En malttanut taaskaan olla ottamatta "pastorinmäestä" kuvaa. Tämä pastorinmäki sijaitsee ennen Oravaista, Jepualta Oravaisiin päin.
Ilma oli tässä vaiheessa jo helteistä, mutta pehmeän oloista. Aivan ihanteeellinen ajoilma.
Silloin otti päähän! Nyt voi jo hieman lievemmin muistella tapahtunutta. Tuolta kurvista tulimme, minä edellä. Tuossa Ksatasen kohdalla Mitsi pani maate vasemmalle kyljelleen. Liuimme tähän, mistä otin kuvan. Onneksi vauhti oli hiljainen, kuitenkin sitä oli niin paljon, että sain pyörän nuri. Tapahtui mennessämme Urjalan MZ-kokoontumiseen vuonna 2001. Paikka on Kuortaneen järven eteläpuolisella tiellä.
Maallikon silmillä katsottuna mitä oivallisin purjelentoilma. Kuitenkin koneet maassa? Paikka Menkijärvi.
Yksin ei tarvinnut moottoripyöräillä. Oli muitakin liikenteessä. Tämä Evijärven st ykköseltä. Reitti oli siis Kokkolan kautta Oravaisiin, sieltä Alahärmään, Nurmoon, Kuortaneelle, Lappajärvelle, Edsevöhön ja kotiin. Aikaa hyvään harrastukseen kului vajaa seitsemän tuntia. Kilometrejä kertyi 467 kpl.
Ajavatko muut Klaanilaiset paitsi Otto vähän, lainkaan? Lukevatko näitä palstoja, paitsi Otto ja minä. Esim. Jamaanveot blogia?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti