Pihtiputaalle ja takaisin

Ksatanen hengähtää jossain Reisjärven ja Pihtiputaan välimaastossa.
Perillä, paikalla jossa pidetään joka kesäiset Rio... eikun keihäskarnevaalit
Niin lujaa pitää ajaa, ettei kunnon kuvaan ehdi.
Karua, karua on Suomenselkä tässäkin kohtaa.
Mutta Toholammilla vilja heilimöi ja taivas pilvistyi.

Pihtipudas, ei mikään turha paikka. Siellä vaikutti kauan aikaa herra nimeltään Matti Viro, Matin tuntevat parhaiten hieman varttuneemmat mp-harrastajat, itsekin lukeudun tuohon katekoriaan "hieman" varttuneemmat. Viroa en tainnut livenä nähdä, mutta juttuja olen kuullut hänestä senkin edestä. Pannonialla ajeli keski-euroopassa kymmenet reissut, puhui useita kieliä, ja kun halusi piristää itseään ajon kestäessä ratkaisi matemaattisia yhtälöitä unkariksi ja saksaksi yhtä aikaa. Söi enimmäkseen veteen liotettuja kaurahiutaleita, ja vähän rusinoita. Nukkui päivät, kun tarkeni paremmin levätä, ja ajoi öisin.

Joten luksusta oli matkata Ksatasen katteen suojassa mukavassa elokuun aamussa Keski-Suomea kohti. Kerran pysähdyin vähentämään vaatetta. Perillä olin yhdeksän maissa. Toko kesti iltapäivään, kolmen maissa starttasin Ksatasen kotimatkalle. Ajelin nelostietä etelään päin, kunnes näin houkuttelevan tienviitan Kivijärvi - Kinnula. Oho, tuossapa tie, jota en ole koskaan ajellut. Todellinen harvinaisuus näin lähellä kotia. Tie olikin mielenkiintoisen mäkinen ja jopa hyvä pintainen. Pysähdyin kuvaustauolle karun metsäaukean viereen. Jälleen huomioin vedenjakajan olevan köyhän näköistä maaperältään. Mutta tiellä oli liikennettä, muutama pyöräkin surahti siitä ohi, ennen kuin laitoin Ksatasen matkalle. Muikeasti kuljetti tuhatkuutioinen matkalaista, mäet olivat mukavan jyrkkiä lasketella, liian äkkiä tuli t-risteys josta vasemmalle Viitasaari ja oikealle Kannus. Tällä kertaa valitsin Kannuksen suunnan. Kinnulassa tankkasin, Lestijärvellä väistelin Halsuan risteyksessä vastaantulijaa joka päättikin kääntyä vasemmalle Reisjärven tielle. No mutta ainahan autot päälle tulis, jos ei niitä väistelis.

Lestijärven ja Toholammin välinen tie on mukavaa alamäkeä kun ajelee rannikkoa kohti, sen melkein tuntee pyörän kulussa, kun tietää että alas mennään. Kumma ettei ylöspäin menossa huomaa päinvastaista vaikutusta? Sykäräisissä poikkesin pohjapuolelle, ohra alkaa olla puintikunnossa, olihan sitä jo puitukin. Sateet vain kiusana, kuten nytkin alkoi ripotella hiljalleen. Väliviirteellä tuli jo melkein kaatamalla. Kyllä lämpimässä sateessa on mukava ajella. Kasitiellä niinpaljon liikennettä, ettei nopeus yli kahdeksankympin noussut.

Ksatasella ajelu on halpaa terapiaa, vaikkei olisi sen tarpeessakaan.