F Kasin ominaisuus on pitkä ykkösvaihde. Meikkäläisen rauhallisessa ajossa olisi joustavampi hieman lyhyempi ykkösen välitys. Tuumasta toimeen. Soitto EMC,lle josta muutaman päivän odottelun jälkeen tuli paketti, sisältäen 19 hampaisen etulyhdyn. Vakiona 20 hampainen. Kolhitusta polvesta huolimatta päätin alkaa työstämään tätä muutosta. Koska ilma oli lämpenemässä, aurinko heloitti lämpimästi, mikä parempi remonttipaikka, kuin suojaisa vanhan elosuojan edusta. Olin kuullut "etiäisiä" ettei vaihto olisi vaikea. Saapa nähdä. Pientä selostusta kuvien alla.
Tässä tuliterä yhdeksäntoista piikkinen. Muuten lähes samanlainen kuin vakio lyhty.
Päälyskotelo oli kolmella ruuvilla kiinni. Alta paljastui tällainen näkymä.
Ketju on kuivan näköinen automaattivoitelun johdosta, mutta kyllä siinä rasvaa on.
Päätin ottaa varman päälle ja aukaista mutteri näillä lukemilla. Lukemaa olisi voinut laskea tuosta aika lailla.
Tässä jo pultti melkein irti.
No niin, se olikin helppo juttu.
Polvi alkoi vihotella, niin oikeaan aikaan tupsahti Anssu mekaanikko lopettelemaan hyvin luistaneen operaation. Oli ilo katsella kun osaaja teki hommia.
Uusi ratas solahti ketjun kanssa paikoilleen kuin varkain. Kuparitahnaa booreissa. Ja vähän lukitusainetta jenkoissa.
Näppärä momenttivääntäjä. Loppusilaus maassa näkyvällä momentti avaimella.
Kuten kuvista näkee, työ sujui hellposti, ei mitään vääntämistä, ei sovittamista, osa irti ja toinen tilalle. Ketjun säädön jälkeen pyörittelimme F Kasia Pörkkiön liikenne ympyrässä, lyhyt koeajo antoin viitteitä, että tavoitin sen, mitä hain. Huomenna kunnon koeajo!