Oikean ajopäiväkirjan pitäisi sisältää tarkat kilometrimäärät ajetuista matkoista. Tankkaukset litroineen ja keskikulutuksineen. Tämä on yritelmä tehdä kertomuksia ajoreissuista. Aina niillä kertomisen arvoista tapahtuu. Lukija kuitenkin saa ratkaista tuon asian.
sunnuntai 3. marraskuuta 2019
Menneen kesän pitimmältä matkalta. 3.11.2019
Plexin kohtaan tulee muutos talven aikana. Jos ihanne turbulenssitilan olisi halunut, tuokin mittarin suoja on liikaa. Ehkä Anssun muovitulostimella olisi saanut koteloiden suojaksi sellaisen kappaleen, joka olisi myötäillyt mittareitten muotoja, samalla suojaten niitä. Päätelmä tästä "kokeilusta," aerodynaaminen pinta aiheuttaa tohinaa enemmän, kuin rikkonainen pinta.
Ja sitten tähän päivään, 21.11.2019 kuukausi päivän pitenemiseen. Lämpöä noin kolme astetta, maa ollut sulana muutaman päivän, mukavat lenkkikelit.
F Kasi oli niin malttamattoman näköinen,etten malttanut. Satanen yrmyili tyhjän akun kera!
Marraskuun lopun käynnistys.
Mutta mistä noin puhtaasti käyvän tietää käyvän?
Rinkimittari on lahomaton, kertoo että jotain koneessa tapahtuu!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti