SYKSYN AJELUJA

Ajopäiväkirjaa
27.10.2007
Launtaina sain balsamia haavoille mönkään menevän sunnuntai ajelun tilalle.
Asiantynkääkin mukana.
Lauantain erityispiirteitä: Vuodenaikaan leppoisa ilma. Plus kahdeksan. Ja kova tuuli. Etelästä puhalsi vahvasti.
Vastatuuleen suuntasin Ksatasen keulan. Katteenkin takana tunsi, kuinka tuuli paukutteli vastaan.
Vielä eivät talvinopeudet olleet voimassa, joten saatoin huristella kaupunkiin normaalia nopeutta.
Asioituani palasin kasitielle, Kajaanitien risteyksestä käännyin Kannusta kohti. Pienen tauon jälkeen tuntui ajo jälleen mahtavalta.
Kannukseen päin oli pieni laitamyönteinen. Kälviän jälkeisellä suoralla kiersin kapulaa vähän reippaammin. Koskenmaan risteys tuli liian äkkiä. Mutta käännyttävä oli.
Vajaa kymmenen kilometrin soratie oli hyvässä kunnossa. Takaisin tullessa ajelin hyvää vauhtia Kokkola-Kajaani tielle. Väliviirteen tie oli tyhjä, mukavia mutkia kallistelin kasitielle, jossa vastatuuli iski jälleen voimalla. Kotona pysäytin runsas satakilometriä mittariin lisättynä.
Laatuaikaa joka kilometri.

09.10.2007
Tänään pesin pyörät, ja siirsin ”välivarastoon” odottamaan tulevaa. Ilmathan ratkaisevat siirtyvätkö talvehtimispaikoille vai jatkuuko ajokausi.
Välivarastosta on helppo kääntää keulat tielle, jos siltä tuntuu.
Talvehtimispaikka tulee tankkihuoneeseen. Kun tankit viedään pois, tulee hyvää ruuvitilaa yllin kyllin. Nostopöytää pitäisi alkaa suunnittelemaan. Niin paljon on metallia jäänyt aikojen saatossa odottamaan tulevaa käyttöä, ettei poydän ostamisessa olisi mitään järkeä.
Tankkihuoneen ensimmäinen uusiokäyttö projekti taitaa olla nostopöydän kyhääminen. Tiedossa ei ole vapaa-ajan ongelmia….

08.10.2007
Sunnuntain reissu jäikin päälle! Ajokausi ei saakkaan loppua. Puoli seitsemän aikaan varusteet päälle, kamera kainaloon. Niin kutsui tie jälleen. Hämärä alkoi oireilla jo tähän kellonaikaan. Miten onnistuisi kuvien ottaminen Ohtakarin sillalta? Pyörähdin Anssun kautta. En nähnyt mitään reagointia sisällä, joten jatkoin matkaa. Kuulin jälkeen päin, että kuume oli, (ajokuume?) kaatanut Anssun sänkyyn. (oikea kuume)
Ajelin viittäkymppiä Ohtakariin, ilta hämärtyi nopeasti. Tuli ensikertaa tänä syksynä tunne, ettei ajokausi saa vielä loppua. Aiemmin oli sopeutunut siihen, että kausi päättyköön kun on päättyäkseen. Nyt heräsi kapina? Sillalla ei kuvanotto enää kunnolla luonnistanut, valon määrä oli vähäinen. Muutama vene risteili pimentyvällä merellä, joissakin oli jopa purjehdusvalot päällä. Taisivat olla toispaikkakuntasia?
Olin tarkkaillut lämpömittaria, mantereella se näytti plus kahdeksaa, ja vastoin luuloani, lämpö ei kohonnut sillalla lainkaan?
Takaisin ajelin samaa vauhtia, pidin visiirin auki. Luotin jo siihen, ettei mikään ampiainen viitsi näin myöhään suunistaa kypäräni sisään.
Kylällä katuvalot heijastuivat kosteasta tiestä, muutama ihminenkin näkyi.
Kasitiellä tein jälleen pienet arpajaiset, klassinen tai kotiin? Päätös oli vaikea, kotiin.Sitä lievitti vähän ajatus tämän blogin täyttämisestä tökkivillä teksteillä omaksi hmm.. iloksi. Jos lukijoita, heidän hmm…..

AURINKOINEN AJELU
06.10.2007

Täytyy kaksi kertaa katsoa tuo päivämäärä. Kyllä se on lokakuun kuudes.
Ja ajokausi mitä parhainta. Aamulla hieman oli pakkasen puolella, auton (pthyi) lasit jäässä. Vein Petran Kokkolaan, josta jatkoi Helsinkiin.
Jahkailin kahden vaiheella, lähteäkkö ajamaan tai koirien kanssa nukkumaan. Sattumalta tuo jälkimmäinen vaihtoehto toteutui. En kuitenkaan koko päivää nukkunut, vaan ennen kahtatoista pirteänä ylös.
Nyt alkoi ajelukin kiinnostaa. Anssu oli ajanut tuon yhdenistuman ennätyksen, sitä en lähtisi yrittämään, navetta painaisi päälle.
Pistin normaalit varusteet ylle, kukkaro ja kännykkä taskuun ja baanalle.
Aurinko paistoi heleästi, nyt ei haitannut, olin vihdon muistanut aurinkolasit jotka Kinnusta etsiessä osoittautuivat erinomaisiksi.
Lasit päässä huristelin Kannusta kohti. Pienen lupauksen tein, ajelempa täysin rajoitusten mukaisesti.
Aluksi tuntui vähän hassulta, mutta sitten se alkoi maistua aina vain paremmalta. Ei tarvinnut jännittää jokaista vastaantulijaa, tuulikin kohisi vaimeammin, oli rauhallinnen olo.
Lestijärvellä mittari näytti reissun kylmimmän kohdan, plus kymmenen. Kinnulan jälkeen ajelin huonokuntoista tietä Pihtiputaan risteykseen, josta käännyin vasta päällystetylle öljysoralle. Tätä tietä ajelimme Sumiaisten MZ-kokoontumisesta kotiin. Silloin Anssu Suzuki GT veteli viimeisiään. Sitkeästi kesti kuitenkin kotiin asti.
Ajelin hiljalleen mukavan mäkistä ja mutkaista tietä. Pihtiputaalla käänyin nelostietä pohjoiseen, yhtä hyvin olisin voinut kääntyä eteläänkin, mutta nyt näin. Täälläkään en nostanut nopeutta yli todellisen sadan, jäi jopa vähän alle. Oli taasen ajofiilikset kympillä.
Pyhäsalmeltä käännyin Kalajoelle johtavalle tielle. Ennen Haapajärveä oleva kolmenkymmenen kilometrin pätkä on retusen näköistä maisemaan. Haapajärvellä muuttuu asutuksi, ja avaraksi.
Täytyy sanoa, että muutos on suuri, ja parempaan.
Haapajärven – Nivalan väli on melkein koko ajan aukealla. Ajofiilis oli aivan mahoton.
Pyörä meni tyhjällä käynnillä, syksyinen maisema väriloistossaan lipui ohitse rauhallisesti, ajelin maisemia katsellen. Nivala – Ylivieska –Alavieska tunnelma jatkui korkealla.
Alavieskassa tankkasin, olikin edellisestä ajettu 375 km. Kuitenkin rauhallisen vauhdin ansiosta bensaa meni vain 18.6 litraa.
Tämä olikin ensimmäinen pysähdys, ja samalla tuli oma yhden istuman ennätys 307 km.
Helposti olisi Anssun ennätys kaatunut, jos olisin tankannut lähtiessä. Mutta jotain pitää jäädä ensi-ajokaudelle.
Uskon, että tämä ajokausi sittenkin alkaa vähitellen päättyä.
Jos se päättyy tähän ajoon jää todella mahtavat muistot viimeisestä tämä kesän ajosta.
No, sen näkee.
Loppumatka Alavieskasta oli juhulallista ajelua, vaikka vajaa neljäsataa kilometriä takana, olisin voinut ajaa saman lenkin heti uudelleen. Mahtavaa!!







PIENI ETELÄ-POHJANMAAN KIERROS
04.10.2007

Anssulla oli sopivasti työreissu Loimaalle, päätti toteuttaa matkat moottoripyörällä. Viisas päätös. Suunnitelma oli ajaa Tampereelle, siellä yötä, aamulla Loimaalle.
Mitä Anssun reissu tänne kuuluu? Minä änkesin mukaan! En tosin kokomatkaksi vaan tein pienen lenkin Etelä-Pohjanmaalle.
Kahdelta hyräytimme Kokkolan ABCllä koneet käyntiin. Tohtorissa taasen muhevat mutinat, uuden nokka-akselin ja keinuvipujen avittamana. Ksatanen hyrisi vain muuten mukavasti. Ilma oli puolipilvistä, huomata sai, että etelässä voisi paistaa jopa aurinko.
Ajelimme kasia Oravaisiin, jossa kahvikupponen munkin kera. Anssu tarjosi! Matka jatkui hyvää vauhtia Vöyrin tienhaaraan, jossa hidastimme sen verran, että käännös Vöyrille menevälle mutkatielle onnistui. Se olikin mukava pätkä. Vöyriltä suunnistimme Isokyröä kohti. Mutta käännyimmekin jokirannassa Vähäkyröä päin. Toistakymmentä kilometriä kallistelimme Kyrönjoen pohjapuolta. Vähäkyrössä joen yli.
Jouduimme hapuilemaan huonosti viitoitettujen risteysten harhauttamina parit U-käännökset, ennen kuin oikea tie Laihialle löytyi. Jos olisi vaistolla ajanut, se olisi löytynyt heti.
Seinäjoki –Laihia tie kuhisi liikennettä, ja asfalttityö sai sen ruuhkautumaan pahasti. Meitä se ei haitannut, kun ei kiire mihinkään. Laihialta käännyimme Tamperetta kohti.
Nyt paistoi aurinko, mahtavissa maisemissa ajelimme kevyttä satasta eteenpäin. Taisi Anssukin nauttia, kun pyörän pelaaminen remontin jälkeen alkoi varmistua. Koskenkorvalla pysähdyimme, kerroin Anssulle, että käännyn Kurikasta takaisin. Seinäjoen suunnalla näkyi pilviä, joista voisi tulla vaikka lunta. Varoittelimme toisiamme hirvistä. Ja matkaan. Anssu jatkoi suoraan, kun käännyin Seinäjoelle johtavalle tielle.
Ilmajoella ilma kylmeni selvästi. Lämpö putosi neljästätoista yhdeksään asteeseen.
Kosteaa sumua leijui peltojen yllä. Nyt joku luulisi, että voi viheliäistä. Höh.. Fiilinki nousi entisestään. Ajelin muun liikenteen mukana, nautin joka hetkestä. Alahärmässä katselin, että tankille pitäsi vähitellen ajella. Lukitsin Mirkan ABCn suunnitelmaan.
Mutta mitä vielä. ”pankkikortti on käyttökiellossa tällä asemalla”. Tiesin, että Mysingenille riittä menovesi reilusti. Katselin, kun mersukuski tuli jälkeeni tankille, siihen jäi ukkeli haraamaan hiuksiaan. Varmaan sama teksti ilmestyi hänellekkin näyttöön.
Täytyy karttaa vähän aikaa ko. asemaa, kosto se on pienikin kosto. Mysingenillä tankkasin 18 litraa Ksatasen tankkiin. Kruunupyyssä aloin suunnitella mistä kiertäisin jottei matka loppuisi kesken. Suunnitelman torpedoi alkava hämärä, ja sen myötä nouseva sumu.
En viitsinyt riskeerata. Nautein tiivistettynä loppumatkasta, ja nautinto oli todellista ajonautintoa.
Matkaa tuli 409 km.
Anssu lähetti viestin että oli Tampereella. Ja torstai iltana oli ajanut Loimaalta kotiin. Yhden istumisen ennätys siirtyi Anssun nimiin tuolla tulomatkalla 393 km. Se on kovan luokan ennätys.
Jo useimman pyörä tankkikapasiteetti estää sitä koskaan rikkomasta.
Ksatasen tankki riittää, joten löi mukavan haasteen pöytään, Anssu.


RAAHEN REISSU
30.09.2007 (ajopäiväkirja)
Sunnutaiaamu valkeni sumuisen kosteana. Iltayöstä oli sadellut. Laitoin vaatetta sen verran, että tarkenisin seisoskella päivän Raahen jäähallin takana toko-kentällä.
Päälle moottoripyörätakki.
Tielle surautin puoli yhdeksän aikaan. Varovaisuutta lisäsi alkanut hirvijahti. Parin hirviporukan varoituskyltit näkyivätkin tien vierellä.
Matka maistui mukavalta, niin kuin aina Ksatasen kyydissä. Liikennettäkin oli, vaikka sunnuntai aamu. Perillä olin pariakymmentä vaille kymmenen. Todellinen ajoaika oli tunti ja viisi minuuttia. Matkaa melkein tarkkaan sata km.
Päivä kului tuomaroidessa, puoli viiden aikaan starttasin Ksatasen kotimatkalle.
Tie oli kuivannut, lämpö oli aamun kymmenestä noussut pari, kolme astetta.
Bandiharjoitukset saivat aikaan, että ajoin suoraa kotiin. Ajohaluja olisi ollut vaikka muille jakaa. Mutta mahtava fiilinki päästellä kasia vähän toistasataa mittarissa.
Nyt matka taittui alle tunnin.

ILTA-AJELU
01.10.2007
Vuodenaikaan nähden lämmin kostea ilma houkutteli tien päälle navetan jälkeen. Ulkona huomasi kuinka pehmeän lämmintä ilma oli. Iltapäivän kovan sateen jälkeen kosteutta oli joka paikassa. Tie oli lammikoilla postilaatikolle asti. Käännyin etelään kohti, reittisuunnitelmaa ei minkään laista. Ajo oli niin juhlallista, ettei sellaista tarvinnut. Satasen vauhdissa tuntui kuin pyörä olisi ollut sammutettuna, kevyttä äänetöntä menoa. Kajaanitielle käännyin, en halunut Kokkolan hidastavan hyvään rytmiin lähtenyttä ajoa. Aivan uskomaton ajofiilis valtasi mielen, Kannus tuli nopeaan. Koska tankkaus odotti, käännyin Himangalle johtavalle tielle.
Tämä joskus tylsältä tuntuva pätkä oli yhtä juhlaa, leuto ilma houkutteli aukaisemaan visiiriä. Tuulen huminaan sekoittuva Ksatasen hurina oli musiikkia korville. TB-llä tankkasin, ja ositin pienen muiston, sekä suklaalevyn.
Viimeiset kymmenenkilometriä ajoin kahdeksaakymmpiä siksi, ettei matka vielä loppuisi.
Kesken se kuitenkin loppui. Yksi tämän ajokauden huippu ajoja.



YLÖLLISTÄ HOMMAA
24.09.2007
Anssun simahdettua viikonlopun auto-ajelun (ptyhyi..) ja työ uupumuksen seurauksena, starttasin Ksatasen yksinäiselle vaellusreissulle.
Tänä iltanahan ilma oli aivan mahtava. Niitä iltoja, jolloin syksyn koleuteen livahtaa kesältä jäänyt ylimääräinen lämminhenkäys. Pilvien, jos niiden ulkonäköön uskominen, olisi pitänyt heittää vettä, räntää ja rakeita olan takaan. Sitä ne eivät tehneet, pehmensivät vain kovan etelätuulen vaikutusta. Ajelimme Väliviirteen kautta Kannukseen, siinä oli reitti vielä hukassa, annoin tuulen ratkaista, parhaimmalta tuntui Toholammin suunta. Kiire ei ollut, ajelimme satasen nurkilla olevaa nopeutta. Tuntui ihmeelliseltä havaita, että puuskissa tuuli oli lämmintä! Toholammilla käännyimme Sieviin johtavalle tielle. Juhulallinen tunne jatkui, uskomattoman raskailta näyttävät pilvet saivat melkein kuvittelemaan pisaroita visiiriin.
Pysähdyin ottamaan muutaman kuvan. Sievistä tuttuakin tutumpaa tietä Kälviälle, kasitielle ja kotiin.
Reittinä äkkiä ajatellen tylsä, mutta luonto, kiireettömyys, Ksatasen kevyt meno tekivät matkasta vaikuttavan, sanathan ovat pieniä kun pitäsi kuvailla mitä kokemuksia tuollainen elämys antaa.

ILTA-AJELUT VÄHISSÄ
19.09.2007

Ilma oli kuin tehty ajelua varten. Tohtori ja Ksatasen plus kuskit alkoivat taittaa taivalta keskiviikko iltana seitsemän hujakoilla.
Anssun kamera haettiin Rannanperältä, olihan minulla reittikin jo suunniteltu valmiiksi pieniä yksityiskohtia myöten.
Mutta pilvessä oleva taivas antoi merkkejä hämärän nopeasta saapumisesta. Päätin hylätä suurimman osan hienosta suunnitelmasta.
Ajoimme Ohtakarin sillalle, ajoimme hiljaa! Joka puun takaa tuntui vähintään kaksi hirveä luuraavan, odottavan vain kun saavat syöksyä tielle.
Meri oli rauhallinen vaikka maatuuli yritti riepoa puista kesän lehdet. Takaisin mantereelle ajoimme samaa vauhtia.
Kasitiellä alkoi mittari viipottaa jo tutumpia lukemia, mutta koko ajan oli tunne, ettei kannata suuria kaahata.
Sen kissan yliajon jälkeen, (kaikesta pitää näköjään oppia) olen pitänyt molemmat kädet visusti tangossa.
Kesällä ajelin paljonkin yhdellä kädellä, mutta oppia ikä kaikki. Nouvattakaa esimerkkiä! Kalajoella pysähdyimme kuvaamaan tyynen näköistä merta. Olisiko Ruotsin puolella ollut aaltoja, vai miten nuo ilmojen virtaukset menevät?
Vaikka hämärä jo teetteli tuolaan, alkoivat ajohalut olla sitä luokkaa, että pienellä riskillä päätimme ajella Ylivieskaan kahville. Kähtävän risteyksessä vilahti joitain luiskassa, tarkempi tarkastelu osoitti hyvin syöneen ajokoiran siinä etsivän kadottamiaan jäniksen jälkiä.
Taasen nopeus putosi.
Ilma oli mukavan lämmintä, Ksatanen hyrisi tyytyväisenä, vaikka vauhtia ei niin paljoa ollut.
Ylivieskasta ajelimme Eskolaa kohti. Ennen Raution risteystä, taasen jotain vasemman puolen luiskassa. Nyt ei ollut ajokoira vaan kauris.
Vauhti putosi entisestään. Onneksi valot pyörissämme ovat paremman puoleiset, ettei sitä haittaa ollut.
Kasitiellä ajoimme limittäin, Anssu pitkillä xenoneilla ojanpuolta, ja minä keskiviivaa hipoen.
Tuntui että puutkin kaatuivat valokeilojen edestä. Hyvä systeemi hirvivaara alueilla, tai alueella.
Eihän se hirvi, kauris, peura, jänis, kettu, karhu mitä niitä vielä on, katso onko merkkejä pystytetty.
Noiden elikoiden poukkoilu tielle alkaa rajoittaa tähän vuoden aikaan ilta-ajoja aika pahasti.
Varovaisuutta veljet. Kyllä se jotain auttaa.