Ennen äkkimutkaa Kokkolasta päin tultaessa. Tähän kun rämäyttäisi pyörällä kahdeksaakymppiä, niin voisi taustalla olevat männyt tulla tutukiksi!
Oikean ajopäiväkirjan pitäisi sisältää tarkat kilometrimäärät ajetuista matkoista. Tankkaukset litroineen ja keskikulutuksineen. Tämä on yritelmä tehdä kertomuksia ajoreissuista. Aina niillä kertomisen arvoista tapahtuu. Lukija kuitenkin saa ratkaista tuon asian.
perjantai 29. maaliskuuta 2019
Maaliskuun lopussa lumi sulaa! 29.3.2019
Yli puolet pelloista on jo paljaana. Metsissä tavan mukaan vielä lunta aika lailla, vaikka hötyistä sekin. Tiet kipuilevat talven routavaurioita, sekä vielä jäljellä olevia jää polanteita. Suurin osa aukeilla olevista on jo sulina. Kasitie kesäisessä kunnossa. Sainsalontietäkin pääsisi pyörällä, jos ei kovin nuuka likaantumisesta. Tänä aamuna puhalsi tavattoman leppoinen lounastuuli, nyt se on vähän liian voimakasta ollakseen leppoisaa. Asteita kuitenkin lähemmäksi kymmenen vaikka taivas pilvessä.
perjantai 15. maaliskuuta 2019
Maaliskuun puoliväli lauhempaa. 15.3.2019
Vaihtelevia ovat kelit. Nyt plussan puolella, lunta satanut lähes joka päivä, lauha sää pitää sen matalana. Muutamana päivänä pääsi tuulikin hieman liikuttelemaan valkoista hötyä, ei kuitenkaan liikennettä haittaavia kinoksia syntynyt. Katoilla ei lumi tahdo enää pysyä, etelä tuuli on ollut kova ja Perkkiön tupaa jäähdyttävä.
tiistai 5. maaliskuuta 2019
Maaliskuun alussa kirpeää talvea. 5.3.2019
Hyvä juttu, kun talvi tuli tähän vuoden aikaan. Jos olisi pitkittänyt lauhoja pidempään, kevään tulo ei hyvältä näyttänyt. Nyt on mahdollisuus lämpimään kevääseen, jopa kesään.
Lunta tuli muutama sentti, joka liikkui sitten vihaisen luoteen siivittämänä pieniksi kinoksiksi. Samalla aukesi portti pohjoisen jäille, sieltä talven kylmintä ilmamassaa hönkii melkein yötä päivää. Vaikka lämpömittari ei arktisia lukemia näytä, tunne on arktinen!
Tämän kirjoituksen jälkeen tuuli hivuttautui läns-lounaaseen, sieltä sitä kylmää vasta tuleekin, vaikka lämpötila näyttää viiden ja kymmenen asteen välisiä pakkaslukemia!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)