Hyvät soudit

http://www.youtube.com/watch?v=bZrLxyGXmiA

Ajovideo clippi Toholammin ja Kaustisen väliltä. 

Ei se vain jaksa sataa....

Tällainen Corolla tupsahti kameran eteen, miksiköhän?
Vintturin risteyksen jälkeen alkoi näyttää lupaavalta.
Edessä oli laajalla rintamalla synkkiä pilviä.
Aina vain parani. 

Masto pilviä vasten näytti komealta.

Nuo eivät voi olla satamatta. 

Eivät sataneet, mutta Kannuksessa päin näytti lupaavalta?

Kun eivät nuo sataneet taitaa olla turha toivo, että edessäkään päin sataa.

Ohtakarista kuva, Ksatanen melkein kitisee kuivuutta!

Vaaran mökki on saanut lähdöt..

Väliin tekninen kuva. Keväällä uusittu stefa on pitänyt öljyt visusti piilossa.

Mihinkäs tuosta niinku pääsis?

Nenäjärvessä katsastin peltojälkipeltoja.

Kesän vehmautta Nenussa. 

Luupaavia pilvimuodostelmia alkoi kertyä jo iltapäivällä eteläiselle taivaalle. 

Ksatanen tulille ja katselemaan, missä päin maailmaa sataa.  Ei ainakaan kasitiellä Lohtajan ja Kokkolan välillä. Perhonjoen sillankorvassa otin Petralle kuvan nätistä Corollasta.  Biskopin mutkatietä Jyväskylän tielle, taivas oli uneliaan harmaa, lämpömittari kipusi kahdenkymmenen paremmalle puolen. Mukavasti Ksatanen surraili Kaustista kohti, muu liikenne melkein olematonta. Ylivieskaa kohti käänsin pyörän keulan. Kylällä ei liikenne paljoa lisääntynyt. Mutta Toholammilla päin alkoi näkyä mielenkiintoisia pilvimuodostelmia!

 Pysähtelin kuvaamaan, ajatuksella, tästä kuva vielä ennen kun syöksymme tuonne vesimassojen sekaan. Turha toivo, vettä ei tullut. Mutta happea oli ilmassa, sen huomasi pyörän kulusta. Toholammin jälkeen näkyi Kannuksen päällä synkän näköinen ukkospilvi. Aivan oikein, Kannuksessa oli tiet märkiä, mutta me Ksatasen kanssa kuivia.

Väliviirteen kautta kaasuttelin rannikkoa kohti, taivas vetäytyi tavallisen harmaaksi, se siitä sateesta. Ohtakarissa oli meri täysin tyyni. Vaarassa ollut mökki oli purettu pois. Ajelin vielä Nenäjärven kautta kotiin, leirillä oli jonkinlaista toimintaa, muutama teltta pystyssä ja pari osastoakin marssi vastaan.   Nenäjärven luonto on vehmasta, kasvun melkein kuulee ja näkee. Paljon maisema muuttuu vuoden aikana.  Hiekkatietä taiteilin takaisin leirille. Ajelin hiljalleen pikitietä kotiin päin. Lätiltä Jukkolanmäen risteykseen oli tiellä vesilammikoita!  Kyllä se nyt oli kumma...

Pieni ilta-ajelu Ylivieskan suuntaan ksatasen ja kameran kanssa.

Maalaismiljöö Ainalissa. Mikä militaarivehje kuvassa.

Jälleen yksi EU-navetta, joka ei kuvaan mahdu.

Peltikattomaakari sukulaisena?

Sieviä ei mainosteta enää..

Tätä tietä ajelee mielellään, Kalajoen eteläpuolta Yliveskassa.

Uutta ja vanhaa rakennusta rinnakkain.

Tämä kuva on otettu 24 heinäkuuta 2008.

Melkein samasta paikasta otettu kuva tänään 22 heinäkuuta.

Iso joki tulvii vuonna 2008

Iso mikä iso.

Hiekkasärkillä oli lomatunnelmat.

Asuntovaunu ahtauma kuvan vasemmassa yläosassa.

Huhujen mukaan Norjalaiset olisivat taustalla olevien rakennusten taustavoimia?

Mikäs se siinä?

Kalajoen ABC,llä lomameininki jatkui. 

Lämpö parikymmentä astetta, taivas kevyessä pilvessä, Ksatasen tankki puolillaan, siinä syytä lähteä tien päälle. Eikä mitään tietoa suunnasta. Vasen peukalo aktivoitui Koiviston p e r ä n tiellä, ja sitä oli toteltava. Himangalta käännyin Rautiota kohti. Ilma oli vieläkin parempi mitä olin ajatellut. Pöntiössä sain idean ajaa Ainalin kautta Kannukseen. Varmaan parikymmentävuotta kun viimeksi siitä kulkenut. Soratiellä alkoi väylä. Muutaman kilometrin riitti hyvää soraa, muuttuen aivan siedettäväksi pikitieksi. Leppoisaa maalaismaisemaan tien molemmin puolin. Nyt pysähdyin ensimmäiselle kuvaustauolle. Kuuttakymppiä huristelin eteenpäin, ei malttanut kääntää kahvaa. Parikertaa vielä ennen Kannusta kuvastoppi. 

Kajaanitiellä nostelin nopeuden lähelle rajoituksen sallimaa, pyörä kiitteli kovasti, kun pääsi normaaleihin käyntinopeuksiin. Ja meni kevyesti.  Tuuli jota ei ollut, mutta joka syntyi pyörän vauhdista piti omaa lauluaan, vallitsi täydellinen rauhan olotila. Miten se voi olla mahdollista pyörän päällä, joka kiitää lähes kolmekymmentä metriä sekunnissa eteenpäin. 

Ehkä juuri siksi, kiire jää sinne taakse johonkin. Eskolassa havahduin, pitäisi tehdä ratkaisu, jatkanko suoraa, vai käännynkö vasemmalle. Annoin vilkkupeukaloiden tehdä taas ratkaisun.

Onneksi oikea peukalo ei aktivoitunut. olisi menty pellolle. 

Tarkistin kännykän näyttötaulun entisellä Sievin opastepysäkillä. Miten entisellä? Komean mainostaulun tolpat olivat lahot. Joko tuuli, tai avuliaat pikkurosvot olivat auttaneet talulun lepoasentoon saattamisessa. 

Ylivieskassa kiertelin vähän aikaa etsien kaupungin keskustaa, en vieläkään tiedä löysinkö sitä? Takaisin päin ajelin samaa reittiä mitä Anssun kanssa melkein päivälleen vuosi sitten, kun katsastimme suurten tulvien tuhoja. Maisema tässä eteläpuolella jokea on siistiä, ja asutun näköistä. 

Pysähdyin samalle sillalle kuin viime kesänä. Oli maisemassa eroa! Joki (Vähäjoki, tai Vääräjoki?

 Ei kumpikaan, olisihan joki ollut liian komea nimi tuolle Korteojalle.)  jota silloin kunnioituksella katselimme oli supistunut huvittavaksi isohkon sarka-ojan kaltaiseksi viemäriksi. 

Hiekkasärkillä oli elämää. Ihmiset ottivat kaiken irti viimeisistä lomapäivistä, meri kiilsi auringossa, lämpöä riittämiin, Suomen kesä parhaimmillaan. ABC,n pihalla hyörinä jatkui. Muutama moottoripyöräkin papatteli autojen seassa. Kymmentävailleyhdeksän Fiat oli nostettu auton peräkärryyn, pieneltä se nyt näytti. Hyvässä maalissa. 

Kotiin ajelin r a u h a l l i s e s t i.  Ei tällaista reissua voi päättää hätäilemällä. 

Ilta-ajelu Toholammin suuntaan

Kesä on juonut ylimääräisen veden Lestijoesta.

Vanha vesi lepää padon alapuolella.

Pari vauhdissa otettua kuvaa Toholammin pohjoispuolen aukeista. Ihmettelen niitä, jotka näkisivät nämä maisemat puskittuneina "luonnontilaisina".

Toholammin ja Kaustisten välillä Ksatanen hieman hengähtää, ainakin kuski.

Kaustisten Kansanmusiikki juhlat parhaimmillaan. Jooko?

Lämpömittari pysytteli itsepäisesti kahdenkymmenen paremmalla puolen, tänä tiistai-iltana, heinäkuun neljästoista päivä.  Tällaista houkutusta ei voi vastustaa. Ksatanen tulille, vähimmällä vaatevarustuksella mitä mahdollista, tien päälle. Fiilinki syttyi heti. Kevyttä lentoa kasitietä Alaviirteen risteykseen vilkku oikealle, sinne oli kääntymis aikeet. Eivätkä jääneet aikeiksi.  Sunnuntai-iltana olin pyöräyttänyt Norpanjärven lenkin, vastapäivään,  ajo tökki silloin heti alusta asti.  Ehkä se, että oli määrä-aika saapua takaisin pani tökkimään. Nyt ei paluuseen rajoitusta. 

Kannuksen ohitin melkein. Ei aivan. Yritin löytää polkua rautatie sillalle, olisin tarkistanut, joko kävelysilta on revitty raiteitten vierestä irti. Muistan pikkupoikana kuinka suurta huvia oli nojata yläjuoksun kaiteeseen, ja äkkiä katsoa alas virtaavaan veteen. Vatsasta vihlasi kun tuntui, että kaide kaatuu jokeen.  Umpikuja esti nyt sillalle pääsyn, en viitsinyt jalkautua joten jatkoin matkaa Toholampia kohti, tietenki Korpelan padon kautta.  Kuivuutta kitsivät tulvaluukut, kaikki vesi oli johdettu energian tuotantoon. Riuttasten kautta palasin isolle tielle. Toholammin viljely-aukeat ovat komeaa katsottavaa. Toivottavasti viljelijät jaksavat puurtaa, ja pitää kunnossa nuo komeat, kumpuilevat vilja-aitat. 

Kaustisille käännytään valmiin liikenneympyrän kautta.  

Tällaista maisemaako nämä "maisemien ennallistajat" haluavat, mitä tien reunat Rahkoseen asti ovat? Suomessa tuollaista rämemetsän reunustamaa tietä on niin paljon, että sen pitäisi riittää. 

Kriittisiä ajatuksiapa tupsahti mieleen tällä ajelulla? Kaustisilla oli tavallista enemmän porukkaa. Mutta vain keskellä kylää.  Muistan seisemänkymmenluvun alkupuolen, kun soittajia ja yleisöä liikkui  kyläraittia pitkin kauaksi Kokkolankin suuntan. Nyt piti ottaa kuva todisteeksi, ettei pahemmin porukkaa näkynyt satametriä liikenneympyrästä rannikolle!

Keskittäminen päivän sana?

Hmm... Mutta mikäs oli ajellessa rannikkoa kohti. Ksatanen hyrisi tyytyväisenä, vaistosi kai kuskin  olotilan, eihän tällaisella ilmalla voi olla muuta kuin tyytyväinen. Alla hyvä moottoripyörä, tie tasaista kevyesti kuljettavaa asfalttia.  Kokkola tuli liiankin äkkiä. Jälleen matka loppui kesken, mutta ei makiaa mahan täydeltä. 

Umberto Nobile

kyltissä Roald Amundsen Lincol Ellsworth ja Umberto Nobile.

Äyvä oli melkoinen kertojamestari kun sille päälle sattui. Kaksi kertomusta, jotka kumma kyllä koskettivat molemmat Italiaa olivat ylitse muiden. Italia nimisen auton suistuminen Himagalla Lestijoen sillan kaiteen läpi Helsinki -Rooma etappiajon tuoksinassa. Sitä paikkaa piti joskus käydä katsomassa kun Himangan apteekissa asioitiin. Olihan vanhan sillan arkut aivan siinä lääkekaupan takana. 

Toinen vieläkin vaikuttavampi oli kertomus ilmalaiva Italian lennosta Toskalanmäen yli. 

Äyvän kertomus lyhennelmänä:

" Seikkulan sahalla sahattiin keväisin paljon veden aikana tukkeja melkein ympäri vuorokauden, kun vettä riitti. 

Viimeistään kesäkuussa sahuu hiljeni lopullisesti, kun raamisahan edestakainen liike hidastui ja viimein pysähtyi veden vähyyteen. 

Toukokuun alussa sahaus oli vielä täydessä käynnissä. Niin myös vuonna -28. Sinä keväänä oli paljon lämpimiä iltoja, sahauksen tauottua istuskeltiin usein sillan kaiteella praataamassa. En muista tarkkaa päivämäärää, olisiko ollut tiistai ilta, ilma oli kirkas, lämpöä vielä toistakymmentä astetta. Enkä muista kuka sen kuuli ensimmäisenä, mutta pian kuulimme kaikki Pappanhiliman kankahan suunnasta juhulallista soittoa. Siinä katsottiin toisiimme, mitäs tämä nyt on? Samalla ilmestyi valtava sikarin muotoinen ilmalaiva puiden takaa. Se ajoi matalalla, luulimma että että vastaa niihin meijän elosuojan takana olevihin mäntyihin.  Ilta oli jo senverran hämärää, että laivan valot oli sytytetty. Ne loisti ikkunoista, ja soitto soi. 

Se hetki oli yksi elämäni juhulallisimmista. Kauan aikaa oltihin vain hiliaa. 

Toki me tiedettiin mikä se oli, lehdessä oli kirjoitettu Nobilen yrityksestä tutkia pohjoisnavan seutuja. Mutta että ajoi meidän päältä, oli jotain ihmeellistä". 

Tämä kertomus jäi pikkupojan mieleen lähtemättömästi. 

Kun Nordkapin reisua suunniteltaessa muistin, että Vesisaarella on ilmalaiva Italian käyttämä ankkurimasto, oli retken ensimmäinen kohde valittu. 

Toinen oli Amin ehdotuksesta käydä katsastamassa komea kanjoni Borselevin läheisyydessä. Kolmas tietenki Nordkapp. 

Vihoviimeiset tarkistukset.

Maanantai-aamuna 29 kesäkuuta kaikki oli valmista. Viimevuoden Geiragerin lenkin varustelista kopioitiin myös tänävuonna sellaisenaan. Helppoa kun tiesi mitä piti ottaa mukaan. Yhdeksän maissa Anssu jytisteli Tohtorilla Kokkolasta Perkkiöön, Suzuki kovassa iskussa. Lämpö jo aamusta hellelukemissa. Vain t-paita, ajotakki kevyet ajohousut, ja ohuet käsineet, siinä vaatevarustus. 

Systeemillä tankkasimme. 

Kumma kyllä ajofiilistä ei tarvinnut maanitella. Se oli heti siinä. 

Anssu kävi shoppailemassa.

Tupoksen abc,llä pysähdyimme ensimmäisen kerran. Anssu kävi täydentämässä ruokavarastoja, itse lorvailin pihalla pyörävartiossa.

Seuraava etappi oli Storm Oulussa. Anssu osti Tohtoriin etujarrupalat. Pithän viimevuoden tradition jatkua. 

Visiiri auki, aurinkolasit päässä, nopeus satasen paikkeilla huristelimme Kemiä kohti. Siinä mieli lepäsi, kun vilkaisi tuttua valopistettä taustapeileissä, edessä lukematon määrä kilometrejä, sekä odotettavissa mukavia seikkailuja. 

Kevyt kenttäateria.

Kuivaniemen paikkeilla ajelimme pysäkille, söimme pienen aamupalan. Trangia sai olla vielä laukussa.

Kemissä oli tietöitä. Valtavia maansiirtourakoita on tehty uuden moottoritien jatkeen vuoksi. Kymmenisen kilometriä pujottelimme kuin paremmatkin agilitykoirat tielle asetettujen esteitten välissä. Anssu oli esittänyt toivomuksen, ajettaisiin Keminjoen itäpuolta ainakin alkumatka. 

Tervolassa koukkasimme joen yli, tankkasimme Nesteellä pyörät ja itsemme. 

Ksatasen lämpömittari näytti kahtakymmentäviittä astetta jatkaessamme Rovaniemeä kohti. Vehmaat kesämaisemat vilisivät ohi. Kemijoki kävi silloin tällöin tervehtimässä matkustajia, vetäytyen takaisin metsän suojaan.  

Rovaniemellä oli yllättävän hiljaista. Ruuhkattomassa liikenteessä ajelimme kaupungin läpi seuraavaan pysähdyspaikkaan napapiirille. 

Eikös Irlannissa ole poliiseja lainkaan, kun pesevät rekisterikilpensäkin. 

Mutta Puolassa??

Kolme bemaria ja yksi tohtori. 

Paljon oli muitakin turisteja liikenteessä, pyörillä, autoilla, polkupyörillä. Jalkaisin vaeltajia ei vielä näkynyt. Juttusille tuli Porvoolainen moottoripyörille kuolaava, uudelleen pyörän hankintaa suunnitteleva lomalainen. Juttua piisasi, lupasi, että ensikesänä tulee rosvosuzukilla vastaan!

Näkymähkö Sodankylästä....

Sodankylässä kävimme battery ostoksilla paikallisessa marketissa. Pieni lenkki kylällä. Sodankylän näkee melkein yhdellä silmäyksellä. 

Vähän jo raskaampi kenttäateria. 

Sodankylän jälkeen rakensimme leirin pienelle tien levikkeelle. Asfaltille trangia pöhisemään, nuudelit kiehumaan, juustoa, hapankorppuja, metwurstia, siideriä jne.. Kyllä moottoripyöräily on mukavaa...

Salamatkustaja? Ettei tullut rannikolta sotkemaan kairojen paarmojen geenejä?

Tässä jalkauduimme  Saariselällä

(kuvasta näkyy, että Ksatasessa ovat raitisilmaläpät katteessa vielä auki)

Saariselälle poukkasimme toiveena huoltoaseman löytyminen. Löytyihän se, sielläkin joimme kahvit? Mitäs retkielämää se tämä? Kiertelimme vähän aikaa hiljaisella kylällä. Jopa jalkauduimme siinä toivossa, että sitä elämää löytyisi enemmän. Hiljaista oli. 

Näillä tuumilla oli hyvä jatkaa Ivaloa kohti. 

Yksinäinen mänty, olisiko tarkoitus kelottua?

Olin suunnitellut, ettei aurinko ehtisi otta meitä kiinni, mutta johonkin parituntinen tuhlautui, ja kas kummaa, melkein edestä se  paisteli. Ei vielä häiritsevästi. Poroja olimme nähneet tähän mennessä tasan yhden. Liian myöhään huomasin museotien viitan vasemmalla, joten se kohde jäi tarkastamatta. 

Maisemat yhtä komeita kuin parivuotta sitten MZtillä tästä ajellessa. Ennen Kaamasta koukkasimme oikealle, nyt pysyi aurinko vähän matkaa takana, kunnes kurkki jälleen etuvasemmalta visiirin alle?

Aurinko laskee länteen, me ajoimme koilliseen? Ei täällä aurinko mihinkään laske, pysyy vielä kuukauden verran näkyvissä yötä päivää. Väylän jälkeen pysähdyimme kuvaustauolle.

Kaverukset tähystelevät Sevettijärveä kohti. 

Inarinjärven koillispää häämöittää Anssun takana. 

Anssu viettää luppohetkeä tyynen lammen rannalla.

Muutama kilometriä ennen Sevettiä kurvasimme vasemmalla olevalle leirintä-alueelle. Kello oli puolenyön maissa. Vähän aikaa kelloa soiteltuani ilmestyi madam leirinvastaava reseptioniin. Kylmän muodollisesti suoritin sisäänkirjauksen, ja yhtä viileä oli madamen esiintyminen. 

Tarpeelliset tavarat pyöristä mökkiin, siinä hyöriessämme saimme kaverin. Nöyränoloinen koiruli hiippaili paikalle. Ei se vaatinut mitään, mutta tottakai löytyi kaverille syötävää meidän runsaista eväsvarastoista. Mukava koira. 

Ihmisen paras ystävä, vai toisin päin?

Pyörät aamuauringossa.

Anssu hiippailee kameroimaan.

Lappalaisille staalon mallia!

Aamulla keittelimme kahvit, ja muutakin aamupalaa napostelimme. Lähtö Sevettiä kohti sujui sutjakkaasti helteisessä ilmassa. Pyörät suhisivat kevyesti Norjaa kohti, mitä nyt Anssun Tohtori vähän jytisi. PK on nimennyt Sevetin baarin yhdeksi neljästä lapin kulttibaareista.  Nyt aamun koitteessa nimelle ei vielä ollut katetta.

Sevetin kulttibaari.

Näätämössä tankkasimme ja Anssu kävi kaupassa. Katselin vähän ympärille miten täällä elellään. Juutuimme Ksatasen kanssa liikennevaloihin, eivät vaihtaneet väriä mihinkään suuntaan, joten päätin ajaa läpi. Anssusta muutama ajokuva kun sai liiketoimet selvitettyä. 

Kun tarkkaan katsoo, pitäisi Norjan jo näkyä.

Näätämössäkin Anssu kävi shoppailemassa. 

Myös pyörät saivat juomaa. 

Karhun näköisiä Näätämöläisiä....

Kun ei valot vaihdu!

Suzuki matkalla Norjaa.

Norjan rajaa ei paljoa huomannut, liikennemerkkien värit haalistuivat. 

Mutta, mutta. Mikä on, kun poistuu Suomen kamaralta täällä pohjoisessa maisemat muuttuvat heti. Kuin taikaiskusta täälläkin mäet muuttuivat vuoriksi, Neidenin kosken veroista saa hakea pitkään, jos meinaa Suomesta löytyä. Me emme löytäneet Neidenistä pankkiautomaattia. 

Koskesta muutama kuva tuli otettua, emme varmaan ensimmäiset?

Uskaltaako lähemmäksi mennä?

Aivan kuin pieni Niagara.

Rauhallista ylänkömaisemaa, ilma hyvää hengittää.

Ylängölle noustiin loivia kaarteita kallistellen. Kuvaustauko puuttomassa maisemassa. Tie oli kohtuullisessa kunnossa. Mukavaa vauhtia kallistelimme Varangenin vuonoa kohti. 

Olisihan se suuri häpeä, jos emme Pykeijan tielle kääntyisi. Pinta oli kuoppaista, ja muutenkin kapea polku vei Varangenin vuonon rantaa kohti Pykeijaa. Mutta eihän meillä ollut mihinkään kiire, kuvaustaukoja pidimme useita. Aiheita löytyi. Itse kylässä on varmaan tämänkin lukijoista suurin osa käynyt. Kuvat puhukoon puolestaan. Asujamisto pysytteli visusti neljän seinän sisällä. Ne muutamat jotka näimme eivät kontaktia ottaneet. Olisi ollut mukava kuulla mitä kieltä täällä puhutaan.  Kapeita kujia oli mukava ajella tyhjällä käynnillä. Kirkko ja hautausmaa keskellä kylää. Pykeijaan ei ole kahta tietä, joten palasimme samaa polkua kuin tulimme. 

Anssu fiilistelee.

Tiellä Pykeijaan

Kala-altaiden ikuistamista.

Nobilen mastoa tiirailimme tosissamme

Pykeija on katsomisen arvoinen paikka.

Nousu-ja laskuvesi muovaavat rannan muotoja.

Kirkko keskellä kylää

Samoin hautausmaa

Mukavan näköistä kylää, sama minne katsoi.

Tästä alkaa ajopätkä vailla vertaa.

Olimme yrittäneet tiirailla vuonon yli Vesisaaren seutuja, josko Nobilen mastoa näkyisi. Mastoja kyllä näkyi, mutta emme olleet varmoja mikä se niistä olisi.

Paikanpäälle siis katsomaan. 

Valtatielle tulimme hyvissä tunnelmissa, ja fiilinki parani aina vain, kun päästelimme Varangenin vuonon pohjukka kohti. Tie oli tällä osuudella loistavassa kunnossa, kaarrellen avoimessa vuonomaisemassa, vauhtia saattoi pitää mielin määrin.  Nyt oli ajossa meininiä. Oikealla huomasin viitan johonkin muistomerkille, mielijohteesta käänsin pyörän pienen mäen päälle. Kiveen oli laitettu  laatta. Ehkäpä muistutti jostain Vuonolla sattuneesta katastrofista?

Nyt jo Varangerin pohjoispuolella.

Vuonon päässä käännyimme takaisin itää kohti. Ennen Annijokea pysähdyimme korkealla sijaitsevalle tien levikkeelle, täällä eivät sääsket häiritsisi. Annijoki näkyi idyllisenä kylänä idässä, tämä pohjoisrannan tien varsi on asuttua melkein koko matkan.  Teimme leiriaterian mukana olevista tarvikkeista, ja pidimme pienen lepotauon. 

Annijokea. Norjaksi  Vestre Jakobselv

Vesisaari Norjaksi Vadsö.

Vesisaari olikin isompi paikkakunta kuin olisin uskonut. Teollisuuslaitoksia, ja jopa kerrostaloja näkyi kun laskeuduimme kommuunia kohti.

Nyt erotimme Nobilen maston. Mastolle oli hyvä viitoitus. Ajelimme parkkipaikalle, johon pyörät piti jättää. Lähdimme kävelemään lammas-aidan vierustaa. Mäkättäjiä oli parisenkymmentä. Hännät roikkuivat melkein maahan asti. 

Kävelimme viimeiset askeleet hartaan tunnelman vallitessa. Paikalla vallitsi seesteinen rauha. Masto oli yllättävän iso. Keskellä kallioon upotettu lenkki, johon köysi ilmalaivasta sidottiin, kun alus vedettiin maston huippuun. Rappusista oli alaosa otettu pois, joten huipulle kiipeämien ei olisi onnistunut. Maston tarkoitus oli Italia tyyppisissä ilmalaivoissa estää niiden alla olevien potkureiden vaurioituminen.  Käytännössä Italian piti pysyä aina ilmassa. Kaipa siihen maalaskuun jokin konsi löytyi. 

Aivan heikkopäinen, eikä kuntoinen matkustaja ei laivaan olisi kyennyt nousemaan, olihan maston korkeus yli kolmekymmentä metriä. 

Hitsauslaitteita ei siihenaikaan vielä ollut? Emme löytäneet yhtään hitsisaumaa, niittejä ja pultteja sitäkin enemmän. 

Vihdoin aloimme tallustella hiljalleen pyörille. Tiesimme jo tässä, että reissun huippukohta oli saavutettu. 

Vartiolampaita mastolle menevän polun varressa. Huom. komea häntä.

Enää muutama sata metriä.

Tähän lenkkiin laiva kiinnitettiin.

Aivan heikkopäiset, ja kuntoiset älköön vaivatuko ilmalaivan kyytiin.

Masto oli hyväkuntoinen, vailla rapistumisen merkkejä.

Näkyi olevan iltavalaisimetkin asennettu.

Viimeinen kuva mastosta Vesisaaren puolelta.

Kirkko keskellä vuonoa. Uuniniemi (Nesseby)

Vesisaaren pankkiautomaatilta näppäilimme muutamat nokit käyttöömme. Ja tielle länttä kohti. Jo vastakkaiseen suuntaan ajaessamme olimme huomanneet omituisessa paikassa olevan kirkon. Sijainti vuonoon pistävän särkän nokassa.

Arvuuttelimme paljonko vedenpinta saisi nousta, että temppeli hukkuisi nousuveden aikana?

Kävimme tutkimassa asiaa paikan päällä. Nätin näköinen sisustus ja vankat kaminat talvimyrskyjen aikana pidettävien kirkonmenojen lämmittämiseksi. Vuonon pohjukasta suuntasimme Tana brota kohti.