Satanen vanhana ja viisaana katselee mihin päin lähdetään, Hämeenlinna oli päätepiste.
Ducatilla myös sama matka.
F Kasi jäi sillä kertaa kotiin. Tässä se poseeraa pikkuradan maisemissa Reisjärvellä.
Nyt Tapaninpäivänä on talvipäivän seisauksesta jo kolme vuorokautta, vääjäämättä ollaan kevättä kohti menossa, vaikka varsinainen talvi vielä käymättä. Mutta voitettu on synkkkä syksy ja alkutalvi.
Pyörät ovat mukavasti suojissa, Anssun Ducati jopa lämpimässä autotallissa. Satanen ja F Kasi joutuvat tyytymään kylmään navettaan. Ei kuitenkaan huono säilytyspaikka.
Oikean ajopäiväkirjan pitäisi sisältää tarkat kilometrimäärät ajetuista matkoista. Tankkaukset litroineen ja keskikulutuksineen. Tämä on yritelmä tehdä kertomuksia ajoreissuista. Aina niillä kertomisen arvoista tapahtuu. Lukija kuitenkin saa ratkaista tuon asian.
perjantai 26. joulukuuta 2014
maanantai 1. joulukuuta 2014
Keulan visuaalista tukevoittamista. 1.12.2014
Tässä keula ilman lisärautaa.
Lisäraudan kanssa. Vaatii vielä fiksaamista, mutta mielestäni ulkonäkö parani!
Lisäraudan kanssa. Vaatii vielä fiksaamista, mutta mielestäni ulkonäkö parani!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)