Päivikin hevoset eivät liikkuneet muutamaan minuuttiin milliäkään.
Riikkalla oli peltojälkikoe Ruukissa. Siinä yksi syy ajeluun lähtemiselle, vain syy. En edes reppua ottanut mukaan, mikkokin sai jäädä huilaamaan. Actionin toki kiinnitin kypärän laelle. Ilma oli tämänkesän tyyliin ajeluun kuin tehty. Hieman viilennyt keskikesästä, mutta lämmintä riittämiin. Yöllä oli satanut, joten happeakin riitti. Raahessa tankkasin, oli kolmesataa neljätoista kilometriä edellisestä Toholammin tankkauksesta. Kertoo, ajot jääneet luvattoman vähiin jälleen. Taukokartanolla tankkasin kuskia, tai paremminkin, varatankkasin matkalle mukaan. Kuulin, että jäljet eivät olleet menneet toiveiden mukaan, päätin lähteä uusiin seikkailuihin, olinhan hieman myöhässäkin. Olin ajanut vanhaa tietä Siikajoelle, josta Siikajoen eteläpuolta Revonlahdelle. Pätkä oli mukavaa sorapintaa, tosin alla olevat Mezlerit eivät pidä lainkaan päällystämättömästä tiestä, toisin, kuin edeltäjänsä.
Olin jättänyt kartatkin tarkoituksella kotiin, ajellaan eteenpäin, katsellaan sitten. Ruukki olikin seuraava tavoite, action päälle, menoksi. En tiedä, vaativatko alla olevat kumin jonkin verran lämpenemistä, kun tutui, että ajo alkoi parantua kilometrien karttuessa. Ruukissa käännyin Tuomiojalle menevälle tielle. Tuttua väylää tämäkin, täältä haimme Anssulle ensimmäisen Suzukin kohta parikymmentä vuotta sitten. Olihan se juhlaa. Yritin paikallistaa autotallin josta Suzukin Helken kanssa peräkärryyn lykkäsimme, MZ jäi orpona katselemaan, mihin kaveri lähti. Ei aivan sopivaa pihapiiriä sattunut näköpiiriin... Aloin katsella paikkaa, missä voisi hyödyntää Taukokartanon ostoksia, helppohan sellainen on löytää pieni metrinen metsätien liittymä tuli kuin tilauksesta. Sivujalka alas, F Kasi ei suostunut seisomaan omillaan, vaan pisti kyljelleen. Olikin liittymässä salakavala pykälä pyörän jäädä lähes kymmenen senttiä alemmaksi, kuin sivujalan. Huolimattomasti pyörän päältä poistuminen teki hommasta selvän. Ensin katse taakse ja eteen, näkeekö kukaan. Ei kai täällä korvessa? Sitten rivakka ote, kun vielä harmistuksen adreanaalia veressä siitä kiinni mistä saa, yllättävän kevyesti F Kasi nousi. Tälläsin sen parenmpaan kohtaan seisoskelemaan, toruin vähän itseäni, muodon vuoksi myös pyörää. Kaatumarauta ja F Kasin pieneen tölmimiseen suunniteltu rakenne estivät pienimmänkään naarmun ilmestymisen muistoksi hölmöilystä. Action tietenkin kuvasi koko performanssin.
Aloin kaivella eväitä povesta ja tankkilaukusta. Harmitus oli hetkessä ohi, kun katselin maastoa, missä lippa tapahtunut, kynnys todella huomaamaton, mutta aina pitäisi tarkistaa kallistuskulma kun sivujalan alas tökkää. Lämmintä riitti, otin jopa ajotakin pois aterian ajaksi.
Otsikkoon.
Siinä syödessäni lähestyi edestäpäin mies ja koira. Koira matki vanhaa Ukkopekkaa puksuttaen epävarmuuttaan oudosta aterioijasta lyhyiksi haukun urahduksiksi. Lähemmäksi päästyään noutajan ja valkkarin risteytys huomasi ettei mitään vaaraa olekaan, sitten pitikin nuuskia oiken kunnolla. Huomasin heti pyörällä liikkeellä olevan koiran lenkittäjän kiinnostuksen F Kasia kohtaan, löysi Bemarin merkin sivumuovista, "no bemarihan se, minullakin on kasinelonen R-bmw työn alla, ollut jo kaksikymmentä vuotta, oikeastaan enää kun ilmat kumeihin...." Olisiknkin ihmetellyt, jos ei näin olisi ollut. Kertoi vielä kun koirista tuli puhe, että velipojalla muutama seefferi. Näin niitä tuttavuuksia tehdään autiolla metsä taipaleella. Jos olisi tullut soittamisesta kyse, varmaan löytynyt haitari tai kitara kotoa. Kolmivuotiaalla koiralla oli kuulemma harrastuksena television katselu. Koiralla oma paikka, josta seuraa ruutua illasta iltaan, ei kuulemma tarvitse olla eläin-tai luonto-ohjelma, koira on kaikkiruokainen television katselussa. - Paitsi Yle. (toimittajan kommnetti)
Niimpä jatkoivat matkaa eteenpäin. Minäkin aloin pistellä takkia päälle, kypärää päähän, toki hanskatkin käteen. Olin aamulla ottanut Scoth, it käyttöön, turha varotoimenpide, kesähanskoilla olisi pärjännyt. Kenties ravinto ja juoma tehneet tehtävänsä, mutta ajofiilinki iski koko voimalla kun nostelin kuutoselle hyväpintaisella tiellä. Mutkiakin muutama, ettei aivan automaattiohjauksella olisi pärjännyt., vaikka tuntui, että F Kasi nieli tätä tietä kuin juna. Olin moittinut kumien käytöstä tuolla ylempänä, nyt en löytänyt mitään moitittavaa, onko se tunne kuitenkin kuskin päänupissa, vai olisiko jossain muussa. Oikein odotin vähän vinkeämpää mutkaa kantattavaksi, hyvin kanttasi.
Muutaman kymmenen kilometrin jälkeen kääntelin kasitielle, vastatuuli oli kohtuullisen voimakasta, jopa navakkaa. Uskokoon kuka uskoo, mutta pleksittömällä vastatuuleen ajosta tulee juhlaa, on kuin ilmatyynyn päällä lepäilisi, kun antaa tuulen kannatella, kun vielä tankkilaukku on sopivalla hollilla nojata sitä vasten, en parempaa tiedä. Autojakin kohtuullisesti liikkeellä. Jälleen huomio hyvistä ajotavoista, ovathan ne parantuneet huomattavasti sinä aikana, kun kakkoskausi moottoripyöräilyssä jatkunut. Puhumattakaan ykköskauden "anarkiasta"!
Kalajoen jälkeen koukkasin Hiekkasärkille, ajattelin muiden vuosien kokemuksella, - autio ja tyhjä- Onneksi olin väärässä, merellä näkyi leijalautailijoita, jostakin kuului jonkin autokisan ääniä, ihmisiä muutenkin liikkeellä, hääseurue valmistautui Merisärkkäin pysäkiltä lähtöön kuusikymmen luvun amerikanraudan kyydissä. Laitoin actionin päälle, kurvasin Tapiontuvan risteyksen kautta kasitielle, käännyin lentokentällä, jossa parit kuvat. Tänne kääntymiseen houkuttaa pari täysvinkkeli mutkaa, jos jalkatapin päät uhkaa ruostua, täällä sen voi korjata, jopa laillisessa vauhdissa! Hääauton saavutin Rahjan jälkeen, kilkuttimet olvat säilyneet vielä perään asennetun narun päässä. Seurailin autoa vähän aikaa, mutta ajatus purkin saamisesta vaikkapa sääreen ei kiehtonut, no eihän alumiini purkki olisi ehkä edes tuntunut. Ohitin kuitenkin seurueen. Systeemiltä käännyin Ohtakaria kohti, siellä otin muutamat kuvat jälleen... jälleen... Lämpötila pysyi vakiona manner /meri. Takaisin taasen vastatuuleen, mitä metsän keskellä pystyi havannoimaan. Eihän tätä malta lopettaa lainkaan, no, Karhin mutkat vielä, äkkimutkassa tulikin mukava kallistus, jalkatapin ruosteet taisivat karista. Äkkimukta ei kuitenkaan ole mikään ihanteellinen kanttauspaikka, ehkä jokin kierteinen pinnan kaltevuus hämää. Ajoin Marinkaisissa jälleen merenrantatietä, nyt tuntui soralla, ettei mitään pitovaikeuksia, ihmettelin edellisen kerran ylivarovaisuutta. Muutamat kuva Päivikin hevosista, olisi voinut käyttää vaikka kuinka pitkiä valotusaikoja, hetken tuli mieleen hevospatsaat! Kasitien kautta päätin tämän puolivälistä käyntiin lähteneen ajelun kotielosuojaan kello puoli neljä! Kaikki paitsi moottorip......
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti