Edellisessä blogissa oli otsikkokin sitä luokkaa, ettei ajamaan enää. Mutta pitihän sitä marraskuun puolella kokeilla miltä se tuntuu. Hyvältä tuntui. Lämpöä lähes kymmenen astetta, tuuli tuli tasaisen kovaa, mutta oli leppoisaa. Tavalliset ajovarusteet päälle, F Kasi oli tyrkyllä, joten vedin pois sokkeloista polkua koneiden labyrintista. Tankille ajelin, olihan täytetty sekin fraasi, ettei tyhjällä tankilla talvea oteta vastaan. Tiedä häntä, onko mitään virkaa? Päätin käydä Ohtakarissa vajentamassa hieman piripintaan tullutta tankkia. Siellä tuuli vielä pajon enemmän kuin maalla, mutta kun suunta maalta, ei meri käynyt mitenkään erikoisesti. Takaisin ajellessa mietein reittiä, aurikon oli pahimmoitten matalalla. Kasitielle tulin, käännyin Kokkolaa kohti. Mutta eihän sitä vielä kotiin. Marinkaisten kautta vanhalle tielle, mukavaa matkavauhtia Karhin mutkat. Hieman hillitsi lisää tien vieressä norkoilevat hirvenpyytäjät. Syksystä huolimatta tunnelma oli mahtava, mitä jos tämä oliis tapahtunut keväällä! Marraskuussa en ole ajanut sitten Suzukin ensimmäisen vuoden. Silloin ajokausi jatkui tammikuun yhdeksänteentoista päivään! Ehkä senkin takia, että Suzuki oli ainoa kunnon kulkuneuvo.
Ajellessani tätä reissua kypsyi mielessä pieni lupaus pyörille. Ensi ajokautena niiden kuorma on F Kasin tankillisen verran kevyempi!
Ei ollut ajokausi 2016 F Kasin tankillista kevyempi! Mutta kausi 2017 oli reilusti Satasen tankillista kevyempi. Pyörien laakerit kiitivät! / kiittävät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti