Ajelimme rauhallisesti Alaviirteen kautta Kannukseen, pohjapuolen tietä Toholammille päin, mutta käännyimekin Korpelan padolle katsomaan, ovatko saaneet mitään aikaan, sitten viime käyntimme.
Vähäistä on ollut edistyminen. Vettä tuli kovalla pauhulla särjetystä patoaukosta.
Ksatanen sai osansa vesipärskeestä. Kyllä kesä kuivaa minkä kastelee.Padolta ajelimme Toholampille, eikä sielläkään liikenneympyrän rakentaminen ollut paljoa edistynyt. Ajoilma mitä parhain. Kieltämättä Toholammin jokilaakso on komean näköistä. Seuraava etappi sitten ei tarjonnutkaan esteettisiä katseluelämyksiä. Toholammin ja Rahkosen välinen taival on kitukasvuista metsää ja suota.
Alihaapalassa tankkasin, jo olin vähällä unohtaa käydä kaupassa.
Kaustisen kautta ajelimme pienessä vesitihkussa Kokkolaan. Taivas kirkastui jo Emetissä. Koutosen kohdalla leikkasivat tiehen uria nopeusnäytön antureita varten. Moottoripyörät eivät noita lankoja saa aktiivisiksi.
Kotiin ajelimme suorinta tietä.
Ja sitten pyörän vaihto. Mitsin polkaisin liikenteeseen. Nyt on ottanut tavaksi lähteä ensimmäisellä.
Mukava kontrasti kahden pyörän välillä. Mietin ajaessa, kumpi parempi?
Siihen ei vastausta löydy. Mitsillä ajaessa on ajotapahtumassa koko ajan mukana, Ksatanen toimii paljon itsenäisemmin. Voisi varmaan sanoa, että molemmat parempia omilla alueillaan.
Ohtakarissa oli tyyntä.
Horisontti häipyi illan kajoon. Ilma oli kostean lämmintä.
MZ tutulla paikalla. Ei ole tullut laskettua montako kertaa olen pyöristä kuvia ottanut tuolla levikkeellä. Ajelin hiljalleen kotiin, kaksitahtinen soi tasaisesti, tuuli humisi leppeästi kypärän sisään, kevyt pyörä suhisi asfalttia pitkin, kotona tutut sammutusrituaalit, joita kädet yrittävät joskus tehdä myös Ksatasta sammuttaessa. Nyt ne olivat tarpeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti