Esi-isien mailla

Tuota takana olevaa poukamaa voisi kuvitella itse Suomenseläksi, jossa vesi joutuu  arpomaan virtaako Pohjanlahteen tai Suomenlahteen?

 Nelostiellä Pihtiputaan eteläpuolella, lämpöä parikymmentä astetta, kahvitauko.

 Heikot sortuu elon tiel.... Sota on julmaa, kauppa raakaa... toisen onni toisen korvapuusti... vai miten?

 Tie välissä, Tarmo, on tarmokkaasti vielä hengissä.

 Vanha kunnon Luoko Junkkari vahattuna ja tuunattuna, mutta ääni ei hyvää ennustanut.

 Harvalla niitä omia portaita on.

 Neiturin? Kanava. Kuva länteen.

 Tässä vedet virtaa jo itä-kaakkoon meren puoli oli huomattavasti korkeammalla.

 Palettiin asti onnistuin välttämään kontaktia alkuperäisväestöön, mutta täällä se oli pakko ottaa.

Näillä lukemilla mentiin lähes koko päivä rannikon aamukylmää ja iltapäivähyhmää lukuunottamatta.

Ei aivan aamuyöstä, mutta ennen yhdeksää tien päälle,  ajatuksena käydä keihäskarnevaalipitäjässä,  siellä tehdä uusi suunnitelma mihin suunnistaa.  Olen palellu plus viidentoista asteen lämpötilassa hyytävän tuulen riepoteltavana, nyt aamulla kaksitoista astetta ja leppoisa ajamaan houkutteleva ilma. Sadetta oli yön aikana tullut Lohtajallakin. Pitkin matkaa oli tie paikoittain hyvinkin märkä,  kuuroluonteisena vesi alas pisaroinut. 
Tuorerehun teko on polkaistu käyntiin lähes joka puolella, katkaistun heinän tuoksu vallitsevana. 
Hiljaisessa liikenteessä Kannuksen kautta Sieviin, Reisjärvelle. Täällä oli kesän tuntua, mäntykankailla lämpötila nousi nopeasti kahteenkymmeneen,  näillä kohtaa Suomenselkä ei ole niin karua kuin jossain Etelä-Pohjanmaalla. Keskiseen Suomeen on reittejä useita, Kokkolasta kolmetoista hieman yksitoikkoinen. Kannuksen kautta Kinnulaan ja eteenpäin, tiet saisivat olla  parempia. Nyt ajamani reitti on hyväkuntoista, yksi suosikeistani.  Haapajärvi, Pyhäjärvi reitti loppupuolelta karua. Turpakukkulan reitti aukeita seuraava ehkä kakkosena listalla. Ennen Pihtipudasta pysähdyin ensimmäisen kerran, katselin jo kartasta mitä olisi tarjolla. Pihtiputaalla keihäskarnevaalit, ajelin kentän ohi, ei mitään havaittavaa toimintaa, no joku taisi touhuta kaapeleiden kanssa.  Nesteellä tankkasin. Muutama kilometri etelään oli tyhjä pysäkki, siinä sopiva evästää, katsella karttaa sekä muutama kuvakin tuli otettua.  Reitiksi valitsin saman, jota ajelimme Anssun kanssa MZ-kokoontumiseen tasan kymmenen vuotta sitten.  Kuopion tieltä Vesannon risteyksestä etelään. Ajelin hiljalleen, täällä on mukavaa maaseudun rauhaa, pieniä kyliä, joiden läpi tie menee, vielä ei ole kaavoitusdiktaattorit pääseet pilaamaan läpiajoteitä korotetuilla jalkakäytävillä eikä kavennuksilla.  Eihän tällaisten kylien läpi voi kaahata, sehän olisi pyhäinhäväistys idylliselle rauhalle.  Pysähtelin muutaman kerran,  tie on myös ajamisen arvoinen. Neiturin kanavalla katselin miten merenpuolinen järvi oli muutaman metrin korkeammalla kun idempänä oleva. Hullulta tuntui.  Kun näppäilin kuvia, kertoi kamera  äkkiä, "pyyhi kortin kontaktipinta kuivalla pyyhkeellä"! "Pyyhi kortin kontaktipinta kuivalla pyyhkeellä"? Täh? Sitä se jankkasi vaikka otin patteritkin vihapäissäni pois kamerasta ja yritin käynnistää uudelleen. Ei auttanut kuin pyyhkiä -kortin kontaktipinta kuivalla pyyhkeellä.... sitä en kameralle näyttänyt, ettei se mikään pyyhe ollut vaan mukana olleen nappulahanskan ranneresori. Selän tietenki käänsin pyyhkiessäni,  jekku onnistui.  Konnevesi on mitätön pitäjä, kehuu itseään metsien ja vesien kunnaksi,  onko ko. paikkaa enää olemassakaan? (no ei Lohtajaakaan). Äänekosken läpi ajelin nelostielle, kohtalaista liikennettä esiintyi, Ksatanen loikkasi mukavaa matkavauhtia, ohituskaistojakin olisi ollut, ei ollut ohitettavia. Saarijärvellä pidin pienen kahvipaussin. 
Kolmeatoista nautiskellessani ajattelin miltä tuntuisi sellaisesta, joka ei ole koskaan ajanut moottoripyörää? Hiukkaskoneella siirrettäisiin auton ratista sadankymmenen vauhdissa samaa vauhtia menevän  pyörän sarviin.  Vaikka äsken sanoin, että nautiskelin kolmeatoista ajaessani, voisi olla ettei tämä siirrännäinen aivan äkkiä tuntisi samoja fiboja. 
Mitä muuttuisi? Ratti katoaisi, no jokainen on ajanut polkupyörällä, ettei se kova järkytys. Istuma asento. Lähinnä harmaalla Fegulla ajaneet ovat kokeneet samoja tuntoja, jalkatapit, vaihdelaatikko jalkojen välissä,  siihen ne yhtäläisyydet loppuukin.  Entäs muuta, ahistava kypärä ilmestyisi päähän, äänimaailma räjähtäisi tuulen vonkunaksi, ja  pyörästä riippuen tuuli alkaisi riepotella sinne sun tänne.  Mutta plussana tulisi  tuoksut, vauhdin tunne,  tunne kuulua yhteen pyörän kanssa niin kauan kun pystyssä pysyisi. Siirretään äkkiä kuskiparka takaisin ilmastoituun äänieristettyyn kulkuneuvoonsa. 
Kyyjärven paletissa pyörähdin ostoksilla, samalla lirutin puolitäyteen tankkiin ysikasia. Taasen tielle.  
Mukavan tasaista vauhtia laskettelimme Ksatanen ja minä Kokkolaa kohti, kannattaisi kuitenkin kokeilla ilman hiukkasmuunninta sellaisen, jota pyöräily kiinnostaa, ja kortissa virtaa, miltä tuntuu kaksipyöräinen. 
Taas yli viisisataa kilometriä viisaampana voin sanoa, että jotain menettää sellainen joka ei aja kauniina kesäisenä sunnuntaina viittäsataa kilometriä moottoripyörällä. Mitä itse menetin tänä aikana, sitä ei passaa miettiä...

Ottipas luonnon päälle

perjantai, 15. kesäkuuta 2012

 Anne ja Tita poseeraavat.

 Ei moittimista koiran, (kaan) naamasa.

 Kohti auringon siltaa

 Jalkapohjamannekiinit vaeltaa

 Vielä on vähän epäilyksen häivää kypäräpäisen ilmeessä.

 Tällaisia paikkauksia äkehenkylän ja Marinkaisten välillä. (montako Marinkaista?)

 Oikein huuruun vetänny peilin ja ilime kuulemma jo paljon hmm....

No lopputulos se, että tuohon nakuun sivulaukut ja pyhänä aamuyöstä liikenteeseen!

Puolitoistakuukautta kesti pähkäily siitä, joko kilometrejä on tullut tarpeeksi? Ei ei pyörään, vaan pyörän päällä istujaan? Sellainen pohtiminen ottaa lujille pohtijalla, jolla kunto kuin nuoren varsan, mutta kun tökkii, niin tökkii.  Miksi? Takapiruhan se kuiskii, " Lapsellinen jätkä, klasuaa hirviällä moottoripyörällä tien päällä, trasaa tiet sonnalle, aikaihiminen." Tottahan toinenpuoli tuosa on, vaikka ei  tie aivan sonnalle kuitenkaan oo koskaan menny. Ja taas mietteitä, rahaa menee, olis sille parempaakin käyttöä,  viina, tupakki ja niin edespäin. Jamaanveotkin pysytteli kuin kusisukasa, ei mitään elonmerkkiä, eikä tien päälle houkuttelua, alkoihan siinä rauhallinenki luonto hermostua. 
Mitä enempi  pähkäili sitä viisaammalta  takapirun argumentit alkoivat vaikuttaa. 
Sitten etupiru ilmestyi kuvaan. Soot vasta kuusvitonen, aja hyvä mies kun pystyt, vuodet loppuu kesken muutenkin. 
Ja kun sähköposti alkoi tukkeutua viikottain fanien tökkäsyistä, että pitäsi tätä lokiakin päivittää, ja kotona uhkas ulkoruokinta jos ei häivy tienpäälle, minkäs teet?
Tänä preriantaina viidestoista kesäkuuta painoin Ksatasen tuttua starttia vain vähän aikaa, tuntui kuin pyörä olisi tätä odottanut, startti oli niin innokas, heti oltiin valmiina tien päälle. 
Ohtakariin vain...  Ajaminen ei ollut pähkäilyn aikana muuttunut miksikään, liikenne oikeanpuoleista, vilkkuja käytetään risteyksissä, autoja tulee väärääpuolta jne... Hyvin kotoiselta tuntui ajelu, alkoi vähänajan päästä tuntumaan jo pois kotoa vievältä. Aluksi vain parinkymmenen kilometrin päähän. Ohtakarissa Anne ja Tita lenkillä. Eivät katsoneet mitenkään pitkään että siinä yksi hullu trasaa tätäkin tietä. Tämähän alkoi hyvin. Muutamat kuvat, sitten kotia kohti. Mutta jos Karhin mutkat? Ei vauhti ollut mihinkään kadonnut,  yhtä rauhallista matelemista, josta kuitenkin pystyy nauttimaan, mutkissahan se tuntuu jopa lujalta! Karhista alkoivat surkeat tiepaikkaukset. liukasta öljysoraa nakeltu tienpäälle kuin kiusaksi, ehkä silläkin jokin tarkoitus on?  Houraatin pysäkillä pysähdyin,  kyselin peililtä miltäs nyt tuntuu? Vastaus oli yllätys yllätys,  hyvältä! Entäs seuraavaksi mitä peili kertoi? "Laita  Ksataseen sivulaukut paikalle, tuohan on kamalan näkönen nakuna ja anna palaa..."  Sunnuntai aamuna laukkujen kanssa baanalle, vähän pitemmälle kuin Ohtakariin.