Puolenpäivän jälkeen huristelimme Kokkolaa kohti, biskobin kautta Jyväskylän tielle, Sokojan kautta lentokentän kiitoradan päähän.


Kasitietä edelleen etelää kohti. Lapuanjoen pohjapuolen mutkatietä kallistelimme Alahärmään. Vaikka Ksatasen takarengas pyörinyt kohta kaksikymmentätuhatta kilometriä, voi pyörällä kallistella aivan riittävästi, ajotaito tulee vastaan. Alahärmästä suunta Kortesjärveä kohti.
Jällen piti tässä pysähtyä ja ottaa muutamat kuvat! Merkillistä. Tästä parikilometriä eteenpäin meinasi tulla itku silmään. Oli sipulin noston aika. Iso sipulivainio vasemmalla puolen tietä tuoksui voimakkaasti. Jonkinlainen perunapuimuria muistuttava kone nosteli sipulit maasta.

Evijärvellä kiertelimme vähän aikaa pienempiä teitä, kunnes palasimme Pietarsaareen johtavalle väylälle. Kasitiellä tuuli melkein vastaisesti. Katteen sisällä lämpötila näytti viittätoista astetta, ulkopuolella kymmentä. Tällaisen ilman ajoihin Ksatanen on kuin tehty.
Vanhantien kautta päästelimme kotiin, matka loppui taasen kesken!