Oikean ajopäiväkirjan pitäisi sisältää tarkat kilometrimäärät ajetuista matkoista. Tankkaukset litroineen ja keskikulutuksineen. Tämä on yritelmä tehdä kertomuksia ajoreissuista. Aina niillä kertomisen arvoista tapahtuu. Lukija kuitenkin saa ratkaista tuon asian.
keskiviikko 16. lokakuuta 2013
MZ projekti valmiiksi.
Ja sitten MZ,tin kimppuun, kasaamista ja hieman tuunaamista, kaiken pitäisi olla kunnossa jo tämän vuoden puolella, on todella nostalginen olo.
sunnuntai 13. lokakuuta 2013
Seitsemän vuotta täyteen.
Tämä kuva on otettu viisi vuotta sitten, Ksatasessa vielä katteet päällä.
Vuonna 2013 otettu kuva lähes samasta paikasta, nyt Satanen nakuna.
Tästä kuvasta lähti tämän kesän ajot käyntiin. Kumin kulumista voi verrata ylempänä olevaan kuvaan.
Samasta paikasta, voipi olla ettei tänä vuonna enää ajella.
Moottori on laulanut kevään alkuhämmennyksen jälkeen moitteettomasti, uskon että laulaa edelleen.
Tällaisia lukemia löytyi mittarista Kälviän ja Kannuksen välillä.
Sisältä katsottuna ulkona aivan asiallinen ilma. Mittarissa yksitoista astetta. Mutta pohjoinen oli saanut aukon Jäämerelle, sieltä sitä kylmää hönki kun astelin ulos täysissä ajovarusteissa, hieman vielä ylimääräisellä olin täydentänyt asua. Satanen ei kylmästä välittänyt, pientä lämmittelyä kuitenkin vaati. Kokkolaan päin kasia, Houraatissa pysähdys valokuvausta varten. Tämä ilma täytti kovan ilman kriteerit täysin. Aurinko jo aika matalalla, pilven hattaroita siellä täällä ja höysteenä jäätävä pohjatuuli. En antanut joutavan seikan häiritä matkantekoa, Kälviälle käännyin Peitsolta, Kajaanitietä Kannusta kohti. Kevyesti pyyhki Satanen jälleen tienpintaa, vauhtia kertyi heti melkein sakkorajolle. Oikella oleva ratatyömaa muistutti itsestään aina vähän väliä näkyvillä suurilla kasoilla maata, itse radalla oli myllerretty käsittämättömän suuria maansiirtotöitä. Ratahan on valmistunut toistasataa vuotta sitten, ihmetellä täytyy sen ajan toimijoiden aikaansaamista. Hevoskärryillä, kai jonkinverran myös junakalustolla on maata siirretty. Nykyaikaiseen dumpperiin menee äkkiä laskettuna viidestäkymmenestä sataan kaatokorillista, kun ajattelee vielä hevosen hitauden, ja sen että kuormat tehtiin pääosin käsin, niin.....
Olihan tällä ajelulla pieni teemakin. Huomenna tulee kuluneeksi seitsemän vuotta kun silloin vielä Ksatanen kotiutui Perkkiöön. Ajelin tervetuliais reissun juuri tätä samaa reittiä. Viisi vuotta sitten otin myös kuvia samanlaiselta ajelulta. Kuvaussessio oli kylmää puuhaa. Helpotti kun pääsi tien päälle. Kasitielle ajelin kohtalaisessa vastatuulessa, Kajaanitien lämpö oli seitsemän asteen nurkilla kohoten kasilla kahdeksaan. Ei sitä tosin huomannut. Mutta ajofiilinki oli juuri niin korkealla kun sen piti ollakin, edessä lyhyt talvi sen jälkeen taasen ajorikas kevät ja kesä edessä!
Vuonna 2013 otettu kuva lähes samasta paikasta, nyt Satanen nakuna.
Tästä kuvasta lähti tämän kesän ajot käyntiin. Kumin kulumista voi verrata ylempänä olevaan kuvaan.
Samasta paikasta, voipi olla ettei tänä vuonna enää ajella.
Moottori on laulanut kevään alkuhämmennyksen jälkeen moitteettomasti, uskon että laulaa edelleen.
Tällaisia lukemia löytyi mittarista Kälviän ja Kannuksen välillä.
Sisältä katsottuna ulkona aivan asiallinen ilma. Mittarissa yksitoista astetta. Mutta pohjoinen oli saanut aukon Jäämerelle, sieltä sitä kylmää hönki kun astelin ulos täysissä ajovarusteissa, hieman vielä ylimääräisellä olin täydentänyt asua. Satanen ei kylmästä välittänyt, pientä lämmittelyä kuitenkin vaati. Kokkolaan päin kasia, Houraatissa pysähdys valokuvausta varten. Tämä ilma täytti kovan ilman kriteerit täysin. Aurinko jo aika matalalla, pilven hattaroita siellä täällä ja höysteenä jäätävä pohjatuuli. En antanut joutavan seikan häiritä matkantekoa, Kälviälle käännyin Peitsolta, Kajaanitietä Kannusta kohti. Kevyesti pyyhki Satanen jälleen tienpintaa, vauhtia kertyi heti melkein sakkorajolle. Oikella oleva ratatyömaa muistutti itsestään aina vähän väliä näkyvillä suurilla kasoilla maata, itse radalla oli myllerretty käsittämättömän suuria maansiirtotöitä. Ratahan on valmistunut toistasataa vuotta sitten, ihmetellä täytyy sen ajan toimijoiden aikaansaamista. Hevoskärryillä, kai jonkinverran myös junakalustolla on maata siirretty. Nykyaikaiseen dumpperiin menee äkkiä laskettuna viidestäkymmenestä sataan kaatokorillista, kun ajattelee vielä hevosen hitauden, ja sen että kuormat tehtiin pääosin käsin, niin.....
Olihan tällä ajelulla pieni teemakin. Huomenna tulee kuluneeksi seitsemän vuotta kun silloin vielä Ksatanen kotiutui Perkkiöön. Ajelin tervetuliais reissun juuri tätä samaa reittiä. Viisi vuotta sitten otin myös kuvia samanlaiselta ajelulta. Kuvaussessio oli kylmää puuhaa. Helpotti kun pääsi tien päälle. Kasitielle ajelin kohtalaisessa vastatuulessa, Kajaanitien lämpö oli seitsemän asteen nurkilla kohoten kasilla kahdeksaan. Ei sitä tosin huomannut. Mutta ajofiilinki oli juuri niin korkealla kun sen piti ollakin, edessä lyhyt talvi sen jälkeen taasen ajorikas kevät ja kesä edessä!
maanantai 7. lokakuuta 2013
Aamulla Satanen iltapäivällä Ducati!
Kymmenen päivän päästä kahdeksan vuotta, kun Satanen ensi kertaa kävi tällä paikalla.
Aluksi luulin Patrian agentiksi, taisi olla käpäläverkon vetäjiä.
Vääjäämättä syksyä ilmassa.
Tällaisella korulla ajelin sitten iltapäivällä.
Ei mitään tarpeetonta tuossa Monsterissa.
Lokakuun aluksi harvinaisen lämmin sunnuntai-aamu. Satanen startattasi kesäisen pehmeästi, visiiri alas ja tie kutsui. Heti alkuun tiesin, ettei lenkistä tulisi pitkä, koska muut tehtävät odottivat. Ohtakarin asetin kääntöpisteeksi, sen myös toteutin. Hirveät hirvet hillitsi kaasukättä mukavasti, ei ollut haluja revittelyyn. Muutama kuva jo syksyisestä merestä, takaisin mantereelle samaa hiljaista runsaan kahdeksan kympin vauhtia. Kas kummaa saaresta lähteneellä autokolonnalla tuntui olevan kiire, päästelin kolonnaa sivu aina kun tila antoi myöten. Mitäs nuorisoa tämä? Uteliaisuus heräsi, kirkolla katsoin kun kolonnan loppupään rippeet parkkeerasivat museonmäelle...
Päätin retken ajatuksella, voi olla viimeisiä ajoja tälle vuodelle!
Hieman aikaa tuvassa tööväilyä, ajokamppeet uudelleen päälle, Ducati käyntiin suuntana Toholampi. Tiivis ajoasento vaati hieman totuttelua, ei kuitenkaan aiheuttanut mitään ahtaanpaikan kammoa. Ja kun tielle päästiin, unohtui pieni istuinepämukavuus ja ranteita koetteleva rönötyksen tuntomekki. Sitten kun vauhti nousi, alkoi ajoasento tuntua mukavalta! Pyörä totteli ajatuksen lailla. Monsteri on nimensä veroinen, ei pahemmin höyleile kuskille, karusti vie eteenpäin, ei eleettömästi vaan antaa ajajalle sellaista ajofiilinkiä, ettei paremmasta väliä. Väliviirteen mutkista ja suorista olivat kuopat kadonneet, eikä niitä mutkiakaan voi mutkiksi sanoa, Ducati vain sukelsi niihin niin varman tuntoisesti, tarkasti ja ulos mutkasta samalla varmalla otteella.
On Monsteri tällaisella tiellä paha vastus pyörälle kuin pyörälle, jos kilpaa ajettaisiin. Onneksi ei ajeta. Toholammilla vähän haikein mielin sammutin koneen, Volkkarilla takaisin kotiin. Kaksi erilaista erinomaista pyörää teki lokakuun sunnuntaista kokemisen arvoisen.
Aluksi luulin Patrian agentiksi, taisi olla käpäläverkon vetäjiä.
Vääjäämättä syksyä ilmassa.
Tällaisella korulla ajelin sitten iltapäivällä.
Ei mitään tarpeetonta tuossa Monsterissa.
Lokakuun aluksi harvinaisen lämmin sunnuntai-aamu. Satanen startattasi kesäisen pehmeästi, visiiri alas ja tie kutsui. Heti alkuun tiesin, ettei lenkistä tulisi pitkä, koska muut tehtävät odottivat. Ohtakarin asetin kääntöpisteeksi, sen myös toteutin. Hirveät hirvet hillitsi kaasukättä mukavasti, ei ollut haluja revittelyyn. Muutama kuva jo syksyisestä merestä, takaisin mantereelle samaa hiljaista runsaan kahdeksan kympin vauhtia. Kas kummaa saaresta lähteneellä autokolonnalla tuntui olevan kiire, päästelin kolonnaa sivu aina kun tila antoi myöten. Mitäs nuorisoa tämä? Uteliaisuus heräsi, kirkolla katsoin kun kolonnan loppupään rippeet parkkeerasivat museonmäelle...
Päätin retken ajatuksella, voi olla viimeisiä ajoja tälle vuodelle!
Hieman aikaa tuvassa tööväilyä, ajokamppeet uudelleen päälle, Ducati käyntiin suuntana Toholampi. Tiivis ajoasento vaati hieman totuttelua, ei kuitenkaan aiheuttanut mitään ahtaanpaikan kammoa. Ja kun tielle päästiin, unohtui pieni istuinepämukavuus ja ranteita koetteleva rönötyksen tuntomekki. Sitten kun vauhti nousi, alkoi ajoasento tuntua mukavalta! Pyörä totteli ajatuksen lailla. Monsteri on nimensä veroinen, ei pahemmin höyleile kuskille, karusti vie eteenpäin, ei eleettömästi vaan antaa ajajalle sellaista ajofiilinkiä, ettei paremmasta väliä. Väliviirteen mutkista ja suorista olivat kuopat kadonneet, eikä niitä mutkiakaan voi mutkiksi sanoa, Ducati vain sukelsi niihin niin varman tuntoisesti, tarkasti ja ulos mutkasta samalla varmalla otteella.
On Monsteri tällaisella tiellä paha vastus pyörälle kuin pyörälle, jos kilpaa ajettaisiin. Onneksi ei ajeta. Toholammilla vähän haikein mielin sammutin koneen, Volkkarilla takaisin kotiin. Kaksi erilaista erinomaista pyörää teki lokakuun sunnuntaista kokemisen arvoisen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)