Ducati ja Satanen vertaileva koeajo

Kun Anssun silmä vältti, hiivin elosuojaan, johon Ducati oli unohtunut,  äkkiä starttinappula pohjaan, tämä peli käynnistyykin tökkäsyllä, kun nappula käy pohjassa, aloittaa pyörän uumenissa oleva monimutkainen tietokone käynnistysprosessin, peukalon voi vapauttaa heti muita toimintoja varten,  mukavuustekijä tämäkin. Seuraava onkin järkytys, kun päästän vaistomaisesti käynnistyksen ajaksi alas painaman kytkinkahvan, en tiedä tokko käynnistyisikään ilman tätä manööveriä. Niin se järkytys, kamala kalkatus alhaalta oikealta.  Ei hätiä, kuiva kytkin siinä hakee välilevyilleen paikkoja. Nyt myönteinen järkytys, pyörän käsittely kuin kevaria kääntelisi. Matala kevyt ja tiivis paketti. Ykkönen päälle. Pam! Sammui kuin saunalyhty. Uusi yritys, nyt formula ykkösen lähtöä muistuttava nykäisy ei päättynyt sammumiseen vaan pyörä lähti liikkeelle. Oho, sehän meinas jättää kyytistä, ykkönen todella pitkä, kun vääntöä riittää, meinas tulla äkkilähtö. On ennenkin Ducatilla ajettu, eiköhän tämäkin kesyynny.  Ensituntuma oli varma. Tämä on Ducati, mistä  sen tiedän? Koska tunnelma oli  sama  aikonaan omalla desmolla, vaikkakin vain nelipuolikkaalla. Täysin vakaa kulku, tuntuu ettei pyörää tarvise kääntää kuin ajatuksissa, niin toimenpide hoituu hyvässä hallinnassa. Eikä tarkoita, että pyörä kääntyilisi sinne tänne, jos ajatukset harhailee, se  menee juuri sinne mihin on tarkoitus. Tanakka jousitus, tiukka ohjaustunto, siinä pyörän parhainta antia. Annas olla kun päästään kolmosella, ringit seitsemään tuhanteen, tulee kiire hillitä, koska nopeus livahtaa aivan salamana sakkojen puolelle,  kun kaasun kääntää kiinni,  välähtää pieni ymmärrys miksi uusiin pyöriin laitetaan luistokytkimiä moottorijarrutukseen. Vaihteen päällemenon  huomaa, vaihtaminen on miehekästä hommaa, mutta samalla tulee tunne, ettei se  koloistaan pois hypi. Ajoasento on tiivis etukenoinen, kasitiellä se tuntui mukavalta, yllätys ettei moottorin ääni kuulunut juuri lainkaan kun vauhtia toistasataa. Ja juna kulki.  Piti äkkiä kääntyä vanhalle tielle, ettei kuume olisi noussut jo kasilla. Pienemmille vaihto oli taasen operaatio, - potki vain rohkeasti poljinta - . Kun mutkat alkoivat piti äkkiä tiirailla tarkemmin hieman epäselvää nopeusmittaria,  sehän oli ainakin kaksi-kolmekymmentä kilometriä tarkoitettua korkeammalla, nopeus nimittäin. Mutta ei mitään tuntoa, että sitä olisi liikaa! Tiellä oli pieni oksan palanen, pieni vastaliike ja pyörä koukkasi siististi palan sivusta. Tämä oli sitä Ducatin ominta toimintaa.  Tieltä kääntymiset  vaativat oman operaationsa pitkän ykkösen johdosta, no se on tottumuskysymys.
Tällaiseen päivä kruisailuun ja mutka huvitteluun Ducati on loistopeli. Matkaan en näillä ranteilla lähtisi, ainakaan pitkillä päivämatkoilla. Pyörässä on ajamisen tunne, moottori on kierrosherkkä, vääntävä ja antaa  voiman tunnetta yllin kyllin.  
Heti piti Satanen ottaa samalle lenkille. Merkillistä, että ihminen tottuu nopeasti uuteen tuttavuuteen. Nyt Satanen tuntui aluksi oudolta! Ducatin jämyilmeen jälkeen satakiloa painavampi pyörä oli kuitenkin pehmeämmän oloinen, ja pleksi antoi tunteen tuvassa olosta, vaikkei  mikään katteen korvike ole. Moottorit ovat aivan eri luonteisia, Satasen vaihteet ykkösen ja kakkosen osalta ryömintävaihteita verratuna Ducatin ylivälitettyihin. Veto on Satasessa kuminauhamaista, Ducatissa on nauhasta otettu se elastisuus pois. Eihän Satasen mutkaominasuudet Ducalle pärjää, sitä pitää ajaa mutkiin, no senkin kyllä oppii, sellainen ajatuksen voimalla meno puutuu. Toisaalta Satanan mene suoralla tiellä huolettoman varmasti, vähillä ajurin energioilla, johtuu istuma asennosta, ohjaustangon asennosta ja moottorin kuminauhamaisuudesta. Ei tarvitse olla niin tarkka kaasun kanssa. Ducati on salakavala nostamaan nopeutta ja nopeasti.
Siinäpä olisi toisiaan täydentävä pari asfaltille, mutta jos valita pitäisi ottaisin Satasen koska tykkään ajaa pitkiä matkoja, toiseksi voisi harkita rupulikumi pyörän.

Lappajärveä myötäkarvaan

 Tältä taukopaikalta kun lähdin, pudotin takakränkyllä istuneen ajofiilinkiä pilaavan mönkön äkkinäisellä kiihdytyksellä nollasta sataan. Kuulin melkein tömähdyksen kun kiusa pömähti asfalttiin. Pekka K käyttää samassa tilanteessa väkeviä manauksia, hyvin tehokas on kuulemma uhkaus: " Taidampa ajella iltaseks Turkkuse."

Tarkempi paikka Högnabba.

Mukavan rauhallista maalaismaisemaa Särkijärven ja Itäkylän välisellä erämaataipaleella.

Tuulimylly odottaa rauhallisena tuulta, kauankohan on odottanut?

Kova urakka myllyllä, jos nuo naapurin siilot pitää täyttää ja tyventä piisaa.

Lokit vilvoittelevat Lappajärvessä.

Satanen tutulla paikalla.

Tässä on jo kierretty yksineljäsosa järveä, edellisestä kuvasta.

Tietääkö Vimpelin Veto, että Sotkamon Jymyn vakoiluosasto on näin lähellä Saarikenttää?

Tässä jo yli puoli kierrosta ensimmäsen järvikuvan kohdasta.

Tällaisia pysäkkejä näillä seuduin.

Tässä jätimme Satasen kanssa Lappajärven. Eiköhän se pärjää ilman meitäkin.

Jykevä silta.

Vain Etelä-Pohojanmaalaiset keksii isotella sillankin kaiteilla.

Tarkempaa infoa.

Satakilometriä ennen maalia suoritin reissun ensimmäisen ja viimeisen rättisulkeisen.

Aihettakin oli.

Elokuun neljäs päivä, sunnuntai, aamulla jo yli kaksikymmentä astetta lämmintä.  Nyt pitää ajaa kun keliä vielä riittää! Viralliset ajovarusteet päälle, Kokkolaa kohti Satasen nokka, jonkin verran poikkesi varmaan suunnasta vanhantien mutkissa, mutta aina se sinnepäin oikeni. Jyväskylän tielle käännyin, nihkeää oli meno, arvelin sen siitä notkistuvan kunhan vauhtiin päästään. Ennen Kaustista ei ollut vielä havaittavaa muutosta, nyt tajusin, että Pekka K,n usein manaama lisäkyytiläinen oli hypännyt Satasen takapenkille. Ei Pekkakaan sitä  vielä ole nimenny täytyisi kehitellä korstolle hyvä nimike. Kaustisilla käännyin Evijärveä kohti, seuraavassa sopivassa taukopaikassa otin kameran esille, yritin jopa kuvata vaivavihkaan viheliäistä otusta, mutta ei noissa fotoissa sitä näy. Ei muuta kuin härkää sarvista kiinni, vaivavihkaa laskettelin pikitielle ja yhtä äkkiä tempasin Satasen hurjaan kiihdytykseen,  taisi takana jotain tömähtää? Reitti joka oli ollut kateissa, välähti heti kirkaana silmieni eteen. Ajo alkoi maistua, kevyttä kuin pumpulissa. Evijärveä sivusimme Satasen kanssa, tuo satakolmekymmentä saarta käsittävä, puolitoistametriä keskisyvä järvi osasi piilotella taitavasti oikeanpuoleisessa puskikossa. Olinhan sen nähnyt viikko sitten joten ei suurta vahinkoa. Veteli Halsua tielle käännös, Särkikylältä lähdin aivan oudolle polulle, tavoite Lappajärvi. Keskivaikeaa soratien pintaa oli tiedossa toistakymmentä kilometriä. Alussa oli mukavan kumpuilevaa maalaismaisemaa, sitten rämettä, joka aukeni yhtä äkkiä asutuksi kyläksi. Kuvia tietenkin. Itäkylä oli seuraava etappi, siellä taloja enemmän, tanssipaikka sekä vanha tuulimylly. Alajärven tielle tulin kohdasta josta ei Lappajärveä näy. Mutta muutama kilometri Vimpeliin päin, olin tutulla vakiopaikalla. Lokkeja näkyi majailevan järven selällä iso lauma. Vimpelistä käännyin seuraamaan Lappajärven rantaa, parikertaa se täälläkin näyttäytyi.  Hiljalleen kierryimme Satasen kanssa kirkonkylän puolelle, Karvalassa päätin, että Lappajärveä on kierretty tarpeeksi, käännyin Kauhavalle. Hiljaista oli  pitäjässä,joka on komeillut puukoilla, matoilla ja lentokoneilla. Kuitenkin miljöö on mukavan vaihtelevaa, tasaisuudesta huolimatta. Uusikaarlepyy tiellä oli jonkinverran liikennettä, kova etelätuuli teki matkustamisesta sopivan viileää, vaikka mittari näytti yli kolmeakymmentä. Liinamaassa valitsin mutkatien, ei tarvitse repiä kaasua tappiin päästäkseen mutkanautintoon, ennemminkin sinne stop tappiin. Kuitenkin selvisimme Satasen kanssa kunnialla Alahärmään, Power Park elämöi vasemmalla, oikealla bongasin viimeisen päälle laitetun rinnetalon pihan. Olen ennenkin siihen kiinnittänyt huomion. En vain kehdannut kameraa kaivaa näin julkisesti laukusta. Kun menette Voltista pohjapuolta Kauhavalle päin, kannatta kuikuilla ennen Power Parkkia vasemmalle, on se vilkaisun arvoinen. Nyt päätin toteuttaa montakertaa mieleen tulleen ajatuksen,  katsoa millainen se Knuutilan Raitlla oleva Mattilan silta on? Olihan se! Kuvia muutama, kun sillan  yli olin ajanut päätin ajaa isoa tietä kasille asti. Kuuma oli tullut siinä toppaillessa ja suoritin rättisulkeiset tutulla taukopaikalla.  Loppu olikin siirtymää välillä Jeppo - Lohtaja. Kasilla kova liikenne! En ohittanut kertaakaan, eikä minua ohitettu, kuitenkin nopeus pysyi mukavan jou, ukkaana.  Ei pahaa liikennekulttuuria. Kotona ennen kolmea, kuvaustauot verotti kilometrejä, niitä tuli hämmästättävän vähän ei kolmea ja puoltasataa!  Mutta kun mönkö oli pudotettu kyytistä, oli ajo taas yhtä sunnuntaita!