Typerä parkkitapa ennen Saarenkylä-Kivijärvi risteystä.
Onneksi navista heti hyötyä.
Alkoi tuo kyltti kiinnostaa...
Tällä syöttöpaikalla.
Tässä Pyhän-häkkiä sivuavaa suoraa.
Kuva ei kerro, kuinka jylhää ja synkkää tuo metsä on.
Näyttäisi, että tuossa kohtaa on ihminen vähän fiksannut maisemaa.
Komeaa kuusikujaa poihjoseen päin.
Tässä menosuuntaan, siis etelään.
Nyt ollaan jo urbaani metsikössä. Karstulan - Soinin välimaastossa.
Vieläkin rannemmassa, ennen Seljeseä Kaustisilta tultaessa.
Kohta tuhat kaksisataa kilometriä tänä vuonna!
Siinä tämän päivän saldo.
Kaipailin jo viimevuonna mukitelinettä, siinähän se on ollut käsillä jo kohta vuoden! Jos tankkilaukku mukana, se nostetaan pois!
Kaiken järjen mukaan, ja säätieto lupausten, piti tämän viikolopun olla ajettavassa kunnossa. Niin olin itselleni luvannut. Laitoin jo lauantai-iltana muttamat vermeet valimiiksi. Heti sunnuntai aamuna kahvi tippumaan, varusteet kasaan, sekä valmistautumaan baanalle. Uuttakin oli kokeilu mikon ja Garminin toimivuudesta. Alkaa mennä ajelut vähän tekniseen suuntaan, kun action kamera toliottaa päälaella kaiken huippuna. Menköön, onhan se mukava sitten ajon jälkeen värkätä ja katsella mitä tapahtui päivän mittaan.
Mitsissä pidin analogista päiväkirjaa, tulostin mustavalkoiset kuvat ja liimasin vihkoon teksitien sekaan. Tämä vähän modernimpaa.
Asteita oli reilut kymmenen, eikä ilmakaan tuntunut pahan kovalta. Marssein kantamusten kanssa elosuojaan, tankkilaukkua en vieläkään ottanut käyttöön, mutta reppu oli selässä. Kahvipullo lähes täynnä, ja muuta mutusteltavaa hieman. Näillä kyllä päivän pärjää.
Sainsalon tie on hyvässä tikissä, kuivannut nopeasti, muutamat raiteet pitävät ajurin hereillä. Olin ohjelmoinut Garminiin sanan Viitasaari. Hätkähdin, kun mikko huomautti käännöksestä oikealle. No nyt oli volyymea! Laitoin kuitenkin mikon heti ruotuun, olisi ajattanut Luikkuun kautta Kannukseen. Minulle se ei käynyt, tuntui mikkokin tajunneen töppäyksensä. Reitti noudatteli osin samaa, mitä Markun kanssa ajelimme pääsiäisenä 1973. Toholammilla poikkesin sen verran, että Lampilta Sykäräisiin kallistelin pohjapuolta. Lämpö kohosi hiljalleen yli viiden toista, pyörä meni odotetun kevyesti , vaikka ylämäkeä koko ajan. Lestillä kiersin kylän kautta, mikko huomautti kyllä siitä, muttei alkanut reittiä muklaamaan. Vasemmalla näkyvä Lestijärvi oli harmaan jään peitossa, ja pohjukkaa kohti mentäessä näytti jää vahvistuvan koko ajan. Odotin kylmää henkäystä pian tulevaksi. Kumma kyllä mittari kipusi yhä ylemmäksi. Kinnula tuli ohitettua ilman mitään kunnian osoituksia, jäähän se vähän oikealle sivustalle kulkutiestä. Kinnula nelostie väli on nyt hyvällä pinnalla, F Kasi innostui kiusaamaan mikkoa kilkuttelemaan ylinopeus kelloa jatkuvasti. Välissä kilkatti hirvivaroitus kellokin. Tolppakellon ei tällä tiellä tarvinnt aktivoitua. Aloin kehitellä itselleni ajonirvanaa, siihen oli kaikki elementit kasassa, no vähän vajaaksi jäi, kun lämpö alkoi laskea kuin lehmän häntä. Yhdessä toista asteessa tein mikolle jo uuden reitti ehdotuksen, jota en vielä vienyt totetutettavaksi. Sitä vastoin pysäköin pienen metsätien päähän, ajattelematta mitään. Mitä olisi pitänyt ajatella? Jätin pyörän luiskaan takapyörä tielle päin, tiedossa kolmen neljän metrin epätoivoinen potkiminen pyörää pakilla en uskonut sen edes onnistuvan. Mitä silmä kantoi, näytti tie hyvin kapealta, ei mitään mahdollisuutta kääntyä. Pieniä murheita nuo. Otin kahvit esille, voiko se parmmalta maistua, kun kahdentoista asteen raikkaassa kevätilmassa? Ei voi. Katselin mikkoa vähän tarkemmin, ja kas kas, mikkolla oli ratkaisu valmiina! "tee uu käännos kolmen ja puolensadan metrin päässä! Mistä mikko tiesi, etten pääse muuten ylös? No nyt kelpasi toinenkin korkillinen kulta katriinaa! Ajelin varovasti eteenpäin, pakkohan mikkoon oli luottaan. Niinpä olikin kolmen ja puolensadan metrin päässä laaja kääntöpaikka jossa uu käännös oli helppo tehdä. Samalla ratkesi lämpötilan laskukin, tämähän oli Kivijärven pohjoisrantaa, valkea jääkentää puhalsi hyytävää ilmaa suoraa maalle päin. Äkkiä pois. Eihän se kauaa kestänyt, kun pääsin kuivemmille kangasmaille, samalla alkoi lämpö tunkea kylmän tilalle, seitsemääntoista nousi. Aprikon, miten käy, kun suuret vesistöt alkavat vaikuttaa lähempänä Viitasaarta? Kumma kyllä ei mitään vaikutusta. Olin katsellut englantilaisia ajovideoita, ja huomannut, monessa niissä ajuri pulisee jotain, no enhän minä siitä mitään ymmärrä, mutta kun laitoin actionin kahvitauon jälkeen päälle, päätin pulista suomeksi ajotunnelmia ja vähän tarkempaa informaatiota mitä tapahtuu. Kuuntelin äsken höpötystä, yllättävän hyvin päälaella oleva kamera taltioi kuskin jutustelua. Kun vielä muistaa, että ajovideot ovat vain omaan käyttöön, puolustaa tuollainen raportointi paikkansa, ainakin minun näkökulmasta.
Näin rupatellen matka joutui, ennen Viitasaarta koukkasin Teboilin kylmälle, kymmenen ja puoli litraa meni tankkiin, edellinen tankkaus Mysingillä. Ennen Hännilän siltaa olevat suuret järvien selät antoivat varoituksen hyisestä jäävarastosta, joka voisi ärsytettynä olla melko viileä kaveri. Nyt tyytyivät hönkimään pistävää kylmää lämpimän auringon paisteen sekaan, niinkuin se paljoa ajovarusteissa ajavaa hetkauttaisi. Jos päästelisin nelostietä alaspäin, kolmeatoista Kokkolaan, mutta turhauttavan tuttu reitti? Vaasantielle käännyin, eiköhän täältä löydy jotain oikosta Saarijärvelle, jonka olin mikkoon ohjelmoinut, kylmällä TB,llä. Kerroin tästä mikollekin, en tiedä mitä oli mieltä, kun ohjelmoitu nopeimpien reittien valitsijamieheksi. Joskus kokeilen tuota "moottoripyörät" asetusta, vetääkö aivan mehtäauto teille? Ennen Huopanan risteystä oli sopiva pysäkki, maston puuttuessa oli tyydyttävä tällaiseen tilapäis ratkaisuun. Normaalia sotkua oli tälläkin parkkipaikalla. Evästelin ja kahvittelin kuitenkin hyvillä mielin. Mikäs kyltti tuossa aivan silmien alla on? "Pyhä-Häkki, Vuorilahti. tie 6510! Mikon kaverina on hyvä pitää karttakirjaa, siitä näkee nopeasti yleiskuvan mihin aikomus mennä. Kartta kertoi tien olevan osittain päällystetty, sivuaa kansallispuistoa mennen sen rajaa muutaman kilometrin. Saarijärvelle näytti vielä jatkuvan. Kamppeet kasaan F Kasi käyntiin, lämpimässä ilmassa ajelin muutamat metrit seitenseitosta, vasemmalle jyrkkä. Rikkinäistä päälystettä oli vajaa kilometri, jonka jälkeen alkoi sorapinta, ja kelirikko. Kuitenkin ajettavassa kunnossa oli hyvinkin tie. Siltojen kohdilla aina pätkä huonoa öljysoraa. Muutama kosteakin paikka piti ohitella, en tiedä, onko tie vielä huononemassa tästä. Olin katsellut, että vajaa viisikymmentä kilometriä kestäisi ennen kuin Saarijärvi tulisi näkyviin, paremminkin Saarijärven taajama. Jotenkin tuppas taas fiilinkiä seikkailla hieman haasteellisemmalla alustalla. Liukasta oli, mutta kun sen tiesi. Taloja! pilkahteli silloin tällöin näkyviin tien varella, olipa parit kuus kymppisetkin kuviteltujen kylien kohdilla. Mikko hätäili pari kertaa käännöstä oikealle, tiesin, että Kannonkoskelle olis ollut vain muutama kilometri, mikko kai huolehti pyörän puhtaudesta? Unohti että painepesuri on keksitty.
Latvakuvat ei meinannut onnistua millään, ovat niin pitkiä nuo Saarijärven kuuset ja männyt. Ilmankos Toskalan Esko aikoinaan niistä puhui, kun oli ollut hakkuulla melkein näissä maisemissa.
Pyhä-Häkin puisto ilmestyi kuin tyhjästä eteen, infokyltti neuvoi kääntymään oikealla, ajamaan viisi sataa metriä. En kuitenkaan niin innostunut. Pysäytin pitkän kuusikujan keskelle kuvaamista varten. Oli todella synkkää ja komeaan kuusikkoa. Aluskasvillisuus ei pimeässä oikein innolla viihtynyt. Komea paikka piti otteessaan vähän pitempääkin, ei kuitenkaan aktivoinut aukaisemaan Airamin korkkia! Arvelin, että tästä lähtien tie on päällystetty Saarijärjelle asti. Niin olikin, pintalaatukin aivan kunnollista. Olin laittanut mikkoon edesmenneen MZ gurun E Linnan osoitteen, sinne Paavon tielle mikko johdattikin. Ei näkynyt pyöriä enää pressujen alla. Kurvasin k-marketin parkkipaikalle, asetin Mikkoon käskyn "menen kotiin". En aikonut sitä aivan kirjaimellisesti toteuttaa, testasin miten herra mikko ohjaa F Kasin ja minut keskustasta järkevää reittiä kolmelletoista. Saman polun olisin ajanut ilman mikkoakin. Joten pisteet hälle.
Actioniin olin rupatellut Pyhä-Häkin maisemissa tarpeeksi, päätin antaa sen levätä loppumatkan. Muutin vielä mikolle käskyä, ajetaan Soiniin. En ole niin paljoa vielä perehtynyt tuon navin salaisuuksiin, että olisin suorilta käsin reittiä siihen suunnitellut, joten paloitellaan toistaiseksi. Karstulan kautta ohjaili mikko. Sen verran sekoitin herran pasmoja, että kiersin lenkin Kalmarin kautta. Mutta kyllä mikko äkkiä juonen päästä kiinni pääsi. Autoja oli niin paljon liikenteessä, ettei mitään vaaraa ylinopeudesta ollut. Olin ja vähän äimistellyt vertailua F Kain ja Garminin nopeuksien välillä. Inho realisti näkyy pyörän mittari olevan, joten yleinen kymmenen yli ilmoitetusta saattaa antaa pienen negatiivisen lottovoiton. Kartulan läntinen liittymätie on yllättävän mukava mutkiltaan, rajoitus kuuttakymppiä ei salli mitään korva maassa kanttailua. Ajelin hiljalleen automuseon ohi, paljon laajennusta tapahtunut, saisi vain olla parkkipaikka täynnä sunnuntaisin, muuten hukka perii...Mutkat loivenivat kun kääntelin Soiniin johtavalle hyväpintaiselle tiellä. Kun Airamissa oli vielä kahvia jäljellä otin mukavan tauon pienellä metsätien lähtö levikkeellä. Nyt en ajanut keulaa alas! Grammo oli näköjään käynyt Lahdessa jossakin car showssa, komeita nostalgia pelejä oli kuvissa.
Tällä osuudella oli jyrkkiäkin mutkia, F Kasille sopivia, jos kuski vain antaisi pyörän toteuttaa itseään. No, kukin taaplaa tyylillään. Soini on.... Soini on. Sepä se. Pysähdyin taajaamasta selvittyäni. Nyt annoin mikolle käskyn "menen kotiin" . Kymmeniä kertoja ajamani tie ei mikkoa olisi tarvinnut, mielenkiinnosta vain, että mistä kautta on suunnitellut reitin. Ei mitään uutta auringon alla, Vimpeliin vei, sieltä komensi Veteliä päin. Vieläkin on tämä ennen niin surkea päällyste pysynyt loistavassa kunnossa. Ylämäkeen mentiin kartan mukaan, ei sitä F Kasin menosta olisi huomannut. Muutamat sopivat mutkatkin ovat tämän tien suolana. Ilman lämpö ollut aivan hilikulla kaksikymmentä astetta, ei vielä kertaakaan yli. Se kyllä on riittänyt. Kaustisella tankkasin kymmenen pilkku kuusi litraa. Käännyin vähän matkaa takaisin, liikenne ympyrästä Toholammin suuntaan. Mutta vain kolme neljä kilometriä, kunnes jyrkkä vasen. Nyt nousi kahteenkymmeneen asteeseen. Liekö syynä mädätystehtaan ympäristöön luovuttama lämpö? Kun siitä luovutuksesta otetaan haju pois, se on siinä. Taka-ajatuksena oli tietenkin muutamat kirraavat mutkat, jotka tällä tiellä on. Tukevasti F Kasi niitä selvitteli. Otin jopa kuvan Kruunupyyn kyltistä keskellä Kaustisen erämaata, kaipa se Kruunupyyksi pitäjä muuttui, vaikka paikkojen nimet eivät oikein sitä tukeneet, Haavisto, Paasila, Saukkolampea, no olihan siellä Muriksvägeniä ja Jolkkavägeniä. Kun ajuri ehtii luekemaan tie kylttejä, on vauhti leppoisan sopivaa. Ehkä lähestyvä matkan pääte vaistomaisesti hillitsee kaasukättä, eihän tällaisen ajon soisi loppuvan. Bisgobin kautta oikaisin kasitielle, pinta vain näissä kiverissä mutkissa on huonoa. Karhin kautta tänä vuonna ensi kerran, ei pahemmin enää hiekkaa tiellä, eikä edes routavaurioita.
Viisisataa kolme kilometriä moottoripyöräilyä on sopiva matka pyhän kruisailuiksi. Kyllä taasen maistui!
