sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

Pieni rinki keskisessä suomessa. 21.6.2020

 Mitä enemmän itikoiden putsausta visiiristä, sitä parempi ajokesä!
 Lappajärvi pilkottaa.
 Tämä oli mulle tuntematon järvi, nimeltään Iironjärvi, Soinissa.
Nyt jo Paletissa tulomatka tankkaus, tuhraan, olisi sillä tankissa olevalla helposti kotiin päässyt.

Aamu jo näytti, ettei ajoilmat tästä voi paremmaksi muuttua. Päätin hyödyntää tarjontaa. Laitoin mielijohteesta Sinisalo ykkösen housut, olivat aikoinaan vähän pienet, nyt paljon passelimmat kuin nuo Sinisalo kakkosen housut. Ainut puute noissa vedenpitävyyden häipyminen, mutta eipä se tätäpäivää koskenut. Daytonat ensi kertaa tänä kesänä. Niidenkin istuvuus oli parantuntut huomattavasti, nyt voin kyllä kehua ko. kenkiä. Alle en laittanut kuin pakolliset vermeet. Karhin mutkien kautta lähdin. Ei suunnitelmaa. Juolahti! Ajelen tarpeeksi pitkälle, laitan Mikolle tehtävän. Seitsemää siltaa Pietarsaaren ohi, ennen bennäsin mutkien risteystä olevalla parkkipaikalla laitoin Mikolle viestin; Petäjävesi! Onneksi ohjasi mutkatielle, ja taasen oli ajonautinto huipussaan. Mikko luotsaili Edsevön risteyksestä Alajärveä kohti. Evijärvellä tankkasin. Lappajärvellä ensimmäinen pieni evästys, ja kuvia. Harvoin, vaikka olen hehkuttanut ajonautintoja, voin sanoa tällaista kokeneeni kun ajaessani Lappajärven pohjapuolta. Siinä vai syveni jonkinlainen keveyden, ajattomuuden, painottomuuden tunne yhteiseksi nautinnoksi. Ensiksi pyörän kevyt meno, tuntui ettei kaasua tarvinnut kääntää kuin hiukkasen, oltiin noin "tutkaavarottavassa" nopeudessa. Mutta en malttanut löysätä. Alajärven pohjoisrantaa jatkoin Soinin risteykseen siitä vasemmalle. Pysähdyin pienelle järvenranta pysäkille, pieni evästys ja kuvia, Iironjärvestä. Nyt annoin Mikolle käskyn Lannevesi. Oli heiti asiassa mukana, mutta en päästänyt liikaa innostumaan, kun annoin parinkymmenen kilometrin päästä käskyn kotiin.  Karstulaan komensi mikko. Keskisen suomen tiet ovat aivan eri luokkaa, kun meidän raukkojen rantalaisten. Keuruulle menevä väylä yksi parhaita, joita olen koskaan ajanut, pinnaltaan ja olihan siinä muutama mutkakin. Paletissa tankkasin, meni peräti seitsemän litraa.... Sitten alkoikin muutaman kilometrin päästä röykkyytys, jota kesti Veteliin asti. Surkeassa kunnossa, oikein nimensä mukainen on tie kolmetoista. Mutta se ei haitannut tahtia. Ehkä neljä, viisisataa kilometriä tuli matkaa, jokainen kilometri oli täyttä juhlaa.

Ei kommentteja: