oli hintavaa, ei vielä kahta euroa, mutta....
Luovimme Amin opastuksella ulos kaupungista, aamu oli raikas, enteili hyvän päivän tuloa. Mikko otti johdon kun Narvik oli jäänyt taakse, Lekeneks`n laitoin päämääräksi, vaikka tiesimme, ettemme päivän aikana ehtisi kohtuullisella ajosuoritteella siellä käymään, toki ehtisi, jos hätäilisi, mutta mitä järkeä? Mikolla oli täälläkin halu ajattaa kaikenlaiset rantatiet jokin mutka-asetus oli vielä jäänyt päälle. Ei täällä erityisiä mutka-asetuksia tarvita, suoria teissä ei ole kuin nimeksi. Pysähdyimme Preivikin jälkeen huolto-asemalle, Ami tankkasi varmuuden vuoksi.
Nyt muuttui tie metsäiseksi, sitä jatkui ja jatkui, mikko oli sitä mieltä, että eteenpäin vain. Pysähdyin moittimaan Amille mikon väärää taktiikkaa, mutta Amin mukaan herra on oikeassa. Olin odottanut Lofooteille johtavaa siltaa maamerkiksi, oikealla tiellä olemisesta. No tulihan se siltakin. Huomasimme vain, että jono seisoi! Ei auttanut kuin liittyä jonoon. Sitä alkoi kertyä myös meidän taakse. Silta taisi ollakin remontin alla, työkoneiden siirto juuri menossa. Parit rekat toivatkin isoja kaivinkoneita jonoa vastaan, mutta ei laukaissut sekään vielä sillalle menoa. Sitten tuli harvakseltaan autoja, tauko taasen autoja, tätä jatkui jonkin aikaa, kunnes tuli meidänkin vuoro. Pitkä kapea silta yhdistää Hinnoyan saaren mantereeseen. Sillan jälkeen jyrkkä oikea, aloimme seurata vuonon rantaa pohjoiseen päin. Vasemmalla näkyi huoltoasema ja näytti olevan kahvilakin sen yhteydessä. Ostimme tämän aamun toiset aamupalat nautittavaksi. Ensimmäiset söimme jo hotellissa.
Kahvitauoilla oli aikaa olla yhteydessä some maailmaan..... Toki pöydän yli kommunikoimme vielä livenä!
Pienen ihmettelyn jälkeen päätimme katkaista tämän saaren kahtia! Noiiin niinkuin kuvaannollisesti!
Mahdollisuuden siihen antoi saaren poikki menevä tie. Pintakin oli kohtalaista, muutama lammaskin näkyi tien vieressä ja lehmälauma tietenkin aidan tien puolella. Mutkia oli, Ami tuntui niistä nauttivan enemmän kuin maisemista, minulle riitti vähäisempikin vauhti. Pientä neuvonpitoa reiteistä, mikoltakin kysyttiin, mutta taisi Amin ehdotus olla se, jota aloimme toteuttaa. Saaren koreografia teiden osalta on käytännön sanelema, vuonon rantoja kierrellään, harvassa ylitystiet, joista yhtä hyödynsimme juuri äsken. Paikka johon tulimme, nimeltään Straumen.
Päätimme jatkaa matkaa kiertämällä saaren pohjoisrantojan Harstadin kaupunkiin. Oikotiekin olisi ollut numero 83. Tämäkin tie oli ajettavassa kunnossa kaikin puolin, pientä latistumista elintasossa näkyi näillä main, harvinaista nyky Norjassa.
Mutta sitten yllätti täysin paikka nimeltään Harstad. Kartasta katsottuna tavallinen kylähän tämä. Mutta todellisuudessa neljännessataatuhatta asukasta kertoi Wikipedia. Tunnelmaa oli heti kun pyöräilimme keskustaan. Pyörät parkkiin torin reunaan pyöräparkkiin. Ilma oli kesäiseen ulkona liikkumiseen mitä ihanteellisin, ehkä Norskeille hieman kuuma, ei kuitenkaan tuntunut häiritsevän vapaa-ajan viettoa. Katusoittajatyttökin viihdytti vaihtuvaa yleisöä. Menimme syömään uskaltaa sanoa ylelliseen ravintolaan, joka kuitenkin aivan tyhjä. Sehän meille sopi, rauhassa ainakin sai aterioida.
Pyörät olivat entisissä asennoissa, lähinnä rekvisiitta lukolla kiinnitetty kypäräkään ei ollut kelvannut kenellekään. En konnana ensimmäisenän sitä alkaisi nypläämään irti kun katselijoitakin riittäisi. Kypärä kuuluu päähän niin nytkin, pyörät käyntiin ja kohti uusia elämyksiä.
Harstadista ajoimme vuononrantaa kohti aamullista välipalapaikkaa, maisemallisesti varmaan yksi komeimmista reiteistä, ei mitään hurjia jyrkänteitä, vaan hyvin hoidettua maalaismaisemaa meri höhysteenä! Nyt teimme ratkaisun, ajetaan aamullinen poikkitie uudelleen! Olihan se niin mukava, ettei toisto pahaa tee. Lampaita ei näkynytkään, eikä edes lehmälaumaa? Olivatko siestaa viettämässä? Tiedä noista norskeista. Aamulla käännyimme Straumenista oikealle, nyt vasemmalle.
Ajelimme vuononrantaa etelään päin ohitimme Hemmestadt nimisen kylän, vähän hiljentäen.
Refsnesissä otimme lautan. Lautta veisi meidät paikkaan Flesnes josta maayhteys mantereelle "muutaman" mutkan ja mäen jälkeen...
Tunnin ajelu oli tuonnut jo pienen napostelutarpeen, sen tyydytti lautan hyvin varustettu kahvio. Rekkojakin änkesi mukaan muutama, vaikka kauempaa näytti, ettei tuohon purtiloon mahdu kuin muutama Toyota Auris ja me! Näissä vuonoissa ei taida niin paljoa tuulla, että pyörät pitäisi nostaa keskiseisonnalle, saati köyttää kiinni? Ami tosin varmisti tuolla lievemmällä tavalla.
Matkan jatkuessa totesimme, ettei huoleen pyörien kaatumisesta aihetta. Lautalta pääsimme ensimmäisinä maihin, kierryimme hiljalleen rantojan pitkin kohti Lodingenin kylää, josta lauttayhteys varsinaisille Loofooteiksi kutsutuille saarille. Mutta aika alkoi loppua, jos aiomme ehtiä illaksi majapaikkaan. Käännyimme pohjoista kohti. Lukemattomien mutkien, nousujen ja laskujen jälkeen alkoi tutun sillan profiili häämöittää horisontissa. Pysähdyimme ottamaan kuvia aamullisesta ylityspaikasta. Nyt ylitys olikin sukkelampi, vihreät valot syttyivät melkein heti, tietöitä varten värkätyt. Hetken päästä olimme mantereella, annoimme pyörille käskyn Narvik! Noh, mikolle sen käskyn annoin. Jälleen olisi mikko kierrättänyt kaikki Norjan kinttupolut kutostien ja rannan välissä. Valitettavasti jouduin tuottamaan hänelle pettymyksen.
Pysähdyimme mukavan näköisen huoltamon pihalle, Ami tankkasi, tämä näytti olevan motoristien suosiossa. Ostimme tukevat hampurilaiset ja asetuimme terassille syömään. Taisi siellä kuulua suomenkin kieltä.
Vähitellen venyimme kohti majapaikkaa, pyörät entisille sijoilleen. Ami muisti laittaa lapunkin pyörään. Minullahan oli valokuva todisteena, kuka väittäisi etten olisi minäkin laittanut, vaikka en sitä tehnyt... Pieni jännitysmomentti!
Ovat näköjään tämänkin hotellin henkilökunta tottuneet kaikenlaisiin kulkijoihin, kun eivät edes kulmiaan kohottaneet kun lompseimme suoraa hissille, nyt Koneen valmistamalle.
Kevensimme hieman kamppeita, lompseimme saman tien takaisin hissille, ja alas. Suuntana Norjan "prisma". Vaikka olimme syöneet hampurilaiset maistui pieni naposteltava, ja ennenkaikkea juoma ennen nukkumaan menoa.
Uni tuli pyytämättä!
Bongattiin Ducatikin Norjassa, eikä traileria missään!
Olihan siellä tällaista ns. maisemaakin.
Perjantai aamuna olimme virkeinä lähtemään uusiin seikkailuihin. Aamupalalla hätäisesti, no ei niinkään.... Kamat kasaan, Nyt alkoi näyttää hyvältä filosofia, vain tarpeellinen mukaan, jos mahdollista. Reppu pykälään, tankkilaukku toiseen käteen, tiskin kautta marsseimme ulos, ja saman tien pyörille. Laitoin jätesäkki systeemin uuteen uskoon, matkan varrella pakkaukset järkevöityy ja pienenee, vaikka tavaramäärässä ei mitään heittoa. Nyt sitten etelää kohti. Ami meni edellä, tarkistin mikosta, että pysyi kuutostiellä.... Mikko olisi aivan huvikseen tehnyt pienen mutkatie kierroksen. Katselin tiedostosta, että Stromsan moottoripyörä kerho olisi näiden suositusten takana. Mutta kun aikaa rajallisesti. Ajokeli oli lähellä ihannetta, kun ilmestyi laskuveden paljastama ranta helpolla pysähtymismahdollisuudella, pysähdyimme! Olin ajaessani miettinyt kumpi sen on joka nostaa vettä, vuoksi tai luode. Päädyin siihen, että vuoksi tuo veden, ja luode vie. Vielä vaivasi mieltä, miksi sanotaan maata joka paljastuu luoteen alta. Tulihan se, olimme Anssun kanssa käyneet Saksan reissulla vartavasten katsomassa tällaista aluetta, jota kutsutaan marskimaaksi! Nyt oli tiedonhalu tyydytetty, muutamat kuvat, matka jatkukoon.
Olimme sopineet etapin Fauskeen. Muutaman kymmenen kilometrin päästä ilmestyi viitta Fauske, joka näytti pois kuutostieltä. Ami totteli komentoa. Olin Lofooteilta tullessa ihmetellyt, miksi komea risteys on tehty ennen Narvikia, vasemmalle kääntyväksi, vielä enemmän ihmettelin sen sanomaa, Luulaja! Minkäälaista tienpätkää ei kartasta löydy, eikä niiden vuorten yli ole aivan viimeaikoina tielinjaa puuhattu.
Takaisin tielle. Ihmettelin mitä Ami nyt meinaa, jättää kuutosen Norjan valtaväylän oman onnensa nojaan alkaen luukuttaa aivan "väärää" tietä. Sieppasin Kasin vähän vikkelämpään menoon silipasin Amin edelle, tiedustelemaan Hänen aikeitaan. "No kun viitta näytti" tuli loogisesti.
Vaikka mikko mukava kaveri on, pitää matkassa olla kunnon kartta. Niimpä sitä tutkimaan. Eikös löytynytkin Fauskeen menevä tie 27 vaatimattomasti merkitty, mutta pinnaltaan erinomainen väylä. Ihmettelin miten pääsemme Tystfjördenin vuonon yli. Tarkemmin vielä katsoimme, menihän täältäkin lautta, aloimme ihmetellä, mitä järkeä on ollut tehdä kuutostien " oikaisu" joka ei matkaa lyhennä lainkaan? Jätetään asia norskien huoleksi. Mukavia tunneleita oli monta peräkkäin, nyt niin siistejä verrattuna viisitoista vuotta sitten ajamiimme luolastoihin rikkonaisine tienpintoineen ja katosta tippuvine vesineen. Onneksi valaistus oli niin huono, ettei pahimpia vikoja näkynyt. Lauttasatama oli pienenlainen, ehkä joku kunnallispolitikko sai kuningas ajatuksen kutosen linjan muuttamiseksi kun tuolla noin pieni lastauspaikka....Tystfjord oli taajaman nimi, josta lautta lähti, samasta paikasta liikennöi lautta myös Storon niemelle. Meidän lautta kiersi idyllistä vuonoreittiä kohti Drag,in kylää. Ajoimme lauttaan, nyt nostin Kasinkin keskiseisontatuelle, eihän sitä tiedä mitä puhureita vuonoa pitkin puhaltaa Atlantilta. Rauhallinen oli laivan kulku, uskoisin, että kaikilla matkustajilla pysy lautan kahvilan tarjoamat annokset sisällä, meillä ainakin. Noin tunnin matkan kuluttua karahti alus laituriin, norskit osaavat tämän homman, ei edes pienintä töytäisyä tunne. Autojonot lähtivät kuin jänis haavalta, laiturimestari pui nyrkkiä hätäilijöille, olisihan siinä voinut käydä, ettei keula vielä ollutkaan asennossa. Menimme perään kun tie aukeni. Kainuulainen kalastusporukka sai bussinsan myös liikenteeseen, ei edes tiilistä muurattu saunan savupiippu rapissut alas. Drag,in läpi ajelimme muutaman kilometrin, kunnes tämä tie yhdytti kuutostien. Sitä huristelimme Fauskea kohti hulppeassa säässä, kallisellakin sai, mutta tämä alue on suhteellisen tasaista väylää.
Voisiko olla keulaportin nostin?
Ennen Fauskea tie alkoi hieman enemmän mennä mutkille, ja mäkiäkin löytyi. Fauskessa pysähdyimme tankkaamaan, samassa paikassa oli Jyväskyläläisiä motoristeja huoltoautoineen! Kahavit hörppäsimme tankkauksen ohella. Olin tarkistellut etukumin ilmanpainetta, paristakin mittarista, mutta norskien mittarit eivät kerro totuutta! Päätin vielä kerran kokeilla. Huoltamon takana olikin melkein uusi yksikkö. Mittarin lasikin oli vielä läpinäkyvää. Paineet näyttivät aivan oikeilta, joten ne tarkastukset saivat olla. Matkaan siis. Ruotsiin kääntyvään tienhaaraan noin seitsemänkymmentä kilometriä Norjaa... Kurvasin takaisin huoltamon pihalle. Ami olikin jo lähtenyt. Jonkin matkaa ajettuani päätin katsella kapulasta, kaukanako menee. Laitoin varmistukseksi viestin, reffeistä Ruotsiin menevän tien risteyksessä. Kohtalaisen tasaista taivaltä taittoi F Kasi. Mikkokin oli sitä mieltä, että pysytään tällä tiellä. Muutama tunneli oli porattu vuorten läpi. Liikenne rauhallista, ajelin kruisailu vauhtia eteenpäin. Arvelin, ettei Amille oikein pitkää odottamisa tule, kun vielä varmaan pitää kuvaus taukojakin. No pysähdyinhän minäkin kun sopiva kuvauskohta eteen tuli. Ami olikin jo odottamassa Yhdeksänkymmenen asteen kulman tein, jopa mikkokin kehoitti siihen. Jatkoimme matkaa. Taisi alkumatkassa olla reissun kiverimmät nousut ja laskut, sekä mutkat! Vasemmalla puolen pohjattomalta näyttävä rotkokanjoni. Olipas mukava yllätys vähän tasaisemman taivalluksen jälkeen. Pysähdyimme kuvaamaan, totesin heti, ettei hyvää kuvakulmaa saa ilman pientä kiipeilyä, Ami näytti alkavan hakemaan sitä! Käänsin Kasin takaisin tielle, nyt oli todella nautittavaa baanaa edessä, pitkiä syviin laaksoihin meneviä laskuja, hetkenpäästä tie tuli katumapäälle, jälleen kiivettiin. Mutkiakin oli otettu täydentämään ajonautintoa. Vähitellen alko kasvillisuus kadota tien varsilta, nousu Kölin harjalle loiveni, samalla maisemat laajenivat jylhäksi vuoristo ylängöksi. F Kasi oli sitä mieltä, että kun liikutaan, niin liikutaan.... Pari kertaa pysähdyin ottamaan kuvia F Kasi mannekiinina ja mittakaavana. Ruotsin rajan jälkeen laitoin mateluvauhdin päälle, eikä aikaakaan kun Deauvillen valo ilmestyi peiliin. Ami oli varannut mökin Arjeplogiin. Ajelimme, oliko hieman hidastelun makua etenemisessä, majapaikkaa kohti. Leirintä alue löytyi heti, samoin meille varattu mökki. Se olikin tasokas yömaja! Kävimme kylällä nyt Ruotsin "prismassa" taisi olla ica. Iltapalat ostelimme. Takkaus voitaisiin suorittaa valmiiksi ennen aamua. Asemalla olivat Jyväskyläläiset motoristit huolto-autoineen. Eivätkä mittarit antaneet bensaa kuin yhteen pyörään! En lannistunut tuosta tiedosta, vaan laitoin kortin lukijaan. Iloisesti tuli ruotsalaista, huomattavasti halvempaa bensiiniä kuin norjassa, F Kasin tankki täyteen. Majapaikassa söimme ja joimme matkan "rasituksissa" tulleen energia ja nestevajauksen pois! Sitten vain silmät kiinni ja aamulla auki!
Niin näppärästi se herääminen kävi. Amin annonin vedellä hirsiä, taisi olla mökinseiniin vielä muutama kehänkierto sahattavana. Ilma näytti seuraavan edellisen päivän esimerkkiä, ihanteellinen sää moottoripyörä retkeilyyn. Aamupalalla kävimme läheisessä hotellin ravintolassa, kuului kämpän hintaan. Siellä jännitettiin illan Ruotsi Englanti peliä, paikan vastaava harmitteli, kun sattui häävaraus samalle illalle.... Olisihan ne voinut peruuttaa... Avaimet luovutimme noin puoli kymmenen aikaan, koska aikaa oli ajella rauhallisesti kotiin, pysähdyimme Arvidsjaurissa katselemaan kylän menoa ja meininkiä, samalla tulijaiset reppuun. Ihmiset olivat kesätunnelmissa, täällä ei niin nuukaa, kävelikö kadulla tai jalkakäytävällä. Pikkuhiljaa valuimme Bodenia kohti. Tällä välillä ei mitään erikoista katsottavaa, mutta tie oli hyvää ja ajo maistui! Bodenissa katselimme kasarmin portille unohtunutta panssarivaunua ja kenttätykkiä. Mitähän noilla tekisi? Ajelimme huoltoasemalle kahville, evästyksen tuhosimme pyörien päällä, pääsi Kasin mukitelinekin oikeuksiin. Amia vähän kadehtutti. Lämpimässä säässä päästelimme Luulajaa kohti, emme kuitenkaan pistäytyneet kaupungissa. Vaan E nelosta pohjoiseen päin.
Jotkut pitävät siirtymää Luulaja Haaparanta tylsänä. Se on aivan miltä kantilta asiaa katsoo. Moottoripyörällä ajaessa on esimerkiksi tien pinnan laadulla merkitystä jo turvallisuuden takia. Se miten tie on suunniteltu, tämä pätkä on ohituskaistoja täynnä, joten ruuhkat ja jonot ovat historiaa. Ei siis niin hirveän tylsä, koska matkakin joutui mukavasti. Haaparannan liikenneympyrät jälleen, Ikea ohitettiin kohtelaasti, ajoimme Tornioon kijain asemalla, jossa tankit täyeen, Ani otti jotain naposteltavaa, itse tyydyin Batteriin.
Lämmintä jatkui, tiesimme eteemme tällä reissulla enää palele. Oulun moottoritiellä tietyöt hidastivat jonkin verran ajelua. Taukokartanossa nestetankkaus, Ami tankkasi myös Hondan. Pihalla olikin mielenkiintoista katseltavaa, Lotjasta tehty trike, ja IC rinnakkain. Tankkien vieressä American Buick laskettuine jousineen. Triken omistajapariskunta tulivat esittelemään ajokkiaan, oli kuski itse tehnyt muutostyön. Takajousitus salli jopa kallistelun. Olivat koeajolla, jonka jälkeen loppufiksaus ja osien maalaus ja kromaus. IC ei tarvise kromauksia. IC,n omistaja kertoi ajaneensa pyörällä jo yli kaksikymmentä vuotta. Käyntiinlähdön salaisuus kuulemma reipas ryypytys ja vielä reippaampi polkaisu. Muuten Isaskari iskee takaisin. Nyt ei iskenyt, lähti komeasti käyntiin, yllättävän siisti ja puhdas kaksitahtisen suoundi oli neukkukoneessa. Kevyesti lähti liikenteeseen.
Kun kehuin Ruotsin ohituskaistoja, on annettava tunnustus kasitiellä strategisesti oivallisiin paikkoihin tehdyille kaistoille. Purkavat tehokkaasti Oulusta päin tulevaa liikennettä, eikä pitkiä jonoja enää synny. Ajelimme kaikessa rauhassa Lohtajaa kohti, vilkku oikealle Koivistonperän tiellä, heti Vasemmalle Sainsalon tielle, olimme perillä. Vähän aikaa tuumailtiin Amin kanssa loppumatkasta, ja näytti, että molemmat olivat tyytyväisiä!
Matka oli kaikin puolin onnistunut. Väsyneitä etappeja ei ollut oikeastaan lainkaan, saimme energiaa hyvällä syönnillä, tietenkin aina nestettä pitäisi enemmän nauttia. Yhden päivän vesisade oli vain pieni piriste muuten loistavaan ajosäähän. Pyörät pelasivat kuin niiden pitää pelata. Bensaa kului F Kasissa 162 euron edestä. Ami samoin kuin Anssu matkaseurana ovat vertaansa vailla, näin vanhan ukon paimenina. Ami huolehti lähes kaikesta, hmm... voin ottaa tuon lähes sanan pois. Voihan olla, että harkitsee toisenkin kerran, kun esitän vastaavaa matkaa tulevaisuudessa, kyllähän sitä yksinkin olisi pärjännyt, mutta oloneuvoksena, vain moottoripyörällä ajaen onhan se luxusta. Ajo ilman pleksiä saattaa jotain kauhistuttaa, mutta vanhalle selkäkipuiselle se on juuri oikea ratkaisu. Matkatarvarat mahtuivat hyvin kulkemaan mukana. Ainut muutos on pariapykälää suurempi samanlainen tankkilaukku noihin kiinnikkeisiin. Sadeasu kuten alussa mainitsin, ei lähde enää mukaan reissuille. Amille vielä kerran kiitos huolehtimisesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti