Kuopion ympäristö tutuksi. 24 - 26. 7. 2017

Aluksi infoa, nämä kuvat eivät ole aika järjestyksessä, siinä on Lumian  Nikonin ja Amin ottamia kuvia. Maanantaina sovimme lähtevämme kello seitsemäntoista reikä reikä Kuopioon päin. Näin myös tapahtui. Repussa muutama tavara, takalaukku melkein tyhjillään, alkaa vähitellen  painua kalloon niiden turhien tavaroiden pois jättäminen. Ajoin Ruotsaloon, siellä pikainen reitin hahmottaminen alku matkalle. Ullava, Toholampi, Lestijärvi, Kinnula. Ensimmäiset reitti tuumailut. Näin myös teimme, muutama pysähdys tälle välille, muuten tasaista matkantekoa. Nelostiellä jälleen etelän suuntaan, kunnes itä houkutteli. Keiteleellä Mitsin kytkimen kohtalon asemalla pysähdyimme, aikomus tankata pyörät ja miehet. Eihän se pyörien tankkaus onnistunut, mittarit eivät toimineet. Meidän tankkaamisessa parempi tuuri, vaikka Ami keittiöön asti ehti annoksensa perään rientää... Päätimme tankata Keiteleen keskustassa. Löytyikin kylmänä oleva ST ykkönen. Luulimme sen olevan auki vain silloin, kun huoltamorakennuskin on. Löytyi kuitenkin huomaamaton nappularivistö, joka pankkikortilla härnättyä ja muutamat lukemat paineltuna suostui käynnistämään pumput. Nyt oli vajaa neljäsataa kilometriä huoletonta ajoa mahdollista kruisailla. Suuntana Amin anopin ysävällisesti meille väliaikaisesti luovuttama kaksio. Tervon kautta fiilistelimme Karttulaan sitten olikin jo Kuopio näkyvissä. Ami otti ohjat, luotsasi muistista varmasti oikeaan parkkipaikkaan, joka olikin  pyörille pyhitetty! Kamat sisälle ja taloksi. Kello oli kymmenen maissa illalla. 

Aamulla satoi, kun kurkkasin parvekkeelta ulos. Sehän ei estänyt meitä lähtemästä tien päälle. Ami toimi edelleen oppaana, pohjoiseen  suunta. Pöljän koulu katsastettiin. Lapinlahdella poikkesimme Matin ja Liisan mukaan nimetylle Nesteen myymälä, ravintola, ja bensa-asema liikenne asemalle. Sinne oli raahattu isohko höyryveturi muistuttamaan Juhani Ahon junaan liittyvän kirjan vaiheista, Liisa ja Matti pääosissa. Veturi oli tosin eri aikakauden tuote, kun Ahon kirjan vaatimaton puksuttaja. . Söimme. Tankkasimme, jatkoimme sateeseen. Nyt itään päin, Satun kotipitäjää Varpaisjärveä kohti. Vähän äimistelin,  ovat pojat ajaneet sateessa harhaan, kun iso osoiteviitta osoitti Berliiniin? Ohitimme sen niinkuin emme olisi huomanneet vakavaa suunnistus virhettä. Olimme kuin olimmekin Varpaisjärven keskustassa. Siellä tervehti kulkijoita hevonen. Rautahermoinen ravuri. Rautaa, paremminkin pronnssia oli. Legendaarinen ruuna Reipas veteli parhaitten aikojen ravi-askelilla meriitit merkittynä patsaan jalustaan.

Varpaisjärven kirkko on harmaasta kraniitista, linnamainen rakennus. Kaipa tullakin voi hiljentyä omien ajatustensa kohdilleen asetteluun.Sateessa jälleen, jatkoimme Nilsiän tietä kaakkoon päin.

Varpaisjärven kivikirkko.

Toinen kivikirkko oli Nilsiässä. Näköjään kiveä on riittänyt, kun naapuripitäjät innostuneet, tai paremminkin seurakunnat kivistä kirkkonsa rakentamaan. Teimme pyörähdyksen Tahkolle, ei kuitenkaan kosteassa ilmassa motiivia nousta kukkulan päälle.  Nilsiässä joimme kahvit pienessä takapiha kuppilassa. Myyjä onnistui olemaan tuppisuuna koko tilausaktin ajan. Yllättävän paljon kahvittelijoita oli kuitenkin kaksi kamarisessa vanhan tyylisessä baarissa. Eikä kahvissa ja munkissa moittimista. Sade hellitteli välillä, nytkin jätti rauhaan väärinpäin pyörän ohjaustankoon jättämäni kypärän. Näkösuojaksi päälle laitoin huomioliivit, ne eivät pitkäkyntistä kiinnostaisi niin paljon kuin hopeanvärinen Schubert!

                                                      Nilsiän kivikirkko

Matkaan lähdimme hyräillen biisiä Juankoski here i come. Tästähän ei ajoilma voi parantua, pientä tihkua, lämpöä riittämiin  tiekin kohtuullisessa kunnossa. Nautimme!

Leskiselle pystytetty patsas Juankosken torilla. Leskinen oikealle!

Tori on ympäröity pitkillä matalilla rakennuksilla. 

Nyt on jo epäselvempää onko Leskinen sittenkään oikealla!

Väkeä torilla oli kohtalaisesti, myyntipöytiä ja ulkokahvilakin. Emme  kuitenkaan avanneet kukkaroittemme nyörejä kauppiaitten hyväksi. Tarvetta ei ollut mihinkään isompaan. No olihan kuitenkin raotettava sittenkin, kirjainasemalla kävimme tankkaamassa, en huomannut, tankkasiko Ami, meillä oli tankkivuorot menneet vähän sekaisin.  Juankosken eteläinen naapuri on Kaavi. Naapurin Kalevia vanhallapaikalla, sanottiin Kaaviksi! Mielenkiintoisempi oli seitsemänvuotias Kaavi kuin tämä pitäjäkaavi! Joten läpiajoksi meni. Pieni harkinnan paikka, Outokumpu tai Tuusniemi? Mutta kun oikein houkutteli tulemaan niemeen, otimme sen suunnaksi. Olimme jo hieman taakkailleet Nilsiän munkkien innoittaman josko Valamon luostariin? Toki vain käymään...
Karttapalaverin seurauksena lähdimme palan matkaa Kuopioon päin, jyrkkä käännös vasempaan, olikin heti kunnon moottoripyörätie odottamassa! Mutta enimmät kurvailut hillitsi edellä mennyt rekka! Seuraava risteys jälleen vasemmalle tielle viisineljäkaksi. Sitä laskettelimmekin lupsakkaa vauhtia kosteassa  lämpimässä säässä. Välillä kallistelimme muutamat mutkatkin. Aloin ajatella jälleen, miksi tuo pleksi on tuossa edessä häiritsemässä kunnon moottoripyöräilyä, onhan siitä apuakin, ehkä, mutta ajoviiman jytinän se ainakin kaksinkertaistaa verrattuna pleksittömään menoon. Otan pois, kunhan ehdimme majapaikkaan, tuli päätökseksi. Moni voisi pitää ajatusta hulluna, hulluahan moottoripyöräilyssä on ainakin viisikymmentä prosenttia tehdään hulluudesta sataprosenttista! Varistaipaleelta käännyimme pienemmälle tielle Valamon luostarin viitan houkuttelemana. Tie oli huonossa kunnossa, oliko tarkoitus valmistaa tulijat koettelemuksen kautta luostarin hiljaiseen rauhaan.
No ei! Perille päästyämme huomasimme, ettei täällä  rauhaa tarjota, ainakaan turisteille,  leppoinen markkina meininki oli vallalla! Paljon oli turisteja liikenteessä, kirkossa kuulemma konsertti loppusuoralla. Kiertelimme muiden mukana kivisten talojen lomassa, rakennukset olivat hyvässä kunnossa. Kurkkasimme kirkon sisälle poistuvien konserttivieraiden jätettyä tilaa ja tietenkin parit kuvat hätähisesti. Tuliaisiksi ostimme luostarin marjaviinejä. Nyt olimmekin valmiita seuraavaan ajosuoritukseen. Varkauden tie oli lyhyen ajomatkan päässä. Käännyimme oikealle, Leppävirta oli etappina. Sinne mennessä ajoimme Soisaloon, Suomen suurimpaan saareen, joka kuulemma ei täytä kaikkia kriteerejä suuruudessa.  Koululussa opetettiin Soisalo suurimmaksi, se kelpasi meille.

                                          Valamon pääkirkko, konserttiväkeä poistumassa.
Saareksi sitä ei huomannut, en edes tiennyt, minkä sillan ylittäessä olimme Soisalossa. Ajelimme hiljalleen länteen päin, Ami silloin tällöin pysähtyi näppäämään kuvia autioista taloista, ajelin alinopeutta eteenpäin, Hondan valo ilmestyikin kotvan päästä taustapeileistä ihailtavaksi. Nälkä alkoi vaivata matkalaisia, päätimme evästää Leppävirralla. Löytyi Nesteen kaikki tai ei mitään sorttinen "huoltoasema". Tilasimme ruuat, yllätys oli se, että tarjottu sapuska ylitti kaikki odotukset, tosin niitä ei paljoa ollut, kuitenkin erinomainen ateria. Ami tankasi, olimme sopineet, että palaamme noin kymmenen kilometriä taaksepäin, ajamme Soisalon läpi etelä-pohjois suunnassa. Näin teimme, päivän jo kääntyessä iltaan kaksi vaeltajaa kiiti hyväkuntoista loivamutkaista tietä eteenpäin. Amilla jälleen pysähdyksiä. Sitten tuli T-risteys eteen, vähän ihmettelin, että aika nopeaan olemme matkaa tehneet. Selvisi karttaa katsoen, että tästäkin pääseen Kuopion kannakselle. Lossi tosin olisi välissä. Mikä sen parempaa! Ajelimme  länteen päin parikymmentä kilometriä lossirantaan. Puutos salmen lossi! Nimellä paiskattu! Salmi oli vajaa puolikilometriä leveä, lossi lähti vastarannasta tyhjänä! Ajelimme tyhjän lossin pohjalle, heti lähtikin liikenteeseen, vei meidät yli märän elementin. Nyt olikin yöpaikka etappina, Ami lähti oppaaksi. Kiertelimme Kuopion reunamia hyvän aikaa, kunnes tulimme tutuimmille maisemille. Pyörät parkkiin, olemattomat kamat sisälle. Sitten eväskauppaan, joka olikin muutaman kymmenen metrin päästä pyöristä.
Evästimme siinä illan mittaan kaupan antimia, untakaan ei tarinnut pahemmin odotella, sateessa ajo on energiasyöpömpää kuin poudalla pyörän päällä rönöttäminen. Ruuvasin vielä pleksin irti, laitoin takaistuimelle mustekaloilla kiinni.

Puutos salmen lossi.

Pyörän tarkastus ajon jälkeen...

Aamulla siivosimme asunnon lähes samaan kuntoon, kun se oli, kun sinne majoituimme. Lähdimme liikenteeseen. Ilma oli kosteaa, mutta taivaalta ei enää tullut vettä. Keli parani koko ajan. Ami veti letkaa, suuntana Puijon mäki. Matkaa ei ollutkaa kuin muutama kilometri. Laitoin Actionin päälle, vaikka arvelin, ettei se pahemmin reagoi mäen nousuun ja laskuun, toteamis oli oikea, videokuva oli kuin tasaisella maalla ajelua, vaikka onhan Puijolle aivan kohtalainen nousu. Tornin parkkipaikalla tallustelimme vähän aikaa ihmetellen sumuista ilmaa. Torniin ei nyt  kannattaisi kiivetä. Kun vieressä oleva ruokapaikkakin ei ollut meille sopiva, päätimme aloittaa paluumatka seikkailut Puijon mäen päältä. Olisipa ainakin alamäki. Siis ajaa. Action taasen päälle, Ami lähti taasen keulaan, etappina aamupalan maksusta tarjoava bensa-asema. Samalla tankattaisiin. Se löytyikin muutaman liikenneympyrän takaa reitiltä, jonne olimme suunnistamassa. Täällä odottikin yllätys, Hanna Partasen aidon näköiset lihapiirakat. Tuli armeijan aika ja Helsingin asemahalli mieleen. Maku oli yllätys yllätys, aivan sama kuin viisikymmentä vuotta sitten ensimmäisen kerran syömäni piirakka. Niitähän kuluikin sotaväen aikana iso pino, vakio oli ostaa kun asemalle sattui. Harvinaisen hyvä oli tämä lihapiirakka, täytyy ensikesänä pistäytyä Kuopiossa  asiasta tehen. Niin, olin poistanut pleksin  jo edellisenä iltana, innovaatio, joka syntyi kun ajelin pitkiä matkoja jalkatepeilla seisten, se tuntuikin sopivalta moottoripyöräilyltä. Nyt sain ajaa täysin nakulla pyörällä. Mutta voiko pleksi noin paljon keskittää ohjausta, kuin oli ennen tätä aamua tehnyt. Kasi tuntui vaeltelevan levottomasti pientä sivuliikettä. No, eiköhän tähän totu. Muuten ajo oli aivan erilaista, todellista moottoripyörällä ajoa. Suunnitelma oli palata samaa tietä, jota tulimme Kuopioon, kääntyä sitten oikealle Pielavettä kohti. Mutta todellisuus ei vastaa kartan kertomaa informaatiota. Kartta vuodelta kaksituhatta kymmenen kertoi selvän reitin Kallaveden rantoja seuraillen. Eihän se näin mennytkään. Nythän tästä tulee mukava seikkailu. Kartta takalaukkuun, pieniä neuvotteluja risteyksissä. Kerran palasimme takaisin, kun tie ei näyttänyt vievän mihinkään.  Ami löysi muutaman talon kuvattavaksi. Reitin varrella näimme jonkun kylähullun "taideteoksen" heiniä seipäilla, vanhoja ovia niihin nojaamassa. Nyt olimme jo melko varmoja sijainnistamme. Soratiet ja öljysora olivat vaihdelleet tällä reitillä, kuoppainen päällyste oli nytkin edessä. Matka jatkui vähän huojuen, kunhan tähän tottuu....

Tornissa emme käyneet, ilma oli pilvinen ja utuinen.

Yllättikö tuon kyltin sanoma?

Sillan alla  Heinäveden reitillä.

Rypsipellon värit eivät toistu!

Ami tulossa tauolle, jonkin talon kuvaaminen hidastanut...

Kaksi "taideteosta"..

Jollakin ollut luppoaikaa!

Ajelimme tasaista, mutta kuoppia täynnä olevaa soratietä muutaman kilometrin. Sitten alkoi päällyste, ei sekään hääviä ollut, tuntui, että pleksin poissaolo vaikuuttaisi pinnoitetulla tiellä enemmän? Muutaman luovin jälkeen olimme Maaninka - Viitasaari tiellä,  emme kääntyneet länteen, vaan itään päin! Olimme kuulleet paikasta Korkeakoski. Jokin tietolähde väittää sitä Suomen korkeimmaksi putoukseksi? Sitä käymme tarkastelemassa. Parkkipaikalla oli muutama auto ja kiinnostuneita turisteja. Kävelimme muutaman kymmenen metriä kohinan suuntaan, jonkinlainen liru täällä taitaa olla? Paikka yllätti kerralla! Korkeusero oli huima, lankuista rakennetut sillat ja näköala  tasanteet olivat melkein pelottavan korkealla. Joku on laskenut 190 askelta portaissa!  Vettäkin tuli alas kiitettvästi. Ikikuuset ja hongat olivat rojahdelleet maahan, pystyssä olevia peitti naavakerros. Täältä ei meinannut malttaa lähteä pois! Vähitelleen kiertelimme takaisin pyörille. Katselimme karttaa, Pihtiputaan, tai Pyhäsalmen suunnat tuntuivat sopivimmilta. Päätetään myöhemmin kumpi voittaa. Kekkosen syntymäkotikin sattui matkan varrelle, pysähdyimme ottamaan muutamat valokuvat.

Tässä todellinen nähtävyys vajaan kahdensadan kilometrin päässä Lohtajalta.

Kannattaa käydä, Pielavedellä ajelee.

Kekkonen, Kekkonen. Kekkonen..

Kekkosen torpalta jatkoimme matkaa luodetta kohti. Vanha kartta putosi heti kartalta. Mutta kun teitä riitti annomme mennä. Pientä vihiä antoivat  tien risteykset, joissa joissakin viitoitusta. Keitele? Päinvastaiseen suuntaan mars. Tiet olivat enimmäkseen sorapintaisia, siitähän Kasi tykkäsi näillä moodeilla, pleksitön ajelu alkoi tuntua aina vain paremmalta. Äkkiä tupsahdimme Pyhäjärven eteläpäähän, nyt olisi mahdollisuus oikaista neloselle, tai kiertää järvi itäpuolelta. Valitsimme jälkimmäisen. Luovittelin hyvää vauhtia Pyhäjärven kaivosten ohi, Haapajärvelle menevän tien tullessa vastaan äkkikäännös vasemmalle. Olimme sopineet ABClle pysähtymisestä. Näin teimme. Tankille ajoimme, tankkasimme myös itsemme. Olisi edessä viimeinen suora, puolitoistasataa kilometriä mukavapintaista tietä, kunhan pääsemme Haapajärvelle, alkaisi fiilinki myös olla katossa. Pyhäsalmi Haapajärvi välinen tie on sellainen siirtymätaival, josta ei jää mitään mieleen. Nyt taisikin jäädä. Autolla liikkeellä oleva motoristi huomasi, että Kasin takakumi oli alapuolelta tyhjä! Tästä tarkemmin tuossa, "Sitten rengasasiaa". Pienestä loppuvastoinkäymisestä, joka jäikin sitten pieneksi, huolimatta tämä reissu oli jälleen niitä kohokohtia moottoripyöräily retkillä. Amille kiitos hyvästä matkaseurasta ja huolenpidosta!

Nyt alkoivat jännittävät kilometrit!

SITTEN RENGAS ASIAA.


Renkaat olivat vielä kohtuu kunnossa kun matka alkoi.

Takakumi oli kulunut, mutta laskin, ettei noin tuhannen kilometrin lenkki sitä vielä vanhenna

Se oli väärä veikkaus. 

Takakumilla oli ajettu noin neljätoistatuhatta kilometriä, etukumilla parituhatta enemmän. Takakumi oireili melkein koko tulo matkan, Pielavedeltä alkoi vaatia tarkkaa ohjausta koska perä eli levottomasti. Kun ajoimme sorateitä, panin syyn liukkaan pinnan osalle.  Pyhäsalmen Abc,llä eräs mies, joka ilmeni motoristiksi huusi kun odottelin risteyksessä, että takanen taitaa olla tyhjä. Ajoin ilmankaapille, eikä mittari näyttänyt mitään. Laitoin kolme kiloa, joka onneksi näytti pysyvän kumin sisä puolella. teräskudokset olivat näkyvissä. Kiittelimme kovasti tarkka silmäistä kaveria. Haapajärvellä tarkistin, parisataa grammaa vajennut, ei hätää. Nivalassa vaje meni mittarin piikkiin, ei näkyvää eroa. Päätin, että nyt ajellaan niin pitkästi kunnes alkaa oireilla, olihan Sievissä ja Kannuksessa ilmapisteet. Niin ajelimme kotiin asti. Aamulla kumi oli littana. Nilkuttavan pyörän ajoin navetaan, renkaat irti, nyt on vanteilla  Metzeler Roadtec Z8

Kimon kautta! 22.7.2017

Meillä oli Kimo niminen hevonen, se oli mieluhinen tamma, luulin, että jää taloon, mutta Antti-Roikon Olavi ihastui siihen, osti pois. Olli sai vihapojan itselleen pitkäksi aikaa, muutti kai kai siksi Kalajoelle... Olin silloin parhaimmillaan, vajaa kuusi vuotias! Kartassa on Oravaisten takana paikka Kimo. Olen siellä käynyt, mutta nyt vasta huomasin tuon yhtäläisyyden. Ilma suosi ajelua tänäkin sunnuntaina. Aikaisin liikkeelle reppuun vähän evästä sekä kahvia. Vaatteita minimi ajoasun alle. Tankkasi Systeemillä, tarkistin vielä kerran ilmanpaineet, kuluneet päälyskumit ovat tarkanoloiset paineille. Parin sadan heiton muka jo huomaa, voihan olla vähän luulotautiakin. Vanhantien kautta Marinkaisiin, samalla tuli testattua kumien sopivuus tämän päivän ajeluun, hyvältä tuntui. Mutta kuten melkein aina käyntiin pääseminen vaatii vaihtelevan matkan poispäin. MZ,tillä oli satakilometriä reviirin raja, sen jälkeen moottorikin alkoi käydä Mitsimäisesti. Kas kummaa taitaa Kasilla olla samoja mittoja reviirin säteessä! Kertrusbrossa pysähdyin, kuten niin monta kertaa ennenkin. Muutamat kuvat muistoksi. Tämä rantatie on usein kylmä näiltä kohdin niin nytkin, viisitoista astetta näytti mittari. Uudessa Kaarelpyyssä jo seitsemäntoista. Ajelin koivukujaa kaupungin läpi, ajatteli, jos tämä "bulevardi" kavennettaisiin tavallisen kadun levyiseksi, olisi tunnelma kuin kaupungin läpi ajelisi, kivitaloja riittäisi molemmin puolin monta sataa metriä. Nyt niitä tuskin huomaa. Munsalaan käännyin paloaseman kohdalta. Munsalan ohitin vauhdilla. Alkoi olla reviirin raja saavutettu, ja suunnitelmia kypsyi mihin tielle seuraavaksi. No se Kimo katsotaan. Kasia Oravaisiin, Alahärmän viitan mukaan vasemmalle. Kirkon kupeestä viiletin Kimoa kohti. Tie oli kuin oppikirjasta, vasempaan  mutka, oikeaan mutka, vasempaan mutka... tätä voisi luetella vaikka kuinka kauan, tie pysyi hyvänä, Kasi oli elementissään, ei edes kuluneet kumit haitanneet. Parin risteyksen jälkeen oli suuntana vain Alahärmä. Sitten alkoi sora osuus. Sitä kesti noin kymmenen kilometriä, muutamissa paikoissa oli pinta kostunut, joten taidan pestä pyörän huomenna! Pinnassa ei muuta sanomista. Ami kerää vanhojen talojen kuvia, minäkin otin hylätystä asunnosta kuvan!

 Vanha hylätty talo.

Smöbondersin tiellä varoitetaan mutkasta suoraan ajamisesta!

Alahärmästä kääntelin Seinäjokea kohti, oli tunne, että menköön pyörä mihin haluaa, kunhan pysyy tiellä, eikä törmäile kanssakulkijoihin, olin siis tilassa "tähän ei mitään lisättävää".  Katselin sillä silmällä, jos kääntyisin Liinamaalle ja tiukkoihin Alahärmän mutkiin, kuitenin ajoin ohi Kauhavan lentokentänristeykseen asti, josta kääntelin Kortesjärveä päin. Hetken kävi mielessä pistäytyä Lappajärvellä, ajoin jo sinne vievälle tielle, mutta käännyin takaisin! Varalaskupaikka on vähitellen jäämässä vain tien levikkeen virkaa hoitamaan. En innostunut kokeilemaan männän nousua tällä suoralla, olisi voinut tulla tyyris kokeilu. Mutta ajo maistui muutenkin, Kortesjärven ja Evijärven ohitin hyvässä yhteisymmärryksessä näiden pitäjien kanssa, alkuperäisiä asukkaitakaan ei esiintynyt ohitus tilanteessa lainkaan. Hiljainen on kylätie pätee yhäkin. Evijärveltä alkoi tien kunnossapito työmaa, ei se ajoa häirinnyt osoitus vain siitä, että tie voi jo ensikesänä olla hyvässä kuunnossa, hyvä! Smöböndersin tienhaara sai Kasin kääntymään tälle legendaariselle mutkatielle. Tämän kesän ensimmäiset SB mutkat. Pysähdyin noin puolessa välissä olevan lammen rannalle, sen vesi on ollut likaisen näköistä, nyt siellä näkyi uimareita, ja heille tehty laituri, eikä vesikään enää niin pahan väristä! Loppupään mutkat otimme Kasin kanssa arvokkaasti, eihän tänne ole tultu kanttailemaan, kun on rajoituskin viisikymmentä kilometriä tunnissa! Hujuttelimme mukavaa kyytiä lopun loivat mutkat, vasemmalle Veteliä kohti käännyin, kolmentoista risteys olikin melkein heti vastassa. Ajo tuntui erinomaiselta, Kaustisella arvoin liikenneympyrästä poistumisnumeron, siksi tuli  "poistu toisesta liittymästä" Kokkolaa kohti siis. Leppoisassa kesä säässä ajelin Kokkolaan, biscopin mutkien kautta kasille, Karhin mutkien kautta Koivistonperän tielle josta Sainsalon tielle. Tämä reissu jäi päälle, mutta balsamia tulikin heti illalla, sovimma Amin kanssa, että ajelemme joko maanantaina tai tiistaina Kuopioon, jonne perustamme tukikohdan, josta teemme retkiä ympäröiviin maisemiin!

Imatran ajot ja muuta mukavaa. 7 - 9 7.2017

 Vanha keino parempi, kuin pussillinen gebsejä!

 Tällaisilla varusteilla Imatralle.

 Robocop taukopaikka!

 Vesannolla söimme. Miksi yhden pyörän rekisterikilpi on häivytetty?

 Keiturin kanavalta.

 Sulki piti lännestä virtaavat vedet kurissa.

 Rautajärven kirkko.

 Taukopaikka Puumalassa.

 Kuivuutta natisee Imatran koski....

 Patoluukkujen pitävyydessä ei moittimista.

 Mutta täällähän se vesi onkin, vuolaana vuoksena.

 Kuuluisa Valtionhotelli kurkkii kuusten takaa.

 Venäläinen Ducati.

 Neuvostoliitossa valmistettu Ural.

 Pojat kansallismaisemissa.

 Tässä jo Lieksan yöpaikka.

 Ami valmistelee pientä ilta-ajelua.

 Pielisen nurkkaa.

 Tähän se reissu käytännössä päättyi.

Tuosta risteyksestä lähdimme rannikkoa kohti, Pyhäsalmella vielä tankkaus.


Viisitoista vuotta melko tarkkaan siitä, kun Anssun kanssa kävimme Imatralla katselemassa ja kuuntelemassa edellisen kerran moottoripyörien radan kiertämistä. Silloin ajot olivat pelkkää näytöstä, saimme mekin kiertää rataa  pari kertaa ennen tapahtuman alkua.
Viimevuonna yritys päättyi Virroille, allekirjoittaneelta loppui virta!
Nyt oli vakaat aikomukset tehdä suunnitelmat loppuun asti. Uutena mp jäsenenä Ami Deuvillellä. Kevyillä varusteilla päätin matkaan lähteä. Pientä huototoimenpidettä tapahtui niin Ducatille Hondalle, kuin Kasillekin. Anssu tuunaa koko ajan Ducatia persoonalliseen muotoon, lyhentelee takaylitystä, kytkinkoppa uusiksi, sekä todella tyylistä poiketen satula laukut matkatavaroille. Vaikka poikkeavat tyylistä, käytännöllisyyden vuoksi ovat hyvin kokonaisuuteen sopivat.
Honda sai uuden takakumin, mutta rataan pois otto, ja paikalle pano ei ollutkaan mikään bussipysäkillä tehtävä renkaan vaihto. Kasi sai uudet moottoriöljyt ja ketjurasvan.
Mukaan en ottanut varavaatteita lainkaan, sadeasu mustekaloilla takalaukun etukulmassa. Muuten varustus minimissä. Uutuutena reppu, jota olin jo testannut muutamalla reissulla ja hyväksi havainnut. Sinne laitoin makuupussin ja jotain kevennystä takalaukusta. Niin, olihan mukana rikkinäinen varasukkapari! Laitoin puhelimen koteloon menomatkan nuoliviittoina ja tien numeroina.  Eipä siihen paremtaa opasta tarvitse.
Ami tuli vähän yli kahdeksan perjantai-aamuna perkkiöön. Olinki jo lähtökuopissa, joten pääsimme heti tien päälle. Ilma suosi aamusta lähtien reissuun lähtijöitä. Kuusitoista astetta pehmeää lämpöä. Hurahdimme nopeasti Toholammin kylmille asemille. Anssu jo odotti! Tankkasimme, Anssu kävi vielä kotona lisäämässä Ducatiin öljyä. oli vaihtanut uudet ja putsari nielikin ylimääräiset parit desit. Odottelimme vähän aikaa kunnes Ducatin jytinä alkoi kuulua. Anssu ajeli keulassa, minä keskellä, Ami korjasi pudonneet osat.  Heti huomasin, että olisi hyvä pysähtyä, Schubertin sisälle oli majoittunut säkkipilli orkesteri! Ajattelin, että kuuntelen tätä kuitenkin seuraavaan pysähdykseen, joka määrättiin kun tulemme nelostielle. Yritin ottaa pillien kakofoniasta biisien aiheita, eipäs ne mitään suuria teoksia antaneet kärsimyksen palkaksi. Kinnulasta olikin tie pinnoitettu sitten viime ajelun. Sitä oli mukava päästellä. Pysähdyimme sopimuksen mukaisesti, lämpöä oli nyt jo parikymmentä astetta. Annoin mekaanikko Anssulle kypärän, kas kummaa kaula suojus oli irti, jokin muovi klipsi katkennut. Kuitenkin painui entiseen vakoonsa, varovasti, muistin koko reissun kypärä päähän, niin ongelma oli ratkaistu. Nelostietä pätkä, sitten Kuopion tielle, vieläkään ei kunnolla kuutosta ehtinyt käpitää, kun jo käännös kaakkoon, Vesantoa kohti. Vesannolle koukkasimme seitsemän kilometrin poikkeaman vasemmalle. Anssu tankkasi, tankilla eräs vanhempi motoristi luuli, että Ducati hajoaa käsiin, kun kuunteli kuivan kytkimen kalkatusta, eikä ihme! Ruokapaikka löytyi näppärästi kysymällä, olikin viihtyisä lounaspaikka. Löytyi jopa kanariisi ateriakin! Vähitelle aloimme vääntäytyä tielle, nyt oli tekemisen meininkiä, ei kiire, mutta määrätietoisesti lähdimme eteenpäin. Keiturin kanava seuraava etappi. Kanavalla katselimme miten vesi oli useita metrejä alempana itäpuolella sulkua,  eivät vedet virranneet Pohjanlahteen!
Kanavalta lähdimme maarataspesialistien pitäjää kohti, Konnevesi oli ja on kuuluisa kovista raviradan kiertäjistä konepyörillä. Ilkka Heinäaho kuuluisimpana. Todellisuusdessa ei sellaista pitäjää edes enää ole kuin Konnevesi, mutta nimi säilyy motoristien keskuudessa vielä kauan. Eikä tämä radankierto ole mitään historic ajoa, vaan tämän vuodenkin joukkue kahmi Suomen mestaruuksia kahmalokaupalla. Rautalampi oli seuraava etappi, sitä ennen on Kivisalmen silta. Sillan rakentamista vauhditti Kivisalmen lossi onnettomuus. Linja-auton jarrut pettivät kun olisi pitänyt pysähtyä ennen lossia, auto meni puomien läpi salmeen. Viisitoista hukkui, kahdeksantoista pelastui. Se oli silloin viisikymmentä kuusi vuonna iso uutinen, ihmiset olivat kauhuissan ja linja-autoihin tuli kaksipiiri jarrut melkein heti tapahtuman jälkeen. Katselin sillan vieressä ollutta  lossipaikkaa, yllättävän loivalta näytti mäki jonka alta auto salmeen syöksyi. Me poikaset kuvittelimme mäen paljon jyrkemmäksi mitä se sitten olikaan.  Rautalammin kirkosta otimme muutaman kuvan. Vähitellen aloimme käännellä enemmän itää kohti, Pieksämäki Suonenjoki alkoi vilahdella opasteissa. Muutamat risteykset analogisen gepsin mukaan ja olimme mansikka pitäjässä. Pysähdyimme pienelle markkinapaikalle, pojat menivät kahville, minä kaappasin neljä laatikollista mansikoita ja vadelmia läheisestä toripisteestä,  siinä olikin herkuttelemistä terassilla,  pojatkin tulvat jaolle!
Suonenjoen jälkeen matka jatkui suoraan etelään. Tiet olivat hyviä, jopa pientä mutkaakin löytyi, ajofiilinki ainakin Kasin kuskilla huipussaan. Juvalla pysähdyimme kirjain aseman parkkipaikalle. Olikin pieni tauko paikalla.Sulkavaa  kohti lähdimme seitsemääkymmentä kahta! Liikennettä oli kohtalisesti, ajelin keulakuskina, Sulkavan tienhaarassa tuumailimme, ettei sieltä kautta kannata mennä, kaikenlaisia vesikulkuneuvoja oli tien päällä riittämiin, suurin osa Sulkavan soutuihin menossa. Käännyimme suoraan Puumalan tielle. Pojat lähtivät oma vauhtiaan, katselin peräpään valjojana melkein yhtä paljon maisemia kuin tietä. Tämähän tiesi vauhdin pudottamista entisestään. Puumalansalmen komean sillan ylitimme hieman vauhtia hiljentäen. Sopiva pysäkkikin sattui tien vasemmalle puolen, käännyimme sinne. Moottoripyriä meni, kaikenlaisia, suurin osa Imatraa kohti. Sinne mekin lähdimme suunnistamaan, Anssu otti piikkipaikan, oli sovittu, että digi gepsi huolehtii kylpylän löytymisestä. Moottoritiellä kääntelimme vähän hanaa karstanpoisto mielessä, sitten liittymästä alas ja muutaman mutkan risteyksen ja töyssyn jälkeen olimme Kylpylä Holiday In, in pääoven edessä. Heti jouduin kielivaikeuksiin, kun Saksalainen naismotoristi tuli kyselemään en tiedä mitä? Ami korjasi nämä vaikeudet, olivat Teutonit kierrelleet pohjoiskalottia, kun Gessusta mennyt jokin tiiviste jousituksesta. Rouvalla F 800 gs ärrä tuntui pieneltä veljensä rinnalla! Kävimme näyttäytymässä infossa, ajoimme pyörät sisäpihalle, sieltä vielä löytyi pieni maatilkku kolmelle kaksirattaiselle. Huone oli sopivan tilava, yhden yön majoittumiseen. Kävimme syömässä monen lajin aterian, pojat lähtivät vielä iltakierrokselle, katselin vähän aikaa, josko laittaisi puhelimesta langalliset korvanapit tgps,n käyttöön, mutta sinne ne unohtuivat repun pohjalle. Vetäisin peitot korviin, aamulla heräiltiin puoli kahdeksan aikoihin. Anssu hätäili aamupalalle, Amin kanssa venyimme hieman myöhemmin. Salaatti painotteiseksi meni tämäkin syönti! Pari mukavan näköistä Uralia sivuvaunuineeen oli parkissa terassin kupeessa. Olivat paremmassa kunnossa kuin tehtaalta lähtiessä. Emme oikein tunnistaneet, oliko pyörät neljä- tai neljäkymmentä vuotta vanhoja. Pöytäseuraa meille pitivät vikkelät harmaalokit.
Koska olimme kylpylässä, päätimme hyödyntää sen tarjontaa. Sauna oli kuuma, vesi lämmintä ja märkää, siellähän olisi ollut koko päivän. Hotellilta oli nons stop kuljetus Imatran ajoihin, linja-auto ajeli noin kahdenkymmenen minuutin välein. Päätimme poiketa suunnitelmasta, jättää pyörät vielä parkkiin, istua herroiksi bussiin, joka huristelisi muutaman mutkan kautta pääkallopaikalle, eikä maksanut mitään! Herroiksi istuminen ei onnistunut, koska biili tuli luvattoman täyteen, onneksi olimme jo ehtineet varata istumapaikat. Pysäkki olikin melkein kisa-alueen vieressä, kävelimme kosken sillalle, jossa toki otimme muutamat kuvat. Olihan täälläkin ihmisiä liikkeellä, ehkä tungos vasta alkamassa. Radalta kuului koko ajan pyörien ulinaa, onnistuimme näkemään sillalta parinsadan metrin pätkän kun rataohjukset suhahtivat mäkeä alas. Lipunmyynti olikin jo viidenkymmenen metrin päässä! Nopea palaveri, aika on rajallinen, joten emme tuhlaa matkalla tarvittavaa valuuttaa muutaman ajan seisoskeluun kisa-alueella, kun siellä vielä uhkasi taukokin, päätimme lähteä hotellille. Sitä ennen kiertelimme Vuoksen rantoja, pyöriä oli katseltavaksi asti, ei mitään tunteita nostattavaa kaksipyöräistä löytynyt ainakaan minulle. Odottelimme bussin tuloa, siinä oli mukava katsella katuvilinää ja ihmisvilinää. Bussi purki täyden pussillisen matkustajia pysäkille, nousimme kyytiin, toiveena, että pääsemme hotellille, kun haeskelee uusia matkustajia samalta reitiltä. Mutta haaveeksi jäi, porukkaa tuli niin paljon, että linja-auto kääntyi takaisin ennen päätepistettä, näin saimme kaksi Imatra ajelua samaan kyytiin. Toisella kerralla auto pääsi perille asti, vaikka väkeä tällöinkin tunki tuvan täyteen.  Ajoimme pyörät pääoven eteen.  Olimme jättäneet kamat receptionin säilytyshuoneeseen.  Puimme siellä varusteet ylle, lämpimässä ilmassa ajelimme Anssun johdattelemana moottoritielle, ensimmäisen huotoaseman kohdalla Anssu koukkasi liittymään, seurasimme uskollisesti perässä. Tankkasimme jokainen pyörämme. Laskin, että vielä yksi tankkaus tälle reissulle tulee, niinkuin tulikin. Parikymmentä kilometriä ajettuamme alkoi taivas harmaantua, lämpötila laski neljääntoista asteeseen, jopa pientä tihkua ilmestyi visiiriin. Olimme sopineet etapiksi Kiteen risteyksen. Anssu ajeli omaa vauhtia, ja siellä hän odottikin. Kiteelle kurvailimme hyväpintaista tietä.
Kiteellä tarkistimme ajosuuntaa, Tohmajärven kautta kaukaista pistettä nimeltään Kovero, kohti,  tuli ratkaisuksi. Koverossa olen käynyt ennenkin, tai tienhaarassa, Ilomantsiin mennessäni. Kai tämä teiden tuttuus aiheutti sen, että  Tohmajärvellä kahvin jälkeen hylkäsin hyvänSchubertin kypärän  kahvilan pöydälle. Onneksi Ami on jo tottunut zoomaamaan tällaiset asiat vaistomaisesti, ja kiikutti päähineen  omistajalle.   Pojat lähtivät omaa vauhtiaan, himmailin hiljalleen Kasin kanssa mukavia mutkia perässä, pari kertaa näkyi pienet piseet menevän edellä. Totesin, ettei Kasin renkaat ole oikein mutkakunnossa, epäilys liian pienestä! rengaspaineesta teki ajoon taas kerran tutkivaa varovaisuutta! Mutta omilla nopeuksilla matka kävi laatuun, kun maisematkin olivat tavanomaiset tuli  tästä taipaleesta väkistenkin siirtymätaival. Vanha museosilta herätti hiemana kiinnostusta, näkyi olevan sammaleen peitossa, liikeenne toisin ohjattu jo vuosikausia uuden sillan kautta. Koveron risteyksessä pojat jo odottelivat. Kaivoin tarkkuusmittarin takalaukusta, edessä 3,2 kg. Takana 3 kg. Vai että vailinainen etunen! Tarpeeksi kulunut pinta tuntuu tuntuu vaativan näille renkaille takan ilmanpaineen, laskin edestä reilusti.
Enoon olisi pari-kolmekymmentä kilometriä, siellä voisi ehkä jo syödäkin! Jopas Kasi innostui pysymään ajolinjoilla, kun pojatkin pitivät reipasta vauhtia, loivamutkainen hyväpintainen tie Enoon oli hetkessä ajettu! Pysähdyimme karttapalaverille, sekä tuumailemaan yöpymismahdollisuuksia. Lieksan seutu sopisi majoituspaikaksi mainiosti. Sieltä löytyikin Pielisen rannalta mökkikylä, vapaita mökkejä, yksi riitti meitä varten, sen Anssu varasi kännykällä. Paikalla nimikin antoi viitteitä, että olimme lähellä itärajaa, Timitranniemi.
Nälkä alkoi ahistaa, ja kun se ahistaa tämänkin ikäistä, niin miten nuorempia raavaita miehia! Apu siihen löytyi vasta Suomeen muuttaneen ehkä Irakilaisen pitämästä pizzeriasta, josta tilasimme jokainen makuun sopivat annokset. Söimme ulkoterassilla. Kohtelias kieltä jo vähän taitava oli otettu, kun veimme lautaset sisään. Olin katsellut pikaisesti kartaa, että Pielistä lähellä menee vanhamaantie mutkitellen, yhtyen muutaman kymmenen kilometrin päästä päätiehen.Katselin kylää, sopivan näköinen tie odotti kutsuvana ajajia, viedäkseen parinkilometrin päästä jonkin tontille umpikujaan. Anssu laittoi navin päälle, otti vetovastuun, johdatti meidät Timitranniemeen pahemmn eksymättä. Mökki oli melkein luxusta, ymäristö Pieliseen rajoittuvaa männikkö kangasta.
Ami lähti vielä Lieksaa katselemaan ja keräämään vanhojen talojen kuvia, joita itse otti. Me Anssun kanssa voitelimme pyörien ketjut, Amilta se nyt sitten jäi tekemättä....... Palasi muutaman ajan kuluttua kauppaostosten kanssa, oli tuliaisia koko porukalle. Vähitellen aloimme koppuroitua yöpuulle, ei siinä unta kauaa töövätty. Aamulla meinasi jopa mennä pitkäksi! Mihinkäs meillä kiire, nelisensataa kilometriä matkaa, koko päivä aikaa! Pikkuhiljaa saimme kamat kasaan ja pakattua pyörille lähes samoihin lokeroihin kuin tähänkin asti. Reppu selkään, kypärä päähän, Scotit käsiin, niin ja action kypärään, sekä nauhoittamaan. Ajattelin antaa pyöriä akun tyhjäksi. Anssu veteli jälleen kärjessä, Lieksa Nurmes väli on melko mitään sanomatonta taivalta, vasta lähestyttäessä Nurmesta alkaa maisemat komistua. Nurmeksen läpi ajoimme suoraa pääkatua, oli yllättävän monta kivitaloakin pykätty ihmisten asuttavaksi ja muuhun käyttöön. Käännyimme Iisalmi - Rautavaara tielle, vanhastaan muistin tämän olevan mukavan mäkistä, mutta metsäistä taivalta. Yllättävää kyllä, asutusta oli kuitenkin korpimaisemista huolimatta siellä täällä tien varrella. Rautavaarassa tankkasimme. Ulkopöytään majoittui pariskunta karkeakarvaisen saksanseisojan kanssa, juttuun on helppo saada vauhtia, kun kehaisee koiraa! Ei tarvinnut edes liioitella, tomeran näköinen sesse! Hiljalleen lähdimme ajelemaan Sonkajärveä kohti, Sepon syntymäpitäjä ohitettiin pysähtymättä, olimme sopineet ruokatauon Iisalmeen. Näin teimmekin kirjainasemalla nautimme päivän ensimmäisen aterian. Vieremän risteyksestä käännyimme oikealle, noin kymmenen kilometriä ajoimme tätä tietä, kun jälleen täysi kulma, nyt vasemmalle. Olimme päättäneet tehdä pienen lenkin ja lähestyä Kiuruvettä hieman pohjoisempaa reittiä. Etappina oli ikonipatsas neljäntien risteyksessä. Siellä pysähdyimme, nyt alkoi tuntua, että tämä Imatran reissu on loppuseremonioita vailla, sovimme vielä tankkauksesta Pyhäsalmella. Pojat ajelivat omia teitään, hidastelin tahallani niin kauan, että pääsivät karkuun!  Omaa vauhtia ajelin länttä kohti, en tiedä saavutinko, tai jäinkö pojista? Abc,llä olivat jo tankeilla. Katsoin Kasin bensan kulutuksen, päätin etten tankaa turhaan, menovesi kyllä kotiin asti riittää. Nyt oli jokaisella etappina pyöräparkki kotona, ajelin kärjessä, Anssua en näkynyt peileissä pitkiin aikoihin. Nivalassa näytin Amille Kasin entisen kodin.  Ennen Sieviä ilmestyi Anssukin peileihin. Ami koukkasi vielä Anssun kautta, minä jatkoin rannikkoa kohti. Ajelin hiljaa, Oikemuksessa ninkin Hondan valon ilmestyvän taustapeileihin. Tässä asetelmassa ajelimme loppuun asti, Ami hurautti Ruotsaloon, minä meidän elosuojaan! Täydellinen reissu takana sammutin  Kasin noin kello kuusitoista.  Jep!!

Nimi houkutteli. 2.7.2017

 Veden vähyydestä kituu Kalajoki

 Onneksi mylly pyörii sähköllä.

 Tällä liikenteessä.

 Piippolan pieninätti kirkko.

 Pyhäntäjärven "tien toinen, pienempi puoli!

 Tässä se sitten on!

 Kylänraittia ko. kylässä.

 Viitteitä, mihin tuon sijoittaa kartalla?

 Aamiainen asfaltilla!

 Kalaportaista tuli paljon enemmän, mitenkähän turbiini putkesta?

 Kasi tutulla paikalla.

Jos kitui Kalajoki, kituu myös Lestinjoki.

Ajoilmat senkun paranee! Tämän kesän teema, kilometrejä ei säästetä! Nyt sunnuntaina hieman raikkaampi ilma kuin edellisinä päivinä, aamusta! Vähän ennen kahdeksaa heitin repun Kasin takalaukkuun, ajovarusteet minimissä Sinisalon alla. Systeemin kautta lähdin tekemään taivalta. Mitään suunnitelmaa ei ollut, pohjoiseen päin kääntyi pyörä, aivan sattuman varaisesti. Himangan tienoilla tuli mieleen, että Haapaveden suunta on jäänyt viime vuosina vähemmälle. Siiponjokea seurailin Kurikkalan tielle, jota pitkin ajelin vieläkin reittejä miettien. Tästä tiestä oli viety noin kymmenenkilometrin matkalta öljysorat kaatopaikalle. Kasin kumit eivät ole nyt lainkaan soraystävällisiä. Sitä pitää oiken tyyrätä, että pysyy omalla kaistalla. Etelänkylän kyltin mukaisesti ajelin vähän matkaa, sitten oikealle Kalajokea seuraavalle tielle. Tien varrella on voimallista asutusta, isoja navettoja ja kuivaajia. Tietää, että johonkin on raivattu paljon uutta peltoa. Ennen Tyngän myllyä nousin isolle tielle, kunnes tuli käännös vasemmalle, myllytielle. Sillalla pysähdyin kuvaamaan. Sillan alta mukeltavaa sorsapoikue meinasi säikähdyttää, kun tulivat ryminällä vastavirtaan. Vastavirtaan ohjasin minäkin Kasin! Nyt kohteena Alavieska. Ja ajo maistui! Alavieskastä Merijärvi - Oulainen tielle, yllättävän hyväkuntoista baanaa sai ajella. Kesän vehreys parhaimmillaan tien molemmin puolin, puolipilvinen ilma hiveli pehmeydellään. Nyt voisi kuvitella, että isännät käppäilee pienen hengähdystauon saaneina valkoisen päälypaidanhelmat suorien housujen sisään sullottuna nahkaisella vyöllä vyötettynä, ja hihat tietenkin käärittynä. Jos talosta löytyisi kolmiviitonen Fergu se tulille, ja pieni ajelun poikanen naapuriin. Voihan näin tapahtuakin, toivottavasti. Vielä kun naapuri olisi tukanleikkuu taitoinen, istuisi isäntä kartanolle asetetulle tuolille, hajareisin, siinä tukka sitten lyhenisi sunnuntai aamuna! Ennen Oulaista pysähdyin metsäautotien haaraan, kaivoin kahvipullon esille, on se noin kymmenen kertaa paremman makuista  rauhallisen metsäluonnon keskellä juotuna. Eikä ole pelkoa, että pullon ulkokylki olisi kuuma, kun sen sukasta ulos vetää, terästermos on ollut hyvä keksintö. Airamin punainen teki joskus temppunsa, särkien pienestäkin tärähdyksestä ohuesta lasista tehdyn sisäkuorensa, joka oli alipaineistettu, sinne meni kannon juureen usein lasikahvit.
Eteläpuolelta kun Oulaisen? (oikea sanamuoto) ohittaa, ei mitään hirvittävää innovaatio keskusta voi kaupungista sanoa, ennenmin vähän nuutuneen oloinen paikkakunta. Vasemmalle kääntelin, kunnes tuli Matkanivan risteys, mutta Haapavedelle pitäisi päästä. Tien kyltittäjän oivalluksia haluaa ohjata enimmän liikenteen eteläpuoleista tietä, joten useat ajavat Matkanivan riesteyksen ohi.  Tämäkin tie tuntui mukavalta, niin mukavalta, että Haapavesi muuttuikin välietapiksi. Mihinkiäs? Sitten tuli mieleen Tavastkenkä! Paikka, jonka olen aina ohittanut, nyt olisi aika korjata tuo töppäys. Kartaa vilkaisin varmistaakseni, että oikeaan suuntaan lähdetään Kasin kanssa. Piippola - Pulkkilla viitan mukaan kääntelin Kasin vasemmalle, tien pinta senkuin parani. Aivan eri planeetoilta kuin esim. Valtatie Kahdeksan surkea pinnotus. Ketäs kansanedustajia täältä olikaan ja ketä sieltä Kasitien varresta? Oikealle näytti Piippolaa, joten Suomen keskipisteeseen suunta. Laitoin Actionin ensimmäistä kertaa tällä reissulla kuvaamaan. Sattuikin sopivan mutkaista tietä! Piippolassa pysähdyin, otin pari kuvaa kirkosta, sitten matkaan Pyhäntää kohti. Pyhäntä on ollut ja on kunta, jossa teollisia työpaikkoja eniten väkilukuun nähden Suomessa! Paikkakunnalla on useita isohkoja tehtaitan, puunkäsittely, esim. Jukka talot ja iso metallitehdas, joka tietenkin vaihtaa nimeään vuosittain! Sekä muitakin isohkoja teollisuus laitoksia. Pysähdyin katselemaan tarkemmin, millainen tämä ihme on. Vettä ainakin tien molemmin puolin. Eikä ihmisistä tietoakaan. Tämähän tuttua, kun ajelee kylien läpi! Iisalmen tietä jatkoin muutaman kilometrin, alkumatkan pienen avoauton takana, mutta sen vauhti ei sopinut Kasin suunnitelmiin. Kestilään menevälle tielle käännyin. Tältä tieltä pitäisi Tavastkengän risteys löytyä. Niin löytyi, jännitys tiivistyi! Pari kilometriä kitukasvuista kangasta ajelin, kunnes tulimme Kasin kanssa Tavastkenkään! Jos on nimi erikoinen, on myös kylä! Se on rakennettu ensimmäisille Kainuun kohoumille, mukavaa mäkimaastoa ajelin kylän läpi. Taasen yllätti täällä "korvessa" tuorerehu peltojen koko. Ne olivat aivan verrattavissa rannikon peltokokoihin. Erona vain, että olivat mäkien rinteissä.  Hetken ihmeteltyä käännyin hyvillä mielin takaisin, tämä etappi kannatti käydä! Pyhännällä ajoin Kajaani Kokkola tielle, jota pitkin Kärsämäelle. Tankkasin kymmenen litraa bensaa, niin paljon oli tänä sunnuntai aamuna kulunut. Sitten Nivalaa kohti. Mutta pithän syödäkin! Kulman pysäkillä vihdoin haukkasin aamiaisen. Laitoin huvikseni navikaattorin päälle ja korvanapin korvaan. Satasen nopeudessa, saa vielä neuvoista selvää, päätin kokeilla, miten hiljaisemmassa. Käännyin Maliskylän risteyksestä, navi emännän kauhistukseksi vasemmalle. Aikansa tarjoili u-käännöstä, kunnes luovutti, - aja kymmenen kilometriä tätä tietä - todella loukkaantuneella äänellä. Näissä nopeuksissa jopa hieman liian voimakas. Jonkinlainen vastamelu systeemi olisi hyvä noissa vehkeissä, liekö onkin? Sieviin ajelin hiljaisessa liikenteessä, niin hiljaisessa, ettei vastaan tullut kuin kaksi moottoripyörää! Eskolasta käännyin Riuttasia kohti, pohjapuolta myötävirtaan, kunnes Korpelan voimalaitokselle käännyin. Sama vesipula kuin Kalajoessa! Kalaportaille vielä näkyi riittävän, kai siitä on asetus! Eteläpuolta nyt loppumatka Kannukseen, liikenneympyrästä vasemmalle, asematietä Kajaanitielle. Väliviirteen kautta Kasitielle. Ihmettelin vastaantulevaa asuntoautojen ja vaunujen määrää, kunnes muistin Porin herättäjäjuhlat. Ovat alkaneet purkaa porukkaa kotimatkalle.  Kotiin on aina mukava tulla, mutta nyt suunnittelin miten voisi vielä pienen lenkin tehdä, ennen elosuojaa. No, olihan tässä jo pieni lenkki takana, vajaa viisisataa kilometriä, päätin ajella perille. Ajofiilingit ovat niin kohdallaan kuin vain voivat olla. Ensi viikonloppuna Imatralle!